demeter1

Vapaa kuvaus

Aloituksia

0

Kommenttia

7547

  1. Kiva kun teit tuon aloituksen, Eliaana. Niin hyvin se on määritelty ettei siihen juuri ole lisättävää ja ilahduttavaa on tosiaan se, että se on potentiaalinen voimavara meille kaikille.
    "Tunne, aavistus, vaisto" niitä meillä on kaikilla ja melkein pahalta tuntuu, kun tällaisena rationaalisen ajattelun aikakautena se on jäänyt vähälle huomiolle.
    Tai sitten siitä on tullut eikoisuuden tavoittelun tai vastuun väistämisen väline "kun mun tunne pistää vastaan" kun pitäisi ryhtyä johonkin epämiellyttävään työhön..))
    Intuitio ei silloin ole renki vaan isäntä..))
    Tietysti tämä on harvinaista ja/tai ohimenevää innostuneisuutta ja tuskin koskee enää meidän ikäisiä. Meillä on jo otollinen tilaisuus käyttää intuitiota ja luultavasti
    käytämmekin sitä, ehkä tietämättämme.
  2. Todella koskettava elokuva minustakin, aina katselen kun se tulee ohjelmistoon.

    Tietysti aina ei mennyt noin: että lapseen kiinnyttiin, kohdeltiin kuin omana.

    Lankoni oli sotalapsena, Skånessa hänkin, ja vielä vanhana miehenä hän muisteli sijoitusperheettään. Yhdeksänvuotiaana joutui jäämään kotimieheksi karjan vuoksi kun isäntäväki lähti kyläilemään. Kun tienasi "omaa rahaa" käpyjen keruulla ne piti luovuttaa isäntäväelle. Itku tulee tuostakin kohtelusta ja kyllä se jäljen jätti.
    Työn tekemisen kuitenkin oppi ja siitä tuli se luottamus, mikä teki jatkon mahdolliseksi.
  3. Niin, Ano 16.29, aina voi kysyä "ketkä me" ja yleensähän puhumme heistä, jotka tunnemme, vaikka omista läheisistä ja heidän ponnisteluistaan. Niitä olemme todistaneet ja niitä arvostamme. Näin ainakin minulla.
    Täälläkin näitä tarinoita on kerrottu, eikä ole syytä epäillä niiden totuusarvoa.

    Olisi ihan kiva kuulla, miten olet itse muuttanut ajatteluasi tuolta osin. Ihan vilpittömästi kysyn. Itse olen nähnyt vain työntekoa ilman perinteistä vapaa-aikaa, sodanjälkeistä niukkuutta, yhteisvastuuta - osallisuutta myös perheen ulkopuolisten elämään.
    Ja tämä kaikki "omaan piikkiin". Sosiaaliturva oli puutteellinen, terveydenhuolto ei ollut verovaroin tuettua eikä kouluttautuminen ollut ilmaista.
  4. Ilmaisit nyt ajatuksiani selkeämmin ja paremmin kuin itse osasin, Eliaana..))
    Olisi pitänyt lukea viestisi ensin.

    Mutta tuota hain minäkin, ihmisen eri olemuspuolien pohjalta tehtyä tulkintaa.
    Tiedemies ja taiteilija - tai tavis - eivät välttämättä puhu samaa kieltä.

    Yhtä useammin törmää tuohon sanoittamisen vaikeuteen ja yhä useammin joudun itse etsimään likiarvoa, kun en täsmällistä ilmaisua löydä. "Sana on sormi, joka osoittaa kuuta, mutta sormi ei ole kuu" (Idän viisautta)...
  5. Taisin ilmaista itseäni huonosti, Ano 19.01. Ei ollut tarkoitus asettaa tieteen merkitystä kyseenalaiseksi, sen saavutuksista saamme nauttia joka päivä, minäkin.

    Jos jotakin, niin tahdoin kritisoida sen lanseeraama maailmankuva joka on sittenkin aika rajoittunut - yksiselitteinen: totta on se, minkä tiede on vahvistanut. Kuitenkin tuo maailmankuva elää, korjaa itse itseään kaiken aikaa.
    Me tavikset - tai ainakaan minä - en tuota kehitystä pysty seuraamaan. Siksi avuksi on tarjolla myös kokemus-, elämys- ja miksei myös uskomustietoa. Niistä kai muodostuu intuitiivinen, hiljainen tieto, jonka merkitys on tunnustettukin monissa yhtetyksissä.
    Se voi mielestäni palvella meitä monilla elämänalueilla, ehkä jopa paremmin kuin lokeroitunut ja monesti norsunluutorneissa elävä tiede.
    demeter1
  6. Muistan meidän keskustelleen näistä asiosta jo 60+ - palstalla, Eliaana. Intuitiostakin.
    Siitä on nykyisin saatavilla tiedepohjaistakin tietoa. Sain lahjaksi Asta Raamin kirjan "Älykäs intuitio - ja miten käytämme sitä".
    En ole lukenut kokonaan, silmäillyt vain, mutta aion kyllä lukea..))
  7. Ihania tarinoita meidän näkymättömistä auttajista, Ano 15.41 ja nyt aloittajakin sai hyvän tulkinnan unestaan...
  8. Minusta tuo on kyllä huolestuttavaa, Mira 14.39. Ja nämä suunnitellut toiminnot eivät taida taaskaan ottaa lukuun sitä, että tekijöitä puuttuu niin koti- kuin perhehoidostakin.
    Yhteisöllinen asuminen kai perustuu siihen, että asujat katsovat toistensa perään ja kotihoito käy vain tarvittaessa, säästytään useilta käynneiltä. Tuntuu vain kohtuuttomalta, että ikäihmisille annetaan tuo valvontatehtävä. Vai eikö ?

    Ja digitalisaation lisääminen tarkoittaa ymmärtääkseni videokameraa, jossa isoveli/ isosisko tervehtii sinua aamuisin, katsoo oletko hengissä ja pärjäätkö omin neuvoin päiväsi. Lääkeautoautomaatti taas kehottaa sinua ottamaan valmiiksi lajitellut lääkkeesi tiettyyn kellonaikaan ja ruokinta-automaatti - jos sellainen on - ruokkii sinut. Tuo komento muistuttaa kovasti Chaplinin elokuvaa Nykyaika, jolle naurettiin sen ilmestyessä vuosia sitten.
    Ihmistä et sitten näe ja ymmärsin että tuo videokamera toimii vain kontrollitehtävissä, asiakas ei sinne voi ottaa yhteyttä.
    Tämä kuvattu on havaintoja/kokemuksia yhden asiakkaan kotihoidosta Kanta-Hämeessä, eikä ole siis yleispätevä, toivottavasti. En myöskään välttämättä tunne kaikki käytänteitä, mutta jos tuollaiskesi jää niin raakile on.
  9. Itse kuulun näihin erityisherkkiin mutta en minäkään ole koskaan näkyjä tai häivähtyksiä nähnyt. Luulen että olen tietoisesti sulkenut sen kanavan itseltäni, enneunia, selvänäkyjä ja intuitiivista tietoa olen kyllä tavoittanut.
    Kuolleiden läsnäoloa olen kokenut, äitinikin, mutta kuten sanottu, ihminen voi mielestäni jossain määrin sulkea tuon kanavan itseltään ja toisaalta myös vahvistaa sitä.

    Paljon olet Ano 15.16 kokenut tuolta saralta ja kun sinulla on Jumalan siunaus, niistä voi olla vain kiitollinen.
  10. Etukäteen ei kuulemma ketään saisi onnitella, Mira, mutta pidetään asia mielessä..))
    Meitä on sitten täällä ainakin kolme, jotka täyttävät tänä vuonna 80.
  11. Viisaita puhut, Eliaana. On ihmisiä - kai heidät usein leimataan skitsofreenikoiksi - jotka kuulevat ääniä. Muun muassa Nobel-palkittu taloustieteilijä John Nash kuului heihin.
    Hänestä tehtiin elokuva Kaunis mieli (2001). Hänen sairautensa oli tietysti monioireinen ja tuskin hänen "äänensä" aina olivat ystävällisiä.

    Ymmärrän, että näille ääniä kuuleville on oma yhdistyksensä, vertaistukiryhmänsä, ja niiden tavoite on juuri tuo - oppia elämään äänien kanssa.

    Täällä kerrotuista ilmiöistä en minäkään olisi huolissani. Pikemminkin pitäisin niitä kantajansa erityisominaisuutena. (Niistä kannattaa tietysti puhua vain valikoidussa seurassa..))
  12. Noin minäkin ajattelen Makriina. Ja juuri tuon pelon vuoksi ihminen menettää paljon omasta luovuudestaan, sisäisestä rikkaudestaan. Ja mikä pahinta tuo pelko saa hänet torjumaan, leimaamaan ja pilkkaamaan niitä, jotka näkevät ja uskaltavat enemmän tai ovat jonkin muun syyn - vaikka oman psyyken haurauden vuoksi - pakotettuja elämään toisin.

    Vaikka tämä aika ylpeilee sivistyksellään ja tietämyksellään sillä on sittenkin omat rajansa, oma jumalansa, tiedeuskoa kai sellaisena voi nykyisin pitää. Se kertoo meille mikä on "totta"
    tutkittua tietoa, kokemus- tai uskomustietoa ei oteta lukuun, vaikka sillä olisi laajempaakin todistusvoimaa.
    Minusta nuo rajat tekevät "virallisesta" todellisuudesta ahtaan ja tylsän. Onneksi meillä on taide ja taiteilijat, jotka rikkovat näitä kuplia, parhaimillaan vapauttavat meitä niiden yhdenmukaistavasta orjuudesta.
    Samalla asialla ovat mielestäni myös unet. Niiden sanotaan putsaavat aivojamme kun olemme unessa, luovan uutta järjestystä sinne missä olisi pelkkää kaaosta ilman niitä.
  13. Jes, jes, Ano 13.32. Näin on päässyt käymään ! Kiitos, kiitos..))
  14. Keskipäivää ! Kissaihminen minäkin olen ja monesti olen harkinnut sen ottamista kaveriksi.
    Tämä ympäristö vain on sellainen, etteivät kissat oikein menesty täällä. Kaksi kissaa meiltä on kadonnut ja on kerrottu, että naapureissa on ollut kissanvihaajia, eivät tykkää kun kissa tulee omalle tontille. Liikkui sellainenkin huhu, että joku asuja oli myrkyttänyt tontilleen eksyneitä kissoja. Kyllä ihminen osaa olla armoton ja julma.

    Kiva sentään, että kissaihmiset täällä kertovat tarinoita omistaan, ikäänkuin yhteisiksi
    lemmikeiksi tulevat täällä..))

    Minullakin on sellainen käsitys, että sodanjälkeisestä niukkuudesta ja ravintopulasta kärsittiin enemmän kaupungeissa. Maalla oltiin aika pitkälle omavaraisia, pienilläkin tiloilla kasvatettiin ainakin juurekset. Sikoja ja kanoja pystyttiin pitämään, eivät tarvinneet paljon tilaa. Meillä oli niiden lisäksi lampaita. Jos järvi oli lähellä kalastettiin ja metsämiehet toivat pöytään kanalintuja ja sorsia. Maito haettiin naapurista. Hyvin pärjättiin.

    Ymmärrän, että tietty omavaraisuus, yrittäminen, on keskeinen tavoite tuossa kehitysavussakin. Ei anneta kalaa vaan onki.

    Sen verran tuo niukkuuden aika on jäänyt mieleen, etten oikein tykkää tästä nykyisestä ruokakulttuurista. Nirsoilua se välillä tuntuisi olevan: en tykkää siitä enkä siitä. Kun kuitenkin kouluissakin tarjotaan ravinto-opillisesti täysipainoista ruokaa. Niin olen ymmärtänyt.
    Kyllä tuo matkailu oli meillekin perheenä tiettyä ylellisyyttä, omatoimisesti matkailuvaunulla sitä harrastettiin. Poikien isä harrasti matkustamista kuolemaansa saakka, minä en, eivätkä pojatkaan isommin.
    Viherherätys joskus -80-luvulla lopetti matkailun oikeastaan kokonaan minulta, enkä sitä ole isommin kaivannut. Kotimaassa saatan tehdä pieniä matkoja ja Lappi tai Ahvenanmaa ovat minulle sitä oikeinta omaa maisemaa ja tietysti kotikunta, minne onneksi vielä pääsen käymään - toivon mukaan.

    Älähän nyt kirjoituksiasi vähättele. Sel-la. Eiköhän se sisältö ole muotoa tärkeämpi - minulle ainakin. Kuten olen sanonut, itse sallin itselleni virheet, en viitsi edes korjata niitä. Eiköhän meillä ole lupa jo hellittää, siinäkin kohdin ?

    Tietysti arvostan niitä, joilla on taito kirjoittaa oikein ja ymmärrettävästi, mutta itse katson että sävy, "henki" ja yhteyden saaminen toisiin ihmisiin on sittenkin tärkeämpää - minulle...

    Aurinkoinen päivä täälläkin. Lunta näyttää tulleen muutama sentti. Siispä ulkohommiin tänäänkin...))
    Viihtyisää sunnuntaipäivää !
    demeter1
  15. No sinua Makriina ei juuri saa kirjoitusvirheistä kiinni, älä yritä..))
    Saisinpa minäkin intoa ruuan laittoon. Vähän on into laantunut, kun tämä nykysuuntaus on sellainen, että yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta ja niinkin, että tämän päivän suosikki ei välttämättä ole sitä seuraavalla kerralla..))
    Sanotaan myös, että me ikääntyneet olemme jo menettäneet niitä makunystyröitä (?) niin paljon, ettei ruoka enää maistu niin hyvin kuin aikaisemmin. Tai sitten tämä koskee vain minua.
  16. Vaikka olen jo joutunut tyytymään kirjoitusvirheisiin omalla kohdallani, nimet pitäisi aina kirjoittaa oikein: tuo Hauserin kanssa soittanut viulisti oli Caroline Campbell...
    Huolimaton minä.
  17. Niinpä, Ano 14.46. Noiden palvelujen saatavuus muodostuu tietysti ongelmaksi, hoitojonoissa joudutaan olemaan pitkäänkin. Vuosi, toista lonkkaleikkausjonossa taitaa olla tätä päivää....
  18. Minusta tuota lienee tutkittukin tai ainakin peloteltu, että ihmisen ajattelukyky kärsii, jos tieto saadaan nappia painalla. Samoin käy isompien kokonaisuuksien hallinnalle, mikä ei ole koskaan kuulunut jokamiehen taitoihin.
    Entä luovuus ?
  19. Ai niin. Lienee syytä mainita, että noista hyvistä ja edistyksellisistä asioista tulee lasku myöhemmin, tuskin meille, mutta tuleville sukupolville ja tietysti viime kädessä luonnolle.
  20. Yleinen ilmapiiri oli parempi. Ainakin heti sodan jälkeen siitä löytyi toiveikkuutta ja kyllä se mielestäni kantoi aika pitkälle, ehkä 60-luvulle saakka.
    Ihmisillä oli myöskin aikaa, toisilleenkin, keskinäinen kilpailu ei ollut niin hallitsevaa.
    Oli myös tapana auttaa avun tarpeessa olevia siitä numeroa tekemättä, talkoohenkeäkin oli vielä - ainakin maalla. Kaupungeissa saattoi olla toisin.

    Nyt luokkaerot ovat kaventuneet, kaikilla on mahdollisuus opiskeluun. Meillä on myös hyvä julkinen terveydenhoito ja muu sosiaaliturva. Olisiko fifty-sixty/entinen/nykyinen?
    demeter1
    21. 33 / 378
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt