- Minulle on tullut mieleen, että talon aikaisempi sisustus ja pikkuesineet, astioista tauluihin poistetaan kokonaan, Minne ne joutuvat? Luulen vähän, että kun kamerat sammuvat, ruvetaan kantamaan vanhoja tavaroita takaisin ja stailaus korjataan pois.
- Taidat nyt erehtyä henkilöstä, mutta ei se mitään.
- Huvilan omistaja maksaa, eikä lasku varmaankaan ole pieni.
- Eihän se HUONOA ole, vaan tarpeetonta.
Moni juttu on muistona menneestä. Valokuvat eivät ole kenellekään tuttuja. Kirjoja ei enää kerätä hyllyihin. Mööpelit eivät mahdu
Isoja särviisejä ei kukaan enää kata pöytään.
Ja niin poispäin. - Ukraina on venäläisten mielestä osa Venäjää. Ukrainan itsenäistyminen oli Venäjälle shokki. Jo Stalin aikoinaan halusi Ukrainan venäläistyvän ja kohteli maata kovin ottein 30-luvulla. Nälänhätä tappoi miljoonia.
Venäläisten mielestä ukrainalaiset ovat "veljeskansa", joiden paikka on Äiti-Venäjän helmoissa. - Onko tavarapaljous rikkautta?
Kun on talo tavaraa täynnä, voi vain ihmetellä, miksi sitä on tullut keränneeksi koko elämänsä ajan. Jos haluaisi muuttaa seniorikotiin, pitäisi hävittää suurin osa irtaimistosta. Pikkutavaran kohdalla voin monen ikätoverini kanssa huokaista, että en ole köyhä. "Kaikkea on", kuten mainoslaulussa lauletaan "ja rahani riittää". Ei ole tarpeen ostaa enää mitään, kaapeissa on.
Mihin ne sitten pannaan, kun joudutaan huusholli hajottamaan.
Olen ihan helposti oppinut keräämään muovin erilleen, ja sitäkin kyllä riittää, varjelkoon sentään. Jokaisen kauppareissun mukana kotiin tulee lisää muovia. Jotkut kannelliset rasiat ovat ihan käyttökelpoiset pikkutavaran säilyttämiseen, ja tuntuukin välillä pahalta heittää keräykseen järkevästi suunniteltu rasia, mutta eihän niille loputtomasti käyttöä ole.
Jo vuosia on puhuttu valtamerissä kiertelevistä muovimassoista, joiden sisään hukkuu delfiinejä ja kilpikonnia. Kuuhun on osattu mennä, mutta eipä ole keksitty laitetta, joka ne muovit imaisisi proomuihin valtameristä.
Myrsky lähestyy. Kun aamulla heräsin, paistoi aurinko, mutta nyt on pilvessä ja peltikatto rytisee puuskissa. Toivottavasti lumet sulaa, uutta räntää lupaavat vanhan päälle. Ei ole vielä meillä päin sade alkanut.
Eilen havaitsin lumikellot seinän vierustalla. - Suomi on ollut varovainen aina suhteessaan Venäjään. Sata vuotta opittiin tsaarin aikana. Sittemmin opittiin sotien opettamana.
On opittu ja osattu noudattaa käyttäytymiskaavaa, joka oli YYA-sopimuksen mukaisesti määritelty niin arkielämään kuin juhlapuheisiin.
Suomi uskoi osaavansa oikeat menettelytavat.
Nyt on nähty, että ei ole auttanut.
Me olemme nyt "vihollismaa", olemme liian lähellä Natoa, meihin ei enää kannata luottaa.
Meidän asenteitamme venäläisiä kohtaan epäillään ja sorrosta kerätään todisteita. Ihmeesti kuitenkin vielä kelpaa ostella maapalstoja kesänviettopaikoiksi. Osoite Suomessa kelpaa vieläkin.
Nyt on meidänkin vedettävä oikeat johtopäätökset ja uskottava, että ystävyys ei ole vuosikymmenten saatossa suinkaan syventynyt YYA-sopimuksen rauettua. Olemme tulleet liian itsenäisiksi!
Nyt on aika unohtaa yrittäminen.
Natoon vaan ja nopeasti. - Toivoa sopii, että Ukrainan presidentti toimii yhtä rehdisti kuin esittämänsä hahmo sarjafilmissä, sillä hän on itse ollut käsikirjoittajana. Ainakin on tieto hänellä olemassa.
Ukrainalaiset luottavat häneen.
Uskon, että hän ajaa sydämestään kansansa asiaa, ei hän muuten pitäisi tilannekatsausta joka päivä pommituksen alaisessa Kievissä.
Toivottavasti hänen voimavaransa riittävät. - Rupea tuntumaan siltä, että Putin on huomannut erehtyneensä, vaikka tsaari ja yksinvaltias ei yleensä erehdy, kuten kaikki tiedämme. Hänellä on vain ollut huonot taustatiedot ja neuvonantajat. Sotatoimiinkin ovat menneet heppoisin eväin ja kaatuvat nyt siellä joukkojensa eessä, tänäänkin uutisoitiin yhdestä kenraalista.
Onko Putinilla hyvä mieli Mariupolin nälänhädästä, kun omienkin joukkojen huolto takkuilee. Ukrainalaiset ovat epäystävällisisinä isäntina tuhonneet siltoja, niin että huolto ei pääse perille.
Ei hyvältä näytä, ja koska jonkun syyhän tämä tietenkin on, niin Putinin velvollisuus on käydä syyllisten kimppuun. Yksi mahdollisuus on Suomi, joka on ollut ylimielinen ja alkanut puhua Natoon liittymisestä. Suomi onkin listattu vihamielisten maitten joukkoon, kuulemma.
Ei taida enää Niinistöllä olla puhuttavaa entiselle kaverille.
Mutta kuulemma junayhteyttä Pietarin ja Helsingin välillä ollaan lopettamassa. Ovatko kaikki suomalaiset jo päässeet tulemaan kotiin? - Keräyksiä hädänalaisille on aina ja monien auttajien avuksi. Suomen kirkon ulkomaanapukin on apua antamassa, samoin Unicef, kuten sanot, Punainen Risti, Lääkärit ilman rajoja, jne. Meidän hyväosaisten on aihetta osallistua avustamiseen ja valita joku näistä kohteista. Kuukausittainen pikkusumma on tietysti vain pisara meressä, mutta kukin omalta osaltaan!
Usein vedotaan siihen, että ei tule ottaa pakolaisia vastaan, vaan auttaa heitä kotimaahan, ettei tarvitsisi lähteä pakomatkalle.
Se olisi muistettava ja osallistuttava kykyjen mukaan. - Jos Ukrainan sotaa ei saada pian aisoihin ja loppumaan, niin on pelkona, että konfliktit leviävät muuallekin, ja seurauksia ei voi kukaan arvata,
Ukrainan viljalla on ruokittu paljon muitakin kuin Afrikan nälkäisiä. Ukrainaa ei turhaan ole nimitetty maailman vilja-aitaksi. Leivän puute tulee vaivaamaan myös koko Eurooppaa. Maailmamme on mullistuksen partaalla. - En minä tiedä, hyvänen aika, minun elämäni on ollut ihan hyvää. Niinpä olen vakuuttunut siitä, että tulevassa elämässäni olen kaunis, rikas ja maailmankuulu.
En todellakaan odota joutuvani johonkin slummiin kerjäläiseksi uudestisyntymässäni.
Uudelleensyntymään perehtyneet voivat tietenkin antaa parempaa informaatiota tästäkin asiasta. - Jälleensyntyminen on jokaisen ansaittava. Huono elämä ei anna toivoa paremmasta. Seuraavassa elämässä voi joutua elämään syrjittynä elukkana tai köyhänä ja orjuutettuna kerjäläisenä, maan matosena. Onnellinen ja hyvä uusi elämä on palkkio oikein eletystä elämästä.
Siihen tulee siis kaikkien tähdätä ja elää tämä elämä oikealla tavalla.
Meillä tällä palstalla kirjoittavilla onkin jo kiire kerätä hyviä tekoja varastoon. - Vielä meidän lapsuudessamme olivat hevoskyydit hyvin yleinen kulkumuoto. Kesällä rattaat, talvella reet. Vauraimmissa taloissa ne ajopelit saattoivat olla komeat, varattomammat pientilalliset ajelivat arkisemmilla kärryillä. Metsätöissä hevoset kiskoivat muutaman tukin kerrallaan metsästä tien varteen. Me lapset saimme usein koulumatkoilla ilmaisen kyydin ohi ajavan reen jalaksilla.
Ehkäpä hevoset palaavat takaisin, kun pensan hintakin on pilvissä, ja kulkemisesta tulee aina vain kalliimpaa huvia. Luulisi, että hevosten suosiminen olisi Vihreillekin mieluisa poliittinen veto.
Sota-aikana harva pääsi auton kyytiin, linja-autoissakin oli puukaasuttimet. Olin joskus sellaisen kyydissä, mutta vauhdista ei ole mitään mielikuvaa. Kuinkahan hitaasti ne mahtoivat edetä! - Ano 08:27
Emmehän me ole mitenkään vaaraksi Venäjälle. Putinhan haluaa meidät rajojensa sisäpuolelle. Hän haluaa palauttaa Suuren Isänmaansa aidot rajat, jotka olivat voimassa 1800-luvulla. tsaarien aikaan. Hän haluaa olla saman veroinen hallitsija.
Vallankumouksen pyörteissä moni Venäjän alue itsenäistyi, Suomi muiden mukana.
Se ei nyt viehätä Putinia, vaan hän tuntee velvollisuudekseen yhdistää kansat Äiti-Venäjän helmaan. Venäjä on aina halunnut Ukrainan itselleen, aloitti Krimistä, ja jatkaa nyt valloitusta.
Kun Putin ajaa asiaa päättäväisesti ja puhuu kansalle hallitsijan äänellä, alkaa hänen alamaisilleen valjeta, että ne Venäjästä irtautuneet maat kaipaavat haikeasti takaisin Venäjän yhteyteen, ja siksi ovat vastassa vapauttajiaan kukkakimput käsissä ylistystä laulaen.
Sillä mielellä Ukrainaankin mentiin, sillä siellähän vallitsi fasismi ja natsit, joilla on vain pahat mielessä. Yllätys on nuorille asevelvollisille ollut vaikea niellä, kun raja oli ylitetty.
Karvas totuus on kotirintamillakin alkanut valjeta väkisinkin, sillä vakaumuksensa puolesta kaatuneita on jo tuhansittain.
Ukraina on maailman vilja-aitta, mustan mullan maa, jonka viljaa ostetaan kaikkialla. Nyt sato on "herran kädessä", saadaanko sitä lainkaan, ja mihin se vähä riittää. Joudumme kaikkialla elämään tarkan markan aikoja, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Pakotteista ei tule kärsimään pelkästään Venäjä, vaan jokainen on tiukkuuden edessä.
Tulevaa on vaikea kuvitella. - Jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen julistettiin, että se on viimeinen sota. Niin julma se oli, ei enää koskaan haluttu samaa.
Eipä mennyt kuin neljännesvuosisata, kun kahta kauheampi ja kiivaampi maailmanpalo syttyi. Se päättyi atomipommiin.
Sen ajan jälkeen atomipommi vanheni ja tilalle keksittiin vetypommi, maailma oli niitä täynnä, ja niillä olisi voitu tuhota maapallo atomeiksi.
Ydinsotaa ei ole tullut, mutta uhka on aina olemassa.
Sotia käydään joka puolella maailmaa, mutta kuvittelimme, ettei Eurooppaan enää ikinä sota syty. No, oli hajonnut Jugoslavia, on Syyria ja Irak, ihan Euroopan tuntumassa, ja nyt tämä Ukraina, ja yhä kaameampia pommitukset ja hävitykset ovat, tavanomaisetkin aseet saavat ennen näkemätöntä tuhoa aikaan.
Tässä ollaan. Mitään ei ole opittu. - Kiitos selvennyksestä.
Moni lukee näitä palstoja ja saa väärän kuvan eri asioista. Ehkä kirjoittajatkin kirjoittavat mu-tu-tiedoilla.
Kunnon informatio on joskus paikallaan, ettei lukija jää virheellisen uskomuksen varaan.
Emme kaikki tunne ihmisiä hoitolaitoksissa, emmekä ole toistaiseksi niihin joutuneet.
Turhia pelkoja syntyy. - Ukrainan pakolaiset kuulemma järkyttyivät Suomen hintatasosta. Helsingin seudulla ovat ukrainalaiset yhteisöt perustaneet tarvikkeiden ilmaisjakelun tulijoille. Monethan heistä asuu tuttavissa ja sukulaisissa, joten rahanpuute heillä on huutava.
- Kyllä Suomi historiansa muistaa. Tsaari Aleksanteri II nosti Suomen kansaksi kansakuntien joukkoon Porvoon valtiopäivillä, ja siitä syystä hänen patsaansa seisoo Helsingissä Tuomiokirkon edessä parhaalla paraatipaikalla. Se on ainoa jäljellä oleva tsaarin patsas maailmassa.
Hänen jälkeensä vallassa olleet tsaarit eivät olleet kiinnostuneita Suomesta, vaan venäläistyttäminen alkoi kiristää välejä. - Viime iset 2 vuott ovat olleet ahdistavia aikoja kaikille. Hoitajat ovat olleet äärirajoillaan koronatilanteen takia.
Kyllä heille palkankorotus kuuluu.
Olisi kyllä onnekasta, jos neuvotteluissa päästäisiin sopuun.
Olen ollut niin kauan eläkkeellä, että en enää ole pysynyt kärryillä näissä työelämän asioissa, mutta ihmettelen sitä itsekseni vain, miksi on päädytty nyt työpaikkakohtaisiin palkkaneuvotteluihin. Kuka ja kuinka palkoista neuvottelee? Ymmärrän, että isoissa tuotantolaitoksissa on luottamusmiehet ja järjestäytyneet työntekijät, mutta suuri osa Suomen yrityksistä on pieniä yrityksiä, joilla on ainaiset toimeentulovaikeudet. Miten niissä onnistutaan tekemään hyviä työehtosopimuksia? Varsinkin naisvaltaisilla aloilla on palkoissa aina korjattavaa.
Miten tämä nykyisin hoidetaan? Moni työntekijä ei kuulu ammattiliittoon, vaan maksaa jäsenmaksun työttömyyskassoihin.