Kaavan on mahdollista olla todistamaton puoleen tai toiseen. Esimerkiksi huomattavalla määrällä erilaisia syötteitä sisältävän kaavan todistaminen saattaa vaatia aikaa. Eli on esitetty teoria, että kaavalla x saadaan haluttu tulos z, joka pitää todistaa oikeaksi tai vääräksi - tämän ajan ao. kaava on sekä että.
Väitetystä kuuhuijaukset ei pysty keskustelemaan kuin tällaisilla palstoilla, koska näiltä löytyy ainakin yksi kuuhuijaukseen uskova henkilö, joka voi keskustella useampana henkilönä ollen anonyymi:).

Kuuhuijaukseen uskovan pitää ensimmäisenä todentaa, miten sadat tuhannet ihmiset saadaan vaiennettua siten, etteivät kerro olleensa mukana huijauksessa?

Samaan kategoriaan kuuluu NASAn syyttäminen ties mistä asioista, jotka ovat tapahtuneet satoja vuosia sitten - tämä oli mielestäni kaikkien salaliittoteorioiden isoäiti.

Olen ammatillisesti seuraillut salaliittoteorioita eri saiteilla ja elävien ihmisten kanssa, joten samalla henkilöllä on useita vakaita uskomuksia, kuten:
- rokotukset ovat Bill Gatesin masinoimia ja maksamia (esim. isorokkorokotusta annettu jo pari sataa vuotta, Gates?).
- pandemiat ovat keksittyjä vuosisatojen ajan
- ihmiset myrkytetään aina lääkkeillä
- naapuri vakoilee
- vartijat ja poliisit seuraavat
- yhteiskunnalla on joukkovainojoukot
- avaruutta ei ole
- vaihtoehto: avaruuden muukalaiset ovat täällä
- maa on litteä
- Etelämannerta, Australiaa, Uutta-Seelantia ei ole
- GPS signaali tulee mastoista - valtamerellä?
- satelliitteja ei ole, miten katsoin televisiota ja käytin puhelinta Saharassa?
- maa on 6000 vuotta vanha - mistähän ajankohdasta laskien, sillä tämä sama luku on esiintynyt jo parisen tuhatta vuota, joten?
- muutaman kymmenen eliitti johtaa maata (johtanut tuhat vuotta, periytyvä ilmeisesti)
- liskoihmiset ovat vallassa (liskoihmiset keksittiin 1980 luvun tv-sarjasta)
- kaasuvalotus (Gaslightning), on tullut mm. Robin Sternin kirjasta (Gaslight Effect), jossa hän käyttää ao. nimitystä vastaavan elokuvan mukaisesti (Gaslight -elokuva 1944), parisuhteessa tapahtuvasta toisen alistamisesta.

Huomattavan usea voisi todentaa uskomuksensa olevan täysin väärän, mutta tyypillisesti näin ei tehdä, sillä nämä uskomukset ovat monelle kivijalka. Olen asioista keskustellut ja todentanut hyvässä yhteistyössä esille otetun uskomuksen olevan mahdottomuus, mutta yleensä vähän ajan päästä löytyy uusi uskomus tai vanhalle uusi peruste - loputon kierre, josta ihminen psyyke kärsii.

Mikäli uskomus liittyy suoraan henkilön psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen, niin näissä tapauksissa kellot kilisevät lujaa, joten on ryhdyttävä koviinkin toimiin, ettei henkilö vahingoita itseään ja toisia.

En vähättele henkilöitä, joilla on mainittuja uskomuksia, sillä melkoisen monella on psyykkisiä ongelmia ja he ovat usein myös syrjäytyneitä, joilla on tarve hakea jostain tukea elämälleen ja saada seuraa. Salaliitot ovat oivallinen tähän tarkoitukseen, kuulun jonnekin ja minulla on salaista tietoa.
Ei ollut tarkoitus kirjoittaa siten, että tuli ymmärrys NASAn julkaisevan Suomessa käytettävää almankkaa.