Melkein joka paikassa kannattaa tinkiä. Joissakin ruokakaupoissa on sentään hinnat hyllyssä, mutta ei suinkaan kaikissa. Esimerkiksi Luxorissa harvemmassa paikassa on.

Hieman helpottaa se, että useimmissa apteekeissa tuotteissa ON hinnat merkittynä. Osassa jopa meikäläisin numeroin, mutta pääosa on "niitä koukeroita". Joissain on painettuna hinta näin: P.T. 1100 eli tarkoittaa 11 LE. Käännelkää pakettia ja etsikää hinta. Numeroiden opettelu auttaa, laittakaa vaikka numerot paperilapulle muistiin, niille voi olla muutakin tarvetta. Esim. torilla ja muualla hedelmien hinta selviää tällä pienellä vaivalla.

Olen tosin törmännyt apteekkeihin, joissa hintoja ei ole, mutta harvemmin näin. Apteekkeja on melkein joka kulmalla joten jos on tarkka tästä hinta-asiasta niin ei kuin seuraavaan apteekkiin vain.

Ja aina ei tinkiminen onnistu. Eräs kioskimyyjä yritti myydä mulle Marlboro-askia ja tikkurasiaa 30 LE hintaan eikä luovuttanut vaikka sanoin että tämä tupakkamerkki maksaa 7,50 LE (silloin, nyt kalliimpaa) ja tikut ovat 0,25 LE. Se on vain rasittavaa kun haluaisi pikaisesti ostaa jotain niin joutuu taistelemaan päivänselvästä hinnasta. Maksan mielelläni tippiä, mutta oma-aloitteisesti.
En niinkään sanoisi, että nuorena naisena työn saaminen on hankalaa, mutta yleisesti ottaen työn saaminen Egyptissä ulkomaalaiselle ei ole niin helppoa. Se on aika yleinen kysymys monelta joka haluaa tänne lämpimään muuttaa eikä täällä pidempään olleetkaan aina osaa auttaa paljoakaan. Itsekin olisin vaikka heti mennyt töihin jos se onnistuisi noin vain. Ainoa järkevä ratkaisu tuntuu olevan oma bisnes.

Egyptissä on laki, että sellainen työ, jonka voi egyptiläinen tehdä niin sitä ei ulkomaalainen saa. Esim. 'travelfreak' kun etsii suomenkielistä työvoimaa, niin silloin ei tietenkään egyptiläiset tätä työtä voi tehdä.

Kairossa avattiin kesällä H&M ja mielessä vilahti ajatus, että olisipa ollut ihan kiva vaikka ajankuluksi tehdä osa-aikatöitä, rahaahaan tuollaisesta työstä ei täällä juurikaan tienaa. Vaan eipä onnistu.

Lisäksi palkkataso on huono, siitä huolimatta, että elintaso on edullisempi myös. Tosin sinnikkäin Egypti-fani kyllä näilläkin summilla pärjää Egyptissä mutta leveää elämää ei vietetä. Tuttuni joka työskenteli Sharmissa jossain hotellissa, sai 300 USD kuussa ja työajat olivat kyllä pidemmät kuin 8 h eli ei jäänyt aikaa kyllä kuluttaakaan rahaa. Tosin sitten kävi vielä niin, että ensimmäisiä palkkarahoja ei koskaan kuulunut ja lopetti työn. Täällä työelämä ei ole ihan niin yksinkertaista kuin Suomessa eli jos sattuu pääsemään paikallisen palvelukseen, kannattaa pitää silmät ja korvat auki.

Työhön pitää olla myös työviisumi, turistiviisumilla ei saiSI työskennellä. Tiedän monet tekee niin, mutta...ottaahan siinä jonkinlaisen riskin, ei kai älyttömän suurta mutta kuitenkin. Ja se työviisumi ei myöskään irtoa tuosta vaan. Aika monet ulkomaalaiset pistävät pystyyn oman yrityksen.

Paras on työ, jota voisi tehdä netin välityksellä (suomal. työnantaja) näin ehkä palkkatasokin olisi inhimillinen.

Päiväkoteihin otetaan paljon 'opettajia' esim. opettamaan lapsille ihan kielien alkeita. Yleensä kai vaan sitten suosivat niitä jotka kieltä puhuvat äidinkielenään (esim. englanti, saksa jne).

Suhteet ovat valitettavasti täällä suuri apu. Myös sanovat, että paras tapa on etsiä töitä paikan päällä ja olla SINNIKÄS. Eli kun haet töitä, niin soittelet vielä perään etkä jää odottelemaan että työnantaja ottaa yhteyttä.

Niin ja Hurghada kesällä ei ole niin kuuma kuin Kairo (liikenne, saasteet ja tuulenvireen estävät rakennukset) saati saunamainen Luxor. Kyllä sen kestää hyvinkin jos 2 kk olet...mulle ainakin eri asia kun täällä on tavallaan pakko olla, niin ei se kesäkuumuus enää ole niin kivaa. Onneksi on mahis lähteä Suomeen tai Punaisellemerelle.
Oletko kysellyt suoraan suurlähetystön viisumipuolelta? Nimittäin kyllä, jossain lukee, että lentoliput pitäisi olla viisumianomusta jättäessä, mutta tiedän että näin ei ilmeisesti ole pakko toimia. Kuulin juuri neuvottavan, että päinvastoin - ei mielellään kannattaisi hankkia lentolippuja, koska viisumihakemuksen vastauksesta ei tiedä.

Ja tietenkin mielipiteet eroavat viisumin saannin helppoudesta, toisilla on edellytykset saada paremmin, toisilla ei.

En ole kuullut, että voisi kovin kauaa pitää varattuna lentolippuja, esim. Aeroflotilla pitää varaus maksaa 24 tunnin kuluessa.

Kysyisin nyt vielä sitä lentolippujen hankintaa ellet ole saanut selvää vastausta _suurlähetystöstä_ että ne pitää olla ennen hakemuksen jättämistä. Itse tulin Suomeen lomalle hyvin lyhyellä varoitusajalla, tiistaina varattiin liput ja samana iltana/yönä lensin edullisesti Kairosta Helsinkiin.

Muutenkin, jos on kiirus asian kanssa, niin tiedustelisin mitä muuta vaativat, koska yllättävän paljon ilmeisesti kyselevät jälkikäteen ja hakemukset ovat kait usein puutteellisia.