Vapaa kuvaus

Moi:) niin et ei muuta ku kommaamaa Linkit: http://www.aapeli.com Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: Varattu Lapset: Kyllä vielä joku päivä

Aloituksia

11

Kommenttia

85

  1. Voi voi voi minua. Olenko minä todella näin huono kirjoittamaan? Vähän tuntuu pahalta, kun ajattelen kirjailijan uraani, mutta se sentään helpottaa, että olen kirjoittanut tämän alkutekstin kiireellä sen enempää siihen huomiota kiinnittämättä.

    Luin tuon tekstini uudestaan, enkä kyllä missään ollut sanonut, etten muka tykkäisi tupakanpolttajista. Vai olinko muka? En huomannut, ja se ei ainakaan ole totta. Tupakanpolttajat ovat minulle ihan normaaleja ihmisiä, enkä kavereitanikaan todella hylkää sen takia, että ne polttaisivat tupakkaa.

    Niinpä, itse poltin ja itse kokeilin huumeita, mutta en jäänyt kumpaankaan riippuvaiseksi. Näin jälkeen päin tunnen itseni tyhmäksi, kun olin uskonut kirjoituksia, että ne muka tappavat ja ovat hengenvaarallisia aineita. Suorastaan petyin, kun tupakka toi vain päänsärkyä, kun imppasi kunnolla, ja huumeet tekivät vain minut riippuvaiseksi muista ihmisistä (ja minä kun halusin olla vapaa).

    Siis minun ainoa syyni aloittaa tai kokoilla, oli se, että halusin kuolla. Tai olla ainakin jotain enemmän kuin muut. Luulin, että täällä olisi edes yksi sellainen tomppeli kuin minä, että sitä varten on aloittanut sellaisen. Mutta taisin olla väärässä, kuten yleensä.

    Korjaan kaikille, että se tupakanpolttajien "pahuus" tarkoitti yleiskäsitystä, eikä se ollut minun mielipiteeni!
  2. Siis olen käynyt koko peruskouluni kotona. Minun ala- ja yläasteen opetus vaan poikkesivat suurelti toisistaan. Ala-asteella minulla oli opettaja jokaiselle aineelle, ja täsmälliset kouluajat ja niin edelleen, mutta kun siirryin yläasteelle, opiskeluni oli oma-aloitteista. Siis äitini osti minulle kirjat, ja minä opiskelin ne läpi milloin itseäni huvitti, tosin aika säännöllisesti joka arkipäivänä 8.00-15.00 välisenä aikana.

    Yleensä ottaen olen hyvin kiitollinen tästä tilanteestani, mutta kun ajattelen jatko-opintoja ja tulevaisuuttani ja sitä, mitä peruskoulussa olisi pitänyt oppia, niin sanon, että aika huono opistkeluvaihtoehto. Täten ei missään nimessä minun mielestäni pitäisi olla. Tästä on niin paljon haittaa lapsen tulevaisuuden suhteen. Esimerkiksi tällaiselta pohjalta kuin minä olen lähtenyt, lapsen on hyvin vaikea saada rohkeutta lähteäkseen maailmalle, sillä askel on valtava. Kun vanhemmat suhtautuvat oppilaitoksiin kielteisesti, on hyvin vaikea saada apua ja tukea sellaiseen suunnitelmaan.

    Minulla on kuitenkin vielä jonkinlainen mahdollisuus, mutta tiedän perheitä, joiden lapsilla ei sellaista juuri ole. He eivät voi keskustella asioistaan juuri kenenkään kanssa, sillä taloudessa ei ole internettiä eikä mitään muutakaan viestintämahdollisuutta. Oma elämä on sidottuna johonkin toiseen. Se on minusta jotenkin väärin, vaikka ei se tietenkään kuulu millään lailla minulle. Uskon silti, että kotikoulu on johdattanut heidät siihen tilanteeseen, ja heistä ainakin joku varmasti haluaisi sisimmässään jotain muuta kuin elämä siellä tarjoaa.

    Kun vanhemmat opettavat omia lapsiaan, he voivat julmasti karsia opetussuunnitelmasta jotain keskeistä, joista lapsi voi jäädä ikuisiksi ajoiksi tietämättömäksi. Esimerkiksi omia oikeuksiaan lapsi ei edes osaa puolustaa välttämättä, jos vanhemmat ovat kasvattaneet hänet oman ajatusmaailmansa ja arvomaailmansa varaan.

    Minusta hyvä idea olisi esimerkiksi sellainen, että joku ammattilainen voisi valvoa opetusta vierailemalla vaikka kerran yhden lukuvuoden aikana lapsen kotona ja ottamalla selvää, miten lasta opetetaan. Samalla hän voisi tuoda uusia keinoja opettamiseen ja opettaa joitakin tärkeitä asioita itsekin. Oppilaan itsensä kanssa keskusteleminen olisi minusta tärkeää, sillä oppilaan elämästähän on kyse. Minun vanhempieni kanssa puhuttiin monesti, mutta minä olisin toivonut usein, että minunkin mielipidettäni oltaisiin kuunneltu.

    Tälläisesta suunnitelmastani olen jutellut sisarieni kanssa , ja ainakin yksi heistä on ollut minun kanssani samaa mieltä. Olen suunnitellut hänen kanssaan monenlaisiakin vaihtoehtoja, mutta minusta tämä kuulostaisi järkevältä.

    Jos ajattelee kotikoulua jossakin pohjoisessa, jossa kouluhinin on matkaa, niin kaikki suunnitelmat eivät olekaan niin yksinkertaisia.

    Ikätoverien näkeminen kehittäisi myös luovaa ajattelumallia ja sosiaalisia taitoja. Tämän voisi hoitaa esimerkiksi niin, että koulut kyläilisivät vaikka joskus kotikouluissa tai sitten kotikoululaiset viettäisivät lukuvuoden aikana ainakin jommoisiakin tunteja koulussa. Liikuntatunteja esimerkiksi olisi hyvä pitää yhdessä, jolloin lapsi näkee oman tasonsa ja osaamisensa.

    Tämä kaikki on kuitenkin vastaan kotikoulujen järjestäjiä, sillä olen aivan varma, että esim. minun äitini ei katsoisi hyväksi tällaista järjestelmää. Minullahan olisi ollut mahdollisuus tällaiseen, ja välillä käytinkin niitä luvatta.

    Olisin halunnut suorittaa kahtena viimeisenä vuotena kirjansidontakurssin, mutta koulu sanoi, ettei se sopii vain, jos minä opiskelen ne tunnit koulussa. Se olisi ollut minusta todella hienoa, mutta äidilleni se ei käynyt mitenkään.

    Koetin kirjoittaa tämän tekstin niin kuin kaikille,´ja vastata kaikkiin kysymyksiin, joissa oli tullut epäselvyyttä. Tähän lopuksi vielä vastaus tuohon stoorin kirjoittajan kysymykseen. Ehdottomasti haluan kuulla kaikkien mielipiteen ja muuttaa asioita kaikille parempaan suuntaan. Ennenkaikkea haluan ajatella lasta, joka joutuu ikään kuin uhriksi opiskellessaan kotikoulussa. En halua vain oman näkemykseni toteutuvan, vaan haluan yhteistä parasta.
  3. Ihan hyvä kysymys. Ymmärrän sen joten kuten itse, mutta en tiedä osaanko sen selittää.

    Löysin kerran jostain noin viisi vuotta vanhan lehtileikkeen, ja siinä kerrottiin, että harva kotiopetukseen ryhtyvä äiti tai isä jättää lapsensa pois koulusta uskonnollisen syyn takia. Minun vanhempani ovat tehneet sen suurimmaksi osaksi tämän takia. Äitini kuuluu johonkin pieneen uskonryhmään, mutta ei kirkkoon, eikä isänikään kuulu sinne. (näinollen emme me lapsetkaan, mutta se ei nyt kuulu tähän tarinaan.)

    äitini mielestä siis koulussa opetetaan ns. ylimääräisiä aineita ja asioita. Esimerkiksi kotikoululaisten ei tarvitse opiskella valinnaisaineita, eikä uskontoa. Näin ollen näiltä olen "säästynyt", niinkuin äitini sanoisi.

    Yksi oleellinen syy on myös se, että äitini on pelännyt meidän lähtevän kaidalle polulle joukon mukana. Kuten mainitsit tuon tynnyrijutun, niin se vaihtoehto on houkutellut enemmän kuin se, että lapsi näkisi maailmaa ja menisi sen mukana.

    Ja tähän liittyy myös nykyinen tilanteeni: minua ei ole vieläkään päästetty oppilaitokseen. Olen 17 vuotta ja työskentelen kotona. Äitini on nähnyt hyväksi, että me lapset olemme kotona aina täysi-ikäämme asti. Sen jälkeen saamme mennä minne tykkäämme. Ja sitä päivää minä odotan kuin kuuta nousevaa, että pääsisin KUNNON kouluun.

    Tuo on aivan totta, että yläasteella on paljon sellaisia aineita, joita ei äitini pystynyt taidoillaan opettamaan. Mutta en tiedä kerroinko jo, että yläasteen opiskelin omin avuin. Siis opikelin koulukirjat lävitse, kenenkään puuttumatta siihen, luinko niitä vai en. Myös koeajat ja muut tällaiset kouluun liittyvät asiat sain hoitaa itse.

    Fysiikasta minulla on päättötokarissa 7 ja kemiasta 8, vaikka käytännössä en tiedä niistä hölkäsenpöläystäkään!

    Asumme maalla, ja äitini on kotiäiti. Hän ei käy töissä ulkopuolella, ja uutterana hän on kaiken kotityön lisäksi opettanut meitä (siis ala-asteen).

    En olekaan antanut vielä omaa mielipidettäni kotikoulustani, vaikka ehkä se jollakin lailla on jo tullut selväksi. Niinkuin kaikissa asioissa, niin myös tässä oli hyvät ja huonot puolet.

    Huonoin puoli oli justiinsa se, että olen hirveän epäsosiaalinen, ja se haittaa minua. Haittaa niin että voisin sanoa, että ei siinä ollut mitään järkeä.

    Kuitenkin minulle kehittyi omatoimisuuden taito ja "pakko selvitä omillaan" -asenne. Sitä minusta kuuluu ihmisessä ollakin.

    Ihmettelen, miten hyvin osaat ajatella tilannettani. Sisaria minulla on ollut aina leikkitovereiksi ja lähimmässä naapurissani olen viihtynyt hyvin. Kuitenkin he ovat tuttuja, eikä siinä opi sellaista, mitä koulussa oppii. Omia ikätovereitani minulla ei ole ollut. Itse en kyllä kovasti heitä ole tuntenut tarvitsevani, mutta moni näin jälkeen päin tavattu ihminen sanoo minulle, että sen huomaa, että minulta puuttuu ikätoveri.

    Sanoit lopuksi, että kotona opetettu on ikäänkuin tynnyrissä kasvanut. Hyvin yleinen mielipide, ja se on minusta ihan totta. Mutta samaan hengenvetoon lisäsit, että kotikoululainen ei tule pärjäämään "julmassa maailmassa". Tuossa en olekaan enää samaa mieltä, sillä minun sisareni ovat pärjänneet hyvin. Meille on kasvanut omillaan pärjäävä luonne, eikä joukkohenki vie meitä mukanaan. Saatan kuitenkin olla väärässäkin; ei sitä koskaan tiedä.

    TÄLLÄISIÄ PERUSTELTUJA MIELIPITEITÄ LISÄÄ, kiitos!
  4. totta. itsehän kaikki omasta elämästään päättää. Niin minäkin.

    Minä olen sivusta polttaja. Tykkään tupakan hajusta, mutta ei minulle kyllä jäänyt mitään makua, kun kerran poltin itse. Silloin vain totesin, että se haju ei ole niin voimakas, kuin silloin, kun polttaa sivusta toisen tupakkaa. Ja mitä harvemmin nauttii toisen tupakasta, sitä paremmalta se haju minusta tuntuu. (siis tarkotan sivusta polttamisella sitä, että vetää henkeen toisen tupakasta tulevaa savuilmaa.)

    (Huomioni vielä tumpelosta: kerrankin tuli mielipide, joka ei ollut vastaväite eikä suutahdus, vaan kunnon mielipide. Näitä olen odottanut.)