rikkakasvi

Vapaa kuvaus

Moi:) niin et ei muuta ku kommaamaa Linkit: http://www.aapeli.com Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: Varattu Lapset: Kyllä vielä joku päivä

Aloituksia

11

Kommenttia

85

  1. Siistiä että jollain miehelläkin on noin upea mielipide!
  2. Voi helvetti että voi oksettaa. Ylipäätään sairaat miehet, jotka näkee naiset pilluina. Henkseleitä paukuttaen kuleksii kaupungilla laskien kuinka monen hameen on saanu nostettua. Yöelämässä tulee kehumaan "kuinka komee perä sulla on", ja kun ei naista jaksa kiinnostaa, niin sitten ollaan toisen kimpussa. YAK! Pane puuta, kun kerran niin himottaa!

    No joo, mutta siis parisuhteen hienot puolet: On kaveri kotona odottamassa, lähellä kun tekee mieli ja helpottamassa paskaa fiilistä, kun sellainen päälle sattuu.

    Mistä olen sitten joutunut luopumaan? Aikaisista nukkumaan menoista ehkä :)

    Baareissa voin kiertää ihan silloin kuin lystää, kaveriporukassa tai puolison kanssa. Niin paljon voin flirttailla ja pitää hauskaa kuin lystää. En ole ikinä ennenkään ottanut yökylään yhden illan juttuja niin en jää siitäkään paitsi. Kun kotona on asiat hyvin, niin ei sitä tarvi kyrpää kyliltä hakea. On hienoa, kun kotona on se oma kulta, ja tehdä sen kanssa yöleikkejä hauskan illan päätteeksi.

    Katsomme molemmat pornoa kun huvittaa. Mitä siinä nyt on? Sehän on kiva lisä yhteisillekin jutuille ja lisäksi sitä voi tehdä, kun toista ei juuri hotsita raskaan työpäivän takia tai muuten. Pelejäkin on mies saanut pelata mielin määrin. Onpahan minullekin riittänyt sitä myöten omaa aikaa ihan tarpeeksi.

    Toisen huomioon ottaminen on mielestäni parisuhteen perusedellytyksiä. Aika itsekeskeisiä ne ihmiset, jotka ajattelevat että kun nainen on, se hoitaa kaiken niin että mies voi vaan olla ja toteuttaa omia juttuja: ottaa ehkä silloin tällöin sen naisen koristehyllyltä ja tyydyttää himonsa... Että ihan hyvä kun ovat sinkkuja: Tosin yhdenillan jutuissakin tulisi ottaa toisen tunteet huomioon, kertomalla pelin säännöt heti aluksi, mitä harva valitettavasti tekee. Ja voi niitä osapuolia, jotka menee rakastumaan! (eikä muuten ole läheskään aina naisia!)
  3. Joo tämän juttusi kyllä alleviivaan täysin. Mutta pikku korjaus :) : "kyllä HYVÄ kotikoulu aina huonon koulun ja kiusaavat kaverit voittaa". Ja sen jälkeinen lause taas aivan totta: "Nimittäin,vaikka et olisikaan kiusattu olisit sitten vastoin tahtoasi kiusaaja." Kotikoululaiset osaavat myös vanhempien ihmisten kanssa puhumisen paljon paremmin ja jos saavat työn, tulee melko varmasti pidetyiksi ja pitkäaikaisiksi työntekijöiksi.
  4. Onko muka niin ettei se ole ollenkaan pakollista kotikoulua käyville? Me kyllä suoritettiin myös yläasteen kaikilla luokilla liikunta. Yläasteella se taisi mennä seuraavasti. Kävimme puolen vuoden välein kunnan koulussa näyttämään liikunnallisia kykyjämme: juoksimme lyhyen ja pitkän matkan, työnnettiin kuulaa ja hypättiin pituutta. Joka kerralla oli painon nostot ja muut kuntosalitreenit mutta sitten esim uinti hiihto ja tällaiset oli vain silloin tällöin. Me sovimme koulun kanssa niin, että seitsemännen luokan syksyllä vaikka uidaan, keväällä vaikka hiihdetään, kahdeksannella luokalla luistellaan ja niin edelleen. Ihan kivaa. niin ja suunnistus. Se oli ihaninta :) vaikka muuten en niin liikunnallinen henkilö olekaa.
    että sillä tavalla. jos joku nyt vielä lukee näin vanhoja keskusteluja.
  5. Ei loukannut, oli oikeastaan aika mielenkiintoinenkin teksti. Usein ulkopuoliset, jotka esim etsivät kyseisestä uskonnosta tietoa vaikka netistä, saa hyvin negatiivisen kuvan siitä. Niistä en sitten tiedä mitään, jotka ovat noin tuolla tavalla tutustuneet uskontoon. Ja siis minä en uskontoa varsinaisesti syytä mistään, kirjoitin vain omat näkemykseni uskonnon pimeistä puolista. Hyviä tyyppejä kaikki, jotka tunnen tuosta uskontoryhmästä.

    Teinikiukuttelua. Se oli no... aika hyvin sanottu. Osa voikin olla kiukuttelua, myönnän, että olen vieläkin hyvin katkera siitä, että en saanut elää ns. normaalin suomalaisen lapsen elämää, eli käydä koulua tavallisessa koulussa ja niin edelleen.

    Tuo kasvatusperiaate. Joo, suurin osa sisaruksistani sanookin, että se oli hyvä tapa ja jos itse saa joskus lapsia, tekee samalla tavalla niille. "Ihminen on kuitenkin yksilö ja samat kasvatusmetodit eivät sovi kaikille." Tuo lauseesi on aivan totta. Ja olen oikein iloinen sisaruksieni puolesta, jotka ovat liittyneet seurakuntaan ja saaneet siitä hyvän mielen itselleen. Hyvin niillä näyttää menevän, kyllä sen voin myöntää. Paljon paremmin kuin minulla.

    Mutta mitä minulle olisi käynyt, jos en olisi uskaltanut rikkoa muuria ja lähteä sieltä? En tiedä.

    "Ja tottahan toki ihminen ahdistuu jos lukee kirjoja kuten tuo Petrin matka Myyrmanniin ja veikkaisin että muutkin aiheen kirjat on luettu. Tämäkö on sitä paljon puhuttua sensuuria:D" Muutkin aiheen kirjat on luettu. Mutta vasta sen jälkeen kun lähdin uskonnosta: ikimaailmassa kukaan ei olisi antanut minun käsiini tuossa uskonnossa yhtäkään kirjaa Raamattua lukuunottamatta. Siis olin ahdistunut paljon ennen tuota kirjaa: vietin lähes puoli vuotta sairaalassa masennuksen vuoksi puolitoista vuotta sitten ja sain uskonnosta erottuani tuon kirjan käsiini. Ja vaikka olen päässyt uskonnosta eroon en vieläkään voi elää tavallista elämää. Käytän edelleen vahvoja masennuslääkkeitä ja mitä ikinä teen, kohtaan tuon uskonnon:
    1.Olen sosiaalisesti edelleen kyvytön: eihän minun koskaan tarvinut kotona esiintyä luokan edessä tai käydä kaupassa tai hoitaa muitakaan kodin ulkopuolisia asioita. En minä edes osannut ajatella sitä ongelmaa, jonka kohtaan kun eroan uskonnosta ja lähden maailmalle.
    2.Minulle ei koskaan kerrottu, mitä kaikkia asioita on yksinasuessa hoidettava: pankkitilinavaaminen, vuokran maksu, ruuan hankkiminen, kelan tukien mahdollisuutta...
    Enhän minä voi olla kuin katkera. Kaikki olisi paljon helpompaa, kun olisi äiti jolta voisi kysyä asioita, tai kun olisi ollut tavallisessa koulussa ja saanut jatkoopiskelumahdollisuuksista tietoja ym. ym. Vaikka kyllä mä sitäkin vaihtoehtoa olen ajatellut, että on sielläkin varmasti ongelmia. Mutta nyt kun olen 19-vuotias enkä tiedä yhtään mitään mistään, jotka muut ovat taas tiennyt jo hyvin nuoresta pitäen. Joskus tuntuu, että olisi paljon helpompaa kun olisi jäänyt kotiin ja antanut elämän mennä ohitse.

    Joskus seitsemäntoista vuotiaana olen kirjoittanut tällaisen kohdan päiväkirjaani heti ensimmäisen itsemurhayrityksen jälkeen: "On niin sikahyvä olo. Ensimmäistä kertaa elämässä mä oon tehnyt jotain mun kuolemisen eteen. Mä pystyn siihen. Jonain päivänä mä vielä onnistun siinä. Vähän vielä kun otan turpiini niin olen valmis."
    Siinä vähän tuntoja vielä asuessani kotona. Olisinko masentunut ilman uskontoa? Se olisi voinut olla mahdollista, mutta sitä on hyvin vaikea sanoa, koska elämä olisi ollut ihan erilaista. Pärjäsin koulussa, haaveilin juontajan urasta ja jos uskonto olisi päästänyt minut edes 16-vuotiaana jatkamaan opintojani ammattikoulussa tai lukiossa, minulla olisi varmasti ollut muuta ajateltavaa kuin itsensä tappamista. En ole joutunut kiusatuksi kouluissa tai missään sen jälkeen kun lähdin kotoa. Sairaalassa se ensin tuli vastaan, mutta kahden kuukauden päästä olin pahimman kiusaajan parhaimpia kavereita. Siis ainakaa koulumaailmassa ei olisi ollut ongelmia.

    mutta kyllä se on niin, että ongelmien esiintyessä on aina helpompi syyttää muita enemmin kuin itseään. Ja jossittelu on kaikista lohduttavin keino.

    Ja tuohon, kun sanoit, että itse koit uskonnon melko positiivisena:
    Uskonto ei pakota ulkopuolisia eikä tuputa tietoa minusta väärällä tavalla ulkopuolisille, mutta omille lapsilleen ne sitä tekevät. Ainakaan minulta ei koskaan kysytty mitä minä haluaisin. Sanottiin vain, että tämä on tarjolla ja tämän sinä otat. Jos et, niin mene maailmalle.
    (Nyt he vissii nauravat siellä, kun onneton linnunpoikanen kokeilee siipiään. No tuo oli jo tosi katkera lause, mutta välillä tuntuu siltä. Aina kun menee huonosti niin ne sanovat, että "tule kotiin niin kaikki on hyvin." Kunpa olisikin sitten kaikki hyvin, mutta sehän ollaan jo nähty, miten siinä kävi.)

    Sitten vertaat uskontoa ev.lut-kirkkoon. Sitä sinä et kyllä voi tehdä. Pappi tai kukaan muukaan ei ole sinun tekosiasi vahtimassa ja rankaisemassa. Siis kuka tahansa voi tohon kirkkoon liittyä ilman minkäänlaisia velvotteita. Sinun ei tarvitse kuin maksaa vähän kirkkoveroa ja se on siinä. Mä voisin tehdä joskus jonkun kirjan, missä tämän kyseisen lahkon kaikki säännöt on yhdessä, että mä voisin puhua tästä asiasta jolleki. Helpottais tosi paljon kun joku vois ymmärtää ees pikkuisen muo. Mutta siitä kirjasta tulisi varmaan tosi katkera ja epäselvä, jos mä sen tekisin, koska aihe on edelleen tosi herkkä minulle. Kun ajattelenki koko asiaa ni se saa jotenki mut tuntemaan itseni ikäväksi ja kamalaksi ja hulluksi ihmiseksi. Eli annetaan se tehtävä jollekin muulle.

    Mut arvaa miten helpottavaa oli kun lähti maailmalle ja huomasi, että ihmiset siellä kysyivät minulta että mitä MÄ haluan ja mitä MÄ ajattelen ja mitä MÄ teen. Se oli jotenki niin hieno kokemus, että tuli sellainen olo että muo on koko elämän huijattu. Mulle sanottiin lapsena että uskonnon ulkopuolella olevat ihmiset on hirveän pahoja ihmisiä ja niitä ei kiinnosta yhtään, miten mä voin ja niin edelleen. Arvaa kun ihminen on noin viisitoista vuotta luullu että isä ja äiti ei koskaan valehtele ja ne on täydellisiä ja yhtäkkiä mä huomaan että ne on valehdelleet mulle jopa tällaisessa asiassa. Voi sitä tunnetta! Kehen sitä sitten enää uskoo. Koko maailma murtuu ja just sillon ku eniten tarvitsisi ihmistä, johon luottaa. Mulle se ainakin oli hirveä sokki. Ei tullut muuta halua kuin kokeilla kaikkea sitä, mitä äiti on pitänyt pahana ja pelotellut.

    Olisiko se mitenkään voinut suojella minua vähän kauniimmalla tavalla? No tiedän, se teki minkä se parhaaksi näki. Minä en tule toistamaan näitä virheitä, mutta ehkä joitakin vielä kauheempia? Sitä ei koskaan tiedä.

    Kunpa meilläkin olisi ollut vaan ruokarukoukset ja virsien laulut ja muut hienot rutiinit:D

    Joo mutta kivaa kesää sinulleki! meni ilta siinä ku yritti kirjoittaa helpostiymmärrettävää tekstiä, mutta siitä taisi tullakin sekaläjä. Itse sen jotenki vielä ymmärtää ku tietää mitä yritti kirjoittaa mutta toiselle se saattaa olla vähän vaikeampaa. Mutta kiva kun kommentoit. oli kiva lukea jotain tuon sävyistä :D
  6. Ei välttäät tarttekaa lähtee, mut moni ehkä toivoo niin (oonhan mä rasittava!).

    ja usein tääl törmää pelkkii10-15veihin. Mut emmä mitää lupaa, et kokonaa poistuisi.. ei-e-ei.
  7. Sinäpä kirjoitit hyvin. En ollut ikinä ajatellut asiaa tältä kantilta. Ehkäpä minä todella otan asiat liian vakavasti. Minulla on jatkuva tarve ruokkia itseäni kaikenlaisella tiedonpoikasella, ja luulen löytäväni sitä kaunokirjallisuudesta. Olen kyvytön sitomaan ihmissuhteita, ja paikkaan tämän asian lukemalla kirjoja ja etsimällä itseäni niistä. Ehkä minun todella pitäisi hetkeksi unohtaa itsemurhaiset kirjat, mutta kuka takoo minun päähäni mitään järkeä, kun astun kirjastoon? Lähden kirjastoon juuri silloin, kun minusta tuntuu, että maailma on liian tylsä paikka ja päätän, että nyt tämä tyttö kuolee: siispä etsin tietoisesti kaikkea kirjallisuutta, josta voin saada käsiini mitä erilaisempia itsetuhoamiskonsteja, ja josta saisin edes pikkuisen voimaa tehdä jotain kuolemani eteen. Myötätuntoiset kirjat antavat siihen mielestäni oivallisen avun, ja vaikka ne eivät viekään ahdistustani pois, ne ainakin ruokkii levotonta sieluani.

    Nancy oli yksi niistä monesta kirjasta, mikä sai minut todella horjumaan - vaistoan sen. Haluan jatkuvasti tuntea itseni samanlaiseksi kuin Nancy, tehdä kaikkea samaa kuin Nancy ja olla niin kuin Nancy…Ja sitten toisinaan minä tajuan, ettei siinä ole mitään järkeä, minun on pakko lopettaa, minä en saa ajatella näin. Mutta se kestää hyvin vähän aikaa. Kun koen seuraavan pettymyksen tai seuraavan ahdistavan yksinäisen hetken, koko maailmani käätyy aivan vääräksi.
  8. niin voi olla (en tosiaan tunne itseäni ollenkaan isoksi, vaan suorastaan paljon ikäistäni pienemmältä), mutta: mitä tarkoitin tuolla: olenhan jo sentään 17vee. NIIN, hitto vie, minun 20-veljeni ei todellakaan tarvitse tulla tietokoneen ääreen lukemaan minun sähkäreitäni seurustelukumppanilleni tai vahtia, mitä helvettiä kirjotan päiväkirjalleni! Ne eivät todella kuulu ollenkaan hänelle!!!!! Jos se ärsyttää minua, niin voi synti, olenko minä liian lapsellinen? No ehkäpä olenkin, mutta en todellakaan anna hänen tulla lukeamaan selkänitaakse minun salaisuuksiani...
  9. Tuo oli tosiaan aika kivasti kirjotettu. En tiedä kyllä koulukiusaamisesta hölkäsen pöläystä, mutta ujona ihmisenä ainakin minulla on ainakin jonkinlaista kokemusta.

    Mun mielestä sun ei kantsi ottaa liian suurii askelii kerralla. Eikä sun kantsi sillee ruveta pälpättämään sille yhtäkkii kauniista säästä ja sillee... Parasta tietty on se, että näytät kaikille, että et yhdy mukaan kiusantekoon.

    Jos hän on ujo, (jota vahvasti epäilen, koska kerroit hänen olevan koulussa hyvä ja niin edelleen), niin varmaan pienet huomaavaiset eleet olis kaiken A ja O. Minä ainakin kaipaisin tollaisessa tilanteessa sellaisia ihmisiä, jotka eivät tuuppaantuisi väkisin minun elämääni, mutta tulisin kyllä tosi iloiseksi, jos joku vaivautuisi tervehtimään.

    Siis sanon, että älä ihmeessä rupee koulun välitunneilla kaveraamaan, sillä silloin toisit itsesi ja tämän kaverin vain silmätikuksi, jota mitä ilmeisemmin tämä kyseinen tyyppi EI halua.
  10. No ei löydy, sillä asun sudensuussa. Lukio löytyisi, mutta en halua sinne. Mutta suurempi syy on muuttamisen tarpeeseen tämä:

    Äitini on vanhoillisihanteellinen ja lisäksi vielä uskonnollinen. Hän ei halua, että lähden kouluun, eikä hän varsinkaan halua, että opiskelen "mediamyllyn" alalle. Siis jos ja kun lähden opiskelemaan, hän ei halua, että jään kotiin ja tuon koulustani pikkusisarilleni kaikenlaista "myrkkyä" (ehkä on huomioitavaa, että he käyvät peruskoulunsa kotona). Ja toinen syy: saastuttaisin seurakunnan, jos jäisin tänne ja kävisin koulua jossain multi-mediassa... Ihan hullu ajatus äitini ja hänen uskonsisariensa korvissa... Siis pitäisikö valita oma elämä vai ihanat lähimmäiset? EIIII, minä tulen hulluksi! (jos en jo ole sitä ;))
  11. >>> [email protected]
  12. En oikein tiedä, uskallanko lähteä tekemään mitään sellaista, kuin puhumaan ammatti-ihmisille, vaikka minun tekisi oikeastaan hirveästi mieli. Mutta pelkään, että se ei olekaan sellaista kuin luulen... Ja toisaalta, olenko minä edes sellaisessa tilassa, että todella kannattaisi työllistää psykiatreja? Ja toisaalta, jos ottaisin yhteyttä, ja minut sitten vietäisiinkin johonkin laitokseen, niin mitä sitten tapahtuisi? Saisiko kaikki asian pian selville, ja alkaisivatko kaikki voivotella ja pitämään shouta minun ympärilläni? En millään haluaisi olla huomion keskipiste, enkä todellakaan halua mitään lässyttelijöitä ympärilleni...

    Ja mitä vanhempiini tulee, niin he ovat kyllä jollakin tasolla huolissaan minusta. Äiti puhuu jatkuvasti minulle, että minun pitäisi olla sosiaalisempi ja jutella ihmisten kanssa ja puhua asioista. Tosi on, että en juuri oikeassa elämässä sano kenellekään mitään. En pysty. Aina kun sanon jotain, sanon väärin... Ja siksi minä yritän olla poissa ihmisten ilmoilta. Tiedän, että se ei kyllä ole järkevää, mutta aina kun yritän olla sosiaalisempi ja menen puhumaan jollekin jotain, tulen entiostä murhanhimoisemmaksi ja ikävämmäksi.

    Isäni ei ole ikinä osallistunut kasvatukseeni, joten puhun nyt äidistä. Hän tosiaan on uskonkiihkoinen ihminen, eikä hänelle puhuminen auta mitään. Hän nauraa vain, jos puhuisin, että jotain mielisairaudesta tai muusta sellaisesta. Kerran hän aikoi kyllä lyödä minua, kun käskin hänen haistaa paskan, mutta uskontuntoisena hän sai hillittyä itsensä. No joo, minä myönnän, että olin ilkeä, enkä oikeastaan tarkoittanut mitään, mutta pyysin kyllä jälkeen päin anteeksi, jos jokseenkin vain oman edun tavoittelun takia. Ja se auttoi varmasti. Äiti olisi ottanut entistä tiukemmat otteet, jos en olisi sitä tehnyt.

    Jospa minä siis vain odottaisin, mitä aika tuo tullessaan... Joskus vaan tuntuu, ettei minulla ole tulevaisuutta. En halua edes elää niin pitkälle...
  13. Minusta tämä on aivan älytöntä. En välitä lukea Matista YHTÄÄN mitään. Se pelleilee isojen asioiden kanssa vain siksi, että pääsisi lehtien päällikansiin ja saisi näin jotakin enemmän kuin muut. Jos minä olisin toimittaja, en ikimaailmassa huolisi Nykästä lehtiini. Sen touhut on jo niin läpikäytyjä, ettei niistä riitä enää mitään iloa. Minä ainakin olen jo niin lopen uupunut Nykäsen veritekoihin. Hitto soikoon, kun se pitäisi ampua alas mediasta. NYKÄSTÄ EI SIELLÄ ENÄÄ TARVITA!

    Oikeastaan siitä kirjottaminen tänne suomi24:eenkin on ihan turhaa, sillä sitä vartenhan hän rötöstelee, jotta pääsisi puheenaiheisiin. Joten piste Matti Nykäselle nytten.
  14. Hei, ei se johdu sinun ulkonäöstäsi huolitaanko suo vai ei!!! Ei todellakaan. Ja, no ja kun olen tyttö, olen tietysti huono sanomaan mitään, mutta olen aivan varma, että vain joku hiton jätkä jättää lähtemättä sinun kanssasi, koska olet ruma. Kaikki johtuu sinun asenteestasi, hymystäsi ja itsetunnostasi. Ei vaalea tukka sano yhtikäs mitään! Ja vaikka nyt puhunkin itseni puolesta, niin blondit ovat erinomaisia. =) Uskokaa pois!

    Hihhih. No nyt ehkä olin pikkuisen omahyväinen, mutta tämä asenne on ainakin henkisen hyvinvointini tae! Ei minua sitten se kiinnosta, jos joku ei pidä minusta tällaisena. Pääasiahan on, että itse pidän itsestäni. Tämähän on minun elämää!

    terv. superhyvätytsi ;D
  15. Siis sinä pystyit tuon kaiken jälkeen lopettamaan, ja päättämään, että "minusta tulee kunnon kansalainen"? Tuo kuulostaakin hyvältä. Onneksi niin! Harvoinhan tällaisesta kuulee. Moni vaan on ylpeitä ajatuksesta, että "mäpä tein jo noin nuorena tätä" ja "vielkin elän" ja "miks lopettaisin". "En haluu ainakaan olla tollanen mäkättävä ´normikko`, jotka kokoajan valittaa mun teinixyydestä"
  16. Ai täytyykö sitäkin harjoitella? Johan on. Ehkä minä sitten tein virheen kun sain ensisuudelman. En ollut kysynyt keltään neuvoa, enkä edes ajatellut, että se pitää jotenkin erityisesti tehdä.

    Eikä todellakaan ole outoa olla neitsyt kuusitoista vuotiaana. Pidän enemmänki kiirehtimistä outona ja suorastaan jopa käsittämättömänä. Minä olen 17 enkä todellakaan aijo luopua vielä pitkään aikaan neitsyydestäni. En ole edes ikinä seurustellut. Enkä pidä itseäni mitenkään erilaisena tai outona.

    Joskus sekin aika koittaa, ja saan tehdä niin paljon kuin huvittaa... hih Mutta ei sentään vielä!
  17. Ahaa... Kiitos tästä. Lähdenpäs etsimään kirjaa.
  18. Luin tuon tekstini, ja huomasin yhden kirjoitusvirheen, jonka nyt haluan korjata:

    "Kirjoitan itse kaunokirjallisuutta kyseisetä aiheesta, mutta niistä paistaa se todellinen tietämys."
    Tähän TÄRKEÄ oikaisu:
    "Kirjoitan itse kaunokirjallisuutta kyseisestä aiheesta, mutta niistä paistaa se todellinen TIETÄMÄTTÖMYYS!!!"

    Siis minulla ei ole kuin omakohtaista kokemusta -kuin epäonnistunut yritys. Osaan siis kaiken muun vain kuitella kirjojen pohjalta, jolloin olen aivan tietämätön.

    Näin. Tätähän tarkoitin.
  19. Oho, en huomannutkaan, että joku muukin oli jo ottanut aiheen samasta kirjasta. No, annoin jo kommentin tuohon yleempään kohtaan mutta ehkä laitan tähän vielä uusiksi ;)

    Luin kirjan siis todella lähiaikoina, ja minusta kirja oli erittäin hyvä. Oli onni, että satuin selailemaan suomi24. Miltä olisinkaan jäänyt paitsi, jos en olisi tätä lukenut? Tämä toi kyllä ajattelemisen aihetta... Ja yhä uudelleen vaan hoen, että miten se voikaan olla niin erinomainen!
  20. Enpä tiedä... Ehkä se johtuu siitä, että useampikaan näistä ei ole kokenut vastaavaa. Tai mistäs minä tiedän. Vaikeahan sitä on arvuutella...

    Jatketaan me elämää hymyssä suin. Onhan äitikin vain ihminen, samalla tasolla kuin mekin, ja varmastihan se hyvää tarkoittaa, vaikkakin sanoisikin pikkuisen vinoon. Niinhän mekin teemme, mutta onneksi lapsemme ei vielä ole tuomitsemassa meitä ;) hihih
    21. 1 / 5
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt