ahomar
Aikuisten lasten äiskä ja neljän hurmaavan nuoren naisen mummi. Pitkä kookas aikuinen nainen, pituuttakin "riittävästi", 179 cm :-)
Suosikkibändit/artistit: suomirokki, suomipoppi ja kaikkea nuoruusvuosilta
Suosikkileffat: jotain missä on tarinaa
Katson tv:stä mieluiten: CSI, Kova laki, emmerdale, dokumentit
En pidä: teennäisistä ihmisistä
Ruoka & juoma: monenmoista evästä, valkoviini, punaviinikin pienissä määrin ja kuiva omenasiideri, vichy
Koulutus: ---
Ammatti: Talous/hallinto
Työskentelen: Asiakirjahallintosihteeri
Siviilisääty: Sinkku
Lapset: Olen ylpeä vanhempi
Skype: on
Hakusanat: luonto, Euroopan kaupungit, Euroopan maat, aito, ystävyys, läheisyys, lämpö
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia0 aloitusta · 20 kommenttia
- Pääosin olen tyytyväinen elämääni. Oikeastaan olen saanut nähdä ja kokea aika paljon; ei mitään mitä rahalla saa mutta kaikkea muuta.
En vain olisi millään arvannut miten elämä muuttuu vuoden sisällä ihan muuksi. En ole koskaan aiemmin asunut yksin; vähintäänkin 1 lapsista on aina asunut saman katon alla ja vuosia perheeseeni kuului erinäinen määrä sun mun ja meidän lapsia, patjat valtasivat lattian ja keittokattilan koko tuppaa vieläkin olemaan liian suuri vanhasta muistista.
Vuoden ehdin jo odottaa aikaa jolloin pääsen elämään omillani, mutta elämä omillani pääsi kuitenkin yllättämään kun 38:n vuoden pesti lähivanhempana oli takana.
Tällä hetkellä kaipaan elämääni toista aikuista jakamaan elämän hienoja hetkiä, reissuja ja läheisyyttä. On ihmisen ikävä. - tuossa ihan naapurissa, siellä on ihan pakko käydä saamassa "tippa silmään". Kyllä ne kuuluu jouluun, on ihana rauhoittua hetkeksi. Nuorimmaista odottaessani kävin ensimmäisen kerran laulamassa niitä ja tunsin itseni ihan *Madonnaksi" kintaan kokoisten lumihiutaleiden leijuessa taivaalta; muisto on painunut tuonne jonnekin ja sieltä se aina nousee...joka joulu.
- Samat "jutut" tulisi tehtyä varmaan uudestaan. Olenpa siis ihan tyytyväinen tähän ikääni ja sitä myöten myös elämänkokemukseeni joka antaa ihan toisen näkymän tulevaan. Ihan kiva, että on asioita joista tietää, että niitä ei kannata tehdä.
- Eipä ole tullut mieleeni jäljitellä ketään. Itsensä kanssa on joskus taistelua, hiukset on aina niitä ääripäitä, nyt tosi pitkät, joskus sitten pystytukka on ainoa oikea. Mutta minä haluan olla "minä itte".
- ..niitä toivomuksia ei vain näy ilmoituksissa. Ystäväpiirissäni on monta pientä sievää naista joilla lähes jokaisella miltei yhtä pieni mies, ei kaikki suinkaan halua miestä jota on napaan asti. Kyllä niissä tarinoissa on toisen persoona ollut ratkaiseva.
- ja tanssilattialle...tai ainakin pitäis muistaa purjehtia läpi tanssilattian useamman kerran illassa, kun se on miehelle niin nolo juttu kun tällainen pitkä tyttö nousee pöydästä...mutta lähes aina olen tanssiin lähtenyt...jos kumppani on pysynyt kohtuuhyvin tolpillaan...aina sitä pari kipaletta voi pyörähtää. Tai sitten vois muuttaa Latviaan tai sinnepäin, siellä on pitkiä ihmisiä, siellä tunsi itsensä miltei pieneksi.
- Oli sitten mies tai nainen, niin seuranhakuilmoituksissa on pitkä toivomuslista, siksipä niihin ei juuri viitsi vastata. Jos nainen on n.180 cm ja kookas, ei toivoisi miehenkään olevan kainalosauva tai kukkakeppi. Ja tietysti ei ihan välttämättä halua seurustella poikasen tai vaarin kanssa...,mutta ei siihenkään haarukkaan kauhean moni tunnu mahtuvan.
- Muutaman päivän harjoitukset tämän foorumin kanssa takana. Täällähän on ihan mukava "jutustella". Se oikea chatti ei mun taidoillakaan vielä onnistu, on vähän liian nopea, ja tuntuu, ettei siellä ehdi kuin "puolikkaita" ajatuksia. Jatketaan harjoituksia!
- Läheisyys, lämpö, turvallisuus ja rajat, siitä voi alkaa. Toisen kunnioittaminen, kuunteleminen ja huomioonottaminen, siinä vähän lisää. Ihan tuttuja asioita kaikille. Kun kasvaa isommaksi huomaa, että kaikki tekevät joskus virheitä; ne voi korjata. Koulu on tänä päivänä yhä tärkeämpi, se kannattaa hoitaa kunnolla, siitä saa eväitä pitkälle eteenpäin ja siitä aukeaa monet portit. Ystävät; niitä tarvitaan aina, pidä huolta itsestäsi ja toisista. Erilaisuus, siinä on rikkautta, jokainen meistä on yksilö ja sellaisenaan arvokas. Yksi on hyvä yhdessä, toinen toisessa; jokainen on hyvä jossain; itsekunnioitus! Tästä tulisi niin pitkä lista, mutta siinä alkupalaksi!
- Kai joistain vanhan kansan ihmisistä sanottiin, että he olivat viettäneet hyvän eläman; sillä kai tarkoitettin, että he olivat saaneet elämässään aikaan paljon, eikä välttämättä siihen silti liittynyt onnellisuus. Mutta tämän ikäpolven naisena ajattelen, että onnellisuus liittyy hyvään elämään. Onnellinen voi olla aika vähästäkin ja se on hyvää elämää.
- Ainoa kenet olisin listalta pois jättänyt oli istuva presidenttimme, hänen on kyllä ensin ansaittava kannuksensa, katsotaan vaikka 50:nen vuoden päästä, tosin tänä päivänä on vaikea tulla kenestäkään niin suurta kuin joskus "aikojen alussa".
Kyllä mulle oli ehdoton ykkönen myös ARVO YLPPÖ, pieni SUURI mies, jota ilman suomen lapsilla (siis myös meillä) olisi asiat ihan toisin. Eihän meistä kukaan muista aikaa ilman neuvolalaitosta, se taitaa olla liian itsestään selvää, että lapsista huolehditaan.
Äänestys kallistui jotenkin äänestykseksi itsenäisyydestä ja sen tekijöistä, tärkeitä miehiä itse kukin, ei huono valinta sekään. - Se on sitä kun elää tarpeeksi kauan ja oppii elämään tässä ja nyt. Osaa nauttia siitä mitä on eikä haikaile jotain muuta (haaveita ja unelmia saa toki olla), elämä ei ole SITKU ja MUTKU, vaan tässä ja nyt. Kaipa siihen kuuluu myös jotkut ulkoiset puitteet, esim. kohtalainen toimeentulo. Ja tietysti ihmissuhteet; ei välttämättä parisuhdetta, se on tietysti jo plussaa jos on joku jonka kanssa jakaa arki ja juhla. Ei kovin huikeata, mutta siinä minun hyvä elämä!
- yksi riittää !
- jJs olis kuitenkin vaan ihan oma itsensä. Jos ei se mihinkään johda, niin mitä sitten, ei sen sitten pitänytkään johtaa. Itse en näe "puhuvassa" miehessä mitään nynnyä, eikä varmaan moni muukaan. Noi on nyt noita yleistyksiä. Puhu sinä mies vaan!
- Netti on ollut kotona käytössä nelisen päivää, töissä olen päässyt näitä välillä lukaisemaan, mutta en juurikaan vastailemaan. Se vaan on edellytys ajatusten vaihdon onnistumiselle, että todella annat itsestäsi myös jotain, siinä tietysti on aina se riski, että kaikki ei tykkää, mutta siinähän erottuu jyvät ja akanat. Itse olen sitä ikäpölvea, ettei lavatansseja ole täällä pääkaupunkiseudulla tullut harrastettua, joten taidot ovat siinä lajissa hieman puutteelliset; siinä jäisi sitten jäljelle ne ravintelit, mitkä mainitsit, siellä kelpaisi minunkin valssi ja humppa, niin ja "diskota" jokainen osaa omalla tyylillään. Ei niin rumaa leidiä oliskaan, ettei sieltä joku kainaloon tarttuis, mutta kannattaako? Eipä taida, jos et välttämättä halua yhtä hoidettavaa lisää.
- Kirjoittelu on hyvä tapa tutustua toiseen. Kyllä sitä suht pian huomaa keskustelun tason, onko siinä jotain pintaa syvemmältäkin, vaiko vain tyhjänpäiväistä sanahelinää. Kyllä sieltä tekstin alta paljastuu itse ihminen. Se onkin sitten toinen juttu; kuka voi määritellä, että kauanko kannattaa "tekstimaratonia" jatkaa. Voisiko ajatella, että jos jaksaa vaikka kuukauden päivät kirjoitella, niin voisi toisesta jo tietää sen verran; että kiinnostaako tavata?
- Sama se on työelämässä. Nykyään alkaa tahti olla niin kova, että aina pitäisi olla oppimassa jotain uutta, koskaan ei ole valmis. Olen vaan tullut siihen tulokseen, että siihen kelkkaan ei ole ihan pakko hypätä, joskus kannattaa jopa pysyä siinä minkä jo osaa ja nauttia siitä, ettei ole kovia paineita pärjäämisestä. Ne asiatmihin haluaa satsatavoivat sitten olla ihan jotain muuta, ihmissuhteet ja kenties harrastukset. Ei se työ ole ainoa autuaaksi tekevä asia; on toki hyvä, että on töitä: Siitä saa vähän voita leivän päälle!
- ..kun perheen on perustanut nuorena. Eipä silti, en usko, että osaisin asioita toisinkaan tehdä. Paljon on risuja ja kiviä sattunut matkalle, mutta onhan niistä plussana ainakin melkoinen elämänkokemus ja sitä kautta kai myös ymmärrys toisia ihmisiä ja elämää kohtaan. kaikkea hyvää ei koskaan saa, mutta paljon saa jos vain tarpeeksi haluaa...
- Itselläni loppui juuri neljän vuoden harjoitukset vastaavanlaisen kaverin kanssa. Hän tykästyi siihen tukeen ja turvaan mitä tarjosin silloin kun hänellä oli vaikeaa, ja kai hän oikeasti halusi minuun jopa rakastua; mutta kun se ei taida olla ihan tahdon asia. Kyllä tässä ikävä on, mutta ei se suhde johtanut kihlausta pidemmälle.
- Se vaatii vähän totuttelemista, että osaa rentoutua kun lapset ovat muualla. Kun nyt vaikka vuodenkin opettelee siihen alkaa tuntua jo ihan kivalta välillä pitää vähän vapaata. Kun itse olen vuosikausia pyörittänyt sellaista rumbaa missä perheeseeni kuului 3-6 lasta aina tilanteen mukaan niin nyt osaa jo nauttia siitä kun ei tarvitse huolehtia aina välillä muista kuin itsestä. Kyllä tämä onnea on!