tuoksuvattu

Vapaa kuvaus


Täysin purjein kohti siintäviä saaria, luodoilla leväten,
elämän nautinnot jokaisella solullasi kokien.
Kiire on kaikonnut
eilisten kokemukset kasassa, uutta kohti kokka,
uutta kohti elämä.
Herää tänään rakastamaan,
herää jakamaan rakkautesi.
Vaikka et humaltuisi viinistä,
anna elämän viinin virrata suonissasi.

Siviilisääty: Leski
Email: [email protected]

Motto:
Omalla naamalla naamioitta!

Aloituksia

61

Kommenttia

657

  • Uusimmat aloitukset
  • Suosituimmat aloitukset
  • Uusimmat kommentit
  1. Sanoistaan mies tunnetaan, samoin kai nainenkin.

    "Muulla nimimerkillä"..... millä ja miksi, koska tämä sama on nykyisin käytössäni suomi24;n kaikilla palstoilla.
  2. "Entäpä kun sisällön tuottaja on ilmiö, eli pupu pöksyssä piileskely."

    Eipä minua haittaa, sisältö tärkeämpää kuin sisällön tuottaja, minulle edelleenkin tuossa järjestyksessä. Täälläkin, vaikka piileskellen nimettömänä, mitä se merkitsee? Tuntuu joillekin vain sekin olevan tärkeää kenelle vastaa, jos aina eri nimellä kirjoittaa.
    Miksi ihmeessä?
    Minä vastaan asiaan, en mieti kuka tuo kirjoittaja on.
    Nyt vastaan tuon lainaamani lauseen johdosta, enkä hittojakaan välitä kuka sen on kirjoittanut, tunnen tai en ja voin sanoa etten tunne.

    Vaikka kuinka hyviä kirjoja vaikkapa joku kirjailija on kirjoittanut, ellei joku hänen teoksensa minua miellytä, en arvostele kirjailijaa sen mukaan, vaan voin sanoa jostain muusta hänen teoksestansa pitäneeni. Sama täällä, aina ei osu sanat sieluuni.

    Ulkoista olemustakaan ei ole syytä arvostella, vaikka, kuten tuossa yllä joku jo siihen asiaan jo kohdaltani viittasikin, joskus minäkin olen täällä, jossa kaikki on mahdollista, saanut arvion ulkoisen olemukseni vaikutelmasta, vaikka se ei mielestäni liity mitenkään siihen mitä kirjoitan, tai kuinka elämääni elän ja asioita käsittelen.

    Vaikka torikahvilassa, hyvä keskustelu voi syntyä minkä kokoisen tai näköisen ihmisen kanssa, eikä minun tarvitse tietää hänen nimeänsä, tai kaivella persoonallisuutta sen syvemmin esille.

    Asia asiana, ihminen ihmisenä, olipa hän tuttu tai tuntematon, huimalassa tai ei, minulle elämässä on tärkeämpää toisen kunnioittaminen hänen sisäisen, kuin ulkoisen olemuksensa mukaan.

    Hyvät henkilkohtaiset sosiaaliset suhteet perustuvat toisen kunnioittamiseen yksilönä, ajatuksen ja sanan vapaus, vaikka aina ei olekaan samaa mieltä asioista.

    Juuri se erilaisuus ihmisissä on sitä elämän rikkautta josta voi nauttia kun ei itse rakenna aitoja ja rajoja erilaisuuksien kohtaamiseen.
    Palsta on juuri sitä.
    Kaikken sanojen takana on aina ihminen, sinä, hän, tai minä, kuten täällä henkilökohtaisessa elämässäkin.
  3. Tuohon viimeiseen lauseeseen viitaten.

    Kirjaa tai novellia lukija ja sitä arvosteleva käsittelee tekstin sisällön, luettavuuden, yms. seikkojen mukaan. Samoin toimii arvostelija elokuvaa arvioidessaan, joskin siinä asiaan liittyy paljon muutakin, kuvauspaikan valinta, roolihenkilöt, ohjaus tms.

    En koskaan ole havainnut arvosteltavan kirjoittajaa hänen henkilökohtaisten ominaisuuksiensa, sairautensa tai humalatilansa syvyyden vuoksi, vaikka monesta kirjailijasta puhuttaessa mainitaan hänen viehtymyksensä vaikka kauniisiin naisiin, tai seuraapirinsä liittyvän viiniin ja railakkaaseen elämään.

    Olen valmis puolustamaan heikompia, mutta täällä tuskin puolustajia tarvitaan. Mielipiteensä voi silti sanoa, minua ei tippaakaan häiritse kenekään "juomingit ja laulajaiset" elleivät ne liity kovin henkilökohtaisesti elämääni, tai häiritse äänekkyydellänsä vaikkapa nukkumistani.

    Palstalla ilmenevä rehellisyys ja avoimuus, sanoo mitä tekee vaikka sitten humalatilansa kertoen, miksi se täällä ärsyttää.
    Enemmän ärsyttää sellainen kantaa ottava moralisoija joka yrittää opettaa kaikille kuinka ja mitä palstalla saa puhua.

    Säännöt antavat rajat, laki velvoittaa noudattamaan yksilösuojaa ja henkilökohtaista loukkaamattomuutta johon säännötkin viittaavat.

    Kaikessa sosiialisessa kanssakäymisessä me joudumme, haluamme tai emme, kohtaamaan meidän omista tavoistamme poikkeavia yksilöitä. Meillä ei ole oikeutta puuttua kenekään elämäntapoihin elleivät he riko lakia, ja silloinkin vain oikeusviranomaiset asiaa hoitavat, ei yksittäinen kansalainen.

    Jos minua jokin asia ei miellytä, se ei liity esim.kirjoittajan henkilökohtaiseen elämäntapaan tai ulkonäköön, vaan siihen mitä ja kuinka asiansa ilmaisee.
    Nuoleskelu ja ystävyyksien hakeminen myötäilemällä ei kuulu tapoihini, vaikka uskallan kehua silloin kun siihen katson olevan aihetta.
    Täällä sekin tuntuu siis olevan puolustelua, olkoon vaan, mukana on muutamia hyviä kirjoittajia nimiä mainitsematta.
    Arvostelukin on hyväksi, jos se perustuu sisältöön, ei sisällön tuottajaan.
  4. Korjauksena ja lisäyksenä;

    Tarkoitan toki mielenmaisemassa viihtyväni, mutta mieleni maisemassakaan ei ole nyt tummia varjoja tai peikkoja vaanimassa.

    Juurettomuus ei ole kuitenkaan epätoivoista keikkumista tietämättömyydessä, koska tiedän kuka olen ja tunnen sukuni.

    Kuten Irkku alla, yritän olla perheeni yhteisen yhteenkuuluvuuden jatkumo, sisaruksiini minulla on aina ollut hyvä suhde.
    Olen kuulunut perheeseen ja minulla on perhe, juurettomuuden tunnettani se ei silti poista.
  5. Tunnen juureni äidin suvun kautta niin pitkälle kuin ne on ollut mahdollisuus löytää, isän suku tuntemattomampi, sukunimi viittaa kuitenkin ulkomaiseen alkuperään, vaikka, talon nimen mukaan moni sukunimi on otettu käyttöön entisinä aikoina, joten sekään ei ole tae lähtöpisteestä ulkomailla.

    Vaikka tunnen juureni osittain, tunnen juurettomuutta.
    Kysyn useinkin kuka minä olen?
    Luulen tuntevani itseni, en vaadi itseltäni täydellisyyttä, koska siihen en kykene, enkä usko että sellaista ihmistä on edes syntynyt. Anteeksi vain, kaikilla meillä on omat vikamme kasvatuksellisista asioista ja juurista huolimatta.

    Nuorena lähdin kotoa etsimään omaa paikkaani kansan keskellä, heimoista välittämättä, omaa syntyperääni häpeämättä on matka kulkenut maakunnasta toiseen.
    Koskaan en ole juurtunut asuinpaikkakunnalle niin, että muuttoni jälkeen sinne paluusta haaveilisin. Osoittaako se minun kypsymättömyyttäni?

    Sieluni silmin kuitenkin olen enemmän erämaan kuin kaupungin lapsi.
    Juurettomuuteni katoaa kun pääsen vaikkapa Lapin varoille, avaruuden ja tavoittamattomuuden tunnelmaan jossa on se jokin, joka puhuttelee sieluni minää. Siellä on kotini, se henkisen minän koti joka tuntuu olevan oma paikkani ja jonne menen etsimään erämaan hiljaisuutta ja kiireettömyyttä.

    Vaikka juureni ovat omalla kotiseudullani, juurettomana en ole juurtunut paikoilleen. Kotini on siellä missä petini, mutta henkinen minä vaeltaa yhä etsien omaa paikkaansa.
    En ole koditon, vaikka tuntuu kuin olisin juurtumaton, enkä tyytymätön elämääni, koska tämä on minun elämääni ja hyvä juuri tällaisenaan.

    Mielikuva maailmassa ei voi elää, mutta mielen maisemassa mieli on kuin kotonansa. Mielen maisemaan olen juurtunut haveissani.

    " Jos ihminen kulkee luottavasti haaveidensa osoittamaan suuntaan ja pyrkii elämään kuvittelemaansa elämää, hän onnistuu yrityksessään paremmin kuin voi tavallisina hetkinään odottaa." ( Thoreau )
  6. Tuohon liian moni uskoo.
    Tuttavani kertoi sukulaisensa käyttäneen aina kalliita voiteita ihonsa nuoruuden säilymiseksi, rypistynyt on siitä huolimatta, joten iho ei näy erottavan kallista voidetta halvasta "naama"rasvasta.

    Voideteollisuus rikastuu, samaa rasvaa kymmenellä nimellä, vaseliini monen voiteen pohja.

    Eräästä laivalla myyjättären poskeeni hipaisemasta voiteesta sain pahan ihottuman.
    Naamani kun on tottunut vain veteen ja halpaan saippuaan.
  7. Niin, vaikka kuinka on kiinteät pakarat Madonnalla, kuvistahan sen näkee, ei sentään ole ihan oikein mennä esiintymään tuhansien silmäparien eteen pelkissä urheilullisissa shortseissa, olkootkin ne hankiittu Suomesta.

    Hyvin korostetusti ilmeni alapään merkitys esiintymisessä, mutta laulullahan piti olla pää osa.
    Kukin tavallaan, suotakoon se maailmantähdelle ilo mielin.

    Muutenkin, tuo naiseuden vaikeus aloituksessa, huumorillahan se on alun alkaen määritelty, mutta paljon samaa on kyllä vuosien saatossa voinut havaita muoti-ilmiöinä.

    Onneksi laihuutta ei ihannoida. Maalaislääkärikin kehottaa kasvattamaan lihaa luiden ympärille, se kun on kuin suojapanssari kerhon murtuville luille.
    Pehmentää kaatuessa.

    Vielä naista arvostetaan muuten(kin) kuin pelkän ulkonäon perusteella.
  8. Olin "reissussa" yli 2 viikkoa, suurimman ajan vietin luonnon helmassa, näin ja koin sen ihmeitä kasvien ja eläinten muodossa.

    Pohjoisimmassa osassa maata, Inari - Ivalo akselilla ei ole mustikoita, eikä tule puolukoita. Voihan olla että jossain sellaisiakin saloja on sielläkin, mutta yleisnäkymä marjojen osalta heikko. Lakkojakin, korpilakkaa, joka osaa ne löytää, itse en niille saalistusmatkoille aiokaan osallistua.

    Alempana, jopa meri-lapissa mustikkaa runsaasti, Muonionkin tienoilla niitä oli, vielä osin raakoja.

    Niukaksi jäävät ansiot marjanpoimijoille ja myyjille. Sääli, sillä se on hyvä tulonlähde työttömyyden vaivaamalle pohjoiselle. Mieluummin ostan sen lakkalitran torilta, kuin lähden tallomaan soille jossa on vähän marjoja astiaan laitettavaksi. Suuhun mustikkaa, ja mukaankin itse keräten sieltä missä niitä oli runsaasti. Nyt pakkasessa ja lisää keräämään näistä maisemista. Runsaasti täällä kuulemma.

    Sieniäpä en metsissä tavannut yhtäkään. Porot kai ennättivät herkuttelemaan ennen minua, mikäli niitä siellä yleensäkään oli, kuivat vaarat ja kuumat ilmat olivat matkaajan maisemissa.

    Porot olivat rauhallisia, seurallisiakin, joskin pientä uhitteluakin ilmassa.
    Hyttyset puuttuivat, yksi paarma hätyytteli jaloissani, muutama kunnon kärpänen ja sudenkorennot vesikirppujen kanssa elävöittivät rantamaisemia.

    Taimenen sai nuori poika joesta, sitä en päässyt näkemään, mutta onnellinen oli nuorimies vapaiden vesien saaliistaan, kertoili moneen kertaan ylpeänä.

    Vähän oli lintuja, muutama talitiainen, kukkeli ja Kuusamossa lokkeja, joskin siellä oli levän pilaamassa järvessä monia vesilintujakin.

    Parasta kaikesta se maisema jonka luojan käsi on muovannut laaksoiksi ja kukkuloiksi. Vaarojen rinteillä keloja joiden sametinsileää pintaa silitin ja kätkin mieleeni kuvat maisemasta jossa hiljaisuus puhui minulle.
    Se Lapin lumous, siellä on maahisia ja menninkäisiä valtaamassa mielen ja sielun.
    Sinne palaan taas kun kaipaan avaruutta ja rauhaa.

    Luonto antaa muutakin kuin suuhun pantavaa.
    Katso, kivissäkin on elämää.
  9. Autoni pakkasin
    Lappiin matkasin
    kuljin jalkaisin
    vaaroilla tallasin
    kuvia napsin
    kynälläkin tallensin.
    Porihin tutustuin
    mökkeihin majoituin
    aika ajoin ajelin
    iltaisin kirjoitin
    paikkoihin tustuin
    maisemiin ihastuin.
    Hiljaisuutta rakastan
    uudelleenkin matkustan
    tunturin juureen
    kuruun suureen.
    Yksin kuljen
    itseni tunnen.
    Lähteestä juon
    ylitän suon
    poluilla herään
    kiviä kerään
    repussa lasti
    kotiin asti.
    Paljon muistoissa
    kaikissa kuvissa
    hiljaisuus puhuu
    kaukana huhuu
    kuukkeli kutsuen
    minulle puhuen;
    "Kelopuun pintaa
    elämän hintaa
    sametin lailla
    kaarnaa vailla
    kasvatti aika
    Lapin on taika
    iskevä sinuun
    kuten minuun."
    Kuuntelin kukkelia
    jatkoin askelia
    kotiin kuljin
    tai'an suljin
    sieluni soittaa;
    "Taikasi voittaa."
  10. Sametinpehmeä...
    vartalovoidetta pullossa,
    pehmentää kuivaa ihoa.
    Syväpuhdistavaa..
    kasvovesi joka hoitaa kasvojasi,
    poistaa vahuuden merkit.
    Kehäkukkavoidetta..
    sopii lapsen ja vanhuksen iholle,
    tuoksuu kesälle ja auringolle.
    Yrttivoide...
    kipeille lihaksille,
    väsyneille jaloille,
    poistaa kireyttä ja kipua.

    Lupauksia etiketissä.
    Vanhenevaa ihoako voitelisin
    ryppyjen pelossa rasvaisin
    kovettumia kantapäissä karttaisin
    tai pohkeitteni poltetta parantelisin..
    purkista ja pullostako hoitaja haavoilleni...
    Keho muuttuu,
    iho ohenee ja rypyt syvenevät,
    elämästä ei selviä rypyittä,
    eikä rakkaudesta riidoitta....
    miksi niitä voitelisin,
    molemmat saavat näkyä minussa.
    Kohti vanhuutta koko elämä.
  11. Yksinäinen ratsastaja, satunnainen matkailija, tai matkaaja paremminkin, ajellut tänään noin 400 km, vaikka stoppeja on ollut monta, osa omaa lepoa varten, osa poroille tilaa antaen, kun nekin haluavat käyskennellä asfalttitietä.

    Aamulla aikaisin liikkeelle, nyt jo majoittuneena kauniille rannalle, aurinko paistaa ja vesi kimaltelee pienien laineiden harjoilla. Läheinen koski kohise taustalla ja koiratarhassa koirat innostuivat äsken juttelemaan kaikki yhtä aikaa. Vetokoirat ovat muuten rauhallisia, illallista vain tervehtivät äänekkäästi.

    Tuttuja ei ole tullut vastaan, juuri juttelin Jyväskylästä olevan herran kanssa, hän majoittuneena Levillä, mutta päivämatkalla täällä toisaalla, meni jo kohti omaa majapaikkaansa... outo minulle, mutta muutaman sanan vaihdoimme.

    Nuoripari tuossa jutteli että raja on ylitetty kun puhelin lähettää tekstiviestiä puheluhinnoista... mitä sen väliä mikä maa ja mikä valuutta, nyt on kesä täällä pohjolassakin. Ivalossa ei ollut mustikoita, kun ajoin yhä vain pohjoiseen, mustikoitakin sain maastosta syödä, vaikka osa kyllä ihan raakoja vielä.

    Tällainen päivä tänään, mitä lie huomenna.
    Mitään en ole tehnyt, laiskotellut vain ja sama jatkuu, kiirettä ja aikatauluja ei ole.
  12. Vaikka kuinka saarnataan vastuun kantamisesta, aina tulee eteen tilanteita joissa huomaa kuinka muutamat siirtävät vastuun muiden kannettavaksi.

    Omat huolensa voi kyllä jättää suurempiin käsiin, jos tuntee ja uskoo olevansa Jumalan kämmenellä. Omalla uskollaan kukin tuntee saavansa lohtua ja apua.
    Rukouksella on suuri voima. Onhan silloin voinut purkaa tuntemuksiaan ja samalla ne ovat selkiytyneet ja usein huomaakin, että pieniä minun murheeni, miksi turhaan vaivun niiden alle.

    Liikkuessani taas luonnossa huomaan kuinka moni siirtää vastuun ympäristön siisteydestä jonkun muun harteille.
    Liikkuvan auton ikkunasta pullot ja purkit sinne vain tien sivuun.
    Levähdyspaikkojen ympäristöt kukkivat paperia, lasia, eväiden jäännöksiä ja ties mitä jätöksiä joille ei ole ollut halua etsiä oikeaa jättöpaikkaa. "Jokuhan ne siivoaa" tuntuu olevan ajatus, tai ei, ei jätteensä luontoon levittävä edes ajattele.

    Kävelin eilen "koskemattomassa luonnossa." Koskemattomassa, koska yhtään paperia tai pulloa ei vaaralla ollut näkyvissä. Siellä kulkevat olivat tunteneet oman vastuunsa, sinne ei lähdetä "hällä väliä" tunnelmissa, vaan rakkaudesta luontoon.

    Olen Martta ja Maria, kannan vastuuta ja pysähdyn kuuntelemaan.
    Jumala puhuu minulle ja minussa, olenhan osa luomakuntaa jossa jokaisella on oma vastuunsa, kukaan ei kanna kuormaani ellen itse sitä tee.
    Anteeksiantoa ei ole, ellet osaa itse alentua sitä anomaan, uskonto ei tee kenestäkään pyhää, usko itsessään on se pyhä.

    Omalla uskollani, metsä on kirkkoni, kivi alttarini ja jylhät maisemat alttaritauluni jonka kuva vaihtuu. Uskoni on sisimmässäni oleva rauha, mitä muuta vastuuta tarvitsee kantaa kuin se mitä sisimpäni minulta vaatii, mihin se ohjaa ja opastaa.
  13. Mieheni kuoleman jäkeen olin yksinäinen, todella yksin, en kaivannut kenenkään seuraa, en mennyt minnekään, en ottanut yhteyttä ja tavallaan torjuin kaiken ulkopuolelta tulevan ns. avun jota en kyllä edes osannnut pyytää.

    Yksinäisyys on hyvä olotila kun se ei ole ahdistava tilanne johon etsii ulospääsyä.
    Yksinäisyys ajaa joskus tilanteisiin joissa huomaa kaipaavansa seuraa, keskusteluja, kuten sanot, tai vain toisen ihmisen puheen kuulemista.

    Nykyisinkin olen yksin, mutta en tippaakaan yksinäinen, koska menin ja avasin itse ovia ulkopuoliseen maailmaan, etsin ja löysin toimintaa joka täyttää tyhjää tilaa elämässä. Se ei tarkoita, että minulla pitäisi olla joku määrätty ihminen jonka seuraa kaipaa, vaan toimintaa jossa olen yksi muiden joukossa, tekemässä ja kokemassa yhteisöllistä yhdessä oloa. Se antaa hyväksytyksi tulemisen ja elämisen tarkoituksellisuuden tunteen kun voi olla mukana joukossa joka ei vaadi
    minulta mitään, saan olla mukana kun haluan ja paeta yksinäisyyteen kun sitä kaipaan.

    Nytkin juuri olen matkalla kotimaassa, ajelen minne sattuu auton nokka näyttämään, ilman aikatauluja, ilman varauksia ja tarkkoja reittisuunnitelmia.
    Tämä on sitä yksinäisyyden parasta antia, saa mennä ja tulla ilman kenenkään määräyksiä, ja hakeutua ihmisten seuraan kun sellaista kaipaa.

    Sama kieli, rohkeus puhua ihmisille, avata itse ovet ja yksinäisyys ei ole yksinäisyyttä.

    Joten yksinäisyyden tunne on tila josta pääsee irti lähtemällä itse liikkeelle ja etsiytymällä samanhenkisten seuraan. Harrastukset ovat hyvä tapa löytää vaihtelua elämään, sieltä löytää aina kaverin.
  14. .... Kaksin on kauniimpi kesäinen yö.... kun kaksi sydäntä nyt yhtehen lyö...

    siihen liittyvät muistot tekevät tangosta kuolemattoman ja rakkaan, nuo kaksi lausetta, elämää suuremmat minulle.
  15. Pomon mielipiteen hyväksyn vain jos se myötäilee omaani silloin kun olen asiastani varma.

    En osaa juosta johtajien kannoilla, enkä työläisenä voi ajatella samoin kuin johtaja, useimmista asioista meillä on poikkeava mielipide ja saa ollakin.

    Pyrin seisomaan omilla jaloillani ja noudattamaan omaa päähänpinttynyttä ajattelutapaani jossa on tilaa uudelle, mutta sanon kiitos ei päätäni kääntämään pyrkiville uuden tyrkyttäjille, jos asiasta jo olen oman mielipiteeni muodostanut.

    Jokainen seisköön omiensa takana, riitelemättä kuka on oikeassa.
  16. Ymmärrän mielipiteesi, tiedän senkin, ettei kaikki apu ja avun tarjoaminen ole niin pyyteetöntä kuin avun tarjoaja antaa ymmärtää.

    Siitä on hyvänä esimerkkinä julkitullut tapaus vanhusten korujen varastamisesta, rahojen väärinkäytöstä, yms.

    Kokemusta on minullakin, omakohtaista kokemusta, mutta eipä ole kielteistä palautetta tullut koskaan ja olen sentään monen vanhuksen auttajana ilman palkkaa juossut asioita, siivonnut, ollut taluttajana ja tukena.

    Vaatii hienotunteisuutta jos tarjoaa apuansa, mutta, asialla on kaksi puolta.

    On olemassa ihmisiä joista näkee, että apu on tarpeen, kuten minä eilen, kakat ja pissat housussa oleva vanhus eksyneenä, vesisateessa, huulilla kysymys; missä olen?

    On olemassa ihmisiä joiden näkee tarvitsevan apua, mutta jo olemuksesta voi lukea ettei hän välttämättä tarjottua apua hyväksy ja silloin on paras seurata sivusta.

    Talossa, jossa asukkaiden keski-ikä oli 59 vuotta ja asukkaita sentään toista sataa, jouduin tahtoen ja tahtomattani ottamaan avustajan kaavun ylleni. Pidin ja pidän vanhojen ihmisten seurasta. Autan mielelläni missä voin, mutta koskaan en voisi ajatella asiaa vain oman ajankuluni täyttäjänä, usein uhraan oman menoni muita auttaakseni.

    Auttajia ja autettavia on monta sorttia.
    Motiivitkin vaihtelevat molemmin puolin, joku jopa käyttää auttajansa hyväntahtoisuutta hyväkseen, sekin on koettu.
    Mitalilla on aina se rosoinenkin puolensa joka ei hiomallakaan tule kiiltäväksi.
  17. Oikaisehan itsesi lakanoille valkoisille
    ojenna jalkasi suoriksi ja ajattele...
    ajattele pihkalle tuoksuvaa metsää..
    kesäistä niittyä apilankukkineen
    ja tunnet jaloissasi aamun kostean nurmen.
    Ojenna käsivartesi siihen vierellesi,
    ojenna kaikki sormesikin ja ajattele..
    ajattele kuinka keräät kukkia pientareelta
    rentukoita matalan ojan pohjalta
    taitat tuomen oksia metsiköstä
    ja tunnet kuinka kätesi puristaa kukkakimppua
    syreeni tuoksuu...., sinä rentoudut.... ja nukahdat.
    Unessa juokset kanssani
    ojennat minulle kukkakimpun...
    ja kuulet kuinka sirkat soittavat kedolla.
  18. Kirjeenvaihtoystäviä on, tuiki tuntemattomia, joskin tuttujakin.

    On ihan kiva jos joku lähestyy kirjeellä.
    Elämän kokemukset ja oma ajatusmaailma on meillä kullakin erilainen. Onkin kiva vaihtaa ajatuksia, keskutella tapahtumista ja kokemuksista eri ikäisten ystävien kanssa.

    Se vanha Posti-Kustin tuoma, musteelle tuoksuva kirje, monime postimerkkeineen ja leimoineen on enää pelkkä muisto nuoruudesta ja sen ajan ystävistä. Heitäkään ei koskaan ollut mahdollisuus tavata. Nyt olisi mahdollisuuksiakin, mutta pelkkä kirje ja kirjoittaminen on usein ihan riittävä kanava, ellei sitten ole kyse tarkoituksellisesta seuran etsinnästä.
  19. Lähdin puolenpäivän aikoihin viemään roskia roskakatokseen.
    Tiellä käveli vánha nainen joka vaikutti kovin hätääntyneeltä.
    Menin kysymään onko jokin hukassa ja hän kysyi missä on numero 10 ja sanoi tien nimenkin. Oman nimensä muisti, mutta ei yhtään tiennyt minne olisi pitänyt, myönsi eksyneensä.

    Sanoin että vien hänet autolla kotiin, siinä vesisateessa ei olisi ollut kiva etsiä oikeata osoitetta.

    Ajoimme ko. talon pihaan. Ensiksi hän sanoi että piha on tuttu, mutta autosta noustuaan lä'hti kävelemään ihan väärään suuntaan, eli hän ei muistanut hetkeä enempää missä oli ja minne oli menossa.

    Sammutin autoni keskelle pihaa, otin häntä kädestä ja sanoin etsiväni oikean portaan. Se löytyikin ja siinä portailla oli naishenkilö joka tunsi eksyneen, joten jätin hänet menemään kotiin.
    Talon autokatoksen luona eräs mies pysäytti minut ja kertoi samaisen henkilön olevan eksyksissä heti kun tulee ulos. Hänellä on jossain tytär, mutta...
    Ihmettelen omaisia.

    Kuinka kukaan voi jättää äitinsä tuossa tilassa yksin kotiin. Kuinka hänen käy kun tulee talvi ja pakkaset, kuinka kun tulee heikot jäät ja rantaan on alle 50 metriä?

    Tulipa mieleeni, huomaako kukaan läheiseni puuttua tilanteeseen jos minulta menee musti, jos alan unohtelemaan ja eksymään?

    Mikä aisti on tärkeämpi kuin muisti?
  20. Juuri tuollainen kaikesta oman mielipiteensä muodostanut, periaatteistaan kiinni pitävä ja poikkeavat mielipiteet tuomitseva on eräs tuttavani.

    Joskus antaudun hänen kanssa keskustelemaan pitkäksikin aikaa, koska, kaikesta huolimatta hänellä on erittäin paljon tietoa mm historiasta, sodista, jopa musiikista, mutta hänellä on tapana tappaa tietämättömän kysymykset vaikenemalla.

    Virkistyspäiviä toivon sinunkin löytävän, minulla on tuo yksi nurkka keskustassa, sinne voi poiketa vaihtamaan mielipiteitä ja jakamaan uutisia aiheesta kuin aiheesta.
    21. 6 / 33
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt