qotd

Vapaa kuvaus

Ohjelmoija ja kirjailijanalku. Blogaan kirjoittamisesta ja kustannusmaailmasta osoitteessa: https://www.kirjailija.blog/

Aloituksia

13

Kommenttia

228

  1. Kustantajan puheille oli niin kova tunku, etten saanut tänään aikaa sekä Teokselle että Karistolle. Aikani Teoksen kanssa jäi myös lyhyeksi, koska aikataulut olivat jostakin syystä riistäytyneet käsistä. Kysymyksille jäi myös siinä mielessä huonosti aikaa, että tulimme kustannustoimittajan kanssa toimeen niin hyvin, etten olisi malttanut päästää häntä menemään ollenkaan. Sain hänen antamastaan palautteesta kirjoittamiseeni aivan uutta intoa, joten tästä vain täyttä höyryä eteenpäin kohti valmista käsikirjoitusta.

    Päivän kysymykset ovat tässä:
    1. Miten tiedostot kannattaa nimetä, kun lähettää käsikirjoituksen Teokselle?
    2. Mihin kannattaa kiinnittää huomiota käsikirjoitusta editoidessaan?
    3. Miten Teoksessa suhtaudutaan trilogian ensimmäisen osan lähettämiseen?

    Tulossa lähipäivinä myös tietoa muun muassa siitä, mikä käsikirjoituksessa kiinnittää kustannustoimittajan huomion. Minulla vain on niin paljon muistiinpanoja, että niiden jäsentelemisessä voi mennä pari päivää.
  2. En ihmettele. Tänään eräältä kustantajalta kävikin ilmi, että he kokoontuvat kerran viikossa ja käyvät saapuneet käsikirjoitukset läpi, josta sitten "käsis pari" siirtyy jatkolukuun. Käytännöt siis myös vaihtelevat kustantajalta toiselle.
  3. Näistä yhteen osaan suoraan vastata. Kustannuspäätökset tehdään noin kaksi kertaa vuodessa erillisissä kokouksissa. Päätökseen osallistuvat kustannustoimittajien lisäksi myös kustannuspäälikkö ja markkinoijat. Päätökset tehdään suunnilleen niin, että kevään kirjat sovitaan syksyllä ja syksyn kirjat keväällä.
  4. Ilmeni, että Kirjamessujen aikataulut oli merkitty tauluun väärin, joten Teos on vasta huomenna. Sen sijaan tapasin tänään Liken kustannustoimittajan, jonka kanssa muuten todella nautin keskustelemisesta. Kiitos hänelle siitä.

    Tässä päivän kysymykset. Vastaukset löytyvät blogista.
    1. Kuinka paljon kustannustoimittaja ehdottaa käsikirjoitukseen rakenteen muutoksia, esimerkiksi kappaleiden tai jopa lukujen siirtämistä?
    2. Jos kirjoittaa trilogiaa ja lähettää vasta ensimmäisen osan, kuinka seuraavista osista kannattaa kertoa? Onko esimerkiksi synopsis hyvä?
    3. Millainen on hyvä saatekirje?
    4. Kumpi on tärkeämpi, kieli vai tarina?
    5. Kuinka usein kustantaja ehdottaa teoksen nimen muuttamista?
    6. Mitkä ovat suosituimpia genrejä Suomessa?
    7. Mitä yleisiä ohjeita antaisit aloittelevalle kirjailijalle?

    Tulossa myös myöhemmin:
    - Ajatuksia saatekirjeistä. Älä lähetä samaa saatekirjettä kaikille kustantajille!
    - Muistiinpanoja ja ajatuksia paneelista aiheena "Tätä et tiennyt kirjasta", katsaus kustannusyhtiön kulissien taakse
  5. Sen kuulin myös, että hyvin yleinen ongelma fantasian puolella on se, että suuri osa käsikirjoituksista ovat erääntyylisiä fan ficejä. Niistä siis puuttuu se oma näkemys kokonaan, ja kopioidaan jotakin jo olemassa olevaa. Kustantaja etsii aina jotakin uutta, eli jo kerrottua tarinaa ei kannata lähettää matkaan.
  6. Kuulostaa siltä, että sähköpostisi on varastettu. Paras, mitä voit yrittää on Unohdin salasanani -tyylisestä linkistä palauttaa tili omaan haltuusi.
  7. Pitkänkin tekstin voi korjata. Jos sinusta tuntuu (huom. tuntuu!) että teksti ei puhuttele sinua, kerro siitä rehellisesti mutta lyttäämättä täysin. Jos sanot "teksti on umpitylsä" olet jo onnistuneesti rikkonut hyvän kritiikin antamisen ensimmäistä sääntöä: älä lannista. Äläkä odota täydellisyyttä.

    Jos haluat todella olla avuksi tälle ystävällesi, kysy valtavasti kysymyksiä. Aina, kun sinusta alkaa vaikuttaa siltä, ettei tarina toimi jostakin kohdin, kysy, kysy, kysy, jolloin pakotat myös ystäväsi ajattelemaan tarinaansa analyyttisesti. Varoisin antamasta ehdotuksia, ellei niitä suoraan pyydetä, koska luovan prosessin täytyy tulla kirjailijasta itsestään. Jos tiedät kirjoja, jotka ovat samaa genreä ja ovat säväyttäneet sinua, jaa ne kaverillesi ja kerro, miksi juuri se kirja on mielestäsi hyvä. Jollet tunne genreä, jossa ystäväsi kirjoittaa, sinun on paras sanoa se suoraan ja lähettää hänet kirjastoon.

    On myös yksi sääntö, joka sekä ystäväsi että sinun on tärkeä sisäistää: käsikirjoituksen ensimmäinen versio ei ole koskaan hyvä. Itse asiassa hyvän kirjoittamisen yksi peruspilareista on se, että kun kirjoitat tarinan ensimmäisen kerran paperille, suljet sisäisen editorisi pois ja kirjoitat juuri sen, mistä itse olet innoissasi. Siinä mielessä kuulostaa siltä, että ystäväsi on tehnyt juuri oikein, mutta nyt hänen täytyy ymmärtää, että edessä on vielä valtavasti työtä. Käsikirjoituksen täytyy levätä jonkin aikaa, sitten se täytyy käydä lause kerraltaan läpi. Toimiiko tämä lause? Voisinko sanoa saman paremmin? Onko tekstissä rytmi, joka kuljettaa lukijaa eteenpäin? Minkälaista äänensävyä käytän? Mikä on tekstin tunnelma? Kuvailenko sen sijaan, että kerron? Ovatko henkilöhahmoni tunnistettavissa dialogissa ilman, että nimeän heidät? Ja ennen kaikkea, toimiiko juoni? Kerronko, mitä haluan kertoa? Mitä minun pitäisi poistaa? (Vihje: aina pitää poistaa jotakiin.) Voit ehdottaa ystävällesi, että hän tiivistää jokaisen luvun sisällön yhteen ainoaan lauseeseen. Jos hänellä on vaikeuksia tehdä niin, hänen tarinansa luultavasti rönsyilee ja kaipaa tarkan analyysin siitä, miksi se on kokonaisuudelle merkittävä.

    Vasta, kun pystyy katsomaan tekstiään objektiivisesti on valmis päästämään siitä irti. Siinä ei kuitenkaan ole mitään vikaa, että hän haluaa näyttää, miten pitkälle on päässyt. Muokkausten välillä käsikirjoituksen on hyvä käydä niin usean nähtävillä kuin mahdollista. Eikä tärkeää ole vain sen mielenkiintoisuus, vaan myös tekniikka, kuten kielioppi, kappalejako ja kielen monimuotoisuus.
  8. Kirjoitan, koska minun on pakko kirjoittaa. Olen kertonut tarinoita niin pitkään kuin jaksan muistaa ja kerron tarinoita vastaisuudessakin. Totta kai haaveilen siitä, että jonakin päivänä saan pitää tekelettäni kädessä, mutta tämä on siksi, että sisälläni polttelee tarina, joka haluaa tulla kerrotuksi. Aina en edes saa päättää, pidänkö kirjoittamisesta vai en. Se on jotakin, mitä minun täytyy tehdä. Tiedän muitakin, jotka kokevat samoin kuin minä. Itse asiassa Charles Bukowski on kirjoittanut aiheesta runon, joka löytyy ainakin täältä: http://kirjailijana.varjohovi.net/2013/10/so-you-want-to-be-writer.html
  9. Selvitä verkkojulkaisut. Koska sinulla on graafisen alan kokemusta, voit hyvin taittaa e-kirjan itse ja lähettää sen eri verkkosivuille, joilla koet saavasi sille näkyvyyttä. Voithan myös tutustua on-demand -tyyliseen kustantamiseen, jossa voit mahdollisesti painattaa kirjan ja hinnasta riippuen myös saada omasi takaisin.
  10. Kysymys on monesti kipeä ja jopa saattaa masentaa sellaisia, jotka haluaisivat kovasti olla "oikeita kirjailijoita", mutta jotka eivät onnistu ylittämään julkaisukynnystä tai jotka eivät ole vielä ylittäneet sitä. Tiedän, että minulle halu olla "oikea kirjailija" tapasi tuottaa suoranaista epätoivoa. Halusin niin kipeästi saada tunnustusta, etten osannut enää kirjoittaa, vaan kuljin haaveilemassa sellaisesta, jota minulla ei vielä ollut.

    En osaa sanoa milloin asenteeni tarkalleen muuttui, mutta jossakin matkan varrella olen oppinut, että minun ja julkaisseen kirjailijan välillä ei ole mitään muuta, kuin yksi ero: he saavat valmiiksi sen, minkä aloittavat. Jopa top seller kirjailijat kärsivät aivan samoista peloista ja epävarmuuden hetkistä, kuin mekin. Ilmiö on niin tuttu, että sille on annettu oma ammattinimikkeensä: The Impostor Syndrome (impostor = joku, joka esittää olevansa jotakin, mitä ei ole).

    Neil Gaiman on sanonut aiheesta muun muassa näin:
    "The problems of failure are hard.

    The problems of success can be harder, because nobody warns you about them.

    The first problem of any kind of even limited success is the unshakable conviction that you are getting away with something, and that any moment now they will discover you. It's Impostor Syndrome, something my wife Amanda christened the Fraud Police.

    In my case, I was convinced that there would be a knock on the door, and a man with a clipboard (I don't know why he carried a clipboard, in my head, but he did) would be there, to tell me it was all over, and they had caught up with me, and now I would have to go and get a real job, one that didn't consist of making things up and writing them down, and reading books I wanted to read. And then I would go away quietly and get the kind of job where you don't have to make things up any more."

    Vapaa käännös minulta:
    "Epäonnistumisen ongelmat ovat vaikeita.

    Onnistumisesta seuraavat ongelmat voivat olla vaikeampia, koska kukaan ei varoita niistä.

    Ensimmäinen ongelma on, että onnistuessasi jonkin kanssa edes vähäisimmässä määrin sinulle tulee vankkumaton tunne, että olet pääsemässä jostakin kuin koira veräjästä ja että minä hetkenä hyvänsä sinut huomataan. Sitä kutsutaan huijarisyndroomaksi tai, kuten vaimoni Amanda sitä kutsuu, huijauspoliisiksi.

    Omassa tapauksessani olin varma että oveeni koputettaisiin ja että mies astuisi sisään kirjoituslevy kourassa (en tiedä miksi hän kantoi kirjoituslevyä mielessäni, mutta hän teki niin) ja kertoisi minulle että se oli ohi, he olivat saaneet minut kiinni ja että minun olisi nyt hankittava kunnon ammatti, sellainen joka ei perustunut asioiden tekaisemisen ja niiden ylös kirjaamiseen ja kirjojen lukemiseen, joita halusin lukea. Ja sitten menisin vaitonaisena pois ja hankkisin työpaikan, jonka toimenkuvaan ei enää kuulu asioiden keksiminen omasta päästään."

    Vaikka ajatus voikin tuntua jostakusta suorastaan kapinalliselta tai suorastaan harhaoppiselta, minusta meidän olisi hyvä antaa kirjoittajille se tunnustus, joka heille kuuluu. Jatkaakseni Gaimanin lainaamista, monet osaavat kyllä aloittaa novellin tai romaanin -- jos olet kirjailija, osaat kirjoittaa sen loppuun. Tällaiselle ajattelulle on itse asiassa olemassa aivan järkeviäkin perusteluja. Katsotaan vaikka urheilijoita. Monet meistä urheilevat, toiset taas tekevät sitä ammatikseen. Kilpailussa voi olla kymmeniäkin osallistujia, mutta näistä vain kolme voivat saada mitallin. Me emme sano, että vain kolme osallistujista ovat oikeita urheilijoita. Sen sijaan me sanomme, että yksi heistä oli epäonninen, toinen taas huonossa vireessä. Tämä pätee myös kirjoittamiseen. Vain treenaamalla voimme joskus päästä palkintosijoille.

    Harjoittelu on kaiken ydin. Jatkaakseni vertausta ammattiurheilijaan, usein urheilu alkaa intohimona, joka on enemmänkin kuin vain ammatti. Monesti ammattiurheilijat aloittavat niin sanotusti "lahjakkaina", mutta lahjakkuus ei kanna pitkälle ilman päivittäistä treeniä, oikeaa ruokavaliota ja ennen kaikkea itsehillintää. Myös kirjailija tarvitsee treeniä (kirjoittamista), oikeaa ruokavaliota (lukemista) ja totta kai itsehillintää. Aivan yhtä lailla kuin voimme kutsua vaikka urheilua rakastavaa ystäväämme urheilijaksi, meitä voi kutsua kirjailijoiksi -- jos saamme aloittamamme loppuun.
  11. Elämänkertojen kirjoittamiseen löytyy myös muutamia oppaita, joista voit saada hyviä kysymyksiä. Etsi käsiisi esimerkiksi Pepi Reinikaisen Elämänkaarikirjoitus ja ihmisen vuodenajat (2009). Kirjassaan Reinikainen esittelee jokaiseen elämänvaiheeseen liittyviä keskeisiä teemoja ja myös listaa kysymyksiä, joiden avulla omaa (tai tässä tapauksessa haastateltavan) elämää voi kerrata. Jos haastateltavasi on yhteistyöhaluinen, voit myös kokeilla luetuttaa hänellä artikkeleita, jotka auttaisivat häntä analysoimaan omaa elämäänsä.

    Voit myös tehdä taustatutkimusta haastateltavan elämästä yleensä. Onko vanhoissa uutislähteissä tai aikakirjoissa viitteitä tapahtumiin, joissa tämä on ollut mukana? Jos sinulla on mahdollisuus matkustaa, voit myös käydä itse maisemissa, joista tarkoitukesi on kertoa. Omakohtainen kokemus sallii myös sinun asettua paremmin kertomuksesi henkilön asemaan.
  12. Kannattaa kyllä pitää kiinni omasta työylpeydestään. Jos sinusta tuntuu, että kirjasi julkaistaisiin toistaitoisesti tai jopa tarkoituksella mahdollisimman halvalla, sano ei kiitos ja kokeile seuraavaa. Kun kirjasi on painettu ja päässyt kauppoihin, et voi enää vaikuttaa sen laatuun, eli nyt on viimeinen hetki taistella hyvän laadun puolesta. Jos kustantaja ei suostu minkäänlaisiin tapaamisiin, kyseessä on mitä luultavammin törkeä rahastus jossa sinun työllesi ei anneta minkäänlaista arvoa.
  13. Jos tuntee kirjallisuustermistöä kysymykset on kohtalaisen helppo selittää niiden avulla sen sijaan, että selostaa puolen romaanin sisältöä. Valtaosa pohdinnoistani liittyy tarinan rakenteeseen sekä jossakin määrin myös kohderyhmään. Seassa on myös muutamia ihan käsikirjoituksen formaattiin liittyviä kysymyksiä, jotka vaikuttavat mahdolliseen luettavuuteen kustantajan päässä. Kasvokkain pystyy myös saamaan jonkinlaista osviittaa siitä, mitkä avainsanat kiinnittävät kustantajan huomion, koska tottakai kerron tarinastani jotakin ja näiden avainsanojen avulla voin sitten myöhemmin räätälöidä saatekirjeen, joka erottuu positiivisesti joukosta.
  14. Minä ainakin ajattelin käydä kysymässä muutamia ihan teknisiä kysymyksiä, jotka liittyvät omaan romaaniini. Minua on vaivannut asia jos toinenkin kirjoittamisen aikana, joihin haluaisin saada asiantuntijan mielipiteen. En todellakaan aio tyrkätä mitään käsikirjoitusta kustantajalle, vaan enemmänkin yrittää saada kuvaa siitä, mihin asioihin minun kannattaa keskittyä ja olenko mahdollisesti tehnyt väärän päätöksen muutamassa kohdin. Ja jos kustantaja sattuu kiinnostumaan tarinasta jo tässä vaiheessa, mikäs siinä. Olen kuitenkin siinä määrin realisti, etten edes halua vaivata heitä keskeneräisellä tuotoksella.
  15. Onneksi olkoon! Muista jakaa kokemuksiasi nyt takaisin meille palstalaisille ;) Aika moni haluaa varmasti kuulla, miten käsiksesi muuttuu valmiksi teokseksi ja minkälaisessa roolissa kustantaja on sen valmistumisessa.
  16. Minusta on aina mahtavaa, kun joku jo nuorena päättää aloittaa kirjoittamisen. Jos vain löydät lähipiiristäsi kiinnostuneita lukijoita, suosittelen lämpimästi jakavasi heille osia teksteistäsi ja pyytäväsi palautetta. Hyvä lukija on sellainen, joka kertoo, miltä tarina tuntuu ja mitä ideoita ja kysymyksiä teksti tuo esiin. Lukijoita saa ja kannattaa vähän ohjailla, mutta kannattaa myös opetella antamaan tekstin puhua puolestaan.

    Fantasian kirjoittaminen on minustakin kaikkea muuta kuin helppoa. Minulla on valtava kansio, joka sisältää muun muassa esineiden, kuten talojen ja puiden, kuvia ja lyhyitä muistiinpanoja, joihin olen tallentanut keskiaikaisia painoja ja mittoja, keskiajalla käytettyjen materaalien tietoja, uskontojen perusrakenteita, kasvien ja eläinten elinalueita, väestötilastoja. Minulla on kymmeniä valokuvia kasveista ja rakennuksista, karttoja, säätiedotuksia ja kymmenittäin luonnoksia maailman taustaan liittyen - lista jatkuu. Muistikirjoihini on tallennettu mitä omituisimpia faktoja, kuten keskiaikaisen paavin juhla-aterian menu. Kirjahyllyni pursuavat antiikin tai keskiajan historiaan liittyviä akateemisia teoksia, kansanlääkintää, mytologiaa, kirjallisuuden klassikoita... Idea tuli varmasti selväksi.

    Olemme siinä mielessä onnekaita, että netistä löytyy valtavasti tietoa, joka olisi ollut mahdotonta löytää ennen Internetin yleistymistä. Jos haluaa todella omistautua kirjoittamiselle, tärkein työkalusi on muistikirja. Faktat ja ihmisten käytökseen liittyvät huomiot eivät koskaan vanhene ja niitä voi käyttää yhä uudestaan ja uudestaan, kun taas kirjoitetut tekstit voivat helposti tuntua tökeröiltä vähän ajan kuluttua. Ainoa tapa oppia on kuitenkin yksinkertaisesti kirjoittamalla.

    Onnea kirjoittamiseen!
  17. Kirjoitin hyvin pitkään kaiken käsin muistikirjaan ja koska kirjoitin valtaosan hereilläolostani, ihmiset kiinnittivät siihen väkisin huomiota. Opin sitten sanomaan kirjoittavani tarinaa, mutta useimpia kysyjiä asia ei edes kiinnostanut sen tarkemmin. Aidosti kiinnostuneen olen tunnistanut siitä, että he kysyvät aivan vilpittömästi, milloin he saavat lukea mitä kirjoitin. Lähipiirini on niin tottunut kirjoittamiseeni ja tietää miten vakavasti suhtaudun siihen että he välillä ilmoittavat esimerkiksi juhlissa että "QotD tässä on kirjailija", minkä jälkeen minun on äkkiä selitettävä, että harrastus vain eikä minulla edes mene kovin hyvin sillä hetkellä.

    En tiedä olenko koskaan hävennyt varsinaisesti kirjoittamista, mutta väistän kyllä usein aihetta koska minusta tuntuu, että puhun siitä aivan liikaa. Aloitin bloginkin suurilta osin voidakseni purkaa turhautumistani ja ajatuksiani niin, ettei lähipiirini jatkuvasti joudu kuuntelemaan, kuinka se tai tämä kohtaus aiheuttaa minussa harmaita hiuksia. Jollakin tasolla vain tuntuu, ettei ole soveliasta jatkuvasti puhua asiasta liikaa. Se on vähän kuin puhuisi itsestään, mutta asioista joista muilla ei ole mitään omakohtaista kokemusta.

    Kirjoittamisesta tosin kannattaa joskus puhua. Eräs australialainen ystäväni intoutui itsekin kokeilemaan luovuuttaan kirjoittamisen parissa sen jälkeen, kun sai tietää minun kirjoittavan. Minulle itselleni kävi aikoinani samoin, kun senaikainen paras ystäväni kertoi omista teksteistään. Jostakin syystä harvat tulevat ajatelleeksi, että kirjoittamista voi todella harrastaa vaikkei kokisikaan olevansa erityisen hyvä siinä. Jollekulle kaikki mitä siihen tarvitaan on se pieni sysäys, josta syntyy oivallus että "hei, mitä jos minäkin kokeilisin?"
  18. Olen oman fantasiatarinani suhteen kovasti pohtinut juuri sitä, miten voin aloittaa tarinan niin, että lukija ymmärtää tapahtumat sillä tavalla, kuin itse tiedän niiden tapahtuvan. Hahmojen elämä on jatkoa tapahtumiin, joista he eivät itse tiedä mitään ennen kuin vasta aivan tapahtumien loppupuolella. Olen tietoisesti tehnyt pitkän kokeilun jälkeen sen päätöksen, että rikon fantasian perinnettä esittää osan tapahtimista antagonistin näkökulmasta (vert. Harry Potter -kirjasarja, jossa Rowling ratkaisee ongelman antamalla Harryn nähdä unia Voldemortin liikkeistä). Sen sijaan haluan vihollisen olevan näkymätön; läsnä, mutta siinä määrin salaperäinen, että voin hyötyä myös tuntemattoman pelosta, joka on kauhukirjallisuudessa hyvin tuttua. Kuitenkin se tarkoittaa sitä, että myöskään lukija ei tiedä, mitä tapahtuu, mikä voi olla joko hyvä tai huono asia. Tämänhetkisessä luonnoksessani käytän prologia nimenomaan siihen, että esittelen tulevan antagonistin ja tarjoan lyhyesti viitekehyksen sille, miksi henkilöhahmot myöhemmin käyttäytyvät kuten käyttäytyvät - ja miksi muut eivät aina hyväksy heidän tekojaan.
  19. Minusta lista vain kertoo, että vaikka Suomessa on kohtalaisen vähän formaalia kirjailijakoulutusta, kokemus kirjallisuudesta tekee sinusta paremman kirjailijan. Tein itse tämän johtopäätöksen jo 15-vuotiaana, kun päätin että voisi olla hyvä idea päästä töihin kustannusyhtiöön vaikka graafikkona. Graafikkoa minusta ei tullut, mutta olen hyvästä syystä pyrkimässä sisään Helsingin yliopiston suomen kielen laitokselle ja luen yliopistotason luovan kirjoittamisen oppaita muualta Euroopasta. Onhan se nyt aika selvää, että mitä enemmän kokemusta sinulla on, sen todennäköisemmin tekstisi erottuu positiivisesti muiden joukosta.
  20. Eipä ole Scara pakko mennäkään, enkä uskokaan että kirjoitelmani kiinnostavat muita kuin niitä, jotka saavat lohtua siitä että jollakulla toisellakin menee kirjoittamisen kanssa huonosti. Laita nyt ihmeessä ihan linkki Kemppisen blogiin, niin pääsevät muutkin ihmettelemään sitä.
    21. 4 / 12
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt