Vapaa kuvaus

30.7.2010 perjantai Tänään tytön aamu alkoi siten, että nukahti autooni mutta heräsi puheeseeni niin ettei ehtinyt nukkumaan kuin jotain 15 minuuttia. Nukahti n,09.30 aikoihin. Sitten kotiin ja likka nukahti uudelleen klo 11.10 ja nukkui 12.50 asti. Sen jälkeen tein Rachelille ruokaa, paistoin kananmunia ja amerikanpekonia. Ensimmäisen kerran likka söi kunnolla kananmunaa. Italiansalaattia oli myös. Sitten mentiin kastelemaan tomaatteja ja likka tietysti pääasiassa kasteli punasipuleitaan ja söi aika ison tomaatin. Sitten halusi keinumaan sekä sisällä että ulkona, myös riippumatossa hetken. Isi antoi lapselle taas metsämansikoita aika paljon, likka poimi itsekin suuhunsa yhden mansikan, myös vadelmia Rachel söi sekä yhden mustaviinimarjan.Sitten vähän piirrettiin ja soitettiin syntetisaattoriakin. Sitten iltapäivällä vähän ennen neljää likalle tuli taas uni mutta nyt ei voinut alkaa nukkumaan kun oli saunapäivä. Mentiin laittamaan kiukaaseen tuli ja sitten parin pesällisen jälkeen mentiin vessaan yhdessä. Isi istui pöntölle ja likka potalle. Pissaa ei tullut mutta kakkasi kyllä. Saunassa Rachel istui myös ylälauteilla leppoisissa löylyissä ja vihtoi itseään parisen viikkoa sitten hänelle tekemälläni pikkuvihdalla. Jalkojaan ja nassuaan ainakin vihtoi, oikein kunnolla nyt ensimmäistä kertaa elämässään itse. Viimeksi isi vihtoi likkaa. Ammeleluna likalla on Karoliina-tädin isille v.2006 lahjoittama Litle Pony. Pihalla likka tietysti talutteli isiä sormesta kiinni pitäen ja istumaankin piti taas päästä kurkkulavallekin, kuten joka kerta kun luonani on. Isin pikku puutarhuri.. Tällainen päivä meillä tänään oli. 10.8.2010 tiistai Tänään Rachel nukahti aamulla 09.40 ja nukkui tunnin ajan. Nukahti uudelleenkin isin viereen klo 16.00 ja heräsi 17.55. Otti isin sormesta kiinni ja laittoi poskelleen ennen nukahtamista että silittelisin. Oli sadepäivä että pääasiassa oltiin sisällä. Palloleikkiä yms, vähän väritystä ja kirjojen katselua. Kasvihuoneessa kasteltiin ja likka nappasi taas raa,ankin tomaatin. Karviaisista likka tykkää ja niitä yhdessä noukittiin ja sai niitä sitten taas mukaankin. Piikkikin pisti pieneen sormeen. Varsinaista ruokaa tyttö ei sitten syönytkään. 13.8.2010 perjantai Rachelin kanssa tavanomaista puuhastelua. Ajatuksissaan oli aamulla ensin tunnin verran. Makoili vierelläni tunnin verran, vähän väsyneen oloisena. Sitten kasteltiin kasvihuonetta, karviaiset ei enää niin maistuneet, tomaatin söi kyllä ja söikin muistaakseni yhteensä kolme tomaattia päivän aikana. Eija saapui kolmen aikoihin ja sitten lähdettiin Poriin ja ostettiin torin laidan kultasepänliikkeestä kihlasormukset. Kun oltiin menossa liikkeeseen huomasi likka naakan torilla kävelemässä ja likka tietysti kiinnostui heti. Valittiin sormukset ja mentiin odottelemaan kaiverruksien valmistumista ravintolan terassille. Eija joi janoonsa yhden oluen ja me likan kanssa jaffaa. Naapuripöydän nuoret naiset ihastelivat pikku-Rachelia. Kun haettiin sormukset pois, Eija aikoi ostaa likalle kaulaketjun, mutta sen sijaan omistajarouva lahjoitti Rachelille kullatun ketjun joka laitettiin likalle kaulaan jo liikkeessä. Kotiin päästyä laitoimme saunan lämpenemään ja saunottiin. Rachel ei ollut nyt innostunut vihtomaan. Oli kai aika väsynyt vaikka nukkuikin päivällä klo 12.00-13.55 välisen ajan. 20.8.2010 Rachelilla on kai vauvarokko, eikä tiistaina ollut luonani, eikä äiti tietenkään pitänyt tärkeänä antaa korvauksena likan tulla luokseni muuna päivänä.. Likka halusi taas karviaisiakin tomaatteja ei nyt syönyt, yhdestä vähän haukkasi. Kai sitten ei vaan nyt ollut oikein ruoka maistillaan. Saunamakkaraa tosin halusi sentään.Saunassa isi valutteli vesikupista likan varpaille vettä ja siitä likka tykkäsi ja naureskeli. Tomaatteja tietysti kasteltiin ja likka kasteli ruusupavutkin mökin seinustalta ja isi otti kuvia samaten kuin mm siitä kun likka makaili riippumatossa. Oli kaunis aurinkoinen päivä. Kun vein likan Poriin, oli hiljainen ja katseli poispäin minusta, kuin alakuloisena. Piristyi sitten kuitenkin kun perille päästyämme tuli tavanomaisesti syliini ennen kuin äiti hakee. Katseli kauan perääni kun äiti häntä kantoi pois. Mitkähän on likan mietteet, ne kun tietäisi.. Linkit: http://kartanonherra.suntuubi.com/, http://www.varola.fi/temp/olin.htm, http://racheltytsy.suntuubi.com, http://www.adressi.org/Virkarikoksettutkittavarangaistava, http://oikeuttakansalle.suntuubi.com, http://keskustelu.suomi24.fi/node/8640311, http://www.mikko.fi/announcements/details.action?itemIndex=1&announcementId=1174183&isMinilist=true&itemsCount=23&isHighlightList=false, http://kartanonherra.suntuubi.com/admin/?cat=13&preview=2 Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: ---

Aloituksia

556

Kommenttia

401

  1. Jättiosingot / työllisyystilanne

    Eikö tällaisilla osingoilla voisi luoda ja ylläpitää paljon työpaikkoja? Alla Iltalehden uutisointia. Kovaa tulosta t
    Yleistä Satakunnasta
    7
    302
  2. IBM 560 ja Acer 3100

    Acer meni kokonaan pimeäksi. Näyttöön ei tule minkäänlaista valonpilkahdusta. Mitä tehtävissä? Miten tuon ibm:n saa nett
    Kannettavat
    1
    301
  3. Tutkikaapa euralaiset

    Tai kenellä vaan on mahdollisuus saada paperitehtaan telamattoa. Olettakaapa paljonko tuhkaluukkuun laitetaan paperia pa
    Yleistä Satakunnasta
    9
    301
  4. Rikosilmoitus Varsinais-Suomen poliisilaitokselle

    VARSINAIS-SUOMEN POLIISILAITOS Rikosilmoitus xxxx xxxxxxx, sosiaalityöntekijä xxxxxx xxxxxxx, sekä asianajaja xxxxx
    Uusikaupunki
    0
    300
  5. Lyhyt ainekirjoitus

    Aiheena jos minä olisin tuomari. Jos minä olisin tuomari, ottaisin aivan oleellisena asiana huomioon lastenhuoltajuusas
    Yleistä Satakunnasta
    17
    298
  6. Virkarikokset

    Mitä mieltä Suomen kansa on.. Salliiko viranhaltijoiden tekemät rikokset ja hyväksyy sen, ettei virkavelvollisuuden laim
    Rikokset
    2
    295
  7. Fysioterapeutin todistus Auerin asiassa

    Käännekö murhatutkinnassa? Fysioterapeutti väittää murha-aseena käytetyn veitsen olevan hänen taloudestaan, josta epäile
    Ulvila
    9
    293
  8. Isät tärkeitä lapsille

    Näin on, mutta useimmiten juuri psyykeltään sairaat äidit eivät tällaista seikkaa huomaa vaan aiheuttavat lapsilleen eli
    Uusikaupunki
    3
    291
  9. Fysioterapeutin todistus2

    Fysioterapeutti on kertonut surmatalon lähistöllä olleesta sorkkaraudasta joka väriltään viittasi vereen tai ruosteeseen
    Satakunta
    3
    289
  10. Nakkila työllistää

    Esimerkillisellä tavalla josta voisi ottaa muutkin kunnat esimerkkiä.. Katselin tänään miuten kauppatien risteyksen valo
    Nakkila
    12
    287
  11. Myllykoski / Viron viinaralli

    Kansanedustaja Jari Myllykoski näkee viinarallin loppumiseen keinoksi pienpanimoiden tukemisen. Ahneudelle ei ole rajoja
    Nakkila
    10
    286
  12. Sähkön hinnakorotusten osasyy

    Ainakin lammaisten Energia Oy on ulkoistanut linjaraivaukset. Ennen muinoin yhtiöllä oli työntekijöitä, yleensä ainakin
    Satakunta
    5
    284
  13. Karhu Ahlaisissa

    Petoyhdysmies Mikko Jokisen mukaan karhusta ei ole vaaraa ihmisille.. Hmm, mitä Jokinen sen tietää, onko vaaraa vai ei..
    Yleistä Satakunnasta
    0
    283
  14. Köyliön sosiaalitoimi

    Köyliön sosiaalitoimi on käyttänyt minua vastaan asiakirjaa, oppilashuoltopalaverin muistiota tammikuulta 2005 jossa tuo
    Yleistä Satakunnasta
    0
    282
  15. Mammutin kloonaus..

    Satakunnan Kansa kertoo Japanilaisten kokeilevan kloonata mammutti. Olisiko syytä kloonata myös presidentti Kekkonen.. O
    Yleistä Satakunnasta
    1
    282
  16. Mahtaako tuollainmen olla lainvastaista?

    Mihin lakiin mahtaa tuollainen alla olevasta ilmenevä toiminta perustua? Minun mielestäni kuntayhtymä ei voi kieltää ty
    Yleistä Satakunnasta
    10
    279
  17. Työttömyydestä

    Alla lainaus tämän päiväisestä Satakunnan Kansasta. Tilastojen mukaan työttömyys aina vaan vähenee vaikka yleisesti on t
    Yleistä Satakunnasta
    4
    277
  18. Pieni pyöräilijätyttö Paneliassa

    Kävimme vaimoni kanssa tänään Paneliassa ja huomasin jalkakäytävällä kaksi pientä tyttöä polkupyöriensä vierellä ja että
    Yleistä Satakunnasta
    7
    277
  19. Salakatselusta

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012080915935395_uu.shtml "Tässä tapauksessa punnitaan nyt se, missä menee ihmisen yksi
    Yleistä Satakunnasta
    4
    276
  20. Petulle..

    Mitäpä jos tekisit tutkintapyynnön tuosta alla olevasta linkistä löytyvistä väittämistä koskien Porin lastensuojelua / E
    Pori
    0
    275