waskihanska

Vapaa kuvaus

O: Rahvasmainen, omasorttinen, globaalisuutta syynäilevä, kotona viihtyvä ja kotikentän sananvaltaa arvostava, hätäilemätön suomalainen eläkeläinen, uskontoihin uskomaton valikoitsija, vankasti aviossa. - Sota-aikaiseen syntyperään kuuluu lukeutuminen pieniin ikäluokkiin. Suuret ikäluokat tulivat sitten seuraavassa vaiheessa sotimisen päätyttyä. - Taka-ajatuksena valveutumiseen pyrkiminen sekä astelu murtomailla, poluilla, turuilla ja toreilla vakaasti ja vapaasti omat saappaat jalassa. ¬: Miljoona euroa (kuusi miljoonaa entistä Suomen markkaa) tosiaan laittaisin säästöön ja harkiten käyttäisin varoja mielekkäisiin tarkoituksiin. - Ensimmäiseksi hankkisin täältä Koti-Suomesta järvenrannalta hehtaaritontin ja rakentaisin jalasmökin - taustamusiikkina tuulen humina, aaltojen kohina ja sateen ropina. Yleisemmin musiikkimakuna loivan oloinen kotimainen ja vaikkapa fado. - Vaikka minulla ei miljoonia olekaan, verotin itse säästöpossuani ja ostin hiukan osakkeita, jotka ovat juuri nyt halpoja. Houkutus kokeilla sitä sijoittamista oli liian suuri. Nyt pitää vain odottaa, että vuosien mukana ajat paranevat ja osakkeitteni arvo nousee. O Paikoilleen jämähtämisen tehokkainta ehkäisyä ja torjuntaa on lähteminen kotimaan kierrokselle asteikkona Helsinki ja sivukulmakunnat ynnä kaikki siltä väliltä. Silloin tällöin ulkomailla käymisen jälkeen on aina parasta takaisinpaluu. - Suomen rantamaisemissa voisin viipyä loputtomiin kesät talvet, syksyt keväät. Meidän säämme ovat vaihtelevaisia ja käyvät minulle laidasta laitaan. - Sähköpostin saaminen ilahduttaa ja asioitten aprikointi, ruotiminen kiinnostaa. - Siis: o Vuodet eivät ole veljeksiä, sanottiin entisaikaan, mutta pitäisiköhän nykyään tasapuolisuuden merkeissä vertailla, jotta sisaruksia. Säätieteilijöitten sanomisia krtisoin joiltakin osin. He puhuvat mm. sateen uhkasta, vaikka kyseessä olisi täkäläisen ilmanalan tavanomainen vaihtelevaisuus. Ja osaa se painettu sanakin. Joku lehtimarkkinoinnin mainoslööppi yritti äskettäin väittää hyytävän kylmyyden tulevan Suomeen pohjoisesta. Ja lämpömittari painui peräti lähelle nollaa plussan puolella. Joka tapauksessa meikäläisäijä hyvillä mielin nyt niin kuin yleensä muinakin vuodenaikoina. Ruoka & juoma: lanttukukko, läskisoosi, uunimakkara, Karjalan paisti, uunijuusto, patasapuskat; maito, vesi, Sahti Kotimaa: --- Koulutus: --- Ammatti: Muu Siviilisääty: --- Lapset: --- Hakusanat: politiikka, yhteiskunta, Matkailu, kirjallisuus, mökkeily, sienestys, ystävyys, filosofia

Aloituksia

309

Kommenttia

1140

  1. Jatkan näitä omia jorinoitani, kun ketään toisia kirjoittelijoita ei ole paikan päälle ilmaantunut. Taitaisi kuulua olennaisesti myö yleisen valtio-opin puolelle tarkastella vieraantumista poliittisen osallistumisen kannalta. Toisaalta sosiologiaa se on erityisesti "eliitti-rahvas"-akselilla. Luokkarakenteen tarjoama tarkastelukin on perin mielenkiintoista.

    Huomiota kiinnittää verrata toisiinsa poliittisen osallistumisaktiivisuuden eli vaikkapa äänestysprosentin käyrää ja toisaalta varallisuuserojen "repeämisen" käyrää. Rohkenen esittää hypoteesin: Mitä suuremmiksi varallisuuserot repeävät, sitä alemmaksi putoaa äänestysaktiivisuus. Edelleen toistan argumentointia, jota on mm. lehdistössä esitelty jo aikaisemminkin. On tarjottu olettamusta, että erityisesti nuorison poliittinen passivointi olisi poliittisen kentän jakautumassa "porvariston" tietoisesti ajama päämäärä, välineellinen tavoite. Jos ihminen nuorena passivoituu poliittisesti, niin hän pysyy passiivisena myöhemminkin eli niin on oletettu.

    Kiinnostavaa on verrata myös poliittisen vasemmiston kannatusta ja äänestysaktiivisuutta. Poliittisen vasemmiston kannatuksen aleneminen on käynyt samaan aikaan kuin äänestysaktiivisuuden aleneminenkin. Kun meillä Suomessa oli 1960-luvun loppupuolella toistaiseksi viimeisen kerran eduskunnassa vasemmistoenemmistö, niin se syntyi muistaakseni yli 85-prosentin äänestysaktiivisuuden tuloksena. Nyt tilanne on toisenlainen. Luvut kertovat.
  2. Ajatusleikkinä tulee mieleen yrittää arvuutella, miten Kreikka suhtautuisi asetelmaan, jos tilanne olisikin toisin päin eli Suomi olisi suonivöitään myöten suossa niin kuin Joukahainen aikoinaan? Mieleen tulee mitä ilmeisimpänä mahdollisuutena Kreikan serveeraama jyrkkä tuomio: Antaa Suomen upota eikä meillä ole vanhan drakmankaankaan vertaa aihetta edes harkita lahjoiteltavaksi suomalaisille yhtään mitään almuja! Jos joku esittäisi vakavalla naamalla väittämän, jonka mukaan Suomen auttamatta jättäminen vaikuttaisi katastrofalisesti koko euro-alueen talouteen, niin taitaisivat aidanseipäätkin nauraa semmoisille puheille. Suomi pantaisiin kuta kuinkin varmasti nöyryytettynä ja kyykytettynä lusikoimaan oma keitoksensa. Kreikka saattaisi olla yksi äänekkäimpiä tuomion toitottajia.

    Miksi meidän pitäisi nyt auttaa Kreikkaa? Timo Soini saattaa olla hyvinkin oikeassa, kun hän arvelee, että Kreikka ei tule nyt annettavia velkojaan milloinkaan takaisin maksamaan ja niin myös me suomalaiset (Suomen valtio) jäisimme nuolemaan näppejämme eli lainasta tulisikin ajan oloon lahjoitus. Mitä mahtanee ministeri Jyrki-Boy Katainen tarkoittaa sillä, kun hän väittää, että Kreikan pelastamatta jättäminen vaikuttaisi katastrofalisesti myös Suomen talouteen? Mahtaakohan tuon kauhukuvan maalailu olla pelkkää helppoheikkimäistä propaganfdaa ja sumutusta, jonka vippaspuheen avulla on tarkoitus vain saada Kreikan apupaketti läpi meillä Suomessa, meidän eduskunnassamme?

    Kreikassa on asukkaita jotain 11 miljonaa eli pari kertaa sen verran kuin meillä Suomessa. Sanotaan, että Suomi on pelkkä hyttysen suraus painoervoltaan EU:ssa. Jos Kreikka olisi sitten pari hyttysen surausta, niin koituisiko semmoisesta mokomasta kummoisenkaan katastrofin ainesta? Entäpä, jos annettaisiin Kreikan jäädä lillumaan omaan liemeensä ja selvittää itse sotkunsa ja söhlinkinsä?
  3. Mahtaneeko semmoista "virallista totuutta" ainakaan nykyään olla yhteisesti hyväksyttynä edes historioitsijoitten piireissä. Aikaisempaa selvemmäksi lienee muodostunut käsitys, jonka mukaan ennen Ruotsin tunkeutumista Suomeen, "meillä" eli siis täällä asuneilla ihmisillä on pitkälle aikaisempiin aikoihin ulottuvat juurensa. Jääkauden jään väistyessä ihmisiä alkoi liikuskella sulan maan alueilla ja yhä hyväksytymmäksi on alkanut kehkeytyä käsitys, että suomalais-ugrilainen väki rinnan saamelaisten kanssa olivat niitä ensimmäisiä tänne elämään asettautuneita, toki varmaankin liikkuvaisia metsästäjiä ja kalastajia, mutta tänne asettautuneita joka tapauksessa. "Tänne"-ilmauksella tarkoitan aluetta nykyisen Vienan meren ja nykyisen Pohjanlahden välissä, jolla alueella maata oli näkyvissä huomattavasti vähemmän kuin nykyisin. Maata myöten "tänne" pääsi ennen muuta kaakon suunnalta.

    Saamelaisten kohdalla on ilmeisenä "tänne" tulemisen saapumissuuntana ollut myös meren rannikkoa myötäillen tuleminen eli nykyisen Norjan rannikkoa pitkin vaeltaminen etelästä päin. Toisena saamelaisten saapumissuuntana lienee on ollut idästä ja kaakosta vähitellen vaeltaminen.

    Joka tapauksessa nykyisin lienee hylätty aikaisempi kuvitteellinen uskomusluomus, jonka mukaan "neitseellisen asumaton Suomi asutettiin" Ruotsista käsin. Varmaankin ruotsalaisten taholla sitäkin entisaikaista näkemystä vielä yritetään elätellä, mutta ainahan niitä on jälkeenjääneitä.

    Vaikka "täällä" eläneet ihmiset silloin tuhansia vuosia sitten olivat vähälukuisia nykyisiin väestömääriin verrattuna, niin silti näillä pohjoisilla alueilla eli saamelaisia, karjalaisia, hämäläisiä sekä varsinaissuomalaisiakin ainakin sitten myöhemmin, kun jää suli ja sulaa maata tuli jatkuvasti lisää esille myös lännessä. Kuitenkin lienee harhakuvitelmaa, että nykyinen Lounais-Suomi ja Satakunta olisi asutettu ensimmäisenä, sillä siellähän lainehtivat väljät vedet vielä aikana, jolloin idempänä oli jo kuivaa maata ja asutusta. Maantietokin on syytä huomioida, kun näitä seikkoja tarkastellaan.

    Lieneekö sitten jokin heimo tai "kansanosa" ollut toisen vuokralaisena puolin tai toisin, niin tiedäpä tuota. Varmaan oli kuitenkin niin, että mm. saamelaiset porotalouden harjoittajat saattoivat elää samoilla alueilla rinnatusten, limittäin suomalaisugrilaisten metsästäjien ja kalastajien kanssa. Ja kun väkeä ei nyt ollut ruuhkaksi saakka, niin ehkäpä niissä oloissa vallitsi rauhanomainen rinnakkaiselo ja käytiin samalla eri osapuolille hyödyllistä vaihdantakauppaakin. Vaikeahan niitä muinoisia olosuhteita on tarkkaan ymmärtää, mutta ehkäpä joitain olennaisia tapahtumien juonteita voidaan rekonstruoida. Ja tosiaankin kuvassa on pidettävä mukana myös maantieteelliset olosuhteet.
  4. Havaitsen, että meidän henkisen ilmapiirimme tila on kiinnostava ajatusten vaihdon aihe. Niin, onhan nöyristelyn ilmiön historia tietysti paljon pitempi kuin vain viimeiset 65 vuotta. Aivan oikeassa olet "Rateki", kun toteat, että meillä on pitkä kuuliaisuuden perinne. Osuvasti ilmaiset myös tuon, että meidän vallanpitäjämme eivät EU:ssa uskalla ajaa meidän omia intressejämme tipan vertaa.

    Ketä mahtoi sitten ennen muuta Ruotsin vallan aikana olla se yläluoka, joka meidän esivanhempiamme "hallitse" kuninkaan lupakirjalla? Olihan noitten päällepäsmärien joukossa tietysti riikinruotsalaisia ja erityisesti 1600-luvulla balttilaisiakin, joista valtaosa sikäläisiä saksalaisia. Ja Venäjän vallan aikana olivat sitten vuorossa venäläiset, osaksi taustoiltaan myös muita kuin isovenäläisiä.

    Toisaalta vallanpitäjien käskyläispäsmäreiksi nousi myös suomalaista väkeä ja he ottivat yleensä "ei-suomenkielisen" uuden nimen, joka kalskahti paremmalta hallitsijoitten korvissa kuin Lahtiset, Niemiset ja Virtaset. On hyvä muistaa, että myös nämä suomalaisjuuriset vallanpitäjien edustajat osasivat kurittaa kansaa ja menetellä säälimättömästi. Siltä osin menneitten aikojen kotimaiset satraapit tosiaankin muistuttivat hämmästyttävällä tavalla nykyisiä suomalaisia EU-tarkastajia ja meidän "edustajiamme" EU-koneistossa. Sinä "suomipakana" muistutit juuri siitä menneisyyden taakasta.

    Sinä "tyetkyete" kirjoitit, että "Taipuisa selkä parempi kuin katkennut selkä". Otaksun, että liität toteamuksesi viime sotien jälkeiseen Neuvostoliiton naapuruuden aikakauteen. Olen samaa mieltä, että tuon ajanjakson 1944-1991 aikana "taipuisa politiikka" pelasti meidät ja se oli viisasta politiikkaa eikä selkämme katkennut. Sen jälkeen v:sta 1992 alkaen meillä oli kuitenkin realistisena valikoimisen mahdollisuutena ryhtyä elämään itsenäisenä valtiona, jollaisesta on hyvänä esimerkkinä Sveitsi. Taipuisuuden mentaliteetti oli kuitenkin niin syvällä vallanpitäjiemme tajunnassa, etteivät he parempaan kyenneet. Taipumisen ja alistumisen tarpeen nimissä uudeksi Dominoijaksi haettiin EU.

    On todellakin surkuhupaisaa seurata meidän valtiojohtomme EU-meininkejä. Kun Suomi on ollut EU-puheenjohtajamaana, niin siinä tilanteessa on julkisuudessa tähdennetty, että emme me voi puheenjohtajamaana ajaa omia etujamme, jotta emme pilaisi mainettamme muitten EU-maitten silmissä. Voi hyvä jyssäys! Toiset EU-maat sen sijaan ajavat puheenjohtajamaaksi päästyään siekailematta omia etujaan. Pitäisi tässä ilmeisesti viettää hiljainen hetki suomalaisuuden muistolle. Vai mahtaisiko taivaanrannalle vielä olla kuviteltavissa suomalaisuuden aamuruskon valon voimistumista?
  5. Julkisuudessa on tosiaankin suunnattu ankaria moitteita työntekijätaholle ja sen kampanjoinnin takia on syntynyt tilanteesta kovin yksipuolinen mielikuva, joka ei ilmeisestikään sovi yhteen todellisuuden kanssa. Työnantajatahon puolella on katsottu mahdolliseksi ja aiheelliseksi ottaa käyttöön jopa työsulku pyörien pysäyttämisen menetelmänä. Jokin tarkoitushan siinäkin täytyy olla takana, kun työantajat itse laitattavat rukkaset naulaan. Siihen samaan mentaliteettiin viittaa myös Hannu Penttilän hikeentyminen oman työnantajaporukan "toimintaan". Penttilä on itse ollut paikan päällä sisäpiiriläisenä havainnoimassa niin EK:n kuin Kaupan liitonkin ilmapiiriä ja henkeä. Jos ja toivon mukaan kun rakentavaa suhtautumista tavoitellaan työmarkkinoilla, niin kyllähän sitä varten tarvittaisiin asiallisuutta sekä työnantajien taholla kuin myös ay-liikkeen puolella.
  6. Huomaan höperehtineeni Kouvolan käännöstieteen laitoksen Helsinkiin siirron vuosiluvun kohdalla. Opetusministeri Sari Sarkomaan operoima siirtohan tehtiin lainmuutosta myöten v:n 2008 lopulla eikä viime vuoden 2009 lopulla kuten virheellisesti kirjoitin. Niin se tuo aikataulumuisti välillä pätkii, kun ei ole riittävän huolellinen.

    Tässä samalla voinen todeta kirjoitukseeni tulleen kommentin johdosta, että aivan oikein on muistuttaa siitä, että Keskustapuolueen puheenjohtaja Johannes Virolainen toimi opetusministerinä silloin, kun peruskouluun tuotiin pakkoruotsi kaikkien suomenkielisten koulukkaitten rasitukseksi ja riesaksi. Toisaalta Virolaisella oli myös ansionsa ja yksi niistä oli kieli-instituutin perustamisen eteen päin vieminen niin Kouvolaan kuin Savonlinnaankin. Kouvolan osalta se historian jakso on nyt päättynyt.
  7. Kehitysavun tarkoituksenmukaisuus näkyy olevan asia, jolla on jatkuva ajankohtaisuus. Aikamoinen meteli syntyi Björn Wahlroosin suosituksesta lopettaa koko kehitysapurahan jakelu maailmalle. Minä nyt en ole aivan sillä kannalla, mutta tarkoituksenmukaisuus ja tuloksellisuus pitäisi kyllä asettaa ylimmiksi kriteereiksi kehitysapuyhteistyössä. Eikä siihen yhteyteen tarvitsisi liittää jotain tiettyä osuutta bruttokansantuotteesta tai valtion budjetista. Annettaisiin sen verran kuin itse hyödylliseksi ja hyväksi näkisimme, jos niin arvioisimme. Omantunnontuskien tunteminen jonkin prosentti- tai promilleosuuden alapuolelle jäämisestä oman rahan maailmalle kylvämisessä kelpaa vaikka turhuuden ja tunteilun ja toisten vedätettäväksi alentumisen malliesimerkiksi. Jos kehitysapua jonnekin suunnataan, niin tulosta pitää syntyä viimeistään vuosikymmenessä, kahdessa. Mihinkään loputtoman ja takarajattoman elatusavun suorittamiseen meidän ei tarvitse eikä ole järkevää osallistua.
  8. Jos jossitellaan, niin jossitellaan sitten ainakin teoreettisesti. Haetaanhan niitä erilaisia vaihtoehtoja kaikkien armeijoitten esikuntien sotapeleissäkin. Arvoisa "Vaka Vanha", jos yritän täsmentää jossittelun ajankohtaa, niin sopiko sinun ajatukseesi se, että tarkasteltaisiin vuotta 1917? Silloin oli keväällä Maaliskuun vallankumous, jonka seurauksena tsaari luopui vallasta. Ja sitten syksyllä tapahtui Lokakuun vallankumous, jossa bolshevikit nousivat valtaan. Jos ajatellaan niin, että bolshevikit eivät olisi päässeet ainakaan pysyvästi valtaan, niin siinä tapauksessa tsaari olisi voinut jälleen tulla maan johtoon ainakin keulakuvaksi ja mahdollisesti joku toinen henkilö kuin Nikolai II.

    Tsaarin vallan palauttamisen suhteen on paljon ollut esillä Suomen rooli. Suomen sisäisen konfliktin voittanut valkoinen armeija olisi saattanut hyökätä Pietariin. Se olisi ollut täysin mahdollista. Venäjän valkoiset eivät kuitenkaan myöntyneet Suomen itsenäisyyteen ja niin Suomen armeija ei lähtenyt liikkeelle. Mannerheimilläkin olisi ollut haluja Pietariin hyökkäämään. Lenin on sanonut, että, jos Suomi olisi hyökännyt Pietariin, niin kaupunki olisi kukistunut ja samalla olisi kukistunut myös bolshevikkien vallankumous. Tavallaan Venäjän valkoiset päättivät siinä tilanteessa itse omasta kohtalostaan, vaikka silloinhan sitä ei tietenkään nähty samalla tavalla kuin nykyisin me näemme näin jälkiviisaina.

    Jos kuitenkin ajatellaan, että tsaarien Venäjän historia olisi jatkunut, niin vaikeata olisi ollut siinäkin tapauksessa. Suomen lisäksi muutkin reunavaltiot olivat itsenäistymässä. Tsaarien Venäjän byrokraattinen virkakoneisto oli pahasti korruptoitunut. Kokonaisia junia hävisi aroille kuin tuhka tuuleen. Rikollisuus ja juopottelu olivat yleisiä ilmiötä. Yhteiskunnalliset ristiriidat olivat syviä. Yhteiskunnnallisia konflikteja riitti, vaikka bolshevikkien kumous jätettäisiin pois laskuista. Yläluokka elää retosti omissa maailmoissaan ja tuhlasi valtakunnan varallisuutta Monte Carlon kasinopeleissä saakka. Ulkomainen raha omisti huomattavan määrän Venäjän luonnonvaroista. Köyhyys ja kurjuus vallitsi upporikkauden ja yltäkylläisyyden kanssa yhtä aikaa valtakunnassa. Olisi siinä ollut tsaarin hallinnollakin haasteellinen asetelma, jos tsaarien valta olisi jatkunut.
  9. Tämähän vaikuttaa oikein hyvältä. Jo pitkään on tiedetty, että me suomalaiset olemme kielemme puolesta omasorttista väkeä kuten suomalais-ugrilaisten kielten puhujat ylipäätäänkin. Ruotsinkieliset lähimmäisemme Pohjanlahden molemmin puolin nyt ovat arvioineet aiheelliseksi puuhastella semmoisen ajatuksen parissa, että kielenä suomi olisi muka jotenkin ala-arvoista ja semmoista varsinkin germaaniseen ruotsin kieleen verrattuna. Edelleen rasistisen rotu-uskonsa mukaisesti ruotsalaiset ovat hellineet myös ennakkoluuloa suomalaisten mongolisuudesta. Ruotsalaisethan olivatkin arjalaisrotu-uskoisen Hitlerin kanssa hyvissä väleissä kuten me kaikki muistamme ja tiedämme.

    Eipä tuosta ruotsalaisasenteellisuudesta nyt tarvitse olla huolissaan. Kiinalaismongolithan ovat historiallista keksijäväkeä, todellisia ruudinkeksijöitä. Olisi suuri kunnia olla heidän kanssaan samaa geneettistä juurta. Kuitenkin tämä uusinkin tutkimus on aikaisemman tiedon mukaisesti samassa linjassa ja osoittaa, että meidän juuremme ovat täällä Euraasian läntisellä puoliskolla, kun perintötekijöitä tarkastellaan. Toisaalta mainittiin hollantilaiset ja toisaalta Moskovan itäpuolen muromalaiset, joita tässä uusimmassa tutkimusraportissa mainittiin venäläisiksi ja niin "tiesi" uutisoida myös suomalainen media. Minne lienee matkalla kadonnut se tieto, että muromalaiset ovat ikivanha suomalais-ugrilainen kansa, jonka kieli on kuitenkin kadonnut aikakausien saatossa. Muromalaisten geneettiset juuret ovat kuitenkin säilyneet meidän aikaamme asti.

    Tästä kaikesta tulee mieleen Turun yliopiston professori Wiikin tutkimustyö ja hänen syvällinen paneutumisensa meidän juuriimme muinaisiin aikoihin taakse päin tunkeutuen. Hänen työnsä ulottuu aikaan ennen indoeurooppalaisten saapumista tänne nykyisin Bosporina tunnetun salmen pohjoispuolelle alueelle, jota kutsutaan nykyisin Euroopaksi. Wiik on hahmotellut monien ulkomaisten tutkijoitten kaltaisella tavalla teorian, jonka mukaan me suomalaisugrilaiset olisimme myös geneettisesti tämän mantereen alkuperäistä väkeä yhdessä saamelaisten ja baskien kanssa. Mm. me suomalaiset, hollantilaiset ja muromalaiset olisivat siis geneettisiä esiintymätaskuja, joitten olemassaolo antaa viitteen tuhansien vuosien takaisesta todellisuudesta. Jos näin todella on, niin meidän suomalaisten ei tarvitse kantaa yhtään mitään alemmuuskompleksia. Me olemme joka tapauksessa sortikasta väkeä.
  10. Vaikka uralilaisten ja altailaisten kielten mahdollista muinoista yhteyttä ole voitu todentaa vakuuttavasti, niin eipä sitä toisaalta ole voitu vakuuttavasti väittää mahdottomaksikaan. Kysymys on ollut lähinnä politiikasta. Venäjän vallan aikana meillä Suomessa harjoitettiin kielitieteellistä tutkimusta ennakkoluulottomasti ja siinä yhteydessä kiinnitettiin huomiota myös uralailaisten ja altailaisten kielten rakenteelliseen samantyyppisyyteen eli taivusmuotojen käyttöön.

    Politiikka tuli kuitenkin väliin Suomen itsenäistymisen myötä. Turkkilaisiin haluttiin tehdä hajurakoa ja sen etäisyydenoton merkeissä muuttui uralilais-altaisen kieliyhteyden tutkiminenkin kerettiläisyydeksi. Virallinen poliittinen päätelmä tuli voimaan eli turkin kieli ei sopinut suomen sukulaiskieleksi edes teoriassa. Sen "totuuden" kanssa olemme eläneet ja sivistäytyneet koko itsenäisyyden aikamme ajan.

    Lopuksi toteamus: Teoriaa uralilais-altailaisesta kantakielestä ei ole kumottu eikä toisaalta myöskään oikeaksi todistettu. Suhteellisen vajavaisuuden hyväksyminen tässä maailmassa tuntuu olevan vaikeaa asenteellisesti. Kaiken pitäisi olla selvää ja paketissa. Voisimme ajatella niinkin päin, että avoimiksi jääneet kysymykset olisivatkin kiinnostavia eivätkä torjuttavia, kiellettäviä. Tähän lopuksi on paikallaan mainita, että Unkarissa on virinnyt tieteellinen kiinnostuneisuus uralialis-altaisen kieliyhteyden tutkimuksen jatkamiseksi.
  11. Juuri niin olen minäkin asetelman ajatellut aivan noin ylipäätään ja myös pankkitalletuksiinkin nähden. Pankkien tilit soveltuvat rahavarojen parkkeeraamisen paikoiksi, joita eurosia pääsee tilaisuuden tullen hyödyntämään. Muutaman prosentin koron antavia pitkäaikaistalletuksia minulla ei tietenkään ole laisinkaan. Rahastot olen kiertänyt kaukaa, sillä siinä hommassahan ainoa varma hyötyjä on rahaston pitäjä.

    Erittäin hyvä harrastus on perehtyä osakemarkkinoitten maailmaan. Minun kaltaiseni tavallisen pieneläkeläisen ei kannata tehdä suuria riskisijoituksia osakkeisiinkaan. Silti osakemarkkinat on hyödyllistä tuntea ja mm. pörssikursseja on paikallaan seurailla kohtalaisen säännöllisesti. Itse olen luokitellut osakkeet kahteen ryhmään. Toisaalla ovat ne pörssiosakkeet, joitten avulla voi enentää omaa rahallista pääomaansa ja siihen tarkoitukseen kelvollisten osakkeitten kurssit sahailevat aika reippaastikin ylös ja alas suhdanne- ja kausivaihteluitten vuoristoradalla. Ostaa pitää silloin, kun on halpaa ja myydä vasta silloin, kun kurssit ovat ylhäällä eli silloin, kun myyntivoitto on huomattavan hyvä. Hiukan pitää valikoida ja hajauttaa sijoituksiaan, vähäisiäkin. Puolenkymmentä pörssiyhtiötä riittää hyvinkin ensi alkuun.

    Olennaista on, että osakehankinnat ja -myynnit pitää tehdä itse suoraan esim. pankin kautta. Kaipa nykyään nettikin on hyvä väylä, vaikka itse vanhanaikaisena jääränä ehdinkin hoitamaan harvat osakekauppa-asiani pankin tiskillä. Systeemi on helppo opetella.

    Sitten toisaalta on kertyneen varallisuuden sijoitaminen viisaasti oma asiansa. Siihen tarkoitukseen kelpaavat vakaitten yritysten osakkeet, jotka eivät välttämättä sukelte eivätkä pompsahtele niin jyrkästi kuin konjunktuuriherkkien firmojen osakkeet. Olennaista on myös osinkojen saaminen ja yritysten vertailu sillä silmällä. Moni toimii varmaankin toisella tavalla, mutta omassa vaatimattomassa osakesäästämisessäni olen pitäytynyt pelkästään Suomessa pääkonttoriaan pitävien pörssiyhtiöitten osakkeisiin.

    Osakesäästämisen rinnalla löytyy muitakin säästämiseen mahdollisuuksia runsauden pulaksi asti. Asuntojen ja metsäpalstojen ostaminen ja omistaminen on varsin vakaata sijoittamista, kunhan ei ostamisvaiheessa erehdy maksamaan tyhmän korkeata hintaa. Rantapalstojakaan ei pidä unohtaa. Kaavoitusasetelmat pitää totta kai selvittää. Filatelisti tietää postimerkkienkin olevan hyvä sijoituskohde, jos vain ala on hallinnassa. Sama pätee "antiikin" kohdalla eli ala on tunnettava. Mahdollisuudet ovat monenlaisia.
  12. Jos tässä tänä maailmanaikana voisimme tehdä jotain myönteistä edes osittain, niin voisimme aivan mainiosti ottaa ainakin yhden positiivisen askeleen historian tarjoamien mahdollisuuksien valossa. Varmaan Sinäkin Koroljov olisit mielissäsi, jos Suomi ja Venäjä solmisivat seuraavanlaisen valtiosopimuksen:
    o Menneisyyden arpien tervehdyttämisen nimissä Suomi voisi nyt 70 vuotta kestäneen viisastumisen ansiosta hyväksyä Terijoen hallituksen eli Otto W. Kuusisen hallituksen ja Neuvostoliiton laatiman rauhansopimuksen yhden olennaisen keskeisen sopimuskohdan, joka koski alueellisia järjestelyjä Suomen itärajalla. Juuri ne alueelliset ongelmathan olivat Talvisodan alkamisen varsinainen syy eli se kivi, joka hiersi Stalinin saapppaassa, ehkä molemmissa ja johti aseelliseen konfliktiin.
    - Karjalan Kannaksella Suomen ja Venäjän välinen raja voisi sijaita juuri siinä paikassa, johonka raja Kuusisen ja Stalinin yksissä tuumin laatimassa virallisessa sopimusasiakirjassa on piirretty. Ja edelleen juuri niin kuin kyseisessä asiakirjassa karttaliitteineen on havainnollisesti esitetty, niin Suomeen tulisi kuulumaan huomattavan laajat alueet Itä-Karjalaa sekä Sallan alue ja Petsamo. Toteuttakaamme nyt lopultakin Stalinin ja Kuusisen yhteinen tahto! Samalla me tekisimme kunniaa Stalinille, jonka arvoa ollaan voimakkaasti nostamassa esille Nyky-Venäjällä.

    Tämä Suomen ja Venäjän hyvissä naapuruussuhteissa olevien valtakuntien keskinäinen järjestely varmaankin poistaisi kaiken Idän inhaamisen tunnelman Suomesta ja loisi kestävän perustan maitten väliselle myönteiselle kanssakäymiselle tulevaisuudessa.
  13. Yritän hiukan luotailla keskustelun aloittaja "Vaka Vanhan" ajatusta, että "miten näette (Venäjän) nykytilanteen ja tulevaisuuden historian valossa?". Varsin paljon asioita juontuu historiasta ja sen tuottamasta perinteestä niin hyvässä kuin vähemmän hyvässä.

    Hämmästyttävässä määrin Nyky-Venäjän raharikkaan venäläisväen käyttäytyminen muistuttaa tsaarien aikaisen Venäjän vauraan ylimystön, siniveristen käyttäytymistä. Eletään omissa maailmoissa irrallaan muusta yhteiskunnasta. Rahaa ja varallisuutta viedään ulkomaille ja siellä sitä toisaalta tuhlataan, toisaalta omaa varallisuutta yritetään kartuttaa liiketoiminnassa, johon liittyy myös harmaan talouden puuhasteluja. Äveriäitten elämäntapaan kuuluu tuhlaaminen myös kotimaassa. Tiettävästi eräs varakkuuden mitapuu on Nyky-Venäjällä se, että ökyäveriäs mies pystyy pitämään oikkujensa mukaan tolkuttomasti rahaa tuhlaavaa vaimoa. Rikkaitten lapset eivät tietenkään käy samoja kouluja tavallisen rahvaan jälkikasvun kanssa, vaan varakkaitten lapset kustannetaan sisäoppilaitoksiin ja usein ulkomaisiin oppilaitoksiin. Koko lailla sama kaava oli voimassa tsaarien Venäjällä. Tämä tsaarien Venäjän ylimystön harjoittama älytön varallisuuden törsäys oli eräänä syynä tsaristisen yhteiskunnan romahtamiseen ja vallankumoukseen.

    Mitenkä nykyinen Venäjä pääsee eteen päin lähitulevaisuudessa? Tuo maan varakkuuden haaskaaminen ja laajamitainen vieminen ulkomaille on silti sekin vain kokonaisuuden osa. Nykyisen Venäjän hallinnon toimesta maan luonnonvarat on pyritty pitämään omissa käsissä ja myös palauttamaan niitä omaan hallintaan Jeltsinin ajan jälkeen. Siinä suhteessa Putinin ja Medvedevin hallinto on luokiteltavissa hyväksi hallinnoksi. jos sellaisen mittana pidetään valtakunnan oman vaurauden säilyttämistä. Saattaa olla, että myöhemmin tullaan arvostamaan tätä juuri meneillään olevaa aikakautta Venäjän historiassa.

    Kun tässä keskustelun tuoksinassa on otettu esille myös Ukraina, niin lyhyesti siitäkin aiheesta. Meikäläisen oman määrittelyn mukaan Ukraina on keskellä omaa ympäristöään. Ukraina on iso maa ja jos Ukraina onnistuu luomaan myönteiset vuorovaikutussuhteet kaikkiin naapureihinsa, niin semmoinen kehityksen kulku olisi mitä myönteisintä politiikkaa. Kenties Ukraina on juuri nyt positiivisen historiallisen ajanjakson alussa.
  14. Ehtymätön on Venäjä kiinnostuksen kohteena. Meille suomalaisille kyse ei ole pelkästä kohteesta, vaan naapureina me elämme myös Venäjän kanssa vuorovaikutuksessa. Usein unohdetaan siinä yhteydessä, että myös meidän tekemisillämme on vaikutusta Venäjään eikä asia ole pelkästään niin päin, että Venäjä olisi meistä täysin irrallaan oleva ilmiö niin iso valtakunta kuin edelleen onkin. Sinänsä on aiheellista kuitenkin todeta mittakaava, jonka perusteella Nyky-Venäjä on sekä pinta-alaltaan että väestömäärältään merkittävästi pienempi kuin Neuvostoliitto.

    Neuvostoliitto elää edelleen ainakin meidän suomalaisten mielissä ja tajunnassa. Nähtävästi meidän on vaikeata hahmottaa tätä uutta tilannetta, jossa Neuvostoliittoa ei ole ollut enää sitten vuoden 1992 ja sen tilalla on lukuisa kokoelma uusia valtioita, Venäjä sen joukon suurimpana. Vaikka tosiaan CCCP-kirjainyhditelmä kuuluu historiaan, niin meillä suomalaisilla on kovin tunnepitoinen herkkyys ja alttius kokea nykyinen Venäjä edelleen tuona CCCP-valtakuntana. Emme ilmeisestikään oikein osaa hyväksyä, että mikään olisi muuttunut.

    Toisaalta perinteet vaikuttavat ja elävät myös Venäjällä. Eihän historia ole katkennut muutoksesta huolimatta. Nykyisellä Venäjän maalla vallitsee suuri epätasaisuus niin alueellisesti kuin yhteiskunnallisestikin ja se epätasaisuus on vanhaa perintöä. Nykyisellä Venäjällä yhteiskunnalliset erot jopa korostuvat aikaisempaan verrattuna. Kuilu upporikkauden ja rutiköyhyyden välillä on valtava. Suurissa metropoleissa elämä on varsin toisenlaista kuin useimmissa oblasteissa, laajalla maaseudulla.

    Uutiset kertovat siitä, kuinka Venäjällä hankaliksi koettuja ihmisiä murhataan kylmäverisesti. Kyse ei ole pelkästään yksittäistapauksista. Rikollisuus ja korruptio siihen liittyneenä on yleistä ja syvään juurtunutta Venäjällä. On hyvä muistaa, että Neuvostoliiton leireillä, niitten saaristossa, oli piikkilankojen takana valtavat määrät myös kriminaalirikollisia poliittisten vankien rinnalla. Massiiviset joukot kriminaalirikollisia on päässyt pois noilta entisiltä leireiltä ja nyt he temmeltävät niin Venäjällä kuin muuallakin Länsi-Eurooppaa myöten. Ja maan nykyisetkin vankilat ovat täpötäynnä. Venäjällä on pitkä rikollisen perinteen historia. Jo tsaarein aikakaudella rikollisuus oli iso ongelma valtakunnassa. Perinteen rasite jatkuu.

    Hallinnon tehottomuus ja virkavaltaisuus on historiallista jatkumoa sekin ja periytyy tsaarien vallan ajoilta asti Neuvostoliiton kautta nykyiselle Venäjälle. Lyhyesti sanottuna Venäjä on haasteellinen paikka vallanpitäjille olivatpa he ketä tahnsa.
  15. Tuota samaa minäkin mietiskelin, jotta mitä sitten tehtäisiin sosiaalitoimistojen työttömille tätskyille ja työnvälityksen virattomille viranhaltijoille, kun kummaltakin ammattikunnalta katoaisivat asiakkaat, köyhät ja työttömät. Pitäisiköhän heidät velvoittaa osallistumaan kuntoutukseen eli kurssituskierteeseen, joka ei sitten ei tietenkään auttaisi työllistymisessä. Ja sen jälkeen sitten tulisi kannustuksen vuoro eli avustukset ja korvaukset pois, jos itse ei sossutätsky ja työnvälittäjä työllistyisi. Peruspäivärahan suuruinen avustus voitaisiin jättää, mutta sen maksatuksen yhteydessä ei tietenkään saisi opiskella ja aina pitäisi olla työvoimana passingissa käytettävissä eikä ulkomaille saisi matkustaa. Ja perustettavaksi aiotun toiminimen tai muun laatuisen yrityksen papereitten sisäänjättäminen rekisteriin tietenkin katkaisisi armotta kaikki avustukset. Aikaisempaan työhistoriaan nähden sitten töitten hakemisen yhteydessä voitaisiin valitsematta jättämisen perusteeksi todeta, että on arvioitu, että "virkailijataustaiselle henkilölle kyseinen työ ei olisi ollut mielekästä työtä". Vot sie!
  16. Katsotaanpa tosiaan esim. juuri Somaliaa mahdollisuuksien paikkana. Ensimmäisenä tulee mieleen matkailu, turismi. Luonnonoloiltaan Somalia olisi varsin oivallinen matkailumaa - näin pinnallisen tietämyksen perusteella arveltuna. Nykyinen sotatila ei tietenkään anna matkailun kehittymiselle ja kehittämiselle yhtään mitään mahdollisuuksia. Olisihan tulevaisuuden horisontissa sentään edes pyrittävä näkemään jotain muutakin kuin loputonta sotimista ja merirosvousta.

    On analysoitu, että toimeentulon ja rahan puute pakottaisi somalialaisia merirosvoukseen. Entä jos työtä, toimeentuloa ja rahaa, tienestiä kansalle ja sen liike-elämälle syntyisi turismin avulla? Meren rantaa riittää tietääkseni Somaliassa yllin kyllin. Varmaankin Somalian rannikolla on runsaasti tyhjää tilaa, jonne voitaisiin rakentaa matkailukeskuksia. Voitaisiinko täältä "Lännestä" todeta somalialaisille, että jos ja kun lopetatte sotimisen, niin myös "Länsi" investoisi matkailupalveluihin? Varmaan yhtä hyvin myös arabimaailmasta löytyisi rahoitusta Somalian matkailuelinkeinon edistämiseen.
  17. Kun noita valtion budjetin menopuolen eriä tarkastelee, niin mieleen kyllä tulee kaikkien menojen tarkoituksenmukaisuuden aste. Epäilen vahvasti, että medän verorahaamme tuhlataan. Otetaanpa esimerkiksi rakentaminen. Kerskarakentamisen sijaan voitaisiin pitäytyä tarkoituksenmukaiseen rakentamiseen. Säästöä syntyisi. Ja kun kerran rakennetaan, voitaisiin rakentaa kunnollisesti niin, ettei kohta valmiiksisaamisen jälkeen tarvitsisi ryhtyä tekemään remonttia sekä sen jälkeen vielä juuri remontoituun uutta remonttia. Kun tehdään hankintoja, niin voitaisiin olla ostamatta italialaisia junia, jotka menevät juntturaan Suomen ilmastossa tavan takaa. Kalliiksi tulee. Ja kun energiataloudesta on tarkoitus huolehtia, niin pitääkö erehtyä ja mennä ostamaan ranskalaistekniikan kukkasena ydinvoimala, jonka valmistumisen ajankohdasta ei taida ennustusta pystyä tekemään edes meteorologian laitos, joka sentään "tietää" ilmaston mahdollisesti lämpenevän tuhoisalla tavalla joskus tulevaisuudessa. Vai olivatko ydinvoimalaa tilaamassa ehkä juuri meteorologit?

    Suomen virkakoneistoa on luonnehdittu sen verran massiiviseksi, että meidän byrokratiamme koko riittäisi 20 miljoonan suuruisen kansakunnan tarpeisiin. Joka tapauksessa lienee aiheellista esittää epäilys, että hallintokoneistossamme on runsaasti tyhjäkäyntiä eli siis säästämisen mahdollisuuksia. Edelleen tulee mieleen epäilys kaiken EU-toimintaan liittyvän tarpeellisuudesta. Tarvitseeko Brysselin ja Suomen väliä sukkuloida jatkuvasti. Nykyisen viestintätekniikan avulla saattaisi kuvitella olevan mahdollista, että Brysselissä oleva suomalainen EU-porukka pysyisi siellä ja hoitaisi hommansa eikä täältä Suomesta päätöksenteikjöitten tarvitsisi haaskata aikaansa ja energiaansa alituiseen Brysselissä rahteerautumiseen. Mukavaahan matkustelu tietysti on.

    Lieneekö sinällään koko EU-jäsenyys ja sen mukana koituneet valtiontalouden lisämenot edes lainkaan tarpeen. Taitaisi Eta-jäsenyys riittää meille aivan hyvin ja samalla olisimme itsenäinen valtio. Pelkkää pötyä oli sekin, että EU-jäsenyyden mukana ulkomaisten investointien aalto ryöpsähtäisi Suomeen, työttömyys häviäisi, alkoholin hinta halpenisi keskieurooppalaiselle tasolle, autojen hinnat alenisivat niin ikään yleiseurooppalaisiksi. Monenlaista hyvää ja kaunista EU-jäsenyyden propagandistit vakuuttelivat meidän saavan EU-jäsenyyden myötä. Todellisuudessa meistä on tullut nettomaksajia, direktiivit painavat ikeenä niskassamme ja olemme menettäneet itsenäisyytemme. Yleinen hintatasokaan ei ole toisten EU-maiden kaltaisella kohtuullisella tasolla.

    Jos tilannetta arvioidaan taloudellisesti, niin mikä on vastaus kysymykseen: Onko EU-jäsenyys ollut Suomelle, meille suomalaisille taloudellisesti edullinen ja hyödyllinen valinta?
  18. Velkaantuminen on ongelmallista ja kaiken lisäksi politiikassa velkaantumalla voidaan aikaansaada uusia ongelmia. Juuri nyt meillä Suomessa on sellainen tilanne. Kataisen-Vanhasen hallitus on ottanut ulkomailta runsaasti uutta velkaa, joka raha on siirtynyt ilmeisestikin suuryrityksiin, kaupan ketjujen haltuun sekä pankkien käyttöön. Tavallinen kansa ei juurikaan tuosta ulkomailta otetusta velasta hyödy.

    Kun ensi vuoden 2011 kevään eduskuntavaalien jälkeen tasavaltaan syntyy usi hallitus, niin sen toimesta tullaan tätä nyt otettua ulkomaanvelkaa maksattamaan veronmaksajilla eli tavallisella kansalla. Siitä syntyy tai oikeammin tällä velkapuliveivauksella tahallisesti aikaansaadan taas tilanne, jossa poliitikot pääsevät kurittamaan kansaa ja sanomaan, että rahaa ei riitä esim. sosiaalisen turvaverkon kunnossa pitämiseen, koska "on pakko" lyhentää ulkomaista velkaa. Tämän operoimisen kapellimestarina tahtipuikkoa heiluttaa Kokoomus ja Keskusta seuraa vikisemällä perässä. RKP ja Vihreät ovat täysiä statisteja siinä kuviossa.

    Mikä avuksi? Jos eduskunnassa olisi tervejärkinen enemmistö ja sen voimin maassa tervejärkisesti tasavallan asioista huolehtiva hallitus, niin tilanne olisi toisenlainen. Niin ei kuitenkaan ole. Tavallinen kansa on taas joutumassa huonon hallitusvallan tekemien velkojen maksajaksi ja samalla yleisen ahtaallepanemisen kohteeksi. Kuitenkin rohkenen edelleen kehoittaa ihmisiä henkilökohtaisesti ja kotitalouskohtaisesti pyrkimään kohti taloudellista vaurautta, taloudellisesti omilla jaloillaan seisomista kohti. Mitä runsaammin väki pystyy elämään itsenäisesti, sitä vähemmän vallanpitäjien hölmöilyt kansakuntaa keikuttelevat. Samalla tietysti pitää pyrkiä vaihtamaan vallanpitäjiksi tervejärkisiä ihmisiä. Se tarkoittaa kokonaan uusien puolueitten nostamista valtaan. Helppoa se ei ole.
  19. Sikäli mikäli Björn Wahlroos on aivan tosissaan vakavissaan huolestunut suomalaisten opiskelijoitten opiskeluun kuluvan ajan pituudesta, niin miksi hän ei muista tarjota ainakin yhtä päivänselvää korjausta tilanteeseen: Pakkoruotsi on välttämätöntä karsia pois suomalaisten peruskoulujen, lukioitten, ammattioppilaitosten sekä yliopistojen ja muitten korkeakoulujen opinto-ohjelmasta! Vapaaehtoisena opiskelijat totta kai voisivat ruotsia opiskella. Pakkoruotsin poistamisella olisi jo yksinään melkoinen vaikutus koulunkäynnin ja opiskelun motivaation parantamisessa. Opiskeluun kuluva aikakin siinä lyhenisi.
  20. Jatkan vielä hiukan juttua. Tosiaan olen sillä kannalla, että nyt olisi paikallaan säilyttää tuo yleinen 18-vuotisuuden äänioikeusikäraja, joka on samalla myös ehdokkaaksi asettumisen alaikäraja. Äänestysaktiivisuus ei näytä parantuneen ikärajan alentamisen myötä. Silloin neljä vuosikymmentä sitten yli 80 prosenttia ääniokeutetuista käytti äänioikeuttaan. Nyt on hyvä, jos pysytään edes yli 60 prosentissa. Europarlamentin vaaleissa on jääty paljon alle 50 prosentin. Sekö on tulevaisuuden näkymä? Monissa maissa on voimassa semmoinen lakipykälä, että äänestysprosentin on ylitettävä 50 prosenttia, jotta vaalit olisivat pätevät. Meillä ei ole sellaista sääntöä.
    21. 42 / 57
TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt