- >
Ioniyhdiste eli suola. - >
Tuo nimenomaan ei ole objektiivinen havainto, koska pelkästään taivaalle pälyilemällä ei voida todeta johtuuko Auringon näennäinen liike siitä, että Aurinko kiertää Maan ympäri vai siitä, että Maa pyörii akselinsa ympäri. Ainoa tuon tarjoama objektiivinen havainto on se, että Auringon asema havaitsijaan nähden tosiaan muuttuu. Se, että miksi se muuttuu, ei vielä noin yksinkertaisella havainnoinnilla selity.
>
Ei ole. Se on vain puhekielistynyt sanonta.
Objektiivisen havainnon voi käydä tekemässä vaikka Turun yliopiston fysiikan ja tähtitieteen laitoksella, josta löytyy Foucault'n heiluri. Tuo laite todistaa kiistattomasti, että Maa pyörii, joten Auringon aseman muuttuminen johtuu nimenomaan Maan pyörimisestä. Tervetuloa. Pääovet ovat avoinna, kierreportaat alas ja pohjakerrokseen. - >
Totisesti. Palsta on suorastaan muuttunut tylsäksi. Enää ei ole tullut kreationistien puolelta ainuttakaan argumenttia, jota ei olisi jo tuhanteen kertaan huuhaaksi osoitettu. Saman toisto kyllästyttää ja tekee homman "evokeille" aivan liian tylsäksi. Haaste puuttuu.
Vähänkään asialliseen keskusteluun kykenevät kreationistit ovat poistuneet paikalla. Jäljellä on vain pari jehovantodistajaa, jotka eivät jaksa edes yrittää kreationismin oppia puolustaa vaan sortuvat lähinnä viihdyttämään itseään trollailulla typerien multinikkien kuten "schoolboitsu-14" suojista. - Eräs parrakas tähtitieteen luennoitsijani tapasi kutsua Maan asukkeja "universumin kehittymättömimmiksi olennoiksi". Tällä hän viittasi siihen, että oma Aurinkomme on tähdeksi itse asiassa aika hiljattain syntynyt. Muistelisin, että tähtien keski-ikä omassa galaksissamme on n. 10 miljardia vuotta. Muualla kehittyvällä elämällä on ollut siis tuplasti aikaa kehittyä. Toiseksi oma Aurinkomme on myös suhteellisen lyhytikäinen tähti, joten sitä aikaa ei tule koskaan hirvittävästi olemaankaan.
- Hah.. Olet varsinainen parisuhdeterapeutti. Jos puolisoni olisi kanssani vain, koska ei helvetin pelossa uskaltaisi kenenkään muunkaan matkaan lähteä, niin pistäisin kyllä akan vaihtoon.
- >
Minä ja moni muu laittaa päivittäin työssään ja arjessaan paljon paremmaksi. Jahve yrittää saada porukan toimimaan haluamallaan tavalla kielloilla, uhkailuilla ja pelottemalla kohtuuttomilla sanktioilla. Kuka tahansa hitusen johtamistaitoinen ihminen tietää sen, että sanktioilla pelottelu ei toimi. Ihmisiin on luotava luottamussuhde. On hylättävä auktoriteettimäinen ylimielinen asema, laskeuduttava heidän tasolleen ja asetuttava heidän rooliinsa. On tuettava, kehuttava ja kannustettava. Silloin homma toimii. Jahve ei vaan osaa. - >
Luonnonlait ovat aineen, energian ja avaruuden ominaisuuksia. Eivät ne mistään "tule", ne vain ovat. - Minäpä kirjoitin vastaavaa teosta jo alle 10-vuotiaana. Siis ajatuksenvirtaa vaan paperille joka päivä. Kyseistä teosta ei kylläkään kutsuttu väitöskirjaksi vaan päiväkirjaksi.
- Samaa ihmettelen jatkuvasti. Jos lähtökohtana on oletus kaikkivoipaisesta jumalasta, joka pystyy tekemään aivan mitä tahansa, niin miksi pitää ylipäätään edes yrittää perustella kreationistisia ilmiöitä (vedenpaisumus jne...) fysiikalla?
Ovatko kreationistit uskossaan heikkoja? Se, että Raamattu ilmoittaa ihmeestä ei riitä, vaan on yritettävä perustella ihmeen mahdollisuutta luonnontieteellisesti. Minä uskoisin, että juuri tästä on kyse. Edes kreationistit eivät ole niin hölmöjä, että ihan täysin uskoisivat oman uskonsa hullunkuriseen oppisisältöön. Jää pieni epäilys, jota pitää sitten yrittää paikata tällaisilla säälittävillä räpellyksillä, kun edes yläkoulutason fysiikka ei ole hanskassa. - >
Koko keskustelussa on kyse vain Jaakopin henkilökohtaisesta kriisistä.
Jaakoppi liikkuu erittäin vaarallisilla vesillä. Hän onnistunut rakentamaan niin sanotun loogis-kognitiivisen konfliktin: hänellä on käsitys, että tiedon oikeellisuus perustellaan auktoriteetilla mutta tieteessä se nähtävästi perustellaankin havainnoilla. Hänen ennakkokäsityksensä on ristiriidassa todellisuuden kanssa. Syy miksi loogis-kognitiivinen konflikti voi olla tässä tapauksessa erittäin kohtalokas on se, että sen seurauksena tapahtuu yleensä oppimista. Virheellinen ennakkokäsitys voi muuttua. Ja oppiminen taas on pahinta myrkkyä kreationistista humpuukia vastaan.
Jaakopin kannattaa nyt äkkiä lopettaa koko asian pohdinta ettei vahingossa tule oppineeksi jotain ja käännykin yhtäkkiä "evoksi". Lopeta Jaakob se ajattelu ja usko sokeasti niin kuin muutkin kunnon kreationistit! - BwanaJoen kyökkifysiikan mukaan voidaan siis aivan turvallisesti ajaa henkilöautolla ilman turvavöitä tiiliseinään 100 km/h, koska pakonopeus Maapallolta on 40 000 km/h, niin ei olo pelkoa, että kuljettaja syöksyisi ulkoavaruuteen vaan hän pysyy visusti Maan kamaralla.
Turvallisin paikka asuahan olisi luonnollisesti musta aukko, koska siellä pakonopeus ylittää valonnopeuden. Voisi turvallisesti pasauttaa valonnopeudella seinään ilman turvavöitä, eikä kävisi kuinkaan. - >
Hyvin näyttää Olkiluodon ydinreaktorit pyörivän ilman, että puolueeton ja ihmistä viisaampi mielikuvitusystäväsi on ydinfysiikan teorioita käynyt arvioimassa.
Jaakoppi unohtaa sen yksinkertaisen seikan, että tiede toimii. Humpuukiuskomukset eivät. Jos sairastuisit diabetekseen, niin haluaisitko, että sinua hoidettaisiin synteettisellä insuliinilla vai jättäisimmekö vain lähiseurakuntaan rukouspyynnön puolestasi? Kumman valitsisit? Tieteen vai uskon? - Palstamme jatkuvasti laskussa olleen kreationistiargumentaation taso on kohdannut nyt pohjansa. En ainakaan itse keksi, miten nykytilasta voisi vajota vieläkin syvemmälle:
Ensin joku palstan muutamasta kreationistista keksii itselleen uuden nerokkaan nimimerkin. Sitten hän kopioi palstalle jonkun toisen kirjoittaman tekstin ja esittelee sitä omanaan. Tämän jälkeen hän tulee toisella nimimerkillään ketjuun taputtelemaan ensimmäistä nimimerkkiään olalle, että kylläpä veli todistaa väkevästi. - >
Pannukakkumainen Maa selittää ihan helposti sen, miksi niin paljon aluksia on kadonnut merillä jäljettömiin. Tippuneet tietenkin maailman laidalta äärettömään kuiluun.
Tiede ei ole kiinnostunut selityksistä. Tiede on kiinnostunut totuudesta. Siinä se pieni ero kreationistiseen humpuukiin. - Miten tämä taas liittyy yhtään mihinkään?
Voitaisiin toki keskustella siitä, miten objektiivisia eri HAVAINNOT ovat. Luonnontieteelliset teoriat rakentut havaintojen varaan. Kreationistinen humpuuki taas ei perustu havaintoihin lainkaan, joten on aika vaikea vertailla tieteellisten ja kreationististen havaintojen objektiivisuutta, koska niitä kreationistisia havaintoja ei ole ensimmäistäkään. - Oleellinen pointti, mitä kreationistit eivät näytä käsittävän sitten millään: luonnonlait ovat aineen, energian ja avaruuden ominaisuuksia. Jos sinulla on kaksi samanmerkkistä sähkövarausta, niin ne hylkivät toisiaan, koska se on niiden itsensä (ja avaruuden) ominaisuus. Kreationistisen näkemyksen mukaan tähän pitäisi jostain taikurin hatusta loihtia ensin Coulombin laki, ennen kuin varaukset alkavat hylkimään. Ei tarvita taikuria, koska Coulombin laki sisältyy itsessään jo sähkövarauksiin. Se on niiden ominaisuus, eikä mikään sääntö, joka pitää erikseen asettaa. Kysymykset luonnonlakien syntymästä ovat turhia, koska luonnonlait eivät koskaan edes syntyneet. Ne vain ovat.
- Jaakobin "nerokkaassa" vertauksessa on räikeä munaus.
Päänsärky on tosiaan subjektiivinen tuntemus, jonka olemassaoloa on aika mahdoton tieteellisen objektiivisesti todistaa. Kivun tunnetta voidaan hyvinkin pitää todellisena, vaikkei siitä objektiivisia todisteita olisikaan.
Entä sitten jos minulla onkin jokin selittämätön subjektiivinen tuntemus sisälläni siitä, että naapurin talo on ehdottomasti väriltään punainen vaikken ole taloa koskaan nähnyt? Tunne itsessään voi olla olemassa ja todellinen, vaikkei siitä tässäkään tapauksessa saada mitään objektiivisia todisteita.
Nyt tullaan sitten tähän Jaakopin älyttömään argumenttiin: jos tunne on olemassa, sen on oltava myös informaatiosisällöltään totta. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa. Jos tunne sisältää luonnontieteellisen väittämän, niin väittämä vaatii luonnontieteellisiä todisteita tuekseen. Muutoin sitä ei voida pitää totena. Käydään katsomassa naapurin taloa ja havaitaan, että se onkin väriltään vihreä. Tunne oli todellinen, mutta sen informaatiosisältö ei pitänyt paikkaansa.
Aivan sama pätee näihin uskonnollisiin tuntemuksiin. Jollain saattaa olla vahva tunne siitä, että jumala on kaiken luonut. Ei kukaan kiistä, etteikö joku voisi oikeasti tuntea näin. Tunne itsessään ei vaan toimi minkäänlaisena todisteena tunteen sisältämän luonnontieteellisen väittämän paikkaansapitävyydestä. Tunne voi olla todellinen, mutta sen informaatiosisältö huuhaata.
Joten metsään meni pahemman kerran Jaakob hyvä. - >
Väität nyt siis, että voit nähdä maailmankaikkeuden kohteita ennen kuin niistä lähtenyt valo on edes tullut Maahan saakka. Väität, ettei näköaistimus ole valon havaitsemista. Uskomatonta, että aikuinen ihminen voi elää tuollaisten naivististen, pikkulapsille ominaisten ennakkokäsitysten vallassa. Pelottavaa suorastaan. - Kreationismin pahin vihollinen eli opettaja. Sivistys antaa elinikäisen suojan kreationismiin sairastumista vastaan. Jo hyvinkin pieni annos riittää.
- Lasittamattomasta punasavesta tehty vempain on hyvin huokoista materiaalia ja absorpoituaan kosteutta se näyttää tummemmalta kuin ollessaan kuiva. Kyse on siis ihan samasta puhtaasti fysikaalisesta ilmiöstä kuin vaikkapa siinä, että märkä hiekka näyttää tummemalta kuin kuiva hiekka:
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/miksi_marka_hiekka_on_tummaa
