Vapaa kuvaus

Hei. Ollaan ihmisiksi.

Aloituksia

47

Kommenttia

3017

  1. Vaikkei kannata ajatella yksioikoisesti, niin kannattaa ajatella selkeästi.

    Jos jumalasi ei tiedä kaikkea, se ei ole kaikitietävä. Hyvä niin. Monet kuitenkin pitävät vielä omaa jumalaansa sellaisena.

    Kaikkivoipa puolestaan olisi osannut luoda ihmiset sellaisiksi, jotka hänelle kelpaavat. Joten jumalasi ei taida olla kaikkivoipakaan.

    Toisaalta koska sinun jumalolentosi ei ole kaikkitietävä eikä kaikkeen kykenevä, niin on loogista että hänen pitää jollain keinolla selvittää ketkä ihmisistä lopulta kelpaavat hänelle. Silloin kilpailijan luominen on hyvinkin käytännöllinen ratkaisu. Tosin siihen liittyvä kärsimysmomentti rajaa jumalasi ominaisuuksista pois myös hyvyyden.

    Kun katsoo, mitä jumalastasi on jäljellä, niin käsite "jumalanpelko" alkaa tuntua ihan ymmärrettävältä.


    Onneksi on helppo huomata, että uskonnoissa on kyse ainoastaan ihmiselle lajityypillisestä psykologisesta ilmiöstä, joten mitään aihetta paniikkiin ei ole.
  2. >>Ennen tätä päätöstä on moni sanonut kirkon tuomitsevan homot, vaikka tämäkään ei ole ollut kaikkien työntekijöiden yhteinen mielipide.