se_vinee
Vuoden -92 mallia joensuulainen naaraseläjä. Saavuin tänne yleisesti valittamaan omasta elämästäni yleisille keskustelupalstoille ja ehkä löytämään itselleen juttuseuraa.
Kiinnostuksen kohteisiin lukeutuu kirjallisuus, pelit (lähinnä katselupuoli eli playthrought yms.) sekä ajankohtaisohjelmat ja poliittiset satiirit. Kerron myös mielelläni muille ihmisille miksi he ovat väärässä kaikesta. Äitini mielestä olen autisti, mutta se on aivan varmasti vain defenssi havaintoon ettei vapaa kasvatus tuottanut kelpoa kansalaista.
Opiskeleminen on minulle serious business ja pitää minut melko kiireisenä. Tämä yhdessä kotona istumiseen panottuvien harrastusteni kanssa on syy siihen, että sosiaalinen elämäni on vilkas kuin halvaantunut etana.
Suosikkibändit/artistit: Detektivbyrån, Mindless Self Indulgence, Halestorm
Suosikkileffat: Minority Report, Blade Runner, Twelve Monkeys
Linkit: http://wervinkirja.wordpress.com/
Koulutus: Korkeakoulu
Ammatti: Opiskelija
Siviilisääty: Sinkku
Lapset: En halua lapsia
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia9 aloitusta · 467 kommenttia
- Itsekin olen miettinyt samaa asiaa, enkä ainakaan hirveän yksioikoista vastausta ole löytänyt.
Itse olen viilellyt myös jonkin verran, pidän myös tulehtuneiden haavojen tuntemisesta liikkuessani. Juuri tuoa tunnetta olen koittanut analysoida, ja päädyin siihen, että tunnen olevani paremmin läsnä ympäröivässä maailmassa, kun minuun koskee fyysisesti. Viiltelyn aiheuttaa se, kun omat ajatukset kiertävä negatiivista kehää aina vain syvemmälle ja syvemmälle. Kun viillän tai tunnen kipua, napsahdan ikään kuin sieltä pään sisäisestä maailmasta tajuamaan paremmin sitä mitä ulkopuolella tapahtuu, ja vähäksi aikaa paha asia unohtuu.
Toinen syy on veri. Jostain syystä pidän siitä, ett' näen oman vereni valuva. Vielä jälkeenpäinkin saatan repiä vanhat haavat auki, josko niistä jaluisi vähän. Tämä on hiukan hämärämpi juttu, mutta voi olla että koen paljon verta merkitsevän suurempaa kärsimystä, mikä tuottaa hyvääoloa itserankaisun kannalta. Kun viiltelen itseäni, saan ikään kuin anteeksi tekemäni typeryydet ja virheet.
Näin täällä päässä. - Itsekin koin anorektisen jakson neljätoistavuotiaana, laihkun yhden kesän aikan n. 15 kg. Kouluun takaisin tultuani ero herätti paljon huomiota, ja terveydenhoitaja laittoi minut pitämään kirjaa syömisestäni ja näyttämään hänelle joka perjantai. Lipsahtihan sinne yksi jos useampikin valhe, mutta tietäessäni että minua tarkaillaan juttu vähitellen kuivui kokoon, enkä yläkoulussa enää laihtanut mainittavasti.
Sittemmin olen saanut kaikki kilot takaisin korkojen kera, taidan olla tällä hetkellä ylipainoinen. (158 cm, 68 kg)
Laihtumisjakson aikana en muista seksuaalisuudestani paljoa, voi olla ettei sitä ollut. Mutta nyt... no sanotaan vaikka että sitä on liiankin kanssa. Ainakaan pysyvää vahinkoa ei tuo minulle tehnyt. - Olen opiskelija, valitettavasti ei ole rahkeita pomottaa ketään. :D
- Olen samoilla linjoilla Yusan kanssa (ainakin luulisin olevani).
Alkeishiukkasilla tuskin on sielua tai mieltä, sillä nämä ovat makrotason ilmiöitä. Alkeishiukkaisilla ei muutenkaan ole kovin paljoa muita ominaisuuksia kuin missä ne ovat tai ei ole, kuinka nopeasti ja millä tavalla ne liikkuvat. Sen sijaan hiukkasten vuorovaikutus saa aikaan makrotasolla kaikenlaista jännää, vaikkapa räjähdyksen tai olion mielen.
"Vaikka materialismilla on tietty paikkansa ihmisen niin fyysisen kuin psyykkisenkin puolen selittäjänä, niin se on aivan liian ahdas ja kapea-alainen selittämään koko ihmiselämän kenttää."
Tai sitten niin monet makroilmiöt olisivat mikrotasolla niin monimutkaisia, ettei niihin päästä käsiksi vaan niitä käsitellään muilla tieteenaloina, vaikkapa psykologiana. Käytännössä olet siis mielestäni oikeassa: jos ihmisen toimintaa halutaan elämämme kannalta mielekkäällä tavalla selittää, ei kannata aloittaa ihan kvarkeista. Mutta jos siirrymme käytännöllisyyden ulkopuolelle metsästämään niitä kuuluisia perimmäisiä totuuksia, on mielestäni suht kaukaa haettua oletaa, että tahto olisi jotain epäfysikaalista.
Arkiajattelulla, tai niin kutsutulla maalaisjärjellä, ajatus minun sisäisen maailmani koostuvan hiukkasten liikkeistä ja vuorovaikutuksista vaikuttaa hullulta, mutta modernissa fysiikassa maalaisjärjestä on luovuttu jo kauan sitten. (Koitin kerran ymmärtää kvanttifysiikkaa. Foliohattupäähän ja peukku suuhun siinä vaan meni.) - Kuvaamasi asiat kattavat melko suuren hintahaarukaan. Mikä kukin määrittää perusvaatetukseksi, perusvuokraksi, minkälaista ruokaa syö? Sanotaan joitan provosoivia esimerkkejä: tomaatit ja tonnikala eivät ole perusruokaa, vaatteet suosittelisin hankkimaan käytettyinä ja asunksi pienin ja halvin loukko jonka löydät.
Keskeistä on rohkaista kaikin toimin työnhakuun ja tehdä niistä pitkäaikaistyöttömistä työllisiä, esim. välttämällä tilannetta, jossa työttömänä tuet ovat paremmat kuin työssäkäyvän palkka.
En myöskään usko, että yli viisikymppisen työhönotto on täysin mahdottomuus, ainakin opettajakunnassa tuollaista näkyy. Mikäli tilanne on vahvasti alasidonnainen, niin tuolla koulutuksellahan sitä ongelmaa koitetaan selättää. Juuri nyt tilanne on tietysti markkinoiden takia vähän huono, mutta noin yleisesti.
"Jos pitkäaikaistyötön ei palveluita ota vastaan, hän menettää työmarkkinatuen ja putoaa vain asumis- ja toimeentulotuen varaan. " Suom. jos huomaamme ettet aiokaan hankkia duunia ja sitä kautta rahaa meille, niin mitäs me turhaan sinua passataan.
Jotensakin hankala täältä käsin ymmärtää, miten koulutus (pakollinenkin) on ihmisarvoa alentavaa. - Yksiteyishenkilön kohdalla tämä tietysti näyttäytyy silkkana natsismina, mutta pääsääntöisesti tuo kuulostaa minusta ihan asialliselta lailta siitäkin huolimatta, että harjoittelijoiden käyttö halpatyövoimana on epäkohta. Näin se menee (ainakin kaiken kuulemani valituksen mukaan) myös nuoremmilla opiskelijoilla, joiden kuuluu pakollisina suorittaa työharjoitteluja.
Lain tarkoitus on kumminkin estää ns. "sosiaalipummiutuminen". Tämä kuulostaa ehkä hiukan arveluttavalta, mutta jos säästötoimepiteitä on pakko tehdä, työttömät yhteiskunnalle välttämättömiä verovaroja tuottamattomina ovat ensimmäinen kohde. Muita olisivat opiskelijat, jotka ovat satsaus tulevaisuuteen, ja eläkeläiset, jotka ovat jo työnsä tehneet ja joiden "kyykyttäminen" ei enää hyödytä ketään. Ellei eläkeiän nostamista lasketa.
Ymmärrän että hatuttaa (minuakin hatuttaisi) mutta noin lakitasolla olen sitä mieltä, että yhteiskunnan tulee tarjota pitkäaikaistyöttömille vain ehdoton minimi. - Uskoisin, että emme pysty koskettamaan ajatuksia, koska ajatus on enemmänkin aivojen tekemä tulkinta sähkökemiallisesta viestistä kuin itse sähkökemiallinen viesti. Mikäli tuntisimme aivojen toiminnan täsmällisesti, pystyisimme ehkä tuottamaan keinotekoisia ajatuksia sähköärsykkeillä. Muutenkin aivojen (siis fysikaalisen massan, ja niin ollen runsaasti pienemmässä skaalassa alkeishiukkasten) ja psyykkisen toiminnan yhteys on melko selvä, minkä osoittavat esimerkiksi erilaiset synnynnäiset aivotoiminnan poikkeavuudet (esim. skitsofrenia) tai erilaiset aivovammat.
Ymmärsinkö Epätieteilijä postauksesi oikein, ettet pidä ajatuksia fysikaalisena ilmiönä, eli ihmisessä on jotain epäfysikaalista, sielu? - Suosittelen. Itse valmistun tänä syksynä lukiosta, ja aion pyrkiä ensi keväänä oikeustieteelliseen. En juuri nyt muista noita lukuja notta paljonko sisään otetaan, mutta voin keroa että ne ovat melkoisen pieniä. Kilpailu on kovaa, ja lukiossa opittavien oppimistekniikoiden lisäksi yo-kkirjoitusten hyvistä arvosanoista saa lisäpisteitä.
En ole nähnyt tilastoja, mutta veikkaan että ei lukion käyneet ovat muutenkin yliopistoissa melkolailla vähemmistö. - Mikäli koulujen käytännöillä ei ole eroa (ja olisi aika kummallista jos tällaisessa asiassa olisi, mutta tiedäpä häntä) niin voin sanoa ettei jää. Meikäläisten opinahjossa se lähtee seuraavaan jaksotoditukseen mennessä.
- Tervetuloa umpikujaan, petzq. :D
Tedän että seudulleni on perustettu vastikkään jonkin sortin Setan alajärjestö ja olen harrastanut ahkeraa Facebooks stalkkausta. (varmaan käynyt sivulla enemmän kuin varsinaiset jäsenet... ) Hetken ajattelin jo mennäkin sinne, mutta jänistin viime hetkellä.
En tiedä, vaikka kaikessa hiljaisuudessa naisia katsellessani tai päiväunelmoidessani en tunne asiaa mitenkään udoksi tai häpeiltäväksi, niin ajatus siitä että julkisesti, tai edes vähemmän julkisesti, tunnustaisin ihmiselle kasvoista kasvoihin olevani jotain muuta kun hetero on aivan pöyristyttävä ajatus. Ehkä sitten joskus, kun olen päässyt asiasta tarpeeksi jauhamaan ja käsittelemään, eikä se tunnu enää niin isolta asialta... - Kiinan muurin verran. xD
Hyvä huomio kyllä. Tosin en sitten tiedä, käykö flaksi sen paremmin, jos julistaa ensiteikseen haussa olevan hotin, piukkapilluisen ja tiskaustaitoisen naisen jolta saa helpolla ja paljon... pitäisi koittaa mainita se "luonne sais olla kiva" edes siellä sivulauseessa. ;p
Kyllä, olen opiskellut stereotypiani hyvin ja sisäistänyt ennakkoluulot jo varhain. - Tai sitten tekivät kumpainenkin oman salaattinsa. xD
- Netissä kommunikaatio ei vaan aina pelaa niin helposti, sitä huomaa kehonkielen, eleiden ja ilmeiden merkityksen vasta kun se puuttuu. Harmi sinänsä, että niin oivassa vuorovaikutuksen kanavassa on niin iso puute.
Vaikken nettideittailua ole vielä hirveästi ehtinyt harrastamaan, osin iänpuutteestakin johtuen, olen vuorovaikuttanut ihmisten kanssa ystävystymismielessä suht runsaasti. Monet kuivuvat kasaan juuri niin nopeasti kuin tässäkin ketjussa on kuvailtu, mutta niile jotka eivät ole, yhteistä tuntuu olevan kiinnostuksen kohteet. Totta kai nämä ovat tärkeitä ihan netin ulkopuolellakin, mutta online viestinnässä niiden merkitys vielä korostuu kun "käyks sä usein täällä" tai "hieno päivä tänään" keskustelunavaukset ei oikein toimi.
Veikkaisin että partneri löytyy melkeinpä helpommin omaa harrastusta tai kiinostuksen kohdetta käsittelevältä foorumilta (minulle melkein kävi näin, enkä edes metsästänyt suhdetta) kuin nettideittipalstalta. Ja sielläkin kannattaa varmaan täyttää profiilin "interests" kohta huolella ja vilkaista myös potentiaalisten ehdokkaiden vastaavaa. - En tole aivan varma, Gagarin, oliko tarkoituksenasi tuoda esiin eriävää mielipidettä vai ei, mutta meikäläisen näkövinkkelistä tuo puheenvuoro on aika yhtenevä oman näkemykseni kanssa. :D
Pelko on vahva sana, mutta vahvoja ovat reaktiotkin. Tietysti suhtautuminen vaihtelee ihmisestä ihmiseen, mutta pysyn silti tuon sanavalinnan takana.
"On kaksi eriasiaa verrata omaa maailmankatsomustaan tarinaan tai satuun, kuin konkreettisesti uskoa satuolentoihin. Joka tätä jakoa ei ymmärrä, suhtaudun sellaiseen ihmiseen aina varauksella. "
Taruolennot kuuluivat ihmisen maailmankuvaan ja toimivat sen selittäjinä entisaikoina, Suomessa vaikkapa näkit ja tontut. Nykyaikana taruolennoiksi luokitellut ootukset ovat vuosituhansia sitten olleetä täysin vakavasti otettavia luonnon palvottavia ja lepyteltäviä asukkeja. Ehkä suhtaudut minuun tämän jälkeen varauksella, mutta mielestäni historiallisesta näkökulmasta Jumalan ja haltian ero on marginaalinen. Mitä Zeukseen ja Apolloon tulee, omasta puolestani voin kertoa että suhtautuisin heidän palvojaansa hyvin samalla tavalla kuin kristittyihin. En ymmärrä, missä kohtaa on näiden uskontojen keskeinen ero, jonka perusteella toinen edustaa yhteiskuntanormia ja toinen kummallisuutta. Harvinaisuustekijää tietysti lukuunottamatta.
Itsekin pidän saduista kovasti, ne ovat hienoja ja opettavaisia kertomuksia, vaikkein niiden todenperäisyyteen yleisesti uskota. Myös useilla Raamatun kertomuksista on samaa elämänviisaudellista arvoa. Poittini piileekin tässä: Raamatun teksteihin suhtaudutaan paljon palavammalla kritiikillä kuin satuihin. Miksi? Mikäli ateistit "tietävät" tekstien olevan satua, miksi hiiltyä? Juuri tästä kumpuaa ajatukseni pelkoon liittyvästä (alitajuinen? tietoinen?) torjunnasta, ja loppu onkin samaa jauhantaa mitä jo edellisessä postauksessani turisin. - "1. Ateismi.
2. Vastaväite on, että Jumala eli kaiken Luoja on olemassa.
Pannaan nuo kaksi teoriaa mittelöön periaatteella : jos toinen todistetaan mahdottomaksi on toisen teorian oltava totta. Ihan järkeenkäypä asia."
Päässäni alkoi soida pieni hälytyskello tässä kohtaa. Jos on tarkoitus näpäyttää tiedettä nenälle, tämä strategia tuskin käy. Yhtä teoriaa ei voida osoittaa todeksi sanomalla, että toinen teoria on väärässä. Aivan kuin sanoisimme että koska emme keksi tähän ongelmaan mitään loogista vastausta, vastauksen täytyy olla epälooginen.
Ja mitä Crickiin tulee, eikö evoluutio selitä tätä asiaa? Ojentakaa tietämätöntä jos siihen on syytä, sillä en ole tutustunut Crinkin laskelmiin, mutta sain sellaisen kuvan että tuossa laskettiin nimenomaan satumman varaista molekyylin muodostusta, kun taas luonnontietteitten mukaan mokoma olisi kehittynyt nimenomaan evoluutioprosessin ohjaamana. - Niinhän se näyttää menevän, että kaikkialla internetissä missä ateistit ja uskovaiset kohtaavat tilanteesta tulee helposti hiekkalaatikkoikäisten sormilla osoittelua... molemmin puolin. Kerta toisensa jälkeen totean, että asiasta ei voida järkevästi keskustella, mutta silti aina pitää mennä uudestaa työntämään sormea kynttilään.
Muistan joskus kuulleeni mietelmän, ettei debaattiin pidä ryhtyä ellei ole valmis muuttamaan mieltään. Tässä taitaa olla ongelma: kummallakaan puolella ei ole tarvetta tai halua joustaa omista näkemyksistään.
Olen pohdiskellut asiaa ennenkin, lähinnä ateistien näkökulmasta. Suuttuminen toisten "satuilusta" tuntuu epäloogiselta. Emmehän me satujen kerronnastakaan kiihdy, mutta jos seurakunnan aamunavaus yltyy liian uskonnolliseksi, napsautetaan kaiutin pois päältä. (No, ainakin meidän koulussamme näin tehtiin.)
En keksi muuta järkevää kuin pelon. Kristillinen maailmankatsomus on monelle ns. "syntyperäiselle" ateistille niin vieras, että satuun vertaaminen ei ole lainkaan kaukaa haettua, vaan osuu naulaa jetsulleen kantaan. Ajatus siitä, että henkilön maailmankuvaan sisältyy "satuolentoja" joihin hän sydämestään uskoo on pelottava. Kuinka suuri on tavallisen suomalaisen kristityn, ja murhiin sekä pommituksiin pystyvän äärifundamentalistin ero? Käytännössä tuskin sen suurempi ateistin ja massamurhaajan, mutta uskovanpelkoisen ateistin silmin kristityt ovat jo hypänneet omaan harhaiseen maailmaansa, jossa heillä ei ole kosketusta todellisuuteen. Suoraan sanoen, tekojen perustelu Raamatun kohdilla ei varsinaisesti auta kitkemään tätä mielikuvaa.
Tämä siis yksi teoria. - Uteliaisuudesta piti mennä mittailemaan omaa dildostani, jolle mitaksi paljastui n. 25 senttiä ja leveydeksi ( tosin kaikkein leveimmästä kohdasta eli ihan juuresta) 4,7 cm. Tämä ainakin menee lähes täysin sisää, ja on sinne isompaakin tungettu. Eli ei ainakaan mahdottomuus pitäisi olla. ;p
Jos iso on fetissi, ei ainakaan luovuttamaan kannata ruveta, mutta ehkä kärsivällisyys on paikoillaan. Nyt voit hyvällä (?) omallatunnolla ostaa hyllyllisen hieromasauvoja, joista jokainen aina hiukan toista suurempi, ja niin se venyy. :D
Mutta siltä varalta että joku pelkää röörien löystymistä, ainakaan omien kokemuksien perusteella venyminen ei ole kovin lopullista. Itse ainakin olen huomannut, että jos isommat sauvat jätää pariksi viikoksi lepoon, eivät ne enää sujahdakkaan sutjakasti sisään, vaan venytys on jälleen tarpeen. - Suosittelen kemikaliosta ostetuilla varsiterillä ja perusvaahdolla. Siisti siitä tulee eikää ole kivuliasta, mutta jos haluaa pitää posliinina niin joutuu ajelemaan aika usein. Itse ajelen kerran viikossa, ja siinä ehtii jo pieni sänki ilmestyä.
Kunhan muistat vaan saman mitä säärikarvojenkin ajelussa: terää liikutellaan ylös ja alas, sitten irti ihosta, seuraavalle kaistaleelle ja taas ylös ja alas. Jos liikuttaa sivusuunnassa, se viiltää. (Liekö tämä itsestäänselvyys vai ei, mutta perhana, itse aina unohdan.)
Harkitsin joskus myös sellaista voidetta joka ei vaadi terää vaan ns. "polttaa" karvan poikki juuresta, kun olin sitä sääriini käyttänyt menestyksekkäästi. Tulin kumminkin siihen tulokseen, että jos kemikaali on tarpeeksi vahva poistamaan karvan omin nokkineen, en halua levittää sitä genitaaleilleni. ;p - En tiedä onko tämä kaikille jo itsentäänselvyys, mutta jos ressaatte lapsenne painosta, koittakaa ainakin olla näyttämättä sitä. Mikään tuskin luo parempaa pohjaa nuoruuden ja aikuisuuden syömishäiriöille kuin se, että omilta vanhemmilta omaksutaan näkemys että omassa kropassa on liikaa ekstraa ja sitä pitäisi saada pois. Lapset harvoin osaavat laittaa asiaa kontekstiinsa vaan ajattelevat, että HEISSÄ on se vika.
Ei kai kasvuikäisiä lapsia hevillä määritellä ylipainoisiksi tai alipainoisiksi, ellei kyse ole sairaalloisista luvuista? Ainakin omalta kohdalta muistan terveydenhoitajan joskus kertoneen painoindeksini pentuna, mutta painotti ettei sitä kannata turhaan tuijotella, paino kasvuiässä saattaa heittelehtiä. - Näkyy olevan vallitseva mielipide, että lapsessa joka hyväilee itseään on jotain vikana? Miksi ihmeessä?
Vaikken tuota teoriaa huomion puutteesta voi täysin teilatakaan, niin epäilen että ilmiö täysin selittyy sillä. Ellei tieteellistä näyttöä ole, niin en menisi leimaamaan lasten masturbointia paheeksi tai poikkeamaksi sen enempää kuin aikuistenkaan. Ainoa ongelma tässä on selittää, ettei ole yhteiskuntanormien mukaista tehdä sitä julkisesti, ja uskon että tuo suurimmalla osalla uppoaa kaalin melkoisen helposti.