jmmikkonen

jmmikkonen profiilikuva
Joulu 2024
Vapaa kuvaus

Tärkeitä asioita minulle ovat kristillinen usko, läheiset, ystävät, seurakunta, terveys, kirjat, musiikki, liikunta, ruoka, puhdas vesi ja luonto sekä rauha.
youtube.com/@juhamikkonen
juhamikkonen.blogspot.fi

Liittynyt 14v sitten
60 aloitusta · 833 kommenttia
Olen lukenut Tuomaksen evankeliumin. Minusta se oli hauska, erityisesti Jeesuksen sanat "halkaise kivi, niin minä olen siellä" ja "jokainen nainen, joka tekee itsensä Jumalan valtakunnan tähden mieheksi, pelastuu" ja "jos ihminen syö leijonan, hän muuttuu leijonaksi, jos leijona syö ihmisen, hän muuttuu ihmiseksi". En oikein usko, että nämä palautuisivat historian Jeesukseen, eikä valtavirran Jeesus-tutkijatkaan pidä Tuomaksen evankeliumia Jeesus-tutkimuksen kannalta relevanttina lähteenä. Kuitenkin kiva, että on säilynyt gnostilaisia tekstejä, vaikka kirkko niitä ahkerasti hävitti harhaoppisina.
Minusta occamilainen partaveitsi on toki monessa asiassa käyttökelpoinen filosofinen työkalu, mutta en soveltaisi sitä ehtoollisoppiin. Olen itse ehtoolliskäsitykseltäni reformoitu, mutta entisenä luterilaisena tunnen hieman myös luterilaista ehtoolliskäsitystä. Lutherille reaalipreesens, Kristuksen todellinen läsnäolo leivässä ja viinissä, oli hyvin oleellinen. Hän ei lähtenyt spekuloimaan ehtoollisesta aristoteelisten kategorioiden avulla skolastikkojen tavoin, vaan tyytyi Jeesuksen sanoihin. Lutherin käsitys on suhteellisen lähellä roomalaiskatolista käsitystä, vielä lähempänä ortodoksista.

Luther ei ollut ehkä niinkään systemaatikko tai filosofi, kuin raamattuteologi. Hän oli eksegetiikan professori ja askaroi paljon Vanhan testamentin heprean ja Uuden testamentin kreikan parissa. Luther tunsi tiettyä etäisyyttä filosofiaan, vaikka oli toki opiskellut sitä ajan tavan mukaisesti ennen teologian opintojaan. Kun hän väitteli katolisten kanssa, hän vetosi ennen muuta Raamattuun. Uskoisin, että Lutherille ehtoollisen sakramentti oli mysteeri, asia jota ei voi täysin ymmärtää.

Ajattelen, että filosofia sopii hyvin teologian aputieteeksi, kuten monen muunkin alan (kieltämättä millään tavoin filosofian itsenäistä ja olennaista tehtäväkenttää). Kuitenkin kristillinen teologia ei ole vain uskonnonfilosofiaa tai uskontotiedettä. Raamatulla ja traditiolla on jossainmäärin normatiivisen lähteen rooli kristillistä teologiaa muotoiltaessa. Filosofia puolestaan ei tunnusta ilmoitusta, vaan korostaa järkiperusteita.

Kristillistä sakramenttioppia ei voi mielestäni laatia ilman Raamattua ja traditiota. En ehkä käyttäisi filosofiaa jonkun tietyn teologin tai tunnustuskunnan sakramenttiopin kritiikkiin. Toki kontroverssiteologialla (tarkastellaan jonkun tunnustuskunnan oppia toisesta tunnustuskunnasta käsin) on paikkansa, vaikka lännen sekularisaation myötä sen merkitys on vähentynyt. Toki naturalistille puhe Kristuksen läsnäolosta ei ole mielekästä. Sakramenttiopissa on kyse uskonnollisesta uskosta.
Presidentti Niinistöltä kysyttiin otsikon kysymys. Hän vastasi, että on selvää että Ukrainassa on venäläisiä joukkoja. Ainoastaan siitä keskustellaan ovatko he virallisesti siellä. Itse näkisin, että Itä-Ukrainan toimet ovat jatkoa Krimin miehitykselle ja annektoinnille. Putin väitti ettei Krimillä ole venäläisiä joukkoja. Myöhemmin alue liitettiin Venäjään. Ei kai ole enää epäselvää, että Krimin pienet vihreät miehet olivat Venäjän erikoisjoukkoja, jotka hoiti operaation taitavasti. En luota kovin paljoa Venäjän virallisiin uutisiin. Toki niitäkin on varmasti hyvä seurata, että näkee miten siellä asiat esitetään. Enemmän luotan esim. Venäjän äidit järjestöön, joka on kertonut siitä, miten Ukrainasta tuodaan kuolleita venäläisiä sotilaita ja heidät haudataan kaikessa hiljaisuudessa ja siitä, miten venäläisiä sotilaita on painostettu lähtemään Ukrainaan. Sekin, että Venäjä on neuvotteleva osapuoli Minskissä kertoo epäsuorasti Venäjän osuudesta asiassa.

En tiedä ovatko separatistit ihan Venäjän kontrollissa, mutta Venäjä on tukenut heitä niin miehistöllä kuin kalustolla. Tuskin he muuten venäläisiä panssaroituja ajoneuvoja, panssarivaunuja, tykistöä, raketinheittiä ja ilmantorjuntaa olisivat saaneet Ukrainaan. Sodan alkuvaiheessa Ukraina miltei päihitti separatistit, mutta sitten Venäjä laittoi lisää sotavoimaa peliin ja tilanne kääntyi. Toki Venäjä ei käy sotaa kuin "säästöliekillä" (ilmaisu Tuomiojalta). Se ei ole tuonut täyttä voimaa peliin. Mm. ilmavoimat eivät ole operoineet. Venäjä halunnee yhä pitää yllä omiensa parissa illuusiota ettei se ole konfliktin osapuoli.
Minusta ihan hyvä vaan että tutkivat. Luulisi, ettei Puolimatkallakaan mitään sitä vastaan olisi. Puolimatka on yleisesti aika huonossa maineessa toki Suomessa. Oli jo ennen valiokunnalle antamaansa selvitystä mm. kirjojensa Usko, tiede ja Raamattu sekä Usko, tiede ja evoluutio vuoksi. Olen sitä mieltä, että hän ylitti kompentenssinsa rajat, kun kirjoitti eksegetiikasta ja luonnontieteestä. Hän on filosofi, ei teologi tai luonnontieteilijä.

Toki on lupa kirjoittaa myös siitä, missä ei ole erityisosaaja, sillä meillä on sananvapaus. Soisi että myös professorilla olisi. En tarkoita että olisin samaa mieltä mm. pluralistisesta tiedenäkemyksestä, mikä vaikeuttaisi minusta entisestään jo nykyisin aika sekavaa tieteen kenttää. Sekavuudella tarkoitan, että erityisalat eivät ole aina kovin paljoa vuorovaikutuksessa. Esim. humanististen ja luonnontieteellisten tiedekuntien edustajat toisinaan tappelevat keskenään. Soisi että annettaisiin arvo omalle alalle ja myös naapurin.

Minua ehkä joskus hieman harmittaa, että Suomen herätyskristillisissä piireissä Puolimatkaa kohtaan tunnetaan usein suurta arvostusta ja mielenkiintoa, mutta samanaikaisesti ei välttämättä samassa määrin filosofiaa, teologiaa ja luonnontieteitä ym. kohtaan. Kun kuulin kirjasta Usko, tieto ja myytit, ajattelin, että kiva kun on Suomessa klassiseen kristinuskoon sitoutunut filosofi. Kirja on ihan perus uskonnonfilosofiaa, mielestäni ihan kelvollinen, joskin turhan raskaslukuinen. Kuitenkin olen miettinyt, että Puolimatka olisi voinut olla ireenisempi varsinkin niissä myöhemmissä kirjoissaan.
Mielestäni käsittelemätön viha voi muuttua masennukseksi. Viha ei löydä oikeaa kohdetta ja purkautumistapaa ja jää vellomaan sisälle. Itselleni hyviä tapoja purkaa patoutuneita tunteita on mm. keskustelu, kirjoittaminen, liikunta (vaikka juoksulenkki tai kuntosalitreeni) ja astetta rankempi musiikki (en heviä kovin paljoa kuuntele, mutta pidän esim. Evanescencen Fallen-albumista, se on hevareille varmaan vielä aika poppia, toinen rokkibändi, jota käytän joskus aggressionpurkuun, on Rage Against the Machine).

Olen samaa mieltä, että viha on nykykristityille usein vaikea asia. Minusta sen ei tarvitse kuitenkaan olla. Saa antaa itselleen luvan olla myös vihainen. Kyllähän sitä aihettakin usein on. Armosta haluan vielä sanoa, että se ei ole helppo asia omaksua. Teoriassa ehkä vielä kohtuu helppo, mutta käytännössä ei niinkään. Hyvä on kuitenkin tulla toimeen omien pimeiden puoliensa kanssa (Raamatussa tätä pahaa taipumusta kutsutaan mm. lihaksi ja kristillisessä traditiossa perisynniksi). Niitä on meillä kaikilla. Herra on sanonut olevansa armollinen. Luotetaan siihen vaikkei aina onnistuta vaelluksessa.