henkinenirokeesi
kolmenkymmenen vuoden horroksesta hiljattain herännyt hermokimppu, joka valloittaa arkipäivän luovuudella jos siihen annetaan mahdollisuus. Kuten kuka tahansa, olen minäkin kuin mimosa, hitaasti aukeneva, mutta sattuessa nopeasti sulkeutuva.
Arvostan taiteita ja niiden tekijöitä, arvostan ihmisten rohkeutta puuttua vääryyksiin ja etsin rohkeutta itsestäni. Joskus sitä löydänkin.
Jos pitäisi valita olenko poika miehen ruumiissa vai päinvastoin, olisin juuri päinvastoin. Paljon on ymmärtämättä vielä. Vähän on ymmärretty, kuten että ennakkoluuloja täytyy purkaa.
Taidan olla aika sovinnainen ja arka, mutta edistys on suhteessa lähtötilanteeseen, ei suhteessa muihin ihmisiin.
Olen isä pienelle koululaiselle. Olen ennen kaikkea ihminen, joka sompailee miehuuden, herkkyyden, rehellisyyden ja pelkuruuden (tai ujouden) välimaastossa, enkä näytä ulospäin aina mitä tunnen.
Suosikkibändit/artistit: Extreme, irina, klassinen, muse
Suosikkileffat: Aidosti Outoa, Donnie Darko, Hellboy, sovinto (ruotsi) Kopps (ruotsi) Låt den rätte komma in
Lempikirjat: suomalainen nykylyriikka ja draamakirjallisuus.
Vapaa-aikanani: rullaluistelu, valokuvaus, kirjoittelu, leffankatselu ja muu rötvääminen
Katson tv:stä mieluiten: ruotsalaiset etsiväsarjat
Koulutus: Lukio
Ase tai siviilipalvelus: alik
Siviilisääty: Sinkku
Lapset: Olen ylpeä vanhempi
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 38 kommenttia
- En tiedä kuinka vanha olet, mutta sanoisin että jos olet noinkin kauan pysynyt erossa iloliemistä, koita pysyä vastedeskin. Toivottomuuden ja tuskan hoitaminen raskaalla musiikilla on tässä ihmiskunnan sivistyneisyyden alennustilassa kunnioitettavan humaani keino.
Olet yrittänyt saada apua. Pidät vaikean tilanteesi itsesi sisällä ja tuhoisuus kohdistuu itseesi. Niiden tekoja, jotka ulkoistavat henkilökohtaisen tuskan ja muuntavat sen politiikan tai uskonnon tekosyyllä lyömäaseeksi vihollisia, eli viattomia vääräuskoisia kohtaan, saamme jatkuvalla syötöllä kuulla uutisista.
Sinulla on vielä itsetuntoa ja selkärankaa jäljellä, että et heijasta tuskaasi muihin ihmisiin. Tai et kosta sitä heihin. Se on hyvin arvokasta. Sinä olet arvokas.
Itse käytän lääkkeitä ja alkoholia yhtäaikaa. Mutta useimmiten kohtuullisesti.
(on tää kirotun ärsyttävää yrittää kirjoittaa vakavasti kun vasemmalla vaihtuu jatkuvalla syötöllä e-kontaktin hymyilevät pärstät)
Niin, halusin vain sanoa, että vaikka koet ettei sinulla ole tulevaisuutta, se ei tarkoita sitä että se olisi totta. Jokaisen elämään vaikuttaa niiiiin monia voimia, ettei niitä voi ymmärtää. Eli elämäsi toivottomuus ei ole vain sinun käsissäsi. Ja yleensä kun jotain tapahtuu jollekin, niin sanotusti hyvää tai huonoa, jos haluaa arvottaa asiat, ne kuitenkin vievät omituisella tavalla eteenpäin. Jos voi sanoa eteenpäin. Ehkä ylöspäin. Ehkä sisäänpäin.
On kyllä vaikeaa "ottaa vastuu omasta elämästä" kun se tuntuu teeskentelyltä tai väkinäiseltä. Ihan kuin sitä tekisi vain muiden mieliksi, etteivät olisi niin huolissaan. Mutta kun sitä tekee tarpeeksi kauan, saattaa huomata että se onneton sisäinen minä koskettaa ulkoista kuorta, yhteiskuntakelpoisuutta. Mikään elämässä ei kasva lineaarisesti ylöspäin paitsi fyysinen ikä. Älä siis pelkää ottaa takapakkia, sillä se asettelee niitä henkisiä jalkoja maahan mistä äly ponnistaa. Ole rohkeasti heikko. Heikkona oleminen vahvistaa sinua.
Anteeksi. En tiedä tuskaasi, toivon etten vähättele sitä. Itse olen yli 40 ja hieman olen kokenut nurjaa puolta. Tähän mennessä oppinut sen että kun ihminen tuntee asioita, hyvät tunteet menee ohi nopeammin kuin huonot, mutta ne kaikki menee ohi. Tämä on rajua yksinkertaistamista, pahoittelen. Sillä välin kun odottelee niiden (huonojen ajatusten ja fiiliksien) ohimenemistä, kannattaa tehdä joutessaan asioita jotka ovat fiksuja, perusjuttuja ja me vähävaraisetkin pystymme niitä toteuttamaan: älä syö paskaruokaa (sikavehnäsokerisuolarasvaalkoholivalmisruoat), liiku vaikkei huvittaisi, pidä ystävästä kiinni, älä teeskentele (liikaa), kokeile jotain uutta, kokeile lukea kirjaa. Käy ulkona katsomassa ihmisiä.
Mulla on myös tekemistä itsetunnon kanssa ja elämän mielekkyyden kanssa, mutta kaiken painimisen jälkeen pohjavire saattaa nousta. Vaikka se koostuukin pääosin tietynlaisesta surullisuudesta kun elämä on niin kaunis mutta se vääjäämättä päättyy joskus. Tuleva sinä, kroonistunut debis, on lähempänä luonnollista kuolemaa, mutta samalla suhteellisuudentajuisempi varttuneempi aikuinen joka uskaltaa ottaa elämästä enemmän irti. Uskoa ja voimaa. Et ole yksin. - Jaksaminen on ollut kautta vuosisatojen ongelma. Tai oikeastaan se vaatimus, että pitäisi olla jatkuvasti edustuskelpoinen ja "onnellinen", on tehnyt jaksamattomuuden jotenkin hävettäväksi asiaksi. Ei kukaan jaksa aina ja jokapaikassa.
Saa olla jaksamatta välillä. Haistattaa paskat kaikella. Se on tervettä. Facebook on kanava, jota ei kannata käyttää jos ei mene hyvin.
Kirjoita tänne. Kirjoita itsellesi. Kokeile terapiaa, ammattilaiset kuuntelevat. Älä pelkää rasittavasi jotakuta. Jos joku ei kestä ongelmiasi, on heidän tehtävänsä ilmaista se.
Kun itse itkin veljelleni samankaltaisista asioista, hän vastasi: katso eteenpäin. Yksinkertaisuudessaan se on totta. Ja hän vielä lisäsi: kyllä eheytymisprosessi käy ilman romahtamistakin.
Ja hänellä on aiheesta kokemusta. Mentorini.
Toivon että koet pienen ja hennon kosketuksen sisimpääsi. Se on se ainoa ja alkuperäinen voima joka pitää meidät koossa. Kokeile meditoimista. Minua se aavistuksen verran auttaa. - Moi. Et ole yksin, vaikka siltä tuntuisikin. Ja siltä se tuntuukin jos ei ole ihmisiä lähellä. Eikä sekään takaa mitään. Itse me omien tunteidemme kanssa saamme painia, meidän vastuu. Olen myös kokenut hiukan pelkoa. Mutta enimmäkseen olen ollut tarpeeksi puupää ollakseni kokematta sitä. Tai onnekas. Mutta en silti onnellinen. Haluan jakaa seuraavan tekstin, jonka tein pelkotilojeni jälkeen. Ehkä siitä on jollekin edes vähän lohtua.
Älä panikoi.
Maa jalkojesi alla ei ole kadonnut lopullisesti, se vain leikkii piilosta. Sinä et leiki. Tekee mieli roikkua jossain, olisi edes joku kosketus johonkin. Mutta pidä vain kiinni, ole roikkumatta. Se ei kestä.
Älä panikoi, vaikka eteesi aukenee tyhjyys. Vain katseesi menee sinne. Et sinä. Kosketa poskeasi, olet siinä. Pelko menee ohi. Älä panikoi. Pelko menee ohi. Se kasvattaa sinua. - Kiitos. Kiitos, tsemppiä-sulle, ymmärtävistä ja opastavista sanoistasi. Näillä mennään.
- Toimii, jos porakoneesi akku on tehty tahdosta, sen kahva järjestä ja sen terä muistoista joita ei ole väärennetty.
- Muistele lapsuuttasi.
- Se on sitä että kaikki on paremin kuin hyvin. Tai ainakin luulet niin. Todellisuus on eri asia. Mitä alttiimpi olet kuvittelemaan asiat omaksi hyväksesi, sen onnellisempi olet. Ja tuosta kuvittelemisen luonteesta johtuen, se on lyhytaikaista, sillä todellisuus aina rikkoo sen ennemmin tai myöhemmin.
Siksi "onnellisuus" ei ole tavoiteltava olotila, vaan jo ylempänäkin todettu todellisuuteen sidottu tyytyväisyys. Se on kestävämpää. - Jumalauta. Voitteko pikkuhiljaa lopettaa termin "narsisti" käyttämisen. Ikään kuin te itse ette omaa lainkaan sellaisia käyttäytymispiirteitä. Jos omat vanhempamme ovatkin eronneet, se EI tarkoita, että jälkipolvi olisi sekä narsisti että pettäjä ilman omaa tahtoa. On pelkkää hypeä - kritiikittömästi yhteiskunnan kristillisen moraalin hyväksymistä, joka ei ole verrannollinen ihmisluonteen reaalisuuteen - uskoa, että ero on paha. Useimmiten se on hyvä ja pelastava toiminto. Kuinka monta perhemurhaa ero estää? Järkevät ihmiset ymmärtävät, että taistelu ei auta, eroamme, emmekä tee siitä mörköä lapselle, vaan niin jokus käy.
Muistan jonkun joskus sanoneen, että toimivan parisuhteen muodostus ei kiinni siitä, että itse muuttuisi tai muuttaisi toista, vaan siinä että sattuu löytämään sopivan. Olen 11v pojan yksinhuoltajaisä, olen luonteeltani pinnallisia suhteita haaliva, vaikka syvästi toivoisin olevani toisenlainen. Olen kärsinyt itsestäni. Mutta silti olen lähes varma, että minun siteeni ja rakkauteni omaan poikaan on tärkeämpi kuin se "esimerkki" jossa isä tapailee eri naisia. Perhe olemme me kaksi.
Kasvatus on järkeä ja rakkautta. Geeneille ei voi mitään. Useankin vanhan pariskunnan elämä voi olla helvettiä ihan vain sen takia kun yhteiskunnan tuomitseva näennäismoraali ei anna lupaa eroa. Monet nuoret naiset saattavat ihailla vanhaa pariskuntaa kävelyllä, ilman aavistustakaan siitä sisäisestä helvetistä jossa he elävät.
Ja kun te arvon arvostelijat tulkitsette toisia ihmisiä, varsinkin heitä jotka ovat loukanneet teitä omalla toiminnallaan joka loppuviimeksi perustuu oikein tekemiseen, malttakaa olla värittämättä diagnoosejanne omalla inhon tunteellanne.
lopuksi: onko mitään järkeä alkaa toteamaan genetiikan ja käyttäytymisen syys-seurausyhteyttä, kun sen lopputulos on aina masentava. Eikö kannattaisi keskittyä selviytymiseen ja "näillä mennään" ajatteluun?
Sitäpaitsi kun me tavikset puhumme narsisteista, me tarkoitamme yleensä henkilöitä joista emme pidä tai jotka ovat loukanneet meitä. Katsoisin, että se on ainoastaan narsisti meissä itsessämme joka puhuu kun haukumme muita sellaisiksi.
paitsi 96% meistä ei ole oikeasti narsisteja. Tai narsistisia luonteenhäiriöisiä tarkemmin sanoen.
Pettämistä ei kannata liittää narsistiseen luonnehäiriöön yksinään kuuluvaksi, sillä se on aivan liian yleistä. - Vedä pääsi täyteen viinaa, petä kumppaniasi, lyö sitä jonka kanssa petät ja huuda keuhkosi pihalle ja sammu.
Unohda kaikki.
Aloita alusta. - mulla lähti itsetuntemus ja itsetunto lapasesta 2 vkoa sitten. Arkipäivisin hoidan sitä liikunnalla, terveellisellä ravinnolla, muilla ihmisillä ja elokuvilla ja lukemalla sekä ketiapiinilla, mutta nyt vkonloppuna käytän myös alkoholia ja itsetyydytystä. Tätä ennen oli ollut "terve" mielenterveyskuntoutuja vuosia, kunnes viimeisin ihmissuhde (ihmissusi) loppuessaan teki minusta syyllisen ja kusipään. On myös sairaalloisia mustasukkaisuuden tunteita ja harha-ajatuksia. Mitään ei minulla ole muuta kuin surkea ajatus: älä tapa itseäsi. älä tee typeryyksiä. älä panikoi. Älä käytä muita hyväksesi.
- minä olen ampuja ja häpeän sitä
- Niin noi Kojak-Glucomannan valmisteethan toimiin niin että niiden sisältö turpoaa vatsassa 300 kertaiseksi mössöksi, jolloin se täyttää sen verran ettei vedä safkaa turhan paljon. Niitä sanotaan superkuiduiksi, mutta mitää kuitujen etuja aineessa tuskin on, puhumattakaan vitamiineista tai muista. Mutta todella, niin ne toimii, että täyttävät vatsaa ennen ruokailua estäen ylisyömisen (jos sellaista ylipäätänsä harrastaa)
Tilasin itse kokeeksi kuukauden pussin ja vahingossa tlasin myös useamman kuukauden satsin, vahingossa. Ylimääräiseksi jäivät. Luotan enemmän 3x kuntosali 1x kardio-treeniin ja kunnon ruokaan. käytin myös sinetrol tuotetta, joka tuntui toimivan. Sitä kannattaa ostaa slimmix-tuotenimellä, sillä uudemmalla markkinointinimellä se on kalliimpaa. Mutta koska kaikki maksaa, nyt luotan vain hyvään ruokavalioon ja rankkaan treeniin. Ylipäätään tärkeintä on hyvä ruokavalio ja lihasten stimulointi. - Nyt lopettanut kokonaan fluvoksamiinin, eli 100mg. Vieroitusoireita tähän mennessä: unettomuutta, ripulia, painajaisia, huimauskohtauksia, pahoinvointia ja yleistä väsyneisyyttä. Tätä vielä kaksi viikkoa ja sitten keskustellaan ketipinorin vähentämisestä. Syön hyvin, liikun, harrastan ja silti pelottaa lääkkeistä luopuminen.
- Ei ole pelkoa
että kadunmies teeskentelisi
jos yksityisyyden suoja
on pykälää vahvempi
Julkkis etsii kotia
ketiapiinipäissään
sitä ei saa
Mun tarina lyhyesti: olen syönyt ketiapiinia yli 10 vuotta ja hyväksynyt sen. Elämä viime vuosina on ollut hyvää, varsinkin kun uskalsin lähteä pois huonosta suhteesta. En hankalan alun jälkeen edes ajatellut luopuvani lääkityksestä. Pelkäsin jopa sitä.
Annokseni on ollut sama 300mg koko ajan. Lisäksi sain fluovosolia 100mg.
Nyt kuitenkin hyvien ystävien ansiosta olen uskaltautunut kokeilemaan lopettamista. fluovosol on päättynyt kahdessa viikossa. Vieroitusoireita on, sitä en kiellä, mutta aion jatkaa myös ketipinorin lopetukseen. En odota että se on kaksi kuukautta ja voila! Elämäntapani ovat terveelliset, minulla on poika ja osaan työni. Toki vedän toisinaan kunnon kännit...
Runon alussa olen kirjoittanut kaksi vuotta sitten. Odotan uteliaana ja jännittyneenä mitä tulevaisuus on kun ja jos pystyn elämään ilman lääkkeitä.
Jos muistan, palaan asiaan myöhemmin, mutta nyt kaikille teille helvetisti tsemppiä! Teen ehkä "vastarunon" jos kehtaan. Ten buena vida. - Omasta mielestäni kukaan ei ole taiteilija ellei pysty ansaitsemaan sillä edes osaa toimeentulostaan. Sama pätee runoilijoihin ja valokuvaajiin ja muihin artisteihin. Itse voi nimittää itsensä miksi vain, mutta vasta kun on hyväksytty yhteiskunnallisella tasolla, voi pitää itseään jonain. Siihen olisi ainakin pyrittävä. Teos täytyy olla tehty katsottavaksi/luettavaksi/kosketeltavaksi/haisteltavaksi. Apurahat katsotaan toimeentuloksi. Olivatpa ne teokset sitten tummia tai värikkäitä.
- Mielestäni kuvataidetta ei voi -ainakaan hedelmällisesti- tarkkailla noin ulkokohtaisesti. Sen arvostelu mitä taiteilijat tekevät, osoittaa vain sen, että taide itsessään yritetään tunkea johonkin muottiin jota sitten voi määräillä ja arvostella. Se mitä sieltä tulee, on se, mitä tämä aikakausi antaa tehdä. Taide on aikansa kritisoiva lapsi. Jos haluaa nähdä jotain piristävämpää, ottaa silloin pensselin omaan käteen ja tekee sellaista.
- jep, valitan, tuli väärään paikkaan. ketjun voi poistaa
- Asiaa voi ehkä vielä tehostaa hankkimalla polaroid-kameran, jossa kuva tulee heti. Se tietysti maksaa, mutta sillä voi viihdyttää itseäänkin. Kovis näkee kuvan itsestään de facto ja toivottavasti vähän säikähtää. Hommatkaa videokamera kioskin nurkkaan, jos se onnistuu kaappaamaan kuvausvälineesi.
Kyllä mielestäni tuollaisssa opettavissa tilanteissa kuvanotto on perusteltua. Varsinkaan kun ei tiedä osoitetta josta kysyä kuvauslupaa miniterroristille. Aikeet ratkaisevat: aikeenanne ei ole julkaista kuvaa 7 päivää lehdessä, vaan vain toimittaa mahdollisesti poliisille. Poliisi ei ole julkaisukoneisto.