henkinenirokeesi
kolmenkymmenen vuoden horroksesta hiljattain herännyt hermokimppu, joka valloittaa arkipäivän luovuudella jos siihen annetaan mahdollisuus. Kuten kuka tahansa, olen minäkin kuin mimosa, hitaasti aukeneva, mutta sattuessa nopeasti sulkeutuva.
Arvostan taiteita ja niiden tekijöitä, arvostan ihmisten rohkeutta puuttua vääryyksiin ja etsin rohkeutta itsestäni. Joskus sitä löydänkin.
Jos pitäisi valita olenko poika miehen ruumiissa vai päinvastoin, olisin juuri päinvastoin. Paljon on ymmärtämättä vielä. Vähän on ymmärretty, kuten että ennakkoluuloja täytyy purkaa.
Taidan olla aika sovinnainen ja arka, mutta edistys on suhteessa lähtötilanteeseen, ei suhteessa muihin ihmisiin.
Olen isä pienelle koululaiselle. Olen ennen kaikkea ihminen, joka sompailee miehuuden, herkkyyden, rehellisyyden ja pelkuruuden (tai ujouden) välimaastossa, enkä näytä ulospäin aina mitä tunnen.
Suosikkibändit/artistit: Extreme, irina, klassinen, muse
Suosikkileffat: Aidosti Outoa, Donnie Darko, Hellboy, sovinto (ruotsi) Kopps (ruotsi) Låt den rätte komma in
Lempikirjat: suomalainen nykylyriikka ja draamakirjallisuus.
Vapaa-aikanani: rullaluistelu, valokuvaus, kirjoittelu, leffankatselu ja muu rötvääminen
Katson tv:stä mieluiten: ruotsalaiset etsiväsarjat
Koulutus: Lukio
Ase tai siviilipalvelus: alik
Siviilisääty: Sinkku
Lapset: Olen ylpeä vanhempi
Liittynyt sitten
Muokkaa profiilia1 aloitusta · 38 kommenttia
- Anna tulla
- Olet 20-kymppinen. Ja kuvaat samanlaista asiaa kuin mitä minulla on, 40-kymppisellä. Olen myös ollut masentunut kuukausia. Se on tuskaista. Mitä tahansa teetkin, se tuntuu joko teennäiseltä tai valheelta. Mikään vanha ei tunnu entiseltä. Ei kosketusta "sieluun". Ei ole enää "minää". Ja silti keho ja pärstä teeskentelee vanhaa valhetta eteenpäin eikä kukaan uskoisi sinun oikeaa olotilaa? Ja on pakko valehdella koska et halua huolestuttaa, et voi mennä sairaalaan potemaan koska olet yksinhuoltaja kaikkine velvollisuineen, kodinhoito, ruuanlaitto, siivous, laskut, lapsen koulujutut, alulle laitetut harrastustujutut, terapiat, remontit, ja niin saatana edelleen!
Minulla ei ole varaa tehdä itsemurhaa! Ei minullekaan kukaan juuri soittele, isä ei koskaan ja äiti edesvastuuton kusipää. Koko elämäni olen paennut jotain kauheaa, nyt olen fucked up. Elämän työkalut jotka sain, osoittautuvat veteen liukeneviksi. AINOA mitä voin sanoa, on: olen hengissä! Vielä. Niin kuin sinäkin rakas luuseri. Niin kuin sinäkin! Ja nyt, minä aion juoda viimeisen helmen viinistäni, ja lähetän ajatukseni sinulle, suoraan kallosta läpi ja sinne syvälle, niin että se kutittelee haluasi elämänhallintaan. Mitä vittua se ikinä onkaan. - Tänäpäivänä ei enää tiedä mikä on aitoa ja mikä on feikkiä. Aloittaja saattaa olla älykäs trollaaja, tyytyväinen vastauksiin. Mutta ellei ole, haluan sanoa tämän. Sinulla on toivoa. Miksi? Koska kirjoitit tänne. Joku muu olisi jo hypännyt. Mutta sinä et. Miksi? Kysy sitä itseltäsi.
- Älä saatana sano että masentunut karkottaa kaikki ympäriltään! Typerys! Tuo on juuri niiden pelkurimaisten hyvinvoivien salainen ajatus, kun eivät uskalla kohdata pimeämpää puolta itsestään! Tuo typerä lause syyllistää masentuneet entistä enemmän!
- Olen 40-kymppinen mies ja sama tilanne. Usko pois, meitä on paljon enemmän. Se on harva joka uskaltaa/pystyy/osaa elää hullun ihanteellisesti. Hulluutta se vaatii. Minun elämässäni tuo viha tulee esille huudahduksina väärissä tilanteissa, vastustuksena asioihin jotka ovat yhdentekeviä, kirjoituksena, ja joskus jopa käännän ne puoli uhkaavaksi sarkasmiksi ja eleiksi, jo s on oikein kova paine. Vittusaatana. Jos mulla olis munaa, olisin anarkisti.
Sen lupaan, että jos joku tarpeeksi loukkaa henkilöäni, käyn kimppuun. - On se jumaluta hienoa että joku Suomen melkein kuudesta miljoonasta kirjoittaa tänne ilman nimeä ja kuvittelee että asianomainen lukee juuri hänen tekstinsä ja arvaa sielunsa juurissa että tämä oli SE.
- Odota, katso, olet käyttänyt sitä, tuntenut sitä, kadottanut sen: se elää siitä.
Uusiutuu draamasta.
Odota ja katso.
Kaipaus - rakasta sitä.
Kirjoita, jaa, anna muille yhteyttä.
Pysy hengissä.
Et tiedä mitä elämä on varannut sinua varten. - Minä arvostan suoraa tekstiä, jossain mielessä. Sitähän se oli, keisari Runkku. Sulla on hyvä linja, pidä se. Tässä hienostelevassa maailmassa on terveempää huutaa totuus kuin alkaa vääntämään sitä joksikin mitä kuvittelee muiden hyväksyvän/haluavan. Totuus on se, että "muut" eivät itsekään tiedä mitä haluavat ennen kuin joku sen heille osoittaa.
Mulle on siis aivan sama milä sanoilla tunteesi ilmaiset, mutta mitä rehellisempiä ne ovat, sen voimakkaampia. Kun kasvat ihmisenä, myös sanasi muuttuvat. En näe sinua runoilijana, vaan ennemminkin sisällönluojana, tuot ulos konflikteja ja niitä jalostamalla tulee tragedioita ja draamoja. Sinä olet draama. Älä lähde ulos ryyppäämään ja nussimaan sekoilevia tyttöjä ( tai jos sun täytyy, niin sitten) vaan jää kotiin ja tee todellista taidetta. Luotua elämää. Se on vitusti paljon arvokkaampaa kuin tehdä itsestään idiootti oikeassa elämässä. tosin joskus edellä mainittu on edellytys sille että järkiintyy ja saa hengelleen sen lopullisen sysäyksen liikuttaa muita tekstillään.
Jatka elämistä ja kirjoittamista.
Niin ja haista paska. - Häh? Mistä löytää? Jokapuolelta. Salilla todellakin käy miehiä. Lähde pois sieltä naisten salilta ja mene sekasalille. Baarissa todellakin käy normaaleita miehiä, ne ei vaan tuu sun naaman eteen esittäytymään koska ovat joko selviä ja/tai ujoja, tai sitten perseet koska ovat alun alkaeenkin liian heikolla itsetunnolla varustautuneita. Joistakin niisät voi saada ´hyvän miehen, jos näkee muurikänin läpi.
Uimahalli. Vakiokävijät alkaa tunnistamaan toisiaan. Uiminen on hyvä harrastus, siitä voi päätellä jotain. Tanssipaikat. Mies joka osaa tanssia, ei voi olla kovin huono mies. Sen on täytynyt nöyrtyä ja opetella se. Lisäksi sieläl ei känniset ole. Vaan rohkeat.
Nettideittailussa ei ole hävettävää. Se on vain yksi työkalu löytää pari. Ja aika armollinen sellainen.
Kaupungilla kun kävelet, ihmisiä tulee vastaan. Kahviloissa. missä helvetin julkisessa paikassa tahansa. Kysymys on vain siitä mihin sinä uskallat. Jopa bussissa voi tull ahieno tuttavuus vastaan. Ei se ole kuule paikasta tai maasta kiinni, se on sun omasta asenteesta. Kun tarpeeksi kauan nyhjää yksinäisyydessään, sitä kummasti alkaa ottaa riskejä, koska edelleenkään, ei kukaan sulle kotiovelle täydellistä elämänkumppania tuo.
Ja sitä paitsi, heti täälläkin jo muutama heitti koukun veteen :D - jos toi nyt tarkoittaa sitä että kumpaakin panettaa ihan helvetisti (jos sille antaa vallan, ja varsinkin yhtäaikaa) niin se ettei mitään tapahdu, tarkoittaa ihan kirotun varmasti sitä että joko toinen tai molemmat AJATTELEVAT! AJATTELEVAT ja TAJUAVAT että mitään oikeasti hyvää ei seuraa jos annetaan himolle periksi. Hetken hurmio ei kannata. Vaikka se kyllä lihaa nipistellen kietoo moraaliset aikeet syleilyynsä kuin kuristajakäärme rotan.
Hulluus on sitä että toistaa samoja idioottimaisia virheitään oppimatta. Eihän se elämältä tunnu kun tekee oikein eikä anna alemmille haluilleen periksi ja on tylsää, mutta kyllä sitä vanhempana itseään kiittää. Jumalauta oppimassa me täällä ollaan, ihmisiksi. - En haluaisi. Ei ole mun asia. Ei pitäisi olla kenenkään asia. Kuolkoon yksipuolinen rakkaus.
- Aiempien intohimoisten jälleenpalaamisien toivossa ollaan fb-kavereita ja samalla pääsee vakoilemaan toista, mistä tykkää ja kuka tykkää, puolisairasta itsensäkiduttamista mutta toisaalta se myös opettaa uuteen hyväksymisen asenteeseen. Ero ei ole ero ennen kuin tietyt merkit ilmestyvät. Meidän ero ei ole siis vielä astunut lopullisesti voimaan. Omituinen prosessi. Aiemmin se oli kaula kerrasta poikki ja se oli siinä. Nyt on katkaisuvälineellä helvetin tylsä terä.
- Neuvoni on: mieti haluatko viettää lopun eälmäsi hänen kanssaan. Jos et, asia selvä, jos kyllä, mieti haluaako mies viettää lopun elämäsä kanssasi. Jos kyllä asia on bueno, jos ei, tee radikaali teko ja eroa. Luota siihen että muitakin on. Luota vaistoosi, jos pystyt.
- Mielipiteeni on että Vuorikoski, objektiivisen sankarijournalismin henkeen vedoten, julkisti tietonsa häpeämättömän lyhyellä varoitusajalla kuulematta ihmistä joka oli tunnistettavissa syylliseksi toimittajan sananmuotojen saattamana.
Olipa Sipilä "syyllinen" tai ei, hänelle olisi pitänyt suoda mahdollisuus kertoa kantansa ennen tekstin julkistamista.
Ja edelleen mielipiteeni on että toimittajan ero oli luonnollinen reaktio uutisen saamsta kohusta, se nimenomaan juuri tuo ero kertoi sen seikan että huolimatta kerrotusta eron syystä toimittaja tunsi että teki jotain väärin. Mutta reflektoi tuon vääryyden työnantajaansa eli YLE:n.
Onhan se inhimillistä, että kun voimaintunnossaan tekee päätöksen joka hipoo inhimillisesn käyttäytymisen rajoja, joka saa arvostelua, miettii että - ei se ainakaan minun vikani ollut! Ja taitavasti kertoo sen julkisesti. - Ja jatkaa menestyvää polkuaan.
Ehkä oli objektiivisesti hyvä, jos Sipilän epäilyttävät suhteet tulivat julki, mutta paskaakos se vaikuttaa koko Suomen tulevaisuuteen. Mikä helvetin jano jengillä on saada tietoon poliitikkojen oletettavasti kieroja suhteita talouteen. Joo. Aseman väärinkäytökset ovat tuomittavia. Kyllä. Kyllä. Sankariurkkijat ne meille kertovat. Mutta jumalauta: kyllä meidän poliitikotkin ovat ihmisiä, eivät mitään superolioita.
Onko itse "sankari"toimittaja elänyt moraalisesti puhtaan elämän? Kuka meistä on kyllin viaton syyttääkseen jotakuta muuta?
Minä oletan että useimmat kärkipoliitikoistamme oikeasti haluavat hyvää Suomelle. Jos näin ei olisi, eikö se olisi tullut jo aiemmin ilmi?
Mitä sinä tekisit paremmin?
Sanna Ukkolan blogi otsikoi suomi24-kolumnin: vihaa kellon ympäri. Hän kritisoi meidän vajavaisten sananpartta, mutta ulkoistaa sen moderoinnin niskoille. Mielessään journalismin säännöt hän halveksii suomi24 asiakkaiden kielenkäyttöä. JOS ON KYSE SANANVAPAUDESTA, MISSÄ MEDIASSA TUNNEVAHVA RAHVAS SAA PUHUA SUUNSA PUHTAAKSI? Kyllä tämä media puolustaa paikkaansa, sillä jossain muodossa on ihmisten mielipiteet tultava esille.
Jos yksikin pahoinpitely ehkäistään tällä kanavalla, se on ansainnut paikkansa. - Sanotaan että tyhmiä kysymyksiä ei ole. Hmmm. Ei ehkä olekaan, mutta vääriä kysymyksiä kyllä. Vai onko niitäkään? Kai kaikkea voi kysyä, mutta mitä kannattaa kysyä? Aloittajan kysymykseen vastaisin että kannattaisi kysyä pikemminkin miksi tanskalainen, norjalainen ja ruotsalainen dekkarikirjallisuus on niin hyvää? Miksi helvetissä täytyy aina valittaa, kun voisi katsoa eteenpäin ja yrittää oppia? Sitä paitsi noi palkinnot ovat asiaan paneutuneiden kriitikoiden mielipiteitä, eivätkä ne vähennä suomalaisen dekkarikirjallisuuden nautittavuutta.
Me saamme lukea ihan mitä vaan, joten lopetetaan se ruikutus ja nauttikaamme minkämaalaisesta kirjallisuudesta tahansa, ja jos tuntee pakonomaista tarvetta arvostella jonkun tietyn ihmisryhmän tuottamaa kirjallisuutta, OLE HYVÄ ja OSALLISTU! Kirjoita itse tarpeeksi hyvä romaani palkinnon voittajaksi. - Ei tuota ihmiselämää voi paremmin kuvailla: siinähän se lukee niin selkeästi kuin vain voi. Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty. Ei salaperäistä viittausta, ei omituista modernia väännöstä, ei vaikeasti ymmärrettävää symboliikkaa; selvää suomea, silti äärimmäisen kaunista. Täytyy kuitenkin muistaa, että tuo lause on yhden ihmisen yksi näkökulma, siitä syntynyt. Ihmisyyden voi nähdä monesta kulmasta, ja kustakin näkökulmasta kun tarpeeksi tiiviisti tarkastelee, voi syntyä lause, joka kumoaa - tai kyseenalaistaa mainitun näkökulman. Ehkä kuuluisa lause: taipuu taipuu tuulessa, vaan ei katkea (...sinne päin...) antaa erilaisen lähestymiskulman inhimilliseen elämään.
Uskoisin että - nyt kn kyse on lauseista - meidän soisi löytävän omat lauseemme. Omani on tällä hetkellä käytännönläheisesti: osaat enemmän kuin luuletkaan. - Tosi paljon hyviä vastauksia. Minäkin tunnen itseni ulkopuoliseksi. Tosin olen jo oppinut olemaan välittämättä siitä. Ajattelen että minun ei tarvitsekaan olla "sisäpuolinen". Toki välitän mitä muut ajattelevat minusta, mutta vain siinä mielessä, etteivät he saa minusta liian huonoa kuvaa - kännissä, haisevana tai äärimmäisen idioottimaisena. No, viimeisin kuvaus on sellainen, että jos on siihen kallellaan, sen kuvan antaa vaikka mitä tekisi. Mutta noi ulkomuotoiset seikat, niihin voi vaikuttaa. Jos olen ääliö, olen vähemmän ääliö puhtaana ja siisteissä vaatteissa.
Tänään kävin pitkästä aikaa yksin ulkona oluella. Kavereita ei juuri ole. Niinpä istuin tyhjässä pöydässä hipelöiden tuoppiani ja puhelintani. Yritin näyttää joko huolettomalta tai seuraa odottavalta. Seuraahan ei ollut odotettavissa, joten näppäilin muistiinpanoihin sen hetkistä esitystäni näyttää asialliselta ja ei niin orvolta. Puoli tuoppia meni nopeasti, jotta alkava humala rentouttaisi. Kuvittelin että olen kirjalilija tekemässä havaintoja.
Kahden tuopin jälkeen kävelin heseen ja naureskelin itseäni matkalla. Onko mitään säälittävämpää kuin yksinäinen keski-ikäinen joka kuvittelee olevansa joku joka ei ole. Epäaitouteni oli niin läpikuultavaa. Saatana parempi ettei koskaan lähtisi kotoaan ihmisten ilmoille.
En puhu syntejäni tai elämääni kenellekään. Pidän kaiken sisälläni. Myös muiden tunnustukset. En puhu mielelläni. Vihaan paljon puhuvia ihmisiä. Tai no, heitä jotka eivät tiedä mitä puhuvat. Itse olen aukonut suutani niin vähän, etten aina tiedä miten ne sanat pitää laittaa kun kommunikoi. ja silloin tulee tilanteita jolloin " et ole ihan kartalla"
No, tämänkin lässytyksen tarkoitus oli kertoa aloittajalle, että et ole yksin. - No en ole nainen, mutta neuvoisin menemään itseesi ja löytämään ne aiheet sieltä.
- Sanat leikkasivat ihot irti
taas
ytimen tyhjyys säikähti itseään
ja kutsui aineen takaisin.
Auringonvalo lämmittää pintoja. - Totta hitossa kypsyys ja vastuuntunto kietoutuvat läheisesti yhteen. Mutta itse ymmärrän kypsyyden toisenlaiseksi ominaisuudeksi kuin vanhuuden. Vanhempi ihminen ei automaattisesti ole henkisesti kypsä ja vastuuntuntoinen.
Tosin vanhempi ja kokeneempi ihminen on todennäköisemmin vastuullinen kuin nuori.
Eksyin tähän vanhaan keskusteluun yrittäessäni löytää internetistä aikuisen kypsyystestiä, hetken mielijohteesta. Tosi kypsää, hah, mutta oli tylsää.
En löytänyt mutta oli nautinnollista lukea ylläoleva pitkä "asiat oikeisiin mittasuhteisiin" teksti. Kiitos kirjoittajalle.
Niin. Jotkuthan toteuttavat iloisina "sisäistä panomiestään tai naistaan", ja länsimainen hedonistikulttuuri antaa sille luvan ja realitysarjat päälle. Tavallaan he eivät tee väärin, Ennenkuin joku jätetty särkynyt sydän yrittää itsemurhaa. Silloin teon luonteen määrää seuraus, eikä seurausetiikka ole kestävää pitkällä tähtäimellä.
Silti näkisin että seksuaalivapaa länsimainen kulttuuri on terveempää kuin monet muut suljetut kulttuurit joissa uskonto määrää vallan miehelle. Uhreilta ei voi missään maailmassa välttyä, mutta naisten tasa-arvoisuus on äärimmäisen tärkeää terveelle "saanko panna sua?Et. No edes vähän?Hyvä on, jos ostat kukkia" dialogille. Kuin se että naiselta ei edes kysytä.
Ylimääräiseltä himojen tyydyttämisistä kannattaa aina vähän kieltäytyä. Ehkä enemmänkin. Silloin voi huomata elämässään arvokkaampia asioita.