Vapaa kuvaus

🫠

Aloituksia

105

Kommenttia

7414

  1. logini Sankkoniemen tarinoissa on totuuspohja. Vain tarinoiden talo, on kokovuosikäytössä. Tarinat ovat koko vuotisesti kesämökillä koettuja. Koska työskentelin vuosikausia Korven lentokentällä tiedän paljon lentämiseen liittyviä asioita ja kuinka lentokentällä työskennellään, olen siis tarinoissa fiktiivisti lentoemo ; ) Se oli hyvin selkeä ratkaisu, sillä lensin myös usein väliä Kajaani Helsinki.

    Tänne minä pruukaan kirjoittaa seuraavasti:

    Olen huilannut isommillta töiltä muutaman päivän, mutta kohta lähden mökille istuttamaan salaatin siemeniä.
  2. Olen dokumentoinut elämäni. Valokuvia olen kerännyt varhaislapsuudesta ainä näihin päiviin asti. Päiväkirjoja on vuodesta 1963 alkaen.

    Päiväkirjoja on kymmeniä. Ne ovat kesämökkini yläkerrassa. Sadepäivinä on kiva istahtaa yläkerran lökötuoliin ja lukea esim. mitä minulle tapahtui vuonna 1976 tai kuinka se ja se romanssai sen ja sen kanssa alkoi, eteni ja loppui. Yllättyä myös positiivisesti asioissa, joista oli jäänet karvaita makuja mieleen.

    Blogissani olen kirjoittanut mm. Sankkoniemen tarinoita, jotka ovat tositapahtumiin pohjautuvia, ripauksilla fantasiaa sisältäviä kertomuksia elämästäni kahden pojan yksinhuoltajana, yrittäjänä sekä ystävistäni ja elämästämme kesäpaikassani.

    Blogini jatkoi päiväkirjojen pitämistä sen jälkeen kun sain koneen ja aloin blogata. Mökkipäiväkirja kertoo kivoista saunailloista ystävien kanssa. Mökkipäiväkirjan välissä on mm. neliapila, jonka esikoinen löysi juuri sinä kesänä kun hänen piti valita koulutuspohja tulevaan ammattiin.

    Omituisinta on se, että avioliiton aikana en juurikaan pitänyt päiväkirjaa, mutta minulla on sitäkin enempi valokuvia noista ajoista. Avioliittoni oli ruuhkavuosien aikaa. Elämässäni tapahtui paljon asioita joista minulla ei ollut aikaa dokumentoida. Työuran nousuvaiheet, lasten syntymät ja isovanhempien vanhenemiset ja heidän auttamiset.

    Elämäni Petzen kanssa on dokumentoitu blogiin. Jokaisesta ulkomaan matkastamme olen kerännyt koosteen. Rintasyöpävaihe, leikkaukset ja hoitovaiheet on myös tallennettu ja nyt myös tämä selkävammani, josta pitänee kohta puolin kirjoittaa lisää kun paraneminen etenee.

    Niin ja jos joku asia on unohtunut kirjata blogiini, löydän tekstejäni facebookista, instagrammista ja täältä noin kymmenen vuoden ajalta.

    Blogini on avoin kaikille samoin instagram. Facebook on rajoitettu tuttuihin ja päiväkirjani yksityisomaisuuttani.
  3. Jouduin Vappau aattona tilanteeseen, jossa järkeni ja empatiakykyni mitattiin. Autoimme Petzen kanssa alkoholin vuoksi pulaan joutunutta naista.

    Kävelimme kotiin noin yhdeksän jälkeen musiikkiclubilta kun huomasimme edellämme oudosti kävelevän lapsenomaisen naisen. Hän kääntyi, lähti takaisin kohti meitä. Näin kuinka hänen tasapainonsa alkoi pettämään ja hän rojahti suoraan eteemme lyöden päänsä asfalttiin.

    Koko kehoni tunsi tuon kaatumisen tuskan. Toisen asemaan asettuminen, kipua tuntien, mutta samalla järki pyysi auttamaan. Pystyi olemaan rauhallinen. Nostimme naisen pystyyn. Hän oli hyvin avuttoman näköinen ja katsoi suurilla silmillään tuskaisen näköisenä meihin.

    Kysyin minne olet menossa. Hän vastasi käsilaukkuni jäi ravintolaan, minun on haettava se. Tajusimme, että hän ei pysty enää kävelemään joten sanoin hänelle. Istu sinä Petzen kanssa tähän penkille, minä haen sinun käsilaukkusi. Menin ravintolaan, kuvailin naisen ja kysyin baarimikolta, missä nainen oli istunut. Hän näytti pöydän, jossa istui viiden hengen seurua. Yksi tuoli oli tyhjä ja sen käsinojalla oli laukku. Kerroin kohtaamastani naisesta pöytäseurueelle ja he ojensivat laukun minulle.

    Lähdin takaisin, sillä välin nainen oli surrut Petzen kainalossa laukkuaan ja pelännyt, että se on varastettu. Petze oli lohduttanuthäntä, Mandi on määrätietoinen nainen, hän kyllä löytää laukkusi.

    Kun palasin laukun kanssa nainen näki jo kaukaa minut ja hymyili kiitollisena hän oli helpottunut ja kiitteli koko kotimatkan.

    Koska tajusimme, että nainen ei pääse yksin kotiin. Lähdimme viemään häntä. Hän käveli välissämme omituisesti oikealle kallistuneena. Vastaan tulleitten ilmeet voitte vain kuvitella. Sinä viedään väsynyttä Vapun viettäjää.

    Nainen alkoi kertomaan itsestään. Hän oli ollut syystalvesta lonkkaleikkauksessa, hänelle oli laitettu tekonivel. Kun jututimme häntä, hän oli hyvin selkeä, ehkä ei niinkään kovassa humalatilassa vaan vammansa takia ja alkoholin vuoksi kykenemätön hallitsemaan kehoaan.

    Elin täysin naisen tunteissa tiesin, että en missään nimessä voisi juoda alkoholia kuin lasin pari nyt kun olen selkävammainen.

    Veimme naisen kotiin asti. Hänellä oli kaunis koti, ei hän ollut laitapuolen kulkija. Hänellä oli kauniit silmät ja hyvä iho, hän oli kuin haavoittunut lintu.

    Olimme tehneet mitä meidän piti tehdä ja olimme onnellisia, naisen kutsui meitä enkeleiksi.

    Kun empatiasta on kyse, sitä on vaikea itse itsessään huomata muutoin kuin kokemuksella. Vappaujuttu auttoi minua tajuamaan kuinka syvällisesti pystyn menemään toisen ihmien asemaan. Ja eikös se sitä ole se empatia.

    Ammattiauttajat omaavat empatiaa ja järkeä sekä kykyä erottaa ne toisistaan.
  4. Luin Hesarista kuinka eläkeläiset velkaantuvat lapsiaan auttaessa. Rakkaus lapsia kohtaan ajaa vanhemmat velkakierteisiin koska vanhemmat haluavat auttaa pulaan joutuneita lapsiaan.

    Ilmeisesti moni uskoo rakkauden määritelmään, jonka "viisaat miehet" ovat aikoinaan sepustellee.

    "Rakkaus on syvä kiintymyksen tunne johonkin, useimmiten toiseen henkilöön"

    Rakkauden muotoja ovat mm. eroottinen rakkaus, veljellinen rakkaus, jumalallinen rakkaus, romattinen rakkaus.

    Jos pitäydytään tiukasti määrittelyissä ihmisen on vaikea erottaa rakkauden sitovuutta oman elämän hallinnassa. Vanhemmat sortuvat aliarvioimaan omat kykynsä auttaa jälkikasvua. (rakkauden nimissä, rakkauteen vedoten on autettava)

    Rakkaus on muutakin kuin äidin rakkautta lapsiinsa ja lapsenlapsiinsa, eroottista rakkautta puolisoon ja rakkautta, joka on ajan saatossa muuttunut yhdessä elämiseen ilman erotiikkaa. jne.


    Olen lähdössä rakastamalleni kesämökille. Paikkaan, jossa tunnen "huikeaa" hyvää oloa, onnen tunnetta, joka taas pukkaa luovuuteni vauhtiin. Joku vaatimaton sielu tuolla alenpana muistutti itserakkauden petollisuudesta.

    Mielestäni jos et rakasta itseäsi et voi rakastaa ketään tai mitään muutakaan. Itserakkaus sisältää itsekunnioitusta, itsensä arvostusta, tunnetta olen kykenevä hallitsemaan elämäänsä. Sitä kaikkea mitä odotamme ja haluamme saavamme rakastamiltamme ihmisiltä osaksemme.

    Eilen eräs naisystäväni (leski) kyseli autostani. Hän haluaisi vaihtaa autoa ja taivasteli, että pitäisi olla mies mukaan autokaupoille. Vastasin, minä ostan autoni itse ilman miehistä apua, luotan siis omiin kykyihini tehdä valintoja.

    Eli mielestäni rakkaus on muutakin kuin äidin rakkautta, eroottista rakkautta jne.

    Rakkaus kesäpaikkaani on vahva. Ei se ole paikan arvostusta, ei tykkäämistä, ei kunnioitusta tai jotain sellaisia määreitä, joita käytetään rakkaus sanan sijaan ikäänkuin sana "rakkaus" laimentuisi ja kärsisi.

    Mökillä asuminen ei ole koko aikaista. Asun siellä vapaudessa, omana itsenäni, onnellisena. Esim. vapauden tunne, sen hyvin harva ihmissuhde pysty antamaan.

    Tästäkin hyvä esim. Tapasin vanhanystäväni vuosien takaa. Hän kertoi miehensä kuolleen tammikuussa. Otin osaa, mutta hän ei vaikuttanut surevalta. Hän alkoi innoissaan kyselemään mahdollista kokoontumista mökilleni kuten ennen vanhaan erään naisyhdistyksen porukan kanssa. Hän oli vapautunut ja iloinen jäi odottamaan tapaamistamme kesällä.

    Kesäpaikkani sitoo minut rakkaudella vanhempiini, joiden rakkaudella huolletut huonekalut hallitsevat tiloja. Häälahjaksi vanhempien saama piironki jne. Olen siellä onnellinen, tunnen olevani turvassa, ikään kuin äitini sylissä.

    Kirjoitin jo, jos luottaisin tänään vain ihmisiltä saamaani rakkauteen, en saisi riittävästi rakkautta osakseni.