sami-90

![]()
Yhden sielussa tuli on ikuinen
toinen jäästä sulattaa vain sen
joku täällä aina rakastaa
joku vain tahtoo unohtaa
Yksi liikkuu leijonan askelin
toiselle riittää pieni haavekin
joku leijuu keijujen suojissa
toinen tanssii susien kanssa
Aloituksia
37
Kommenttia
326
muutin pois kotoa
Olen aiemmin kertonut elämästäni syrjäytyneiden ja yksinäisten palstalla. Isälläni on peliriippuvuus. Kun asuin vanhempi3243Muistelin unessa vanhoja unia
Näin viikko pari takaperin unta, jossa luettelin vanhemmilleni aiemmin näkemiäni unia. Ne olivat unia, joita olen ihan o0242Kokemuksia kiusatuksi tulemisesta
Varhaisimpia muistoja kiusaamisesta on päiväkotiajoilta. Kun olin lapsena päiväkodissa, minulle naureskeltiin, kun olin1236muutto toiselle paikkakunnalle
Muutin omilleni heinäkuun lopulla. Säästin rahat muutoon työmarkkinatuesta. Olen ollut kuntouttavassa työtoiminnassa 2010216Unessa äiti kertoi olevansa aatelinen
Näin viime yönä unta, jossa äitini kertoi olevansa aatelinen. Olin, että oho, kumma kun asiaa ei ole aiemmin maininnut.1166Puhelinsoitto rannalla
Olin rannalla kävelemässä, ja minulle tuli puhrlinsoitto. Veikkaukselta ilmoittivat, että olin voittanut eurojackpotissa2155Unessa mietin vauvalle nimeä
Viime yönä näin unta, jossa minulla oli vaimo, ja olimme äskettäin muuttaneet yhteen. Seisoin yksin uudessa makuuhuonees3144Joulu tulee
Viime vuonna ostin kaulimen, suomen muotosen muotin, ja kilon piparitaikinaa. Laitoin myös joulutorttuja, appelsiinin ja1142Tällainen minä olen
Olen 24 vuotias mies. En ole seurustellut koskaan, en edes ollut treffeillä. Yhden yön juttujakaan en ole harrastellut.13132Unet silloin kauan sitten
Olin iässä 10-13, kun näin usein tällaisia unia. Kävelin jossain julkisella paikalla, ja tajusin yhtä-äkkiä olevani alas4125Keskosuus yksinäisyyden syynä?
http://www.iltalehti.fi/raskausjalapset/2015020219132240_rb.shtml "Pediatrics-lehdessä julkaistun suomalaistutkimuksen198Ankkuri vanhan sataman uimarannalla.
Tietääkö joku ankkurin historiaa, joka sijaitsee vanhan sataman uimarannalla? Kävin yks päivä siinä rannalla, ja huomasi098Kirjoitan blogiin jatkotarinaa
Kun olin kahdeksannella luokalla, niin aloin kehittelemään mielessäni omaa mielikuvitusmaailmaa, jossa on kehittelemiäni097En ole ollut parisuhteessa
En ole ollut parisuhteessa koskaan, en edes ollut treffeillä. Yhden yön juttujakaan en ole harrastellut. Enkä ole edes t1185Yksinäinen mies Pietarsaaresta.
Olen 24 vuotias mies Pietarsaaresta. Löytyiskö muita yksinäisiä seuraksi?173Oksensin linja-autossa
Näin viime yönä unta, jossa matkustin linja-autossa. Tuli huono olo, ja otin linja-auton lattialla olevasta laatikosta p066Olen kuntouttavassa työtoiminnassa.
Olen 24 vuotias mies, ja olen kuntouttavassa työtoiminnassa kierrätyskeskuksessa. Minulla on sopimus vuoden loppuun. Asu164