wanha_lieksalainen

Lieksan yhteislyseo, Joensuun lyseon lukio, korkeakoulu, eläkeläinen
Aloituksia
109
Kommenttia
2154
Wanha lieksalainen ja pohdintaa Lieksan palstasta
Kotvasen aikaa olen miettinyt alkuvuoden jälkeen palstalle uudelleen tuloani. Silloin juuri kirjoitukseni olivat tulilin3891Wanha lieksalainen ja mekaaninen televisio
Palaan opiskeluaikaani 60-luvulle. Opintoihini kuului eräänä kurssina saksan kieli ja ”jouduin” lukemaan saksalaisen ins477Wanha lieksalainen toivottaa Rauhallista Joulua
Toivotan kaikille Lieksan keskustelupalstan käyttäjille Rauhallista Joulua ja Uutta Vuotta!2575Wanha lieksalainen, Pielinen antaa ja ottaa
Moni lieksalainen ja 60-luvun lyseolaiset muistavat järkyttävän tapauksen syyskuulta 1961. Sunnuntai-iltana, syyskuun 17268Wanhan eläkeläisen kiireinen päivä
Päätin tänään vaihtaa talvirenkaat. Lähtiessäni kohti autotallia huomasin postia eteisen pöydällä. Päätän selata posti1062Wanha lieksalainen kysyy hajusta
Sanotaan, että jokin haisee ihvelle. Millainen tuoksu on kyseessä ja mistä se voi olla peräisin?452Lieksan yhteislyseon kamerakerho
Muistatteko entiset lyskalaiset Lieksan yhteislyseon kamerakerhon? Se perustettiin vuonna 1959 ja olin mukana monta vuot439Wanha lieksalainen tuulimyllyjä vastaan
Tuulivoimaloita on noussut Suomeen ja Euroopan läntisille rannikkoalueille kuin sieniä sateella. Rakentaminen on ollut t3335Lieksalaisia veneentekijöitä
Muistaako vanhempi sukupolvi lieksalaista veneentekijää nimeltään Yrjö Saari? Yrjö asusteli Pokrontien varrella, jossa h033