Miesten keskenVastattu 8 kk

Meksikolainen nuorimies, reilusti vanhempi suomalainen

Tositarina, jota edelleen muistelen.... Olin tavannut tätä nuorta, reilu parikymppistä meksikolaista poikaa, jo useamman kerran. Itse olen reilu kolme kymmentä vuotta häntä vanhempi. Seksi hänen kanssaan on ollut aina t…
Miesten keskenEi vastauksia

Herrasmies Ruusussa

Tämä tapahtui jonkin aikaa sitten. Oli kevät ja perjantai-ilta, ja minun teki mieli seksiä. Niinpä ajattelin poiketa Ruusussa tasamassa painetta. Astelin Kamppiin ja maksoin itseni sisään elokuvien taikamaailmaan. Paikk…
Miesten keskenVastattu 9 kk

Idea BDSM-tarinalle

Olis siistii kirjoittaa/lukea tositarina BDSM-sessiosta, jossa ensin kirjoittajana olisi sub ja sen jälkeen Master. Kyse olisi ko. henkilöiden ensimmäisestä sessiosta yhdessä ja molemmat kirjoittaisivat omista kokemuksi…
Miesten keskenVastattu 9 kk

Jkl miestä miehelle

Onko Jyväskylässä miestä joka naisi ja antas imeä loppuun asti.. Olen täysin estoton seksin suhteen joten teen kaiken mitä haluat. Olen 50v
Miesten keskenEi vastauksia

Panot saunalla

Se oli yksi lauantai ennen joulua. Olin vapaalla, ja oli lauantaisaunan aika. Siispä ajoin ratikalla Katajanokan homosaunalle. Ei siellä mitään ihmeitä ollut. Ukot jo kaljaa ja puhuivat talvilomasuunnitelmistaan. Silmän…
Miesten keskenVastattu 9 kk

Tyttöilijä seikkailee vekkihameessaan

Tämä kertomus on jatkoa aikaisemmille tyttöilijän seikkailuille osiin 1-xxx. - Aaaaah... oiiiiih......, kuulin oman ääneni voihkivan kuin hengenhädässä. Vaikka ei minulla mitään hätää ollut, vaan nuoren parikymppisen in…
Miesten keskenVastattu 10 kk

Hullu mies

tw. raiskaus, miesten välistä, k18 Yliopiston syysbileet. Katson sohvan nurkasta avokeittiöön silmieni kohdatessa miehen. Mies on ilmeisesti jo katsellut minua pidemmän aikaa sillä hän punastuu heti ja kääntää katseensa…
Miesten keskenVastattu 1 v

Vastaa kyselyyn t.pasi

Jo ihan lapsena katsoin k lehdet ja miesten munat kiihotti nyt haluaisin tietää oonko homo toivon että saan suuhun ja sisään runkata sitä kunnes laukeaa asun Ulvila Satakunta onko muita
Miesten keskenEi vastauksia

Miksi s24 sivustot "tökkii" eivät ikäänkuin toimi?

Minun näytöllä ollaan S24 sex ym. sivuilla pydähdytty edellisyön (perj.) käyttäjä tilaan, mm. "Pallimies-savottojen" tilaan yöllä - nyt jo kolmatta päivääkö! Miksi vaaditaan evästeet , jos käyttö omilla valinnoilla on m…