Niin, siis mitä olette saaneet vanhemmiltanne häälahjaksi? Olimme kihlattuni kanssa ajatelleet toivoa hopeisia ruokailuvälineitä ym., mutta vanhempamme eivät suosittele, sillä ovat sanoneet antavansa omansa meille. Itse…
Pitääkös sellaisen muistaa hääparia joka kieltäytyy kutsusta? Meillä tulossa häät ja muutamat kieltäytyivät tulemasta ja osa heistä ei edes ilmoittanut päätöksestään mitään. Itse olen niin etiketti-ihminen ja kiltti suo…
mitäs mieltä olette? ollaan ajateltu, että kutsussa voisi pyytää jokaista häävierasta tuomaan morsiusparille, eli siis meille, tuliaisiksi ässä-arvan. Onko liian tökeröä? Ei olla ihan varmoja, että kehtaako sitä...
Minulla on ongelma miten muotoilen hääkutsun liiteeksi toiveen mistä ihmiset voivat mennä ostamaan lahjat. esim. kauppojen lahjalistat tai sitten nettiosoite josta voi käydä listaa katsomassa. Tuntuu jotenkin tökeröltä …
Meillä on tulossa aika pienet vain lähiomaisille ja parhaille kavereille noin 30 ihmisen häät ja aika vaatimattomat ( eli tarjoamme vieraille suurin piirtein vain alku ja pääruoan kakkuineen ja ruokajuomat ravintolassa)…
jotka ette halua "rahastusjuhliin" viedä sitä ainutta toivottua lahjaa, rahaa. Tehkää kuten minä ja muutamat muutkin ystäväni kesällä teimme, yhteistuumin, saatuamme kutsun, jossa pyydettiin rahaa matkakassaan. Lähetimm…
onko kenelläkään kokemuksia tuosta pariin kertaan mainitusta http://www.lahjatalo.fi/ kaupasta? Paljon erilaista tavaraa ja näyttääpä olleen toiminnassakin jo aika kauan..
meillä on häät kesällä ja on sellainen ongelma: asumme vuokralla ja tulevaisuudessa unelmoimme rakenta talo,mutta tällä hetkellä me ei tarvitaan mitään,eikä oo edes tila säilyttä ne "hyödylliset" tavarat mitä saadaan la…
http://www.ainutlaatuinen.fi/
sattumalta törmäsin tämmöiseen putiikkiin kun www.lahjatalo.fi Hääpikareita ja albumeita ym. aika hyvä valikoima!
Niin, eli mitä antaisin lahjaksi vanhemmilleni hopeahäiden kunniaksi. Ei mitään kylpylälomaa tms. Budjetti ei ole kovin suuri, ei yli 100€. Kiitos vastauksista.
Käykääs kattoon liikettä Annankadulla 28, mielenkiintoisia juttuja lähes kaiken kokeneille ja nähneille... http://www.bellart.fi/
Hääparin nimellä sävellys, joko häävalssi tai klassinen tai viihde pianosävellys. Musiikkisivuni löytyvät täältä: http://www.musicestheticsjussivaarala.net/ Tietoja one-man-live-bandistani täältä http://www.musicestheti…
sa halauksen , persoonallisen lahjan ihmiselle joka uutti pohjoisesta ettelään ja menee nyt Hesassa vihille ja hänellä on jo kaikkea, omat ideat ihan loppu...
täällä tarvitais apua Kun isovanhemmillla on kohta 50. v hääpäivä niin mitä ohjelmaksi vois olla sopiva? Odottelen tässä nyt sit vastauskia
Meillä on hääpäivä ensi kuussa ja jotain tarttis taas keksiä..vaan mitä? Olisi kiva kuulla muiden vinkkejä, kyseessä 27v mies.. aiemmin olen hänelle hankkinut: zippon, paidan, partavettä ja kehykset hääkuvaamme (lahja o…
Menimme elokuussa -06 naimisiin ja saimme hirmu ison Hackman Avanti- kattilan lahjaksi (siis 5l, ihan hurja!). Me ei vaan tehdä noin isolla kattilalla mitään, ja sitä paitsi rahan tarve on melkoinen - eli saisko ton Hac…
Moi olen mauno. ostin rikki olevan pesukoneen ja avaimia lahjaksi ystävällein. mitä mieltä? btw. avaimia on hyvä kilistellä.
Mitä avioparit antavat toisillensa 1V hääpäivälahkoiksi?? ois ihan kiva tietää. Onko ne koruja vai mitä muuta erikoista?? Kiitos etukäteen
mistä löydän pk-seudulta liikkeen joka tekee digi valokuvista käsilaukkuja?