Miten on, juhlivatko kaikki hääpäiviään jollain tapaa? Meillä hääpäivä tuli ja meni, ensimmäinen sellainen, eikä mies muistanut mitenkään. Täytin taannoin pyöreitä vuosia, hän ei saanut aikaiseksi muistaa millään tavall…
muutakuin rahaa tai lahjakortteja. Olisi mielenkiintoista lukea vähän erikoisemmistakin lahjoista, jotka kuitenkin ovat olleet teille mieluisia.
voinko ostaa niille huoran viikoksi virosta ja vaikka jonkun dildon vai?????????
Hei! Miten kutsuun lisäisin, että lahjalista on olemassa, josta voi kysellä tulevilta anopeilta.. Siten hienovaraisesti ettei tule käsitys että lahjalista on numero 1, koska se ei ole.. Pienet häät tiedossa noin 40 heng…
Minut ja mieheni on kutsuttu hääjuhliin, itse en tunne paria ollenkaan. Haluaisin tehdä lahjan itse, koska emme ole varakkaita, ja muutenkin haluaisin ommella sen itse. Osaan ommella lähes mitä vaan, seinätekstiileistä …
Taalla on kylla useampikin keskustelu aiheesta mutta laitanpa kuitenkin oman. Eli sulhaseni ja mina asumme Englannissa. Haat jarjestetaan Suomessa ja suurin osa vieraistakin on Suomesta. Tahtoisimme siis pyytaa mahdolli…
Olen menossa häihin ja hääpari on toivonut rahaa tilille. Kortin haluaisin kuitenkin ns. lahjapöydälle viedä mutta kuinka kirjoitan siihen runon tai muun tekstin että rahat ovat tilillä. Saa olla pilke silmäkulmassa. On…
Onko hyvien tapojen mukaista ilmoittaa tekstiviestillä tyyliin: mentiin naimisiin, rahalahjoja saa lähettää! Kyseessä ei sukulaiset, vaan tutut, joitten kanssa ei hirveästi ole oltu tekemisissä viime vuosina.
Mitä mieltä olette kun häihin viedään kukkia? Onko se ok vai ei?
Mitä maksaa marimekon unikkopyyhkeet? Niin isot kylpypyyhkeet kuin pienet käsi- ja vieraspyyhkeet? En ole vielä päässyt liikkeeseen katsomaan ja ostamaan.. Voisiko joku vähän valaista hintoja minulle... KIITOS!
Näin Iittalan nettisivuilla kuvan Bottna-astioista ja ajattelin laittaa sellaisia häälahjalistallemme. En ole kuitenkaan nähnyt niitä myytävänä missään. Onko joku muu? Missä? Sillä vaan, että osaakohan kukaan meille ede…
Tervehdys! Tarvitsen apua häälahjan kanssa.. Mitä voi antaa/ostaa häälahjaksi parille, josta molemmat ovat jo 50 vuotiaita? Koti on jo perustettu ajat sitten ja tavaraa kertynyt jo liiaksikin. Rahaa he tuskin haluavat/t…
huomenlahjaa mietin tulevalle vaimolleni. mitä itse haluaisit? nuo korut on aika varmoja juttuja, mutta oisko jotain erikoisempaa kellään mielessä.
siis mikähän summa kuullostaisi ok. siis kummityttö menee naimisiin. ostan lahjan koska haluan sen säilyvän muistona, mutta antaisin myös rahalahjan. mutta paljon???
Olemme menossa häihin jossa hääpari jo kutsussa mainitsee, että "häälahjan miettimisen kanssa ei tarvitse huokailla, koska säästöporsaamme tahtoisi ruokailla". Tämä tarkoittaa että he haluavat lahjaksi rahaa tulevaa hää…
Itse olen löytänyt tosi moniin tilaisuuksiin sopivan lahjan moderneista ikoneista, niistä löytyy jokaiselle sopivaa ja tekstit on hyviä, suvun ylioppilaille annoin kaikille Viisauden ja hääpari (meillä onneksi kutsu vai…
Osallistuin porukkalahjaan. Vienkö itse vielä erikseen kukkia?
Aamulehdessä oli haastateltu ihmisiä ja pari heistä sanoi, että sopiva summa on tuo 500€. Mietin vain, että moniko teistä on saanut lahjaksi tuollaisia summia? Joku myös väläytti, että vanhempien titteli vaikuttaa lahja…
Tätäkin aihetta on kyselty täällä palstalla vaikka kuinka monta kertaa, mutta tiedustelisin vinkkejä, millaisia huomenlahjoja olette sulhasillenne hankkineet? Näin häiden alla itsellä alkaa todellakin olla mielikuvitus …
Erikoisella asialla liikkeellä... Annetaan hopeinen arvokas juustonappi, jossa käsinkaiverrus L & E . Pariskunta erosi ennen h-hetkeä, joten lahja on jäänyt lojumaan. Jos ko. nimikirjaimet sopivat sinuun ja puolisoosi t…