Haluaisin saada mielipiteitä tilanteeseemme parisuhteessa. Olemme seurustelleet kolme vuotta, joista melkein koko ajan olemme asuneet yhdessä. Olemme noin parikymppisiä, mies minua muutaman vuoden vanhempi.
Suureksi ongelmaksi suhteessamme on alkanut koitua minun mustasukkaisuuteni ja omistushaluni miestä kohtaan. Tämä kaikki sai alkunsa niinkin kuluneesta aiheesta, kuin miehen pornon katselusta. Kun sain asian selville, sain totaalisen hermoromahduksen. Minulla ei aikaisemmin ole ollut vakavia parisuhteita, ja olen jotenkin "sulkenut" koko pornon pois mielestäni; eihän sitä parisuhteessa katsella?
Ikinä en miehelle mitään sanonut, yritin elää asian kanssa vaikka se pyöri mielessä KOKO AJAN. Välillä humalapäissäni sain tästä aiheesta selittämättömiä raivokohtauksia miehelle, joista tunsin huonoa omaatuntoa jatkuvasti. Jossakin vaiheessa mies ehdotti, että katsellaanko pornoa yhdessä, ja suostuin, lähinnä miehen vuoksi. Se onkin ollut aika ajoin tosi hyvä juttu, ja molemmat on tykänneet katsella(vaikka vertailenkin itseäni jatkuvasti näihin naisiin).
Mutta ongelma onkin siinä, etten kestä ajatusta siitä, että mies katsoo sitä minun poissaollessani. Lisäksi ymmärrettävästä syystä hän salailee sitä minulta, poistaa tiedostoja ja sivuhistoriaa. Tämä asia tekee minut hulluksi!! En kestä valehtelua missään muodossa, ja vaikka sisimmässäni tiedän, että mies vain haluaa säästellä tunteitani, niin silti ajattelen että hän haluaa aina salaa haaveilla muista naisista minun poissaollessani, unohtaa minut täysin. Minulla on koko ajan tunne, että en ulkoisesti vastaa miehen odotuksia.
Tiedän, että minulla on huono itsetunto, ja käytökseni juontaa varmasti siitä. Kuinka voisin oppia arvostamaan itseäni, ja uskoa että mieskin arvostaa? Mies on kaikin puolin ihana, ja hän myös kehuu minua, ja huomioi. Olen huono puhumaan asioista, ja siksi asiat ovatkin pakkautuneet tämmöiseksi vyyhdiksi...Vaikka tiedän, että porno on miehille yleistä, MIKSI EN VOI OPPIA HYVÄKSYMÄÄN SITÄ!? Miksi aina tunnen oloni huonoksi sen vuoksi? Pornon katselun pelossa en halua jättää miestä yksin kotiin, kuin pakon edessä. Tästä syystä oma elämäni on jäänyt varjoon. Vahtaan miehen tekemisiä koneella jatkuvasti. Erikoisinta tässä on se, etten "oikeassa elämässä" ole hänestä mustasukkainen, siihen en nää mitään syytä. Mutta näistä nettinaisista on tullut pahin viholliseni ja kilpakumppanini. Jos huomaan, että mies on katsellut tietynlaisia naisia, haluan samantien muuttaa itseäni ulkoisesti heitä vastaavaksi. Olenkohan jo sekoamassa? Haluaisin enemmän kuin mitään päästä tästä tunteesta eroon, pikkuhiljaa se nakertaa minua kun en muuta pysty ajattelemaan. Miten sen teen?? En pysty olemaan tässä suhteessa täysilla mukana, kun mietin näitä asioita jatkuvasti...Apua!
Mustasukkaisuuteni häiritsee parisuhdettamme
10
412
Vastaukset
- kokemusta on
Mene hoitoon eli terapiaan puhumaan tuosta aiheesta. Olet sairaalloisen mustasukkainen. Pornossa ei ole mitään pahaa niin kauan kun se on moraalin sallimissa rajoissa ja kun se ei ole sinulta pois..
Voin kertoa että parisuhteesi on pian entinen, voin ihan vannoa että on. Joten hae itsellesi apua ennen kuin mokaat tärkeän parisuhteen. Ongelmasi on kateus ja sitä kautta mustasukkaisuus. Kyse ei ole rakkaudesta missään muotoa eli jos kuvittelet rakastavasi niin ei se sitä taida olla.
Sinulla voi lisäksi olla ocd tai joku ahdistuneisuushäiriö jos asia pyörii koko ajan mielessä. Se ei ole normaalia. Haluat hallita ja kahlita miehen ja se ei hyvää tiedä pidemmän päälle. - no jaa
katsokoon ken lystää. Minua se ei kiinnosta enkä sitä katso enkä todellakaan halua että kumppanilla on sellainen "harrastus." Siinä on jotain tosi vastenmielistä. Ei ole minun juttu. Tehköön sitä niin paljon kuin sielu sietää mutta ei minun elämässäni!!!!!!!!! Jollain tapaa miehissä elää usein aina pieni tirkistelijä ja sitä piirrettä vihaan yli kaiken!
- Epätoivoinen :(
En tiedä vaikuttaisiko asiaan se, etten ole koskaan ollut tavallaan "itsekseni"? Muutimme yhteen niin nopeasti(minä suoraan vanhempieni luota), mieheni on kuitenkin jo elänyt omaa elämäänsä, asunut yksin. Jotenkin sitä kautta takerrun häneen, haluan pitää vain itselläni ja pelkään etten ole tarpeeksi hyvä. Luulen, että asia ei ahdistaisi minua niin paljon jos asioista voisi puhua suoraan, ja olla rehellinen. Mutta asiasta puhuminen on minullekin niin vaikeaa...Tuo salailu, tiedostojen poistaminen yms. tekee asiasta jotenkin "likaista" ja kiellettyä. Tavallaan tämä on niin outoa, että vaikka sisimmässäni tiedän että pornon katselu on ok, ja mies on vakuutellut minun olevan hyvä juuri näin, niin silti jostain tunkee koko ajan näitä ajatuksia ja alan kelailla asioita päässäni aina uudestaan ja uudestaan. Ja sitten asiat saavat taas järjettömiä mittasuhteita...
- 10+18
Ei tuo ole mustasukkaisuutta vaan ahdistuneisuushäiriö, pakkoneuroosi tai jokin muu oire. Hae ammattiapua ennen kuin suhteenne loppuu sen takia, koska itsestään se ei poistu. Porno ei ole syy, se on vain se asia johon ahdistuksesi on alkanut suuntautua. Monet mielialalääkkeet auttavat ahdistuneisuushäiriöön mutta älä tyydy reseptiin vaan vaadi myös terapiaa ongelman alkuperän selvittämiseksi.
- ~cissi~
Vai pitäsisi ammattiapua ja lääkkeitä hakea, että pystyy suhteessa jatkamaan. Aika sairas ajatus.
Tässähän ollaan taas perusasioiden äärellä: ongelma on parisuhde itsessään, ei pornon katselu tai ahdistuneisuushäiriö. Ei parisuhdetta > ei ongelmaa. Mies voi katsoa pornoa yöt ja päivät, ja nainen saa elää mielenrauhassa. Miksipä ei?
Vaan kun ihmisten pitää aina tahkota väkisin sellaista, mikä ei vaan toimi. - hankalaa on
Voi sinua, halaisin sinua jos voisin.
Ajatuksesi tekee elämästäsi varsin ikävää ja hankalaa, niin sinulle kuin miehellesi.
Saatat olla oikeilla jäljillä, kun epäilet sinulla olevan heikko itsetunto. Kaiken lisäksi tämä suhde on sinulle ensimmäinen vakava suhde.
Minusta miehesi oli rohkea pyytäessäsi sinuakin katsomaan pornoa. Muistathan, että filmin naiset ovat leikeltyjä ja filmitkin käsiteltyjä. Miehesikin sen tietää ihan varmasti.
Oletteko jutelleet keskenänne? Mitä miehesi hakee pornoa katsellessaan?
Jos asiat pyörivät jatkuvasti mielessäsi, keskustele miehesi kanssa siten, että hän ymmärtää tilanteen vakavuuden. Ota huomioon, että vain sinä itse pystyt vaikuttamaan omaan suhtautumiseesi. Joko yksin, muuttamalla ajatusmaailmaasi (koko elämän mittainen tehtävä) tai sitten haet rohkeasti apua terapiasta. Et hae apua pornoon suhtautumiseesi, vaan itsetuntosi kohottamiseen ja itse tuntemukseen.
Voimia sinulle.- Epätoivoinen :(
Kiitos sinulle kannustavasta vastauksestasi! Tiedän kyllä, tavallaan, että filmit ovat käsiteltyjä ja naiset "feikkejä", mutta silti mietin, mitä mieheni heistä ajattelee(hän kun sattuu tykkäämään isoista rinnoista jne.), ja pitääkö hän heitä parempina kuin minua. Usein haluan myös seksin olevan samanlaista/tyylistä kuin filmeissä, jotta tiedän sen(muka) olevan hyvää, myös mieheni mielestä. Kuvittelen, että jos seksi ei suju saman kaavan mukaan kuin katsomassamme pornoleffassa, on mieheni varmasti ollut pettynyt siihen. Muutenkin, jos seksin saralla tulee satunnaisesti jotain ongelmia, esim.miehellä ei seisokaan, otan siitä helposti itseeni, mietin mitä teen väärin, tunnen oloni maailman huonommaksi seksikumppaniksi. Jotenkin haluan ja tavoittelen koko ajan täydellisyyttä seksin ja seksuaalisuuden suhteen. Järjetöntä...Pitäisi jotenkin saada rentouduttua elämässä, seksissä, ja tässä parisuhteessa yleensäkin...
- Epätoivoinen :(
Haluan kyllä tosissaan jatkaa suhdetta ja rakastan miestäni enemmän kuin mitään. Tiedän, että vika ei ole hänessä vaan minussa, ja jotenkin tälle asialle pitäisi saada päätös. En tiedä, kaipaanko mitään lääkitystä tai vastaavaa, tuntuu hassulle edes ajatella sellaista...Mutta jotenkin pitäisi saada asiat päässä lutviutumaan tärkeysjärjestykseen, ja oman itseni arvostus kohdilleen. Omaa tekstiänikin lukiessani koko asia tuntuu ihan järjettömältä ja tyhjänpäiväiseltä, mutta silti en vaan osaa suhtautua asiaan neutraalisti. Välillä on parempia päiviä, välillä taas koko asian ajatteleminen saa mielen maahan...Haluan olla parisuhteessa ja haluan saada sen toimimaan, mitä voisin tehdä muuttaakseni tätä kieroutunutta ajatusmaailmaani? Miten tämän asian kanssa pääsisi "sinuiksi"? En kuitenkaan halua rajoittaa mieheni elämää...
- hankalaa on
Et tarvitse lääkitystä. Ei se ajatuksiasi muuta mihinkään. Tarvitset apua tunteidesi ja ajatustesi käsittelemiseen, henkiseen kasvuun. Kenties läheinen ystävä voisi olla tukenasi? Ensiaskel avun hakemiseen voisi olla myös puhelinsoitto ns. "auttavaan puhelimeen". Siellä on koulutettuja vapaaehtoistyöntekijöitä vastaamassa. Jospa he osaisivat antaa sinulle uusia ajatuksia itsesi kohtaamiseen. Voisit rohkaistua ja yrittää saada itsellesi myös ajan ammattiauttajalle, jonka kanssa voisi keskustella ihan nenätysten.
Oikeassa olet siinä, että et voi vaatia mieheltäsi rajoituksia. Sinä olet nyt kohteena ja sinä itse olet nyt itsesi työmaa. Mutta muista, sinun ei tarvitse selvitä siitä yksin, mutta sinun tulee ottaa se ensiaskel avun hakemiseen. - Yllättynyt N :D
Sydämeni melkein pysähtyi -mietin hetken olenko unissani kirjoittanut ko. tekstin, koska tuntuu että puhut täysin minusta, täysin!! En voi uskoa että "törmään" ihmiseen, joka ymmärtää minua täysin!
Jos haluat "vertaistukea" tai muuten vaan jutella samasta aiheesta laita ihmeessä s-postia: side_kick@suomi24.fi
Ja jos et, paljon voimia ja halauksia Sinulle, hakeudu sinäkin ammattiauttajalle! Se on ainakin antanut minulle voimia!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941