Oletteko joskus vahingossa päätyneet treffeille transseksuaalin kanssa? Miten reagoisitte jos huomaisitte niin tapahtuneen?
Treffeille joutuminen transun kanssa?
30
3563
Vastaukset
- Ystävänä kyllä
Hyväksyn sukupuolivähemmistöt ja heidän oikeutensa esimerkiksi avioliittoon ja elämiseen peittelemättä omana itsenään, mutta minun mieheni on oltava mies jokaista senttiä myöten (ja 14 senttiä riittää mainiosti).
Treffeillä en katsoisi transseksuaalia tai transvestiittia enää sillä silmällä, vaikka olisinkin pitänyt häntä aiemmin alkuperäisenä miehenä. Jos olisi mennyt siihen saakka hyvin, voisimme olla kavereita tai jopa ystäviä, mutta en usko muuhun. En ole päätynyt, mutta jos päätyisin homma loppuisi siihen paikkaan. Kyllä naisen pitää näyttää naiselta ja olla nainen syntyessään, mikään muu ei kelpaa.
- Maajussiko
Minua ei haittaisi, kunhan olisi asian suhteen rehellinen. Voisi kertoa vaikka ennen tapaamista että millainen on, ettei heti aloiteta pilaamaan suhdetta valheella.
- Kulttuurin.kääntöpuoli
Tilanne voi olla yhtä vaikea myös transseksuaalille/transsukupuoliselle. Periaatteessa on ymmärrettävää, ettei hän ihan ensimmäisenä halua tuoda sitä asiaa itsestään esille, koska onhan se vielä tänä päivänäkin monille jonkinlainen ennakkoluuloja aiheuttava tabu. Hän ei varmastikaan tahallaan halua järkyttää sinua, vaan hän toivoo sinun näkevän hänessä muutakin kuin hänen sukupuolensa/mieltymyksensä.
Se mitä ihmisellä on jalkojen välissä, on loppujen lopuksi aivan yhden tekevä asia. Se ei määritä sitä, millainen ihminen olet ja mistä asioista pidät. Sukuelin on vain yksi kehon osista ja aivot ovat kehon osista tärkein. - määritelmät
Ap tarkoitti ihmistä joka haluaa pukeutua vastakkaisen sukupuolen vaatteisiin.
Siis ei trans-sukupuolista.- EdesUnissa
Transseksuaali kyllä viittaisi enemmän noihin transsukupuolisiin. Vaatteiden valikointiin tyytyvillehän on nimityksenä transvestiitti.
- oeirutigjogn
EdesUnissa kirjoitti:
Transseksuaali kyllä viittaisi enemmän noihin transsukupuolisiin. Vaatteiden valikointiin tyytyvillehän on nimityksenä transvestiitti.
Juuri noin. Transseksuaali lienee tulla sanoista "transfered sex" eli suomeksi "muutettu sukupuoli".
Transvestiitit ovat sitten niitä jotka vain vaatteilla ja meikkaamisella tekeytyvät silloin tällöin naisiksi tai miehiksi.
Varsinaiseen kysymykseen... Mikäli kävisi osin siten kuin elokuvassa "The Crying Game" eli täysin naisennäköisellä ihmisellä paljastuukin vaatteet poistettaessa että henkilöllä onkin kyrpä.
Mikäli kaikki on koko ajan synkannut hyvin yhteen ja molemminpuolista kiintymystä on, en katkaisisi välejä.
Ratkaisevaa on kuitenkin synkkaamisen lisäksi että kyseisen naisen tulee todella myös näyttää naiselta. Toki tuo lähtökohta oli jo alussa siinä että vasta vaatteet riisuessa mitään huomaa.
Molemminpuolisen henkisen synkkaamisen lasken arvoltaan niin korkealle että ajattelisin ehkä niin että tässä tilanteessa mennään ja annetaan asioiden kehittyä ja ajan näyttää.
Seksi on niin monitasoinen asia, että tuollainen tilanne saattaisi päinvastoin tuoda aivan uusia ulottuvuuksia joita ei aiemmin elämässään voinut kuvitellakaan saati kokea.
Mies ei itseäni kiinnosta, mutta nainen joka on syntynyt miehen vartaloon on eri asia kuin mies.
Kaikki on kiinni siitä millaiset tunteet ja kuinka hyvin synkkaa.
Tarkemmin kun tätä asiaa ajattelee alkaisi jopa kiinnostaa. - oeirutigjogn
oeirutigjogn kirjoitti:
Juuri noin. Transseksuaali lienee tulla sanoista "transfered sex" eli suomeksi "muutettu sukupuoli".
Transvestiitit ovat sitten niitä jotka vain vaatteilla ja meikkaamisella tekeytyvät silloin tällöin naisiksi tai miehiksi.
Varsinaiseen kysymykseen... Mikäli kävisi osin siten kuin elokuvassa "The Crying Game" eli täysin naisennäköisellä ihmisellä paljastuukin vaatteet poistettaessa että henkilöllä onkin kyrpä.
Mikäli kaikki on koko ajan synkannut hyvin yhteen ja molemminpuolista kiintymystä on, en katkaisisi välejä.
Ratkaisevaa on kuitenkin synkkaamisen lisäksi että kyseisen naisen tulee todella myös näyttää naiselta. Toki tuo lähtökohta oli jo alussa siinä että vasta vaatteet riisuessa mitään huomaa.
Molemminpuolisen henkisen synkkaamisen lasken arvoltaan niin korkealle että ajattelisin ehkä niin että tässä tilanteessa mennään ja annetaan asioiden kehittyä ja ajan näyttää.
Seksi on niin monitasoinen asia, että tuollainen tilanne saattaisi päinvastoin tuoda aivan uusia ulottuvuuksia joita ei aiemmin elämässään voinut kuvitellakaan saati kokea.
Mies ei itseäni kiinnosta, mutta nainen joka on syntynyt miehen vartaloon on eri asia kuin mies.
Kaikki on kiinni siitä millaiset tunteet ja kuinka hyvin synkkaa.
Tarkemmin kun tätä asiaa ajattelee alkaisi jopa kiinnostaa.Aloittajalle voi vielä todeta, että en koskaan katsoisi JOUTUNEENI treffeille.
"transsukupuolinen
henkilö, jonka aivot, ajattelutapa ja käytös eivät vastaa syntymässä sukupuolielinten ja kromosomien perusteella määriteltyä sukupuolta, ja joka pyrkii muuttamaan ulkonäköään kokemaansa sukupuolta vastaavaksi ja tulemaan hyväksytyksi kokemansa sukupuolen edustajana"
Jos kaikki muuten kloksahtaisi kohilleen, niin en mä tuota esteenä pitäisi.
Jos mä nyt saisin tietää, että tää mun ukko onkin ollut syntyjään nainen, niin anteeks vaan, mutta ensimmäiseks mä repeisin nauramaan...sitten heräis mielenkiinto ja varmaan alkais nyppimään salaaminen, mutta ei se nyt mikään eron paikka olis.Jos taas puhutaan transvestiiteista....
Siis kyllä mua huvittais ajatus, että tää mun ukko alkais mekkoja pukemaan päällensä...se kun pukeutuu niin tylsän äijämäisesti, värejä myöten..ja vielä meikkaamaan..
Mutta jos menisin treffeille ja siinä olis joku tyylikkäästi pukeutunut transu vastassa..niin sama vastaus pätis tähänkin kuin ensimmäisessä tapauksessa.- lihavihatipunen
Vaihda ätmisi kiireesti johonkin jännämieheen.
lihavihatipunen kirjoitti:
Vaihda ätmisi kiireesti johonkin jännämieheen.
Hei, se kiroilee joskus, joten kyllä tuo on jännämies. Pitäisköhän kertoa se sille itelleenkin...
- Karvamies
Hähhää. Viinamies havahtui liian myöhään jotta vastakappale olikin "väärää"-sukupuolta.
- Eikiitos
Viittasiko naisiin jotka on transsuja? Eli jos on miehekkään näköinen, niin ei kiitos.
- Anonyymi
Ulkomailla kyllä, niinkuin yleensä olin aika humalassa istuin penkillä selvittelin päätä siihen istui paljon pitempi nainen kuin minä, sönnkärin englanniksi asun tuossa rivitalossa viikon.
Mentiin sisään ja lisää juomaa, aloin hyväilemään karttoi että en koske pilluun, antoi imeä kookkaita rintoja. Nainen kiihottui oikeasti nousi ja riisuuntu, kääntyi julmettu kyrpä sitten huomasin kävi moka. Nainen laskeutu avasi vain esterlystä huolimatta housuni ja otti esiin kovettuneen kalun ja imi katsoin naisen kasvoja ei mitään merkkiä että on mies kiihotti kunnolla kun mies imee, jatkoi niin että laukesin ja olikin aiak raju lasku suuhun.
Mies tai nainen hymyili oliko yllätys sanoin oli ja iso. Katsoin kalua se olli paljon suurempi kuin minulla kokeilin sitä oli lämmin ja kova hieroin vähän ajattelin ei kukaan näe otin suuhun huokasi sinä uskallat imin kohta oikein halusta jykevä suonikas kalu kiihotti jatkoin niin että laukesi , maku ei ollut mieluinen.
Micell, ol vieressä hyväilin rintoja antoi mielellään kosketella ja suukotella niiitä olin niin innoissaan että en katsonut muuta, tunsin öljyisen käden liukui hyvin seisovassa kalussa katsoin hymyili ja nousi pyllisti sohvan päällä nousin kyselemättä taakse ja panin sisään työntelin miehen pyllyyn tuntui yllättävän hyvältä pitkä liukas suoli hyväili kalua antoi intoa nain voimalla otin rinnoista kiinni ja puristelin, oli kuin tiukkaa naista ja punainen tukka isot rinnat tuntui jo tosi hyvältä kun laukesin, Katsoin isoa kalua olin kontallaan imin kalua mies oli seljällään sohvalla kyrpä seisoi kuin keppi imin ja runkkasinspermaa lenis kaarella lattialle mies huokali jatkoin vielä vähän sievästi.
Transu lähti ja kiitteli.
Pojat sanoi tänään isketään nainen ja niitä oli tarjolla.- Anonyymi
Ätmi kaivoi taas välilehdeltä fantasiansa. Tarpeesi tuoda julki tämä oma antisosiaalinen skeidasi on tragikoomista ja mieleen herää kuinka lapsuutesi on täytynyt olla aika rankkaa jos muovannut sinusta noin stereotyyppisen inceliätmin
- Anonyymi
Kysysin saksia.
- Anonyymi
on noita tytöillekin olemassxa yöpukuja mutta vähän kalliita pyjamajutut, hassusti mielessä. sitten mukava mennä nukkumaan jos on kiva yöpuku
- Anonyymi
Niin, ainakin melkein... asuin ja olin kihloissa bi.-miehen kanssa. Mikään ulkoinen seikka ei mulle paljastanut, hänen taipumustaan. Hänellä oli samassa kerrostalossa myös miesystävä, asia jonka mä tiesin ja hyväksyin muitta mutkitta! Mulle ei koskaan aikaisemmin ollut tullut edes mieleen; että se suhde oli myös fyysisellä tasolla.
Oli se iso jysäys, huomata olleensa ainoastaan kulissi, peitetarina hänen elämässään.
Muutamaa vuotta eromme jälkeen, he rekisteröivät suhteensa, eli solmimat avioliiton.
Mä en ole missään tekemisissä hänen kanssaan vielä tänäkin päivänä; jos jossain sattumalta kohtaamme, pelkkä päännyökäytys riittää mulle tervehdykseksi!
Olen antanut anteeksi, mutten ole unohtanut sitä petollista kieroutta, siksi en myöskään halua olla mitenkään tekemisessä hänen kanssaan. Petos oli niin törkeä mielestäni... eikä unohdu varmaan koskaan. - Anonyymi
En ole päätynyt vahingossa.
Yritin kerran treffeille ristiinpukeutujan kanssa, johon olin ihastunut. Hän ei lähtenyt treffeille kanssani. Olen nainen.
Luulen että hän saa koko loppuelämänsä etsiä jotakuta muuta naista, joka pitää ristiinpukeutuvista miehistä, mutta se oli hänen itsensä valitsema kohtalo.
Tiedän olevani erityislaatuinen tässä mielessä, ja tiedän että hän menetti nirsoutensa vuoksi hyvin erityisen naisen. - Anonyymi
En voi sanoa joutuneeni treffeille, mutta päädyin kuitenkin transvestiitin kanssa kahdestaan samaan pöytään. Tämä tapahtui opiskeluaikanani Helsingissä kun kävin iltaolusilla pienessä paikallisessa kuppilassa. Iltamme meni siinä mukavasti ja minua ei haitannut ollenkaan, että hän oli transvestiitti, sillä minua todella kiinnosti hänenlaisensa ihmiset. Sovimme jo siinä, että siirrymme seuraavaksi jatkamaan iltaa
hänen asunnolleen. Ihmettelin sitten kun hän yllättäen häipyi, eikä palannut enää pöytään. Odottelin aikani, ennenkuin päätin lähteä takaisin opiskelukämpälle. Vähän minua siinä kävellessä harmitti, etten saanut uusia kokemuksia mutta toisaalta olin helpottunut etten jäänyt häneen kiinni. - Anonyymi
Tarkoitatko että joutua väkisin?
- Anonyymi
Olen aika varma ettei noin iljettävä tapahtuma voi kohdata minua. Feikkimiehillä on miesten kokoiset kengät, miesten kokoiset kädet ja miesten puheääni.
- Anonyymi
Luusto voi olla miehekkään kokoinen, mutta äänihän muuttuu ja rinnat kasvaa ihan hormoonihoidolla.
Lisäksi jo on käynyt leikkaushoidot, ei alapääkään kovin erilaiselta näytä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luusto voi olla miehekkään kokoinen, mutta äänihän muuttuu ja rinnat kasvaa ihan hormoonihoidolla.
Lisäksi jo on käynyt leikkaushoidot, ei alapääkään kovin erilaiselta näytä.Feikkimies voi muuttaa ääntään hieman, ne yleensä kuiskaavat koska estrogeeni aiheuttaa sen suuntaista vikaa miehen "kaikukoppaan". Vain silpomalla miehen äänihuulet sekä koko "kaikukoppa" voidaan uskottavasti feikata naisen ääni miehelle. Ilman leikkausta se on kuten Lola biisissä sanotaan, tummanruskea ääni ( dark brown voice).
Käännös: Sukupuolta feikkaava ääniterapia ja -kirurgia auttavat feikkisukupuolisia ja feikkaamaan ääntään kommunikaatiomalleihin, jotka sopivat heidän feikkisukupuoli-identiteettiinsä. Nämä hoidot tunnetaan myös feikkisukupuolisten ääniterapiana ja kirurgiana. Niitä voidaan kutsua äänen feminisaatioterapiaksi ja -leikkaukseksi tai äänen maskuliinisaatioterapiaksi ja -leikkaukseksi. / ttps://www.mayoclinic.org/tests-procedures/transgender-voice-therapy-and-surgery/about/pac-20470545 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Feikkimies voi muuttaa ääntään hieman, ne yleensä kuiskaavat koska estrogeeni aiheuttaa sen suuntaista vikaa miehen "kaikukoppaan". Vain silpomalla miehen äänihuulet sekä koko "kaikukoppa" voidaan uskottavasti feikata naisen ääni miehelle. Ilman leikkausta se on kuten Lola biisissä sanotaan, tummanruskea ääni ( dark brown voice).
Käännös: Sukupuolta feikkaava ääniterapia ja -kirurgia auttavat feikkisukupuolisia ja feikkaamaan ääntään kommunikaatiomalleihin, jotka sopivat heidän feikkisukupuoli-identiteettiinsä. Nämä hoidot tunnetaan myös feikkisukupuolisten ääniterapiana ja kirurgiana. Niitä voidaan kutsua äänen feminisaatioterapiaksi ja -leikkaukseksi tai äänen maskuliinisaatioterapiaksi ja -leikkaukseksi. / ttps://www.mayoclinic.org/tests-procedures/transgender-voice-therapy-and-surgery/about/pac-20470545Ajatusvirhe: ei feikkimies, vaan feikkinainen.
- Anonyymi
NIIN VOI KOKRILLA JOS NUKKUUU ELI SDIISD JALOISDTA NIIN LÄMPÄÄ POISS
- Anonyymi
ÖREOLLASOMVARÅAAMLOMSDO'¨LOM POSSA Å'OC'M'--
MUTTA TUTÄOÖÖELOM MILLI,OSKITTI KPSD MOOM - Anonyymi
Olin ulkomailla komennuksella söin kaikkea paikallista ruokaa ja maha meni kovaksi,illalla istuin pytyllä ja sain pikku hiljaa sen tulemaan ensin tuntui että repiän sitten tuli hyvä tunne herkuttelin sen kivun ja hyvänolon tunteen kanssa kalu alkoi paisumaan kunnolla kuvittelin että kalu liikkuu pyllyssä työnnin välillä takaisin päin ja ponistin uudelleen sain vatsan tyhjäksi.
Seuraavana päivänä menin ala baariin huomasin heti että tuo nainen on transu, oli kyllä kaunis musta tukka ehkä kasvoiltaan vähän itäplokin urheilijan muodot muuten rinnat ja sääret nätit, otin juoman ja moikkasin ohi mennessä tyttö hymyili nätisti.
Illalla istui vähän sivussa kun muut tanssi, menin ulos tupakalle kun kuulin äänen onko tulta kännyin ja katsoin silmiin ne oli säkenöivät annoin tulta ja puhuin huonolla eglannilla kaikkea joka päiväistä. Sanoin on huonot menot lähdetään rannalle. Madison lähti mukaan, käveltiin käsi kädessä , välillä Madison halaili käsikynkässä seisottiin rannaaal Madison sanoi tiesit että olen transu käännyin ja sanoin tiesin Madison suuteli pitkään huokasi kukaan ei ole pitkään aikaan koskenut minuun kun hyväilin rintoja kun lantio koski minuun Madison katsoi minua annoin lantioiden kosketella lähdettiin rannalta suoraan hotelliin.
Sisällä huoneessa suudeltiin suutelin kookkaita rintoja ne oli kiinteät avasin hameen pois enää pikku housut Madison riisui minut siis paidan ja housut suuteli ja samalla hieroi kalua housun päältä mentiin sänkyä kohden Madison imi kalua oli aivan kuin oikea nainen imi pitkään käänsin Madisonin seljälleen katsoin kalua se oli aivan oikean näköinen maistoin sitä ensikertaa imin miehen kalua ei ilettänyt vaan halutti Madison kysyi olenko ennen ollut sanoin en ole Madison nousi ja otti käsilaukusta voidetta tunsin heti että on liukasta hieroi kaluunsa ja minuun kuiskas käänny tuli taakse ihan kiinni makasin vatsallaan hieman sormilla avasi ensin ja sitten työntyi sisään tuli sama tunne kuin edellisenä iltana levitin jalkoja leviälle Madison kuiskas sinä haluat olet ihana ja suuteli niskaa samalla kun pani tuntui että liukastun lisää ja se tunne että saiisin enemmän ja enemmän sain orgasmin Madison laski sisään vavistiin molemmat.
Käytiin pesulla ja istuttiin alasti Madisonin vartalo sai aika pian halut palaamaan kalu seisoi kovana Madison laittoi rasvaa kaluun ja nousi hipaisi itseensä myös.
Madison laskeutu syliin vastakkain kalu meni nätisti sisään ja oli koko matkalta tiukkaa pidin pyöreistä pakaroista kiinni olin tosi kiihottunut kun samalla imin nännejä Madison kuiski olen kiltti ja rauhallinen jotkut käyttäytyy huonosti suudeltiin pitkään sanoin olet ensimmäinen jota panen nänin Madison halasi kuiskas olenko hyvä sanoin paras.
Madison alkoi kiihtyä ja piti kaulasta kiinni otin kalusta kiinni ja runkkasin sievästi Madison liikkui jo kiivaasti ja laukesi minun vatsalle samalla annoin tulla vapiseva ihminen oli sylissä pitkään taas pesulle ja nukkumaan nukuttiin aamuun asti.
Lähdin töihin Madison asunnolleen. Töiden jälkeen tapasin rannalla nyt oli nätti lierihattu ja aurinko lasit hänestä ei huomannut että on transu käveltiin pitkän aikaa kadulla ja rannalla juoden olutta välillä. Kun suudeltiin Madison kuiskas haluan sinua, huoneessa riisuttiin heti vuorotellen imettiin kalua Madison kuiskas haluan että panet kuin narttua ja meni kontalleen kun työnnyin sisään katsoin pyllyä ei monellakaan ole noin seksikästä pyllyä kiva tunne koko ajan olla toukassa suolessa laskin sisään paikat vaihtui sain kokea pitkän aikaa kalua minussa.
Näin mentiin vielä kolme päivää töitä ja hupia.
Kotona vaimo odotti innokkaana oli tosi halukas valui niin että lakanat kastui kyseli himoissaan oliko nättejä tyttöjä sanoin oli ei niin kiimaisia kuin sinä ja koskettelin pyllyä kuiskin antoivat panna pyllyyn vaimo huokaili oliko se kivaa nostin vaimon jalat ylös ja vedin pois ohjasin pyllyyn Vaimo säpsähti et kai sinä minua oli niin kiimalimoja että meni nätisti vaimo alkoi pitää tunteesta huokaili panitko niitä oikeasti sanoin panin mutta se oli transu sillä oli iso kyrpä vaimo huokaili paniko se sinua sanoin pani ja nain voimakkaammin vaimo hieroi pilluaan ja tuli isoja sätkyjä koko vatalossa kiljui pane pane kun laskin sisään kipristyi kaarelle ja ulisi.
Kun rauhottui veti minua pesulle, maattiin jonkin aikaa kuiskas oli ihana fantasia aivan todellista nauroi ja sanoi todellista oli kun panit pyllyy halasi ja sanoi se oli ihanaa pitää ostaa kunnon voiteet suukotti ja sanoi panen sinua sitten dildolla kysyin onko sulla vaimo halasi joka naisella on.
Seuraavasta en verran kun vaimo työnsi doldon sisään olin kontallaan ja vaimo alla imi kalua tuli niin iso halu että ei koskaan ennen ennen orgasmia laittoi dildon värisemään tuntui että pyörryn vapisin ja sperma lensi vaimon suuhun samalla puristi sievästi ja nuoli ala puolelta vapisin pitkään vaimo tuli viereen nyt minun vuoro. pyöritin dildoa ja imin pillua vaimo valui niin että kostui koko pää kiljui ja sai kaksi orgasmia. - Anonyymi
Minuun kolahtaa nainen, jolla on lihasmassaa ja voimaa "enemmän kuin tarpeeksi", mutta miinukselle menee, jos kasvot ovat "ylimiehekkäät" ja ääni "ylimiehekäs". Vaikka lihasmassaa ja voimaa olisi "enemmän kuin tarpeeksi", naisen täytyy olla syntynyt tytöksi, tuntenut itsensä aina myös siihen sukupuoleen johon on syntynyt, vaikka olisikin innostunut "vähän liikaakin" salitreenaamisesta.
Todellavaikeeta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella273019No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760