...tuttua virttäkö veisaan....?

Lisään tänne samanlaisen vuodatuksen, joita on palstalla ollut jo todella paljon, mutta johonkin tätä pahaa mieltä pitää purkaa!
Mies otti ja paineli telttaan nukkumaan…kaljoissaan jälleen kerran. Mikä hitto tuota keski-ikäistä ukkoa vaivaa, kun mikään ei kelpaa? Mies on kuin lapsi; mököttää, ei vastaa tavalliseen puheeseen, naama on pahantuulinen koko ajan, jne. Tiedän, että osin on kysymys masennuksesta.
Tilanne ei ole uusi vaan tällaiseksi hän on pikkuhiljaa muuttunut – ukko osoittaa mieltään kuin kaikki paha olisi ympäristön aiheuttamaa.
Kolmen viikon loman aikana olen koettanut houkutella miestä lenkille, pikku matkalle, torikahville jne. mutta vastaus on vain: ”ei kiinnosta…”. Ainoat kiinnostavat asiat ovat syöminen ja kaljan juominen. Eilen otin ukon pään käsien väliin ja sanoin, että sulla taitaa olla tosi paha olla. Vastaus oli: ”painu vittuun!”. Muunkin läheisyyden osoituksen hän torjuu. Tänään pimahdin, kun mikään ei käynyt ja siitä istumalta ukko ponkaisi kaljan hakuun…siis niin tyypillistä alko-ongelmaisen toimintaa, että oksettaa…

Mies on siirtynyt nukkumaan sohvalle jo kauan sitten, kun mainitsin, että hän kuorsaa ja että voisiko pudottaa painoansa kuorsaamisen loppumiseksi. Herne meni nenään ja se siellä se näyttää pysyvän….
Mies ei suostu puhumaan asioista enkä enää ole häntä tähän jallittanut. Olen todennut, että puhuminen olisi avain parempaan, mutta mies sanoo, ettei onnistu! Perheterapiassa olemme käyneet muutaman kerran, mutta sekään ei auta, kun mies ei tiedä mitä odottaa tai toivoo (tai jotain ihmettä, joka tulee jostain itsekseen…). Esitin perheterapiassa, että mies hakisi itselleen apua, mutta vastaus oli, että ei ole tarvetta! Itselläni on miehelle kolme toivomusta: ystävällinen puhe perheenjäsenille (vieraille kyllä puhuu ystävällisesti), alko pois/vähemmäksi ja painon pudotus. Mies on toiminut toiveideni suhteen…mutta päinvastoin…Pääosin yritän olla kuin kaikki olisi normaalia, mutta kyllä välillämme puhuu syvä hiljaisuus. Tuntuu tylyltä, että toinen ei vastaa tavan puheeseen tai istuu kuulokkeet päässä. Ja annas olla, jos sitä rauhaa häiritsee vaikka ilmoittamalla, että lähtee vaikka lenkille...Sanaton viestintä kertoo, että älä häiritse...En sitten häiritsekään vaan yritän tehdä omia juttujani.

Kuorma alkaa olla kuitenkin liian raskas kantaa. Olen käynyt läpi vaikeita asioita, esim. rintasyövän ja siitä toipumisen (ilman tukea…). Mietin, että siinäkö syy, miksi mies on niin itsekäs ja itseensä käpertynyt. Tästä syövästä olen siis toipunut ja korjausleikkaukset on tehty – vartalo on itse asiassa aika timmissä kunnossa uusine rintoineenkin ;). Olen koettanut huolehtia itsestäni ja kunnostani, tapaan ystäviä ja moni pitää minua ihan hauskana ja viehättävänä…

Jaa, että miksikö vielä roikun ko. henkilössä? Takana on pitkä avioliitto ja jotenkin olen odottanut, että miehen silmät avautuvat näkemään sen hyvän ja positiivisen, mikä hänellä on elämässään. Lapsista vanhin lähtee kohta pois kotoa, mutta pienimmät ovat esittäneet toiveen, että vanhemmat olisivat yhdessä. Voi kun tietäsi, mikä on lasten paras….Pienelle lapselle mies on hyvä isä ja kuljettaa harrastuksissa jne. Täytyy kuitenkin todeta, että kaipaan rinnalleni aikuista Miestä!