Olen käynyt yli kuukauden aikana useilla treffeillä tapaamani miehen kanssa. Joka kerta treffit ovat olleet miehen ehdottamat ja meillä on aina ollut kovin mukavaa, juttu on luistanut ja molemmat ovat viihtyneet. Olemme melkein kolmekymppisiä. Olettaisin, että mies on minusta kiinnostunut. Olen itse aina hyvin auliisti lähtenyt treffeille, ollut kiinnostunut miehen jutuista, katsonut häntä silmiin ja ollut luonteva. Olettaisin siis, että olen viestittänyt näin hänelle olevani kiinnostunut. Jo yksinään se, että olen mielelläni lähtenyt hänen kanssaan yhä uusille treffeillä, pitäisi mielestäni viestittää selkeää kiinnostusta. Ongelma: mies ei tee minkään muotoista lähestysmisyritystä! Tästä syystä en lopulta luotakaan siihen, että mies on minusta kiinnostunut. Onhan se mahdollista, että mieskin haluaisi olla "vain ystävä"? Olen tottunut siihen, että mies edes jollain tavalla tekee aloitteen, enkä tällä tarkoita suutelua tai seksiä, vaan esimerkiksi niinkin viatonta kuin kädestä kiinni pitämistä. Pystyisin itse tekemään muut aloitteet, jos saisin mieheltä edes jotain pientä ensin. Toisaalta siis olen melko varma miehen kiinnostuksesta, mutta en sitten kuitenkaan osaa uskoa siihen. Aiemmissa suhteissani mies on aina luotevasti tehnyt aloitteet ensimmäisillä tai toisilla treffeillä. Tiedän, että tämä mies on seurustellut useasti ennenkin, joten en usko hänen jännittävän siitä syystä, että tämä kaikki olisi jotenkin uutta ja ennenkokematonta.
Haluaisin ujoilta miehiltä vastauksia, miksei naisiltakin: miten toivoisitte treffikumppaninne toimivan? Voiko tämä tosiaan olla vain miehen ujoutta? Jos hän todellakin haluaa minulta enemmän kuin kaveruutta, ottaako hän jossain vaiheessa itseään niskasta kiinni ja tekee jotain?
Ujon miehen kanssa treffeillä
34
5724
Vastaukset
- 19+19
Arvelisin, että kyllä tämä silti sinne uskaltamisen piikkiin menee. Vaikka mies on seurustellut aiemminkin on hyvikin mahdollista, että näissä tapauksissa nainen on tehnyt sen ensimmäisen eleen ja tälläkin hetkellä mies odottaa sinulta "lupaa" jatkaa pidemmälle. Jos miehellä ei ole ollut montaa eri naista, ei hän välttämättä ole jatkamaan tilannetta. Varsinkin jos käyttäydyt tai reagoit eri tavalla mihin hän on entisessä suhteessa/suhteissaan tottunut saattaa se hämmentää häntä.
Ehdotuksia tilanteen ratkaisemiseksi, unohda ne kahvittelu treffit, jossa istutaan pöydän vastakkaisilla puolilla ja vaan jutellaan, ja keksi treffien aiheeksi joku missä luonnostaan on normaalia muukin kuin keskustelu. Kävely alueella, jossa tapahtuu jotain mielenkiintoista, kauppojen kiertely ja tyhmien vaatteiden sovittaminen, retki korkeasaareen tai vastaavaa, kaupungissa uusiin paikkoihin tutustuminen, rannalla käynti... eli siis kunhan teette jotain konkreettista yhdessä. Jos ei mitään siltikään näytä tapahtuvan, vaikka sinä niin haluaisit, on helppo vaikka koskea toista olkapäähän kun näet jotain vaikka ottaa kädestä kun kävelette noiden aktiviteettien lomassa. Ja muutenkin jos liikutte julkisilla on luonnollista ottaa toisesta tukea tai vahingossa tönäistä jos esim. bussi pysähtyy.- 19+19
...Ei hänellä välttämättä ole sitä "rohkeutta" jatkaa tilannetta.
Edit: ajatuskatkos tekstiä kirjottaessa - johku29
19+19 kirjoitti:
...Ei hänellä välttämättä ole sitä "rohkeutta" jatkaa tilannetta.
Edit: ajatuskatkos tekstiä kirjottaessaKiitos viestistäsi, vahvisti omia ajatuksiani aiheesta.
- asdfqwerty_m85
Hänkin luultavasti ajattelee viestittäneensä kiinnostuksensa sinulle useilla treffikutsuillaan ja ihmettelee, kun auliisti aina lähdet, mutta et minkäänlaista "lupaa" ole antanut lähemmän tuttavuuden tekoon. Ehkä olet kiinnostunut vain ystävyydestä, kun et ole mitenkään vihjaissut (esimerkiksi kädestä ottamalla) syvemmästä kiinnostuksesta..
Tuo usein treffeille kutsuminen on hänen aloitteensa. Sinä et vain ole vastannut siihen.
Näin minä tilanteen tulkitsisin luontaisesti ujona miehenä.- johku29
Toimisiko sinun mielestäsi riittävänä aloitteena esimerkiksi se, että ottaisin häneen yhteyttä kuulumisia kysellen ja kutsuisin treffeille? En ole aiemmin kysynyt siitä syystä, että seuraava tapaaminen on sovittu sen verran nopeasti edellisen tapaamisen jälkeen, että hitaana ihmisenä en ole ehtinyt. Kädestä en osaa luontevasti ottaa, kun en aiemmissakaan suhteissani ole käsi kädessä kävelyä harrastanut, mutta jotain vastaavaa voisin yrittää.
- asdfqwerty_m85
johku29 kirjoitti:
Toimisiko sinun mielestäsi riittävänä aloitteena esimerkiksi se, että ottaisin häneen yhteyttä kuulumisia kysellen ja kutsuisin treffeille? En ole aiemmin kysynyt siitä syystä, että seuraava tapaaminen on sovittu sen verran nopeasti edellisen tapaamisen jälkeen, että hitaana ihmisenä en ole ehtinyt. Kädestä en osaa luontevasti ottaa, kun en aiemmissakaan suhteissani ole käsi kädessä kävelyä harrastanut, mutta jotain vastaavaa voisin yrittää.
Tuo olisi jo aika hyvä askel eteenpäin!
Voisit ehdottaa jotakin hieman "vihjaavampaa", kuten puistossa kävelyä, leffaa, tai jotain muuta, jossa voitte olla kahdestaan ilman muita ihmisiä.
Jotakin "viatonta" kosketusta suosittelisin myös.
Toi leffa ei oikein sovi tuohon, mutta sinnehän nyt yleensä mennään vaivihkaa kuhertelemaan, joten se on aika vihjaava ja hyvä paikka kevyen koskettelun aloittamiselle. Voi aluksi istua sen verran lähekkäin, että olkapäät "vahingossa" koskettavat. Samalla sillä voi hieman testata, jääkö ja rentoutuuko toinen vai vetäytyykö pois Jos hän ei siitä keksi ottaa vaikkapa kädestä kiinni, niin sitten sinä voit tehdä sen.
- miesghjywakofgjh
Olen lähes varma siitä, että mies ei halua olla vain ystävä, jos hän on ehdottanut tapaamisia noin tiheään tahtiin. Hän luultavasti miettii, oletko sinä kiinnostunut, ja jos olet, niin miksi et itse ehdota tapaamisia. Naiset osaavat käyttäytyä kuvaamallasi tavalla, vaikka heitä ei kiinnostaisikaan seurustelu, passiivisuus kertoo paljon.
- asdfqwerty_m85
Ajattelin kirjoittaa hieman lisää tähän treadiin, mutta avasin kuitenkin, viestisi inspiroimana, sinkut-palstalle uuden naisen kiinnostuksen tulkinnasta. :)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10006543 - keelo
Kyllä minustakin kyse saattaa olla siitä, että tilanne on jonkinlainen pattitilanne siksi, että kumpikin kuvittelee viestittäneensä omaa kiinnostustaan sen verran paljon, että olettavat toisen antavan jotain viitteitä siitä, että asiaa voisi viedä tavalla tai toisella eteenpäin. Yhtälailla aloittajakin on vastuussa siitä, että homma etenee jos on edetäkseen. Se ei ole yksin miehen vastuulla. Jos tosiaankin käytte ihan selvästi treffeillä, niin en jaksa uskoa miehen ajattelevan niistä treffeistä mitään kaveruutta. Ennemminkin olet löytänyt kunnollisen miehen, joka ei halua käydä iholle heti ensimetreillä vaan ennemminkin odottaa oikeampaa hetkeä milloin jotain voisi tehdä.
Kiinnitin huomiota tuohon, että treffit ovat olleet joka kerta miehen ehdottamia. Miksi? Etkö voisi ehdottaa puolestasi seuraavia treffejä, jos olet tosiaan tästä miehestä kiinnostunut? Olet toki aina lähtenyt mielelläsi treffeille ja ollut kiinnostunut juttelemaan miehen kanssa. En toki tiedä kaikkea, mutta jotenkin tulee mieleen, että miehestä voi silti tuntua, että olet ehkä hieman passiivinen näissä tilanteissa. Hän odottaisi ehkä sinultakin jonkinlaista konkreettista aloitetta vuorostaan jossain asiassa. Minulla on miehenä kokemusta hieman vastaavista tilanteista, joissa olen kokenut olleeni itse aina se, joka tekee aloitteet treffeistä ja muusta ja nainen on tullut kuitenkin vain mukana. Jos on tavattu jo useamman kerran ja ollaan tultu juttuun, niin toivoisin, että myös nainen tekisi aloitteen seuraavasta tapaamisesta siinä vaiheessa, jos on kiinnostunut. Taustalla siis ajatus, että jos toinen kiinnostaa, niin haluaa häntä myöskin oma-aloitteisesti nähdä :) Itse näen, että mahdollisen suhteen syntymiseen tarvitaan aloitteellisuutta ja vastavuoroisuutta kummaltakin. Jos toisesta tuntuu siltä, että tapaatte vain siksi, että hän on aina sitä ehdottanut, niin kyllähän siinä alkaa miettiä, että kuinka kiinnostunut toinen lopulta on, jos treffeilläkään ei saa varsinaisia viitteitä enemmästä. Silloin ei välttämättä ole helpompi tehdä niitä muita aloitteita. Se että treffeillä vaan juttelee ja katsoo silmiin ei välttämättä vielä ihan hirveästi kerro. Sitä vaan helposti ajattelee ollessaan kiinnostunut, että olisi antanut tarpeeksi viitteitä toiselle, mutta aina niin ei kuitenkaan ole. Itselläni on kokemuksia hieman vastaavista tilanteista. En ole ihmisenä varsinaisesti ujo, mutta tällaisissa tietynlaisissa tilanteissa saatan olla enkä yleensä käy käsiksi heti ensimetreillä.
Ehdotan, että teet seuraavaksi jotain, mikä viestittää kiinnostustasi ja mitä ei voi tulkita kovin monella tavalla. Jos siis olet kiinnostunut :)- johku29
Totta, pattitilanne tämä saattaa olla. Nyt pitäisi saada tilanne purkautumaan, asia etenemään. Olen periaatteessa kiinnostunut miehestä, mutta nämä platoniset välit ovat saaneet minut epäilemään, tuleeko tästä mitään. Toisaalta taas mikäli mies on tosissaan kanssani ja kokee minuun tutustumisen tärkeämmäksi kuin esimerkiksi seksin, niin olen toki asiasta iloinen. Haenhan pitempää suhdetta.
Mikä tekee tapaamisista selvät treffit?
Mitä nämä viitteet voisivat olla? Miten viestittää kiinnostusta? Jotenkin hienovaraisesti haluaisin vihjata, että sopii käydä kiinni, en anna pakkeja. :D - asdfqwerty_m85
johku29 kirjoitti:
Totta, pattitilanne tämä saattaa olla. Nyt pitäisi saada tilanne purkautumaan, asia etenemään. Olen periaatteessa kiinnostunut miehestä, mutta nämä platoniset välit ovat saaneet minut epäilemään, tuleeko tästä mitään. Toisaalta taas mikäli mies on tosissaan kanssani ja kokee minuun tutustumisen tärkeämmäksi kuin esimerkiksi seksin, niin olen toki asiasta iloinen. Haenhan pitempää suhdetta.
Mikä tekee tapaamisista selvät treffit?
Mitä nämä viitteet voisivat olla? Miten viestittää kiinnostusta? Jotenkin hienovaraisesti haluaisin vihjata, että sopii käydä kiinni, en anna pakkeja. :D" Jotenkin hienovaraisesti haluaisin vihjata, että sopii käydä kiinni, en anna pakkeja. :D "
Ei me miehet ymmärretä naisten hienovaraisuutta!
En usko, että paljon menee metsään, jos sanon, että sen, mitä sinä pidät päällekäyvänä, mies pitää hienovaraisena, joten siltä pohjalta miettimään seuraavaa hienovaraista liikettä. :p
- Runkkaan itse
Haista paska.
- Intro.
Lähestyn tilannetta nyt sellaisesta näkökulmasta, että oletan miehen ujouden johtuvan introvertistä persoonallisuudesta ja sen myötä kokemattomuudesta sosiaalisessa kanssakäymisessä, ehkä etenkin naisten kanssa. Olen itse persoonana samanlainen, ja vaikka siihen ei omalla kohdallani liity ujoutta, niin voin kuvitella, että miehen ajatuskulku olisi samankaltainen kuin omani voisi olla.
Hän on pyytänyt sinua treffeille toistuvasti ja olet aina lähtenyt. Hän näkee asian niin, että viihdyt hänen seurassaan, mutta että se ei välttämättä tarkoita vielä mitään muuta. Minunlaiseni persoona on niin äärimmäisen avoin uusille tuttavuuksille, että ei edes yritä lokeroida heitä mitenkään. Vaikka toistuva treffeille suostuminen varmaan normaalisti tulkittaisiin lupana mennä eteenpäin, hän ajattelee, että sinä olet juuri sinä, et mikään keskiarvotapaus, ja siksi hän ei tee mitään oletuksia siihen suuntaan, että jokin yleinen sääntö toimisi sinuun. Toisin sanoen, hän luo suhteenne sosiaaliset säännöt sen pohjalta, mitä kokee treffienne aikana. Jos tapailet häntä mielelläsi, mutta et itse tee mitään selvempää elettä suhteen viemiseksi eteepäin, hän olettaa, että juttu menee toistaiseksi hyvin.
Itse kaipaisin vastaavassa tilanteessa pientä mutta selvää signaalia siitä, että fyysinen kontakti olisi ok. Harmiton kosketus sopivassa tilanteessa esimerkiksi. Itse reagoisin sellaiseen halulla kokeilla, olisiko vastaava sallitua minunkin suunnaltani. Jos kokeiltuani toteaisin, että se oli sallittua ja jopa odotettuakin, saisin paljon rohkeutta viedä asioita eteenpäin.
Asian voisi yksinkertaistaa vaikkapa niin, että olet nyt antanut hänelle luvan käydä kanssasi treffeille. Nyt hän arvuuttelee, saako hän ottaa fyysistä kontaktia, ja jos esimerkilläsi annat siihen luvan, hän voi tulkita sen niin, että hän voi viedä fyysisyyttä eteenpäin samaan tapaan kuin hän on ehkä tähän asti vienyt keskusteluja.
Voi toki olla, että lähtöoletukseni oli täysin väärä, ja että kyse on jostakin aivan muusta, mutta tilanne kuulosti tutulta, ja muistan itse ajattelleeni näin vastaavanlaisessa tlanteessa. - tee näin
Pyydä se mies hieromaan sun niskoja ja selkää. otat paidan ja rintsikat pois ja
meet sänkylle makamaan. Sit puoli vahingossa vilautat rintoja sille. ilmeestä voit sitten päätellä jotain. voit myös sanoo kun se hieroo sun selkää et tuntuu tosi hyvältä. jos sitten miehen itseluottamus nousis hiukan ainakin. - ujous --
Naisena vastaan, että mielestäni miehet eivät "kaveeraa" naisten kanssa treffeillä. Eli luulen, että mies on kyllä kiinnostunut sinusta, mutta ei uskalla mennä sen pidemmälle. Ehkä hän on myös ujo, niin kuin totesit. Lisäksi hän voi yrittää pelata varman päälle, ettet pelästyisi ja kaikkoaisi. Kivoista naisista on nimittäin pulaa treffi-markkinoilla :-)
Seuraavan kerran tee ilmeiseksi, että haluat läheisempää kontaktia. Ei sitä tarvitse välttämättä ääneen sanoa, riittää että hipaisee ohimennen ja antaa itsekin ymmärtää että nyt olisi aika ottaa kädestä kiinni.
Ujous on sinänsä ihan ymmärrettävää, mutta sitä ei kannata liikaa ruokkia, koska homma jämähtää helposti siihen. Rohkeutta vaan.- 15+17
Juuh täsyin samaa mieltä. Jos olisin kiinnostunut naisesta vaan kaverina en pyytäisi häntä treffeille vaan muuten vain viettämään aikaa kanssani (no toki sen joku saattaisi tulkita treffiksi).
Ja noin ujouteen ja varman päälle pelaamiseen ja mukaviin naisiin viitaten ittellään ikää nyt lähes 27w ja edellisistä treffeistä vierhtänyt semmoset 3-4 vuotta. Todellakin tässä iässä harvassa tutustumisen arvoiset naiset, jotka on vapaalla jalalla ja varmaan sen seurauksena myös omat taidot tulkita naisen kiinnostusta aika ruosteessa. Jos vielä joskus tapaan kiinnostavan naisen (ainahan sitä saa haaveilla), niin varmaan tulee pelattua aika varman päälle ainakin alkuun. Tai en tiedä. Ehkä all in, koska saattaa olla aika once in the lifetime mahdollisuus.
- ~cissi~
Härkää sarvista, tässä tapauksessa sarvesta. Kaveri-teorian voi milloin vain helposti kumota riisuutumalla miehen edessä.
Mutta noi on noita, jos liian usein tapaillaan ilman tositoimia, mässähtää juttu siihen. - utelias mies
no johku29..onko mitään edistuystä tapahtunu? vai joko vaihdoit treffikumppania?
- johku29
Edelleen odotellaan. Tulin siihen tulokseen, että pitää ryhtyä tekemään itse aloitteita. Toivon, että tätä alkuhitautta on sitten mukava muistella yhdessä vanhoilla päivillä. ;) On tässä kyllä ollut treffikumppanin vaihto lähellä, eli uskallusta miehet kiinnostavien naisten kanssa!
- dsf<sfdad
Miehet ei koskaan treffaile naista siksi että haluaisi siitä "vain kaverin". Ei koskaan!!! Koska hän pyytää sinua ulos aina uudestaan, hän ON kiinnostunut sinusta romanttisessa mielessä. Voinet ihan hyvin helpottaa hänen jännitystään ja tehdä aloitteita.
Nuo "vain kaveri"-jutut on prinsessatautisten naisten keksimää paskaa, joissa he yleensä täysin tietoisesti rääkkäävät hengiltä jonkun onnettoman heihin rakastuneen miehen saaden itselleen fiiliksiä ja pönkitystä kun huomiota sataa! - ujo pelkuri
Tunnistan itseni tapaamastasi miehestä. Olen nimittäin itsekin ujoa sorttia ja suorastaan pelkään tehdä aloitetta. Mulla on ns. "pakkipelko" ;) Pelkään, että minut torjutaan. Itse asiassa minun on vaikea mennä juttelemaan tuntemattomalle naiselle esim. baarissa. Tästä fobiasta kun vaan pääsisi jotenkin eroon.
Mutta rohkenen olla eri mieltä siitä, että toinen osoittaa kiinnostusta suostumalla treffipyyntöihin. Nimittäin itse olen silloin tällöin treffaillut erään vanhan ystävättäreni kanssa ja vaikka hän suostuukin lähtemään ja katsoo silmiin ja meillä on hauskaa, niin silti hän pyörittelee muita miehiä taustalla. Ehkäpä hän vain hakee minulta sitä ystävyyttä, who knows.. - Jepsistä juu
Hakee huomiota ja käyttää hyväkseen. Pyrkii kenties tekemään jonkun oikeasti kiinnostavan mustasukkaiseksi jne. jne.
- Purista perseestä
"Pyydä se mies hieromaan sun niskoja ja selkää. otat paidan ja rintsikat pois ja
meet sänkylle makamaan. Sit puoli vahingossa vilautat rintoja sille. ilmeestä voit sitten päätellä jotain. voit myös sanoo kun se hieroo sun selkää et tuntuu tosi hyvältä. jos sitten miehen itseluottamus nousis hiukan ainakin."
Jos se mies on elossa, kyllä pitäisi nousta muutakin kuin itseluottamus.
Se kaveri on todella ujo/kokematon. Kun olet hänestä kiinnostunut, ehdota tosiaan itse joku sellainen paikka missä saat hänet rentoutumaan, tms. kyllä se siitä pikkuhiljaa helpottaa. Eräs kaverini on aivan toivoton naisten kanssa, on pakko usein "töniä" tätä liikkeelle. :) - 3-kymppiä lähestyy..
Täältä vastaa nainen joka on käynyt myös treffeille samantyylisen miehen kanssa ja molemmat ovat käyneet jo toistensa kotona. Kaikki on tapahtunut eeeriiitttäin hitaasti. Suudelmaa ootellessa..;) no hipaisuja, halailuja, kosketusta on ollut, mutta kumpi tohtii ensimmäisen kerran suudella??
mä olen myös hiukan ujo ja olen myös tottunut siihen että mies tekee sen aloitteen, että "tarraa" kiinni ja pussaa! :) - ei kahville
Heh, tuttua luettavaa. Olen jo 33-vuotias mies, ujo ja hiljainen.Kävin muutama vuosi sitten kaksilla nettitreffeillä. Suoraan sanottuna en suosittele nettideittailua ujoille ihmisille. Treffit menee yleensä päin mäntyä.
Vaikka viestittely sujuisi hyvin naisen kanssa, livetapaaminen on todella vaikeaa. Ainakin tämmöset kahvilatreffit ovat todella...sanonko mistä. Treffeillä pitäisi puuhata jotain sellaista, mistä kumpikin pitää. Toiminta, mikä herättää keskustelua ja päästään ehkä jopa fyysiseen kosketukseen toisen kanssa. Kahvila on erittäin huono tapaamispaikka, tylsä ympäristö ja fyysistä kosketusta ei synny.
Kukaan mies ei hae netistä naista kaverikseen! Kaikki miehet etsivät tyttöystävää/rakastajaa.
Ujon miehen on hyvin vaikea tehdä aloite, jos nainen ei anna mitään merkkiä kiinnostuksesta. Naisten pitäisi olla aloitteellisempia...jos olet miehestä kiinnostunut, sinun kannattaa kysyä vaikka suoraan, onko miehellä mitään kiinnostusta jatkaa suhdetta. Ei kannata ujostella, moni mies pitää rohkeista naisista.- josko näin tai noin
...Ujolta kysyä, että "onko mitään kiinnostusta jatkaa suhdetta"...???!!
Jos tuohon pystyy kakistelematta jotain vastaamaan, niin johan olisi voinut muutakin tehdä.
Miten noita suoria kysymyksiä ehdotellaan ujoille??!! Noh, joka tapauksessa seuraava pykälä, kun seukkaaminen on aloitettu on sänkyyn meno ja siitä saat sitten tehdä taas ongelmien ongelman, ei tule sekään käymään ihan helposti..ja se erek....aan ei ole ollenkaan taattu..
Olet ilmeisen liian herkku ja ihana hänelle, ei pysty hallitseen..sori. Mutta Onnea, jos jaksat vetää rekeä. - Deittailija
Oon tästä täysin eri mieltä. Olen 32-vuotias mies ja etsin naista deitin kautta. Minusta kahville lähtö on erittäin hyvä aloitus. Siinä nimittäin huomaa jo, jos jommallakummalla osapuolella ei sykähdä mikään ja on aivan turhaa jatkaa. Se ei kuitenkaan tunnu vielä oikeilta treffeiltä, mikä alentaa kynnystä ja painetta.
Olen nyt käynyt kahden naisen kanssa kahvilla ja molemmilla kerroilla juttua riitti ja oli mukavaa. Ekalla kerralla nainen parin tapaamisen jälkeen ilmoitti, ettei kiinnostusta ole mutta eikun uutta matoa koukkuun! Kyllä sen huomaa heti ekojen kahvienkin jälkeen, onko "jotain sutinaa". Pitää vain luottaa omaan intuitioon!
- suhdetohtori evp
Tässä on ilmiselvästi kaksi äärimmäisen ujoa ja estynyttä ihmistä tekemisissä keskenään. mieluummin jahkaillaan ja vatvotaan asiaa viikkotolkulla kuin tehdään mitään aloitteita itse. tässä tilanteessa olisi vain parasta ottaa askel eteenpäin. eli esimerkiksi viedä toinen jonnekin sopivaan paikkaan, esim puistonpenkille tai elokuviin, ja yksinkertaisesti suudella häntä siellä. jos hänellä on samat tunteet niin hän vastaa kyllä.
Mitä pelättävää siinä on että kertoo tunteistaan? Parhaassa tapauksessa se johtaa suhteeseen ja pahinta mitä voi käydä on, ettei hän olekaan kiinnostunut, ja silloin voit aloittaa unohtamisprosessin. Se olisi joka tapauksessa edessä ennemmin tai myöhemmin.
Joten olet sitten mies tai nainen tässä tilanteessa, niin tee aloite! Sillä ei voi hävitä mitään. - lähestyy
kiitos suhdetohtori:) kirjoitin tuon 3-kymppiä lähestyy ja edelleen odotan naisena sitä suudelmaa!! pari viikkoa sitten oli tilannen jossa suudelma oli lähellä, mutta minä taisin jänistää (vaikka halusin sitä) kun mies ei tehnyt sitä tarpeeksi nopeaa..:/
ehkäpä otan vinkistäsi vain vaarin ja jossain sopivan hetken aloitan vaikka antamalla suukon poskelle ja katson mitä tapahtuu...
kerroin kyllä vasta viestillä tunteeni häntä kohtaan ja hän kertoi samalla tavalla:) ...mutta se suudelma!??!- 16+x=18
Oma ensisuudelma tapahtui reilusti yli kaksikymppisenä. Ujohkona miehenä olin muutenkin ollut aika vähän tekemisissä naisten kanssa. Meilläkin homma eteni hitaasti ja itse en edes tehnyt aloitetta vaan tyttö/nainen, jota tapailin. Muistan vain, että hän katsoi hetken ihanasti hymyillen, jonka jälkeen suuteli. Pääsi vähän yllättämään.. toinen kerta menikin sitten paremmin mutta se tunne ensimmäisellä kerralla oli kyllä aivan mahtava. Mahtava se tunne oli kyllä muillakin kerroilla. :)
Jos kerran molemmat ovat oikeasti kiinnostuneita toisistaan niin en usko, että mies pistää pahakseen jos teet aloitteen. Jos kyseessä olisi niin sairaalloisen ujo ihminen, että karkaisi kun suutelet häntä niin en usko, että olisitte edes päässeet tuohon asti. Antaa palaa vaan!
- siipimikko2
Tossa tilanteessa
Jos olet mies, kysy saako koskea.
Jos olet nainen, sano saa koskettaa.
Onko sillä väliä kumpi avaa suunsa ensin? - ggggggggggh
Pienelläkin aloitemaisella eleellä voit edesauttaa suhteenne etenemistä.
- Dr_Phil
Ihmetyttää vähän näin miehenä, että miksi useimmat naiset vaikuttavat ajattelevan, että miehen täytyy tehdä joka asiassa aloite? Jos nainen ei koskaan itse tee aloitetta tapaamisen tai muunkaan suhteen, niin kyllä siinä helposti miehellä tulee fiilis, että toinen tuskin on kovin kiinnostunut tosimielessä. Silloin kasvaa kynnys tehdä avausliikkeitä. Jos toinen on vieläpä kiinnostava ihminen muuten, niin mielellään ainakin itse pidän mahdollisuuden ystävyydelle, eikä sitä lähde kovin helpolla pilaamaan "lähentely-yrityksillä, jos ei toisessa näe vihjeitä siihen, että tämä on "sallittua". Mutta positiivista otetta ja rohkeutta tehdä aloitteita itse kullekin :)
- ujous menee ohi
Jopa minä sain ekan suudelman 14 kesäisenä ja 15 kesäisenä meni poikuus ekan tyttöystävän kanssa vaikka olen ruma. Jos minä olen saanut seksiä niin sitä saavat muutkin. Ja minä en tavallaan edes tehnyt aloitetta. Tyttö pisti kädet mun haaroihin ja alko hieromaan joten tajusin et mitä se haluaa joten aloin riisumaan sitä. Pienestä vinkistä kannataa sekin lähti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958