Seurustelua meillä on takana vuosi, yhdessä asumista puoli vuotta. Jatkuvien riitojemme aiheena on kissani ja sen kouluttaminen.
7-vuotias kissani, joka on minulle todella tärkeä, ja joka on asunut koko elämänsä minun kanssani, suurimman osan vieläpä ihan ainoana kissana ja yksinään minun kanssa tuottaa suurta mustasukkaisuutta rakkaalle avomiehelleni.
Mieheni on myöntänyt olevansa toisinaan todella mustasukkainen kissalleni, jos annan kissalle huomiota tai päästän sen illalla sänkyyn viereeni hetkeksi nukkumaan. Suuttumusta miehelleni tuottaa tapa, jolla kuritan kissaani.
Esimerkiksi jos kissa pissaa matolle hiekkalaatikon sijaan, vaikka laatikko on suht puhdas eikä muutakaan selvää syytä käytökselle löydy, otan kissaa niskasta kiinni, ärisen ja kastan etutassut / nenän pissaan. (Tämä siis jos näen pissaamisen, meillä on toinenkin kissa, ja jos ei voi olla varma tekijästä, ei mielestäni voi kurittaakaan.) Kurituksen jälkeen kissa menee aina jonnekin piiloon ja on pari tuntia omissa oloissaan.
Miehen mielestä tämä tapa ei ole tapeeksi selvä, ja kissa ei tästä opi. Hänen mielestään kissaa voi kouluttaa samalla tavalla kuin koiraakin, mutta kissahan ei ole sama asia kuin koira eikä siis kouluttaminenkaan voi olla samanlaista.
Itse uskon kannustamiseen ja kehumiseen, jos tekee jotain oikein, saa palkkion. Jos tekee väärin saa nuhtelua, ei koskaan väkivaltaa.
Mieheni sitten ehdottikin, että kissa pitäisi laittaa heti kiinni jäätyään kantokoppaan ja laittaa kaappiin tai muualla pimeään n.15min ajaksi. Omasta mielestäni tämä taas ei opeta kissalle mitään, enkä todellakaan suostu tähän.
On uskomatonta, että edes joudun puntaroimaan kumman valitsen jos tilanne ei rauhoitu vuosien saatossa. Kissa kuitenkin on ollut elämässäni 7 vuotta, mies vasta 1 vuoden. Rakastan molempia ja on todella tuskaista joutua varomaan miten paljon viettää aikaa kissan kanssa, joka tällä hetkellä saa rikkoutumatonta huomiotani ehkä 10min päivässä.
Kissani ei erityisemmin pidä miehestä, eikä asiaa auta, että hän aina puhuu kissasta negatiivisella äänensävyllä. Nyt nämä kaksi vain välttelevät toisiaan.
Välillä menee paremmin, välillä huonommin. Mitä ihmettä teen? Edellisessä riidassa mies otti jo esille minun tulevaisuuden huonon vanhemmuuden, "miten sä aiot sun lapsia kasvattaa, jos et kissastakaan selviä?"
Kissahan on yhtäkuin koira on yhtäkuin lapsi. Ohhoh tätä miehen logiikkaa.
Mustasukkainen mies, Kissalle
195
6512
Vastaukset
- Ei eläimiä idiooteil
Taidatte olla tyhmiä molemmat. Kissa jota torutaan sen pissalammikos ei tajua hevon vittuakaan että mitä se on tehnyt. Sama pätee koiraan.
Et taida olla kovin perehtynyt kissojen/eläinten kasvatukseen.Vaihda mies sellaiseen, joka tykkää kissoista, katoppa, kun maailma on miehiä täynnä ja ei yksi vinkuintiaani ole sen keskinapa!
Vaan kissaasi et osaa "opettaa" ei kissalle saa tehdä mitään tuollaista, mitä olet tehnyt, tai tämä kanssasi asuva epämiellyttävä kissanvihaaja ehdottaa! Kissa tarvitsee aina puhtaan hiekkalaatikon, ei siellä saa olla yhtään kakkapökälettä, kun hän on menossa sinne pisulle. Hiekan täytyy olla puhdas ja lisää aina uusi kerros hiekkaa pinnalle, kun sinne ilmestyy märkä pissatäplä! Laita vaikka 2 laatikkoa eri puolille asuntoa, niin varmasti kisu alkaa tehdä pisunsa oikeaan osoitteeseen. Eikä saa huutaa maukulle!
Eri juttu on, jos kisullasi on joku vaiva, niin vie se lääkäriin tarkistettavaksi, koska silloin saattaa pissat lirahdella minne sattuu.
Miltäs itsestäsi tuntuisi, jos sinulta lirahtaisi ja joku pläjäyttäisi naamasi kuseesi!
P.S Vaihda se mies! ;) Minä ainakin vastaavassa tilanteessa tekisin niin, mutta onneksi ei tarvitse tehdä, koska oma mieheni tykkää meidän kisuista aivan valtavasti ja minusta kanssa *hymy*- Kaviaaria.kahdelle
EvilCat kirjoitti:
Vaihda mies sellaiseen, joka tykkää kissoista, katoppa, kun maailma on miehiä täynnä ja ei yksi vinkuintiaani ole sen keskinapa!
Vaan kissaasi et osaa "opettaa" ei kissalle saa tehdä mitään tuollaista, mitä olet tehnyt, tai tämä kanssasi asuva epämiellyttävä kissanvihaaja ehdottaa! Kissa tarvitsee aina puhtaan hiekkalaatikon, ei siellä saa olla yhtään kakkapökälettä, kun hän on menossa sinne pisulle. Hiekan täytyy olla puhdas ja lisää aina uusi kerros hiekkaa pinnalle, kun sinne ilmestyy märkä pissatäplä! Laita vaikka 2 laatikkoa eri puolille asuntoa, niin varmasti kisu alkaa tehdä pisunsa oikeaan osoitteeseen. Eikä saa huutaa maukulle!
Eri juttu on, jos kisullasi on joku vaiva, niin vie se lääkäriin tarkistettavaksi, koska silloin saattaa pissat lirahdella minne sattuu.
Miltäs itsestäsi tuntuisi, jos sinulta lirahtaisi ja joku pläjäyttäisi naamasi kuseesi!
P.S Vaihda se mies! ;) Minä ainakin vastaavassa tilanteessa tekisin niin, mutta onneksi ei tarvitse tehdä, koska oma mieheni tykkää meidän kisuista aivan valtavasti ja minusta kanssa *hymy*Ihan samaa mieltä Evilin kanssa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ruuvit löysällä sun äijälläs laita se paska kiertoon ja hoida kissas kunnolla!!!!!!!!
Eläkä saatana nlyki sitä kissaa sen kuseen se on muutenkin saanut kärsii jo äijäs käytöksestä. Tommosii miehii pitää karttaa ku ruttoo!!!!!!!!!!!!!!! Äijäs on skitso oman napansa tuijottaja!!!!!!!!!! - Kaviaaria.kahdelle
Kaviaaria.kahdelle kirjoitti:
Ihan samaa mieltä Evilin kanssa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ruuvit löysällä sun äijälläs laita se paska kiertoon ja hoida kissas kunnolla!!!!!!!!
Eläkä saatana nlyki sitä kissaa sen kuseen se on muutenkin saanut kärsii jo äijäs käytöksestä. Tommosii miehii pitää karttaa ku ruttoo!!!!!!!!!!!!!!! Äijäs on skitso oman napansa tuijottaja!!!!!!!!!!Olipas nyt kauheet kirosanat voi h.elvetti sentäs :DDDD
- kissa sänkyyn???
Otat kissan viereesi...siis sänkyyn, jossa nukut???
Kissa on saastainen elukka, jonka ulosteesta voit saada todella vaarallisen pöpön.
Kissa nuolee usein persettään, sitte se nuolee esim. sun kättä ja hyi helevetti.
Jos mun muija tois meille kissan, molemmat lentäs sillä sekunnilla heti pihalle.
Ei, en ole eläinten vihaaja, meillä on pieni sylikoira, koulutettu sellainen. Se ei varmasti kuse, eikä pasko sisälle, ei hypi vasten vieraita ihmisiä, ei kerjää ruokaa pöydästä, ei makaa, tai nuku tuoleilla, sohvalla, tai sängyllä ja mikä tärkeintä, ei varmasti ala heti räkyttää ovikellon soidessa.
Ei, en ole hakkaamalla kouluttanut sitä, vaan järjellä, kärsivällisyydellä ja makupaloilla. - Ööööhh
kissa sänkyyn??? kirjoitti:
Otat kissan viereesi...siis sänkyyn, jossa nukut???
Kissa on saastainen elukka, jonka ulosteesta voit saada todella vaarallisen pöpön.
Kissa nuolee usein persettään, sitte se nuolee esim. sun kättä ja hyi helevetti.
Jos mun muija tois meille kissan, molemmat lentäs sillä sekunnilla heti pihalle.
Ei, en ole eläinten vihaaja, meillä on pieni sylikoira, koulutettu sellainen. Se ei varmasti kuse, eikä pasko sisälle, ei hypi vasten vieraita ihmisiä, ei kerjää ruokaa pöydästä, ei makaa, tai nuku tuoleilla, sohvalla, tai sängyllä ja mikä tärkeintä, ei varmasti ala heti räkyttää ovikellon soidessa.
Ei, en ole hakkaamalla kouluttanut sitä, vaan järjellä, kärsivällisyydellä ja makupaloilla.anteeksi vain mutta kissa ei ole saastainen sillä se puhdistaa itseään useammin kuin sinä itseäsi.
- Onneksi.-
kissa sänkyyn??? kirjoitti:
Otat kissan viereesi...siis sänkyyn, jossa nukut???
Kissa on saastainen elukka, jonka ulosteesta voit saada todella vaarallisen pöpön.
Kissa nuolee usein persettään, sitte se nuolee esim. sun kättä ja hyi helevetti.
Jos mun muija tois meille kissan, molemmat lentäs sillä sekunnilla heti pihalle.
Ei, en ole eläinten vihaaja, meillä on pieni sylikoira, koulutettu sellainen. Se ei varmasti kuse, eikä pasko sisälle, ei hypi vasten vieraita ihmisiä, ei kerjää ruokaa pöydästä, ei makaa, tai nuku tuoleilla, sohvalla, tai sängyllä ja mikä tärkeintä, ei varmasti ala heti räkyttää ovikellon soidessa.
Ei, en ole hakkaamalla kouluttanut sitä, vaan järjellä, kärsivällisyydellä ja makupaloilla.koira ei persettään nuole korkeintaan vaan omistajansa naamaa.
- ^^^^.
Kaviaaria.kahdelle kirjoitti:
Ihan samaa mieltä Evilin kanssa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ruuvit löysällä sun äijälläs laita se paska kiertoon ja hoida kissas kunnolla!!!!!!!!
Eläkä saatana nlyki sitä kissaa sen kuseen se on muutenkin saanut kärsii jo äijäs käytöksestä. Tommosii miehii pitää karttaa ku ruttoo!!!!!!!!!!!!!!! Äijäs on skitso oman napansa tuijottaja!!!!!!!!!!Onpa alaarvoisia kirjoituksia.>>skitso
miehellesi neuvoon' lähde äkkiä pois! olet todella väärässä suhteessa.
tämä naisella ei ole kykyä päättää kumpi on sänkyyn sopivampi kumppani.
mies hanki itselle oma mirri joka kehrää vaan sulle.- Vilicat
Jätä mustasukkainen mies, Älä kissaasi
- cateducator
Onneksi.- kirjoitti:
koira ei persettään nuole korkeintaan vaan omistajansa naamaa.
Koiran nuolemisen perusteena ei kuitenkaan ole tykkäminen, vaan alistaminen.
- tykkäähän se koira
cateducator kirjoitti:
Koiran nuolemisen perusteena ei kuitenkaan ole tykkäminen, vaan alistaminen.
makupaloista ja manipuloi omistajaansa niitä antamaan.
- samoin koiran
tykkäähän se koira kirjoitti:
makupaloista ja manipuloi omistajaansa niitä antamaan.
omistaja manipuloi koiraansa makupaloja ansaitsemaan, hieno suhde :)
- saastainen eläin
Ööööhh kirjoitti:
anteeksi vain mutta kissa ei ole saastainen sillä se puhdistaa itseään useammin kuin sinä itseäsi.
Taidat sitte olla melkonen sika.
Kissa "puhdistaa" itseään nuolemalla. Kissan suu on yksi likaisimmista paikoista maailmassa, koska se nuolee persettään.
Perseen nuolennan jälkeen se nuolee itseään, jonka jälkeen sinä silität sitä, jonka jälkeen sormesi käyvät vaikka missä.
Minunkin mielestä kissa on saastainen elukka. - Voi ei apua!
saastainen eläin kirjoitti:
Taidat sitte olla melkonen sika.
Kissa "puhdistaa" itseään nuolemalla. Kissan suu on yksi likaisimmista paikoista maailmassa, koska se nuolee persettään.
Perseen nuolennan jälkeen se nuolee itseään, jonka jälkeen sinä silität sitä, jonka jälkeen sormesi käyvät vaikka missä.
Minunkin mielestä kissa on saastainen elukka.No ei tarvi kisssaa silittää jos on niin bakteerikammoinen ihminen.. Eikä niitä käsiä suuhun tarvi tunkea silityksen jälkeen, voi vaikka pestä kädet jos tuntee sen tarpeelliseksi :DDD huhhhuh.
- ....
saastainen eläin kirjoitti:
Taidat sitte olla melkonen sika.
Kissa "puhdistaa" itseään nuolemalla. Kissan suu on yksi likaisimmista paikoista maailmassa, koska se nuolee persettään.
Perseen nuolennan jälkeen se nuolee itseään, jonka jälkeen sinä silität sitä, jonka jälkeen sormesi käyvät vaikka missä.
Minunkin mielestä kissa on saastainen elukka.Miehetkin nuolevat naisen xxxxxx ... Ja nainen pistää miehen xxxxx suuhunsa.
Kissa ei ole saastainen elukka, mutta ihmiset ovat. - hyvä muija on siisti
Voi ei apua! kirjoitti:
No ei tarvi kisssaa silittää jos on niin bakteerikammoinen ihminen.. Eikä niitä käsiä suuhun tarvi tunkea silityksen jälkeen, voi vaikka pestä kädet jos tuntee sen tarpeelliseksi :DDD huhhhuh.
Olen seukannut, tai yrittänyt seukata parin muijan kaa, joilla oli kissoja. Kummastakaan ei kehittyny mitää, ku ne oli nii vitun epäsiistejä.
Niitten kämpät haisi kissankuselle, karvoja oli joka paikassa ja sit ne katin pirulaiset käveli joka paikassa pöydällä jne.
Oonkin tehny päätöksen, et ainaku joku typy tulee esim. baaris juttelee, tai jotai, niin kysyn jo alkumetreil, et onks sul kissaa, jos on nii en lähe ees panee sitä. - KISSAaqaa
EvilCat kirjoitti:
Vaihda mies sellaiseen, joka tykkää kissoista, katoppa, kun maailma on miehiä täynnä ja ei yksi vinkuintiaani ole sen keskinapa!
Vaan kissaasi et osaa "opettaa" ei kissalle saa tehdä mitään tuollaista, mitä olet tehnyt, tai tämä kanssasi asuva epämiellyttävä kissanvihaaja ehdottaa! Kissa tarvitsee aina puhtaan hiekkalaatikon, ei siellä saa olla yhtään kakkapökälettä, kun hän on menossa sinne pisulle. Hiekan täytyy olla puhdas ja lisää aina uusi kerros hiekkaa pinnalle, kun sinne ilmestyy märkä pissatäplä! Laita vaikka 2 laatikkoa eri puolille asuntoa, niin varmasti kisu alkaa tehdä pisunsa oikeaan osoitteeseen. Eikä saa huutaa maukulle!
Eri juttu on, jos kisullasi on joku vaiva, niin vie se lääkäriin tarkistettavaksi, koska silloin saattaa pissat lirahdella minne sattuu.
Miltäs itsestäsi tuntuisi, jos sinulta lirahtaisi ja joku pläjäyttäisi naamasi kuseesi!
P.S Vaihda se mies! ;) Minä ainakin vastaavassa tilanteessa tekisin niin, mutta onneksi ei tarvitse tehdä, koska oma mieheni tykkää meidän kisuista aivan valtavasti ja minusta kanssa *hymy*ota kisu, hanki toinen miessen sä saatkerran elämäs AJATTELE!
- eläinrakas ja hirviö
Ei eläimiä idiooteille: Kyllä kissat ja koirat on paljon viisaampia kuin luulet. En halua tietää, mitä sinä tekisit.
Olin kerran yhden hyypiön kanssa yhdessä, joka tarvitsi asuntoa meillä, joka potki kissaani ja myös tappoi sen. Toinen kissa ja me surimme kovasti.
Siihen loppui "seurustelu", enkä ikinä enään ottaisi sellaista kaveria, joka ei pidä eläimistä. - ------
hyvä muija on siisti kirjoitti:
Olen seukannut, tai yrittänyt seukata parin muijan kaa, joilla oli kissoja. Kummastakaan ei kehittyny mitää, ku ne oli nii vitun epäsiistejä.
Niitten kämpät haisi kissankuselle, karvoja oli joka paikassa ja sit ne katin pirulaiset käveli joka paikassa pöydällä jne.
Oonkin tehny päätöksen, et ainaku joku typy tulee esim. baaris juttelee, tai jotai, niin kysyn jo alkumetreil, et onks sul kissaa, jos on nii en lähe ees panee sitä.Huh, ei uskois naisista :SS Itse kuitenkin pidän kissan astian ja kämpän siistinä mutta olen törmännyt semmoseenki joka ei siivonnut koiran paskoja asunnostaan.-.
- Kissat ja koirat
kissa sänkyyn??? kirjoitti:
Otat kissan viereesi...siis sänkyyn, jossa nukut???
Kissa on saastainen elukka, jonka ulosteesta voit saada todella vaarallisen pöpön.
Kissa nuolee usein persettään, sitte se nuolee esim. sun kättä ja hyi helevetti.
Jos mun muija tois meille kissan, molemmat lentäs sillä sekunnilla heti pihalle.
Ei, en ole eläinten vihaaja, meillä on pieni sylikoira, koulutettu sellainen. Se ei varmasti kuse, eikä pasko sisälle, ei hypi vasten vieraita ihmisiä, ei kerjää ruokaa pöydästä, ei makaa, tai nuku tuoleilla, sohvalla, tai sängyllä ja mikä tärkeintä, ei varmasti ala heti räkyttää ovikellon soidessa.
Ei, en ole hakkaamalla kouluttanut sitä, vaan järjellä, kärsivällisyydellä ja makupaloilla.Niin että koirahan ei nuole persettään eikä yleensäkään nuole ihmisten käsiä ja naamojasen jälkeen? Hieno logiikka! Näin se maailma pyörii.
- m
kissa sänkyyn??? kirjoitti:
Otat kissan viereesi...siis sänkyyn, jossa nukut???
Kissa on saastainen elukka, jonka ulosteesta voit saada todella vaarallisen pöpön.
Kissa nuolee usein persettään, sitte se nuolee esim. sun kättä ja hyi helevetti.
Jos mun muija tois meille kissan, molemmat lentäs sillä sekunnilla heti pihalle.
Ei, en ole eläinten vihaaja, meillä on pieni sylikoira, koulutettu sellainen. Se ei varmasti kuse, eikä pasko sisälle, ei hypi vasten vieraita ihmisiä, ei kerjää ruokaa pöydästä, ei makaa, tai nuku tuoleilla, sohvalla, tai sängyllä ja mikä tärkeintä, ei varmasti ala heti räkyttää ovikellon soidessa.
Ei, en ole hakkaamalla kouluttanut sitä, vaan järjellä, kärsivällisyydellä ja makupaloilla.entäpä koirasti joka nuolee omien jätöstensä lisäksi mm. muiden eläinten jätöksiä jne joka kerta kun käyt ulkona? mieti tätä ensi kerralla kun annat koiran nuolla omaa kättäsi. kissa on siisti eläin joka ei suostu käymään laatikolla jos se on jätetty siivoamatta. jutun aloittajalle vinkiksi tämä, todennäköisesti on omaa syytäsi että kissa pissaa lattialle. tai vielä todennäköisemmin kissa protestoi koska ei siedä miestäsi. toisin sanoen hankkiudu siitä äijästä eroon ja lopeta kissasi järjetön rankaiseminen!! se kuitenkin taitaa tietää paremmin ;)
- PÄH
m kirjoitti:
entäpä koirasti joka nuolee omien jätöstensä lisäksi mm. muiden eläinten jätöksiä jne joka kerta kun käyt ulkona? mieti tätä ensi kerralla kun annat koiran nuolla omaa kättäsi. kissa on siisti eläin joka ei suostu käymään laatikolla jos se on jätetty siivoamatta. jutun aloittajalle vinkiksi tämä, todennäköisesti on omaa syytäsi että kissa pissaa lattialle. tai vielä todennäköisemmin kissa protestoi koska ei siedä miestäsi. toisin sanoen hankkiudu siitä äijästä eroon ja lopeta kissasi järjetön rankaiseminen!! se kuitenkin taitaa tietää paremmin ;)
Tästä mäkin tykkään ja ihan oikee vastaus!!!!!! Hyvä!!!!
- yksinmerilläkaksin
m kirjoitti:
entäpä koirasti joka nuolee omien jätöstensä lisäksi mm. muiden eläinten jätöksiä jne joka kerta kun käyt ulkona? mieti tätä ensi kerralla kun annat koiran nuolla omaa kättäsi. kissa on siisti eläin joka ei suostu käymään laatikolla jos se on jätetty siivoamatta. jutun aloittajalle vinkiksi tämä, todennäköisesti on omaa syytäsi että kissa pissaa lattialle. tai vielä todennäköisemmin kissa protestoi koska ei siedä miestäsi. toisin sanoen hankkiudu siitä äijästä eroon ja lopeta kissasi järjetön rankaiseminen!! se kuitenkin taitaa tietää paremmin ;)
Juu, veljen kaikki kolme koiraa kävivät VUORONPERÄÄN syömässä samasta hevosen tuoreesta lantakasasta.......
Ja kyllä järsivät kirppuja turkistaan ja sitten pussaavat sinua...... - buhahahaha
hyvä muija on siisti kirjoitti:
Olen seukannut, tai yrittänyt seukata parin muijan kaa, joilla oli kissoja. Kummastakaan ei kehittyny mitää, ku ne oli nii vitun epäsiistejä.
Niitten kämpät haisi kissankuselle, karvoja oli joka paikassa ja sit ne katin pirulaiset käveli joka paikassa pöydällä jne.
Oonkin tehny päätöksen, et ainaku joku typy tulee esim. baaris juttelee, tai jotai, niin kysyn jo alkumetreil, et onks sul kissaa, jos on nii en lähe ees panee sitä.Hienoa! :D tämä vahvistaa päätöstäni hommata kissan! Sillä pääsee eroon säälipillunvonkaajista baarissa ja kotibileissä! Taas yksi hieno meriitti kissoille!
Mut on ne koiratkin kivoja. - duggist
kissa sänkyyn??? kirjoitti:
Otat kissan viereesi...siis sänkyyn, jossa nukut???
Kissa on saastainen elukka, jonka ulosteesta voit saada todella vaarallisen pöpön.
Kissa nuolee usein persettään, sitte se nuolee esim. sun kättä ja hyi helevetti.
Jos mun muija tois meille kissan, molemmat lentäs sillä sekunnilla heti pihalle.
Ei, en ole eläinten vihaaja, meillä on pieni sylikoira, koulutettu sellainen. Se ei varmasti kuse, eikä pasko sisälle, ei hypi vasten vieraita ihmisiä, ei kerjää ruokaa pöydästä, ei makaa, tai nuku tuoleilla, sohvalla, tai sängyllä ja mikä tärkeintä, ei varmasti ala heti räkyttää ovikellon soidessa.
Ei, en ole hakkaamalla kouluttanut sitä, vaan järjellä, kärsivällisyydellä ja makupaloilla.mitenkä teidän itsenne puhtaus. muistatko sinä pestä itsesi aina ennen maatemenoa..tai yleensä vuoteeseesi taikoja tekemään.. olet itekäs.
- jepajeih
hyvä muija on siisti kirjoitti:
Olen seukannut, tai yrittänyt seukata parin muijan kaa, joilla oli kissoja. Kummastakaan ei kehittyny mitää, ku ne oli nii vitun epäsiistejä.
Niitten kämpät haisi kissankuselle, karvoja oli joka paikassa ja sit ne katin pirulaiset käveli joka paikassa pöydällä jne.
Oonkin tehny päätöksen, et ainaku joku typy tulee esim. baaris juttelee, tai jotai, niin kysyn jo alkumetreil, et onks sul kissaa, jos on nii en lähe ees panee sitä.Mä rupeen tekee samalla tavalla!
kiitti vinkist :)
- astia ei ole puhdas
Olette aivan saatanan sairaita molemmat. Mieti kaks kertaa ämmä, et jos kissa on ollu sulla 7 vuotta ja silloin tällöin pissaa lattialle, vaikka sitä väkivaltaisesti "opetat" niin miksi ei ole lakannut pissaamasta lattialle, miksikö? Siksi että kissa on erittäin tarkka astian puhtaudesta ja hajuista, syy lattialle pissaamisesta löytyy juuri siitä, astia ei ole puhdas.
- sivusta seurannut
Voi olla toinenkin syy. Kissa saattaa haluta kertoa jotakin. Vanhemmillani on kissa, joka yhdessä vaiheessa teki tarpeensa muualle kuin laatikkoon. Ihmettelivät miksi, koska laatikko oli todella puhdas. Muistan kuinka isäni oli vihainen, kun kisu eräänä yönä oli tehnyt pisut hänen puolelleen parisänkyyn sillä aikaa kun isäni oli herännyt yöllä vessaan. Laatikko oli siivottu juuri ennen nukkumaan menoa.
Eräänä päivänä äiti sattui näkemään kissan laatikolla. Siitä seurasi ahaa-elämys. Kissa on niin pitkä, ettei se mahdu istumaan ryhdikkäästi laatikossa. Se etsi pitkään hyvää kohtaa ja asentoa ja teki lopulta tarpeensa kumarassa. Äiti poisti hiekkalaatikosta katoksen ja sen jälkeen kissa ei ole kertaakaan tehnyt tarpeitaan muualle. Nyt on selvää myös se, miksi pissaili välillä nimenomaan isän puolelle parisänkyyn (se yöllinen kerta ei ollut ainoa). No isähän heillä sen laatikon siivoaa :) Isälle piti kertoa, ettei laatikko ollut hyvä. - trytryur766746754674
sivusta seurannut kirjoitti:
Voi olla toinenkin syy. Kissa saattaa haluta kertoa jotakin. Vanhemmillani on kissa, joka yhdessä vaiheessa teki tarpeensa muualle kuin laatikkoon. Ihmettelivät miksi, koska laatikko oli todella puhdas. Muistan kuinka isäni oli vihainen, kun kisu eräänä yönä oli tehnyt pisut hänen puolelleen parisänkyyn sillä aikaa kun isäni oli herännyt yöllä vessaan. Laatikko oli siivottu juuri ennen nukkumaan menoa.
Eräänä päivänä äiti sattui näkemään kissan laatikolla. Siitä seurasi ahaa-elämys. Kissa on niin pitkä, ettei se mahdu istumaan ryhdikkäästi laatikossa. Se etsi pitkään hyvää kohtaa ja asentoa ja teki lopulta tarpeensa kumarassa. Äiti poisti hiekkalaatikosta katoksen ja sen jälkeen kissa ei ole kertaakaan tehnyt tarpeitaan muualle. Nyt on selvää myös se, miksi pissaili välillä nimenomaan isän puolelle parisänkyyn (se yöllinen kerta ei ollut ainoa). No isähän heillä sen laatikon siivoaa :) Isälle piti kertoa, ettei laatikko ollut hyvä.Mainio tarina!
- hei haloooo
Kissa on joko sairas, tai sitten se protestoi huonoa hoitoa. Vie eläinlääkärille ensin tutkimuksiin. Sitten voit etsiä syytä itsestäsi. Jos ei vikaa löydy, anna kissa parempaan kotiin.
Ja lopeta se kissan "kurittaminen". Kissa ei ymmärrä miksi niin teet. Sairasta ja turhaa.- någen finne igen
Taas täällä kirjoitetaan lähetteitä lääkärille. Hyvin menee suomalaiset.
- Slibovits
Melkein tekis mieli väittää että "Ei eläimiä idiooteil"
"hei haloooo" te ette ole kissaa tainnut ikinä omistaa....
Itellä ainakin kissa lopetti kusemisen lattialle ja nurkkiin kun kastoi kissan nokan tai tassut kusessa.
Mutta kun ei eläimiä idiooteille ja hei haloooo teillä kun tuntuu olevan parempia neuvoja niin kertokaa toki meillekkin????- Kissanomistaja
Itselläni on kissoista kokemusta vuosikymmenien ajalta, tälläkin hetkellä on kaksi; siskoksia jotka meillä (minulla ja aviomiehelläni) olleet kohta viisi vuotta. Kumpikaan näistä ei ole YHTÄÄN AINOAA KERTAA koko tänä aikana pissannut muualle kuin hiekkalaatikkoon. Samaten ainoakaan muu kissa jonka kanssa olen koskaan tekemisissä ollut ei ole pissannut matoille yms. PAITSI jos kissalla on oikeasti ollut joku hätänä. Esim. kivulias virtsatietulehdus saa aikaan sitä, että kissa alkaa vältellä hiekkalaatikkoa. Tietysti, jos laatikko on likainen, kissa hyvin siistinä eläimenä myös välttelee sitä.
On mielipuolisen typerää eläimen inhimillistä sekuntiakaan kuvitella että kissa pissaisi matolle jonkinlaisena "protestina" tai "vittuillakseen". Samaten on täysin turhaa yrittää mitenkään opettaa kissaa pois tuosta työntämällä sen nenää tai tassuja virtsaan! Koko ajatuskin on sairas. Kissa menee AINA mielellään hiekkalaatikolleen tekemään tarpeensa, jos laatikko on puhdas ja kissa on terve.
Sekä aloittaja että miehensä ovat sellaisia ihmisiä, joilla ei koskaan pitäisi olla minkäänlaisia eläimiä hoidossaan. Tuo kissaraukka, jolla ilmiselvästi on pahasti jotain vialla, ansaitsisi paremman kodin jossa sitä rakastetaan eikä kiduteta. - Rose's street
Kissanomistaja kirjoitti:
Itselläni on kissoista kokemusta vuosikymmenien ajalta, tälläkin hetkellä on kaksi; siskoksia jotka meillä (minulla ja aviomiehelläni) olleet kohta viisi vuotta. Kumpikaan näistä ei ole YHTÄÄN AINOAA KERTAA koko tänä aikana pissannut muualle kuin hiekkalaatikkoon. Samaten ainoakaan muu kissa jonka kanssa olen koskaan tekemisissä ollut ei ole pissannut matoille yms. PAITSI jos kissalla on oikeasti ollut joku hätänä. Esim. kivulias virtsatietulehdus saa aikaan sitä, että kissa alkaa vältellä hiekkalaatikkoa. Tietysti, jos laatikko on likainen, kissa hyvin siistinä eläimenä myös välttelee sitä.
On mielipuolisen typerää eläimen inhimillistä sekuntiakaan kuvitella että kissa pissaisi matolle jonkinlaisena "protestina" tai "vittuillakseen". Samaten on täysin turhaa yrittää mitenkään opettaa kissaa pois tuosta työntämällä sen nenää tai tassuja virtsaan! Koko ajatuskin on sairas. Kissa menee AINA mielellään hiekkalaatikolleen tekemään tarpeensa, jos laatikko on puhdas ja kissa on terve.
Sekä aloittaja että miehensä ovat sellaisia ihmisiä, joilla ei koskaan pitäisi olla minkäänlaisia eläimiä hoidossaan. Tuo kissaraukka, jolla ilmiselvästi on pahasti jotain vialla, ansaitsisi paremman kodin jossa sitä rakastetaan eikä kiduteta.Minun kissa "protestoi" kusemalla ei-laatikkoon. Siis esimerkiksi lankakoppaan on kussut koska hänestä laatikko oli liian likainen (haisi pesuaineelle?).
- 34323423432423324234
Näkee näitä idioottiomistajia taas....
Meillä ainut kerta, kun kissa pissinyt muualle kun astiaan ovat olleet = kissanvessa oli väärässä paikassa, kissa ei pitänyt sinne pissimisestä ja toinen oli, että vääränlainen hiekka.
Omistajassa yleisemmin vika, jos kissa pissaa muualle, jossei kissassa itsesssään muuten vikaa (sairaus) - Just joo
nainen&kissa: Lopettakaa heti tuo eläinrääkkäys. Te olette ihan sairaita. Ei kissa tuollaista asiaa opi. Mä voin mielläni tulla sulle tekemään samalla lailla, katotaan mihin sä luikit pariksi tunniksi kun kunnolla ottaa niskasta kiinni ja työnnän pääsi vessanpönttöön.
Sä voit kissaa kieltää joissakin asioissa kun se on tekemässä sitä mut siihen kusemiseen ja paskomiseen lattialle ei ole mitään muuta syytä kuin se että laatikon hiekka on paskasta. Se hiekka pitää vaihtaa kokonaan riittävän usein ja laatikko pitää desinfioida. - oiuhoh
Kissaa ei voi verrata millään lailla lapseen. lapsi on patologinen valehtelija, kissa ei valehtele.
- Kissa Miukunen
Joo, voisin tulla kastamaan sun naamasi ja kätesi kusessasi. Oikeesti, tällaista lukiessa ei voi kuin todeta, että ihminen on luomakunnan julmin olio.
Kissa ei todellakaan opi tuollaisesta mitään! MIETI NYT VÄHÄN. Kissa on ollut sulla SEITSEMÄN vuotta ja sä olet sitä seitsemän vuotta kastanut kusessaan ja aina sen jälkeen kissa menee peloissaan piiloon... Voisi kuvitella, että tulisi jo mieleen, että hei onkohan tässä mun "koulutustavassa" jotakin vialla.
Miehesi on varmaan huolissaan kissastasi eikä mitään mustasukkainen. Niin jokainen normaali ihminen olisi. Tosin ei tuo koppin sulkeminenkaan auta.
Kannattaa miettiä syitä sille, miksi kissa kusee vielä seitsemän vuoden jälkeen muualle kuin laatikkoonsa. Se voi olla esim. kipeä (tuskin käytät eläinlääkärissäkään, kun noin hyvin osaat hoitaa), se voi PELÄTÄ SINUA k*usipäistä omistajaansa, kissanhiekka on liian sontaista (et varmaan muista siivota edes päivittäin), käytät jotain hiekkaa johon kissa ei mene (esim. kristallihiekka sattuu monia kissoja tassuihin).
AARGH. Että pistää vihaksi tuollaiset ihmiset. Toivon sun kissalle kaikkea hyvää, esim. uutta omistajaa 7 vuoden h*elvetin jälkeen.- 3 tyttären isä
Syuomalainen nainen ei ole koskaan väärässä. koska hänen aivonsa tunneperäisesti muutta pahimmankin valheen ja vääryyden oikeaksi, koska naisen aivot muuttavat naisen kokeman tunteen totuudeksi.
- paikallisiin
3 tyttären isä kirjoitti:
Syuomalainen nainen ei ole koskaan väärässä. koska hänen aivonsa tunneperäisesti muutta pahimmankin valheen ja vääryyden oikeaksi, koska naisen aivot muuttavat naisen kokeman tunteen totuudeksi.
3 tyttären isä: ..." koska naisen aivot muuttavat naisen kokeman tunteen totuudeksi." ...
JUURI NÄIN. Eli jos tiistaina sataa, niin nainen voi täysin järkiperustein peruttaa seuraavaksi viikonlopuksi jo sovitun lomamatkan. Näin on käynyt!
- 3971
Noh, toinen huomioni herättänyt epäkohta on saanut jo monet kirjoittamaan.
Koiria ei kouluteta niin, että väärään paikkaan pissaamisesta paiskataan kantokoppaan vartiksi. Voit tämän kertoa miehellesi. Hei arvon kansalaiset tän on pakko olla PROVO
- Ossaus
Totaalisen sairas juttu - jopa provoksi.
Mene lääkäriin mielentilatutkimukseen. - AnteroVir
Minä kusin eukkoni kissan päälle. Akka älysi luopua silloin kissastaan. Vitutti sen kuseskelut ja sähinät. Ja olin huomiosta mustasukkainen sille katille, mutta hävisi katti kuitenkin. Akka on onnellinen nyt ilman kissaa. Kyllä jokainen järkevä ihminen valitsee miehen eikä kissaa.
- Äärettömän ääliö!!
Tollasta munatonta idioottia ei kenenkään pitäisi valita, vaan kaikki kaltaisesi joutaa kuolla sukupuuttoon.
- Yatzi
Jos joku, niin sinä olet SAIRAS. Toivottavasti joku älyää kusta sun päällesi.
- Pöhve
Anterovir... taidat olla eunukki josta ei oo paljon iloa kenellekään.
- 1+6
Ei voi muuta sanoa ku mitä vittua?
Ajattele jos jokainen joka ei tykkää susta tulis lirauttelemaan sun päälle. Olisit varmaan yltä päältä kusessa 24/7.
- viento81
Kissa Miukunen, sinulla oli äärettömän hyvä viesti, veit niin sanat suustani! Noniin kissanomistaja, sinun kannattaisi nyt vähän vastailla näihin viesteihin jotta saat pääsi selväksi, rakentava keskustelu on se millä homma tervehtyy!
Varmasti rakastat kissaasi omalla tavallasi, mutta et ehkä tiedä eläimistä kovin paljon.
Ja viel yks juttu, jos miehesi on todellakin niin LAPSELLINEN JA KYPSYMÄTÖN ETTÄ ON MUSTASUKKAINEN KISSALLE, MÄ SANON ETTÄ HEITÄ TOLLANEN UKKO ULOS! jos ei osaa kunnioittaa sinun ja kissan, niin, hieman omituista suhdetta kylläkin, niin mikä mies se sellanen on.- samataiheet erinimet
Retu Kiviselle kävi niin, että Dino, tosin dinosauruksenpoikanen heitti Retun itsensä ulos eikä Retu älynnyt hypätä lasittomasta ikkunasta sisälle niinkuin Dino teki. Ehkä olisi parasta antaa kissan ratkaista tässäkin tilanteessa kuka saa lähteä?
http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/1/o5qPbi5aZ1I
- MiljaMehiläinen
Kissa ei viihdy kodissaan, jos pissii väärään paikkaan. Antakaa kissa heti pois. Kissa ei missään tapauksessa tajua kurittamisesta yhtään mitään. Ja tyhjäpäät vielä ylpeilee sillä "kuinka meidän kissa lopetti ainakin pissimisen". S-----tana. Tekis mieli upottaa nokkanne arvatkaa minne.
no huh huh.. ehkä kissan kanssa on alusta alkaen tehty jotakin väärin jos noin käyttäytyy ja lattioille pissii, tai sitten on eläin kipeä tai juurikin tuo laatikko likainen..
ja ilmeisesti mies aikaa tulevia lapsiaan kurittaa laittamalla lapset häkkiin ja pimeään vartiksi niin johan ne kasvaa terveessä ympäristössä tasapainoisiksi ihmisiksi..- voi jestas
Koirakaan ei opi jos sen kuono painetaan pissaan, ei se tajua että se pissa on väärässä paikassa. Kissan saa pissimään hiekka-astiaan pesemällä se hiekka-astia kloritilla, se tuoksu vetää kissoja puoleensa. Koiria ei kuriteta ollenkaan, vaan toivottu käytös palkitaan, vai et kai oikeasti kuvittele, että koiria kuritetaan ? Kokeile jos kissa jää väärään paikkaan pissaamisesta kiinni, viedä se vaikka kesken pissaamisen hiekkalaatikkoon, tehkööt sinne loput. Ja kyllä oikeassa mies on, jos et kissan pärjää niin miten lasten ? Ihan oikeasti, kissat nyt kun ovat satojatuhansia kertoja helpompia tapauksia. Ja pissaaminen loppuu kun leikkautat ne.
- susssssss
Pitäisköhän sun hankkia ihan oikeita ongelmia joista valittaa?
Neuvoni on luovu kissasta, sekä miehestä. - jhjhjhjk
Jos mies ei tykkää kissasta niin no, jos on suomalainen, niin ei välttämättä ole aihetta pelkoon. Mutta varoituksen sanana kerron tapahtuman, joka sattui erään ystäväni naapurille.
Eli naisella oli kerrostaloasunnossaan kaupungissa kissa. Hänen luokseen muutti ulkomaalainen miesystävä asumaan, olisikohan ollut Marokosta tai jostakin arabimaasta ainakin oli.
Mies inhosi kissaa. Kerran, kun tämä nainen oli pidemmän aikaa poissa kotoa käymässä jossain, kotiin palattuaan kissa vain oli kadonnut. Mies väitti ettei tiennyt, mihin kissa oli hävinnyt ja miten, mutta eiköhän liene selvää että tämä oli tappanut ja hävittänyt sen.- trytryt5465456543543
Samaa mieltä.
- meehoito
Mee hoitoon ja ota mies ja kissa mukaan :D
- Naama kuseen
Naama kusee toimii vain alle puolen vuoden ikäisillä kissoilla joita opetetaan sisäsiistiksi. Jotain vikaa akassa ja/tai katissa. Hoitoon kaikdd
- VIIKATE.
Pörrö ihminen. ME. Kissat olemme hyvi itsenäisiä eläimiä ja meidän " viestejämme " on teidän ihmisten syytä opetella. Isäntäni on minusta, VIIKATTEESTA kertonut jo montakin tarinaa.. , joita olen hänelle kertonut. Joskus... voitte te TYHMÄT ihmiset päästä " nauttimaan " niistä. Katsotaan.. , katsotaan .. . Oletteko niiden arvoisia. Terveisin: VIIKATE.
- 13+1
Et ole VOINUT kirjoittaa tätä tosissasi... Suosittelisin minäkin lääkärille menoa, mutta vie kissa ensin eläinlääkäriin, esim. virtsakivet ovat yleisiä kissoilla ja niistä kärsivä kissa usein pissailee TAHATTOMASTI minne hyvänsä.
Ps. Ei tuo miehesikään mustasukkaisuus KISSASTA ja komerovinkit ihan terveiltä kuulosta. - tell me about
hei kaikki
otetaan parit hiivat tähän väliin ja jatketaan sit
peace - sisilina
Tän on pakko olla joku provo!
Kissalle riittää kielloksi tietyllä äänen sävyllä puhuttelu. Mutta kuten tässä tapauksessa 99% varmuudella likaisen vessan takia lootan viereen mennyt pissi on omistajan vika, ei kissan!
Ja jos kissa on esim poissaollessasi tehnyt jotain "pahuuksia" niin niistä on turha sitä kotiin tullessa moittia tai rankaista. Koska kissa ei ymmärrä mistä rankaistaan.
Suosittelen tämän ketjun aloittaneelle tutustumista lajiin ennen kuin hankkii lemmikin. Edes koira ei opi sillä, että sen nenä laitetaan pissaan... järjen käyttö sallittua!.. peräti suotavaa!!!
Ja kyllä puhun aiheesta mistä tiedän! Minulla ja miehelläni on tälläkin hetkellä 10 kissaa (ihan sisäkissoina). Ei tarvitse paljoa vaivaa että oppii tuntemaan miiden eri kompeet.
PS. Ukko joka on mustasukkainen kissalle, on sairas. Se olisi sinulle ihmislapsestakin mustasukkainen. Jätä vielä kun ei ole enempiä sidoksia. Kissat ei ole tyhmiä eläimiä..- osaavat pysyä kaukana sellaisista jotka mahd niitä hätyyttävät tms.- Ei juu
JESS!!!!!!!!!
- Kissat saunan taakse
kissat ovat maailman vastenmielisimpiä otuksia,toivon sydämeni pohjasta että kissat kuolisivat sukupuuttoon.hyvät ihmiset jos mietitte kumman lemmikin laitatte niin koira ehdottomasti,kissoilla pirun sielu,eikä niistä ole tasan mitään muuta kuin haittaa.Kaikki kissaihmiset epäsiistejä ja idiootteja.
- Rose's street
Jos ei tykkää hiirenloukuista täälä maalla mitkä jää muiden elukoiden varpaisiin (yhden koiran jalka meni rotanloukkuun ja se piski oli entinen sitten) niin kissa on hyvästä.
- sdfoerq
Sinut sinne saunan taakse veisin...
- Iso mies
sdfoerq kirjoitti:
Sinut sinne saunan taakse veisin...
Tuleppa pikku rotta käymään oulussa,niin vedän sulta pään irti kusipää!!!!!
- Kissa kunniaan
Hei!
Jätä se mies pikemmiten! Mikäli mies ei välitä eläimistä eikä siedä että huomiot kissaasi, eikä ollenkaan ymmärrä, että se on sinulle rakas, et tule onnelliseksi hänen kanssa. - Voi rähmä...
Joopa joo kaikenlaisia typeryyksiä sitä tännekin kirjoitetaan. Ehkä aloittajan kannattaisi unohtaa miehet ja mennä vaikka sen kissan kanssa naimisiin...tai eiku tehän ootte jo naimisissa. Yhtä tyhmiä kaikki tyynni kissa ja sen omistaja ja se kundi joka on ehkä vieläkin maisemissa ja haluaisi laittaa kissan kaappiin. Tai ehkä se kundi kannattaisi laittaa sinne kaappiin, ulos saisi tulla vain silloin kun kissa on jossain piilossa. Jee jee...
- Tässä ehdotus
Vie itsesi ja miehesi lopetettavaksi ja antakaa se kissa jollekin joka osaa hoitaa sitä.
Jos eka vaihtoehto ei miellytä niin tässä toinen. Eroa miehestäsi sillä et ymmärrä parisuhteesta mitään. On todellakin uskomatonta että joudut puntaroimaan kumman valitset. Tollastahan ei puntaroi kun jokin henkisesti jälkeenjäänyt.
Vaikka toi viimeinen lause ei olekaan miehesi logiikkaa vaan oma päätelmäsi hänen sanomisistaan, niin jotain perrää siinä sentään on. Miten todellakin luulisit selviäväsi lapsenkasvatuksesta kun et 7 vuoden aikana saa edes kissaa koulutettua. Meinatko työntää lapsesikin naaman pas kaan kun hätä sen yllättää. Oot kyllä sairas emakko. - syyt-syvemmällä
Onko miehesi mustasukkainen ainoastaan kissallesi? Voisitte kokeilla viettää aikaa pari viikkoa ilman kissaa. Kissan voi siksi aikaa antaa hoitoon jollekin kisasta pitävälle tuttavalle. Olette nyt joutuneet kierteeseen ja oletatte kaikkien ongelmien johtuvan kissasta. Luulenpa vaan, että taustalla mättää joku muu asia.
Olen ollut kissankasvattaja yli kymmenen vuotta, enkä ole vielä tavannut nurkkiin pissailevaa kissaa. En ole myöskään tavannut miestä, joka olisi mustasukkainen eläimelle. Ehkä kissa oreilee huonosta ilmapiiristä. - Älyykkö
Kissa ja lapsi vaistoaa, että sulla on ukkosi kanssa kireät välit. Se on tressaantunut kuten mahdollinen tuleva lapsesikin. Myös tulevasta lapsesta tulee pahasti häiriintynyt, mikäli sellainen sattuisi teille syntymään. Sulla on ollut ankea lapsuus. Et ehkä itse tiedosta sitä. Et pysty antamaan miehellesi hellyyttä ja rakkautta. Et ehkä kenellekkään miehelle. Olet kylmä ja etäinen. Olet itse kasvanut kodissa, jossa kaikki on toisilleen hyvin etäisiä, tunteettomia ja kylmiä. Ei osata näyttää positiivisia tunteita kenellekkään ihmiselle. Jos saat lapsia, siirrät tunteettomuuden/kylmyyden heihin.Sinun pitää hakeutua heti terapiaan!!! Tämä on hyvin yleistä suomalaisessa yhteiskunnassa. Pystyt antamaan empatiaa VAIN eläimelle. Ei ihme, että miehesi on mustasukkainen su kissalle. Miehelläsi on satojatuhansia kohtalotovereita. tilanne ei korjaannu miestä vaihtamalla. Miehesi on fiksu kun hän nostaa asian, eli kissan pöydälle.Siksi suomi on täynnä koiria kusettavia masentuneita puolihulluja tyttöjä/naisia, jotka kuunntelee naisartistien itkuvirsiä kaupallisilta radiokanavilta.
- Criteroo
Jepp.Senverran vaan jotta kyl kissojen,niinku muidenki elukoiden,paikka on tasan tarkkaan muualla ku sängyssä.Ei ihme jos joku käärmeilee,kuka haluais muutenkaan eläinten seassa makailla??Ihmisten sänky on ihmisiä varten,nukkukoot lemmikit omilla paikoillaan.Ja joo,ei noi kissat mitään ruudinkeksijöitä oo,ei niitä kurittamalla kouluteta.Ne jos haluaa olla oppimatta ni nehän ei opi mitään,toisin ku koirat,jotka on sentään edes koulutettavissa olevia älykkäitä eläimiä.
- Rose's street
Oppiiko koira muka sisäsiistiksi jos aina länttäät sen kuonon pskaan tai kuseen? Ei opi, mene keskenäsi keksimään ruuteja.
- Murtsku
Kissasi on sinulle kuin lapsi, ellei mies hyväksy sitä. ehdotan, että vaihdat miestä. Se on vain minun mielipiteeni, mutta mieluummin luovun hyvästäkin vaimoehdokkaasta ennenkuin lapsestani.
- paavali.
Aika ihmeelistä että edes mietit kumman laitat pois.Kissan tietenkin jos osaat yhtään kunnioittaa miestäsi.Kissan kanssa tuskin saat lapsia ja pystyt harrastamaan sexiä,mutta jos nämä asiat ei ole tärkeitä niin hmmm...tietysti kissa ei osaa puhuakaan ja siitä ei juurikaan ole apua kodin töissä ja askareissa.Sitä paitsi kissasi kuolee lähiaikoina koska tuossa iässä alkaa olla ehtoopuolella elämässään,mies ehkä vielä sinnittelee kauemminkin mutta toisaalta tuota menoa menetät kyllä molemmat aikaa myöten.Lopuksi vielä en voi sietää kissoja ja niitten pistävää pissanhajua jota leijuu kerrostalon käytävillä jos yhdessäkään huoneessa on kissaa.
- katti 20v.
"Sitä paitsi kissasi kuolee lähiaikoina koska tuossa iässä alkaa olla ehtoopuolella elämässään"
Hah, hah siinäpä kuukauden aivopieru.....
- felisfelis
Jumalauta nainen! Etsi itsellesi MIES, siis ensinnäkin MIES ja sellainen joka myös pitää kissoista yhtälailla kuin sinäkin.
- kissan viiksi
Eräs tunnettu kissojen vihaaja/pelkääjä oli Napoleon Bonaparte
- eikissojavajakeille
vitunidiootit, kissat ei opi minkäänlaisesta kurituksesta rakentavasti mitään, ne tulee vaan pelokkaammiksi ja säikymmiksi ja tästä tulee tietty lisää hätäpaskoja/pissoja!
- Ehdotan
Jos miehellesi on niin huono itsetunto, että luulee 'häviävänsä' kissallesi. NIIN SUOSITTELEN JÄTTÄMÄÄN HÄNET!!!
- kissoista pitävä
Jätä mies jos nyt luovut kissasta, saat olla varma että uusi riidanaihe löytyy.
- kissallinen nainen
olen itse miettinyt joskus samaa tai oikeastaan sitä otanko miehen, koiran vai kissan..,,ja päätynyt kissaan - ja olen tyytyväinen valintaani
- Saatanan imbesilli !
On se rakkaus perkelenmpoista kuntassut ja nenä kastetaan kuseen. Saatanan tietämätön älykääpiöeläinrääkkääjä, luopukaa molemmat kissoista olette molemmat yhtä hulluja.
Älä perkele lapsia hanki, mene heti steriloitavaksi ja siihen saakka käytä pillereitä ja kortsua molempia. - näin on
Vasta hiukan aikaa sitten sf24ssa oli keskustelu, siitä miten uusi mies ei hyväksy kauemmin aikaa talossa ollutta koiraa. Taitaa tästä tulla toisinto. Heivaa mies pihalle!
- kissatätikö?
jos olet sellainen kissa sössöttäjä (voiii pikku mirri sitä ja voiii tätä ja VOI KU SÄ OLET FIKSU JA muuta paskaa) ni sitä ei jumalauta jaksa kukaaa kuunnella! se on jumalauta kissa! kissan kanssa ei perusteta mitää perhettä eikä muutakaa mitä miehen kanssa tehdään. jos olet sössöttäjä ni lopeta se heti! tai olet niin kauan yksin ku vaan sössötät niil kissoilles! ja tottakai se vituttaa jos miehesi haluaisi viettää laatuaikaa sinun kanssa mutta pikku mirri-kissan silitys menee edelle! 10min kisu silitystä ei haittaa mitään mutta jos se on joka kerta sama homma ja maailmasi pyörii vain kisun ympärillä niin sitten olet yksi kissasekopää lisää joka ei tule ihmisten kanssa toimeen! muuta tapasi ja sössötä piilossa!
- sekuritas
Juu kuule.Ota monta kissaan sitten kun saat miehen ajettua sieltä kotoaan pois.Ota vaikkas 12 kissaa joita voit rakastaa ja olla onnellinen.Haistele niitten hiekkalaatikkoita ja saa ihania henksiä orgasmeja...vau..se se vasta on elämää.Mitä yhdellä miehellä tekee kun voi hankkia tusinan verran kollikissoja silitettäväkseen...miauuuuuu.miauuuu.
- ilkka11
väärin kaikki kommentit kissasi on 7vuotta ja uros ilmeisesti, homma on näin ukkelisi on ollut vuoden haloo kenen reviirille se mies tuli sen kissan,,,,,,sinä olet sen emäntä kissa katsoo sen miehen kilpailiakseen ,,hoida kissaa ja jos mies ei opi heitä ukko pellolle jos kissa ollu7v tuskin ulostat kissaa
- Volmari85
Tee kissasta narutangat, jotka riisumalla eroottisesti, näytät miehellesi, kuinka paljon häntä arvostat...
jösses teidän kanssa. nää on vaa provosointia että saa lisää lukijoita ja sitäkautta mainostulot nousee ja blin blingiä lisää audiin.. älkää klikatko suomi24 juttuja..
- Kissat & Koirat
Sairasta kurittaa lemmikkiään,en antais mitään eläintä tuollaisille ihmisille.Kissalla voi olla jokin vaiva,jos se pissii miten sattuu eli kannatta viedä tutkittavaks ja miehen vaihtaa eläinrakkaaseen mieheen,joka pitää kissoista.
- luomakunnan kruunu
Täällä itketään vain kissan kusista, eikä huomioida miestä ollenkaan. Alkaa kaikki vanhoiksipiioiksi ja pitäkää kattinne.
- Lillukka1234
Miksi sellaista idioottimiestä pitäisi huomioida, joka on mustasukkainen kissalle??!!
Pihalle vaan sellainen idioottimies! Kyllä maailmasta löytyy älykkäitä miehiä, jotka pitävät kissoista. (ja eläimistä yleensäkin)
Huonoa miestä ei kannata pitää!
- varsin vitsikästä
Jahas, täällä on taas kirjoittajien keski-ikä siinä 14v. "Heivaa se ukko pihalle" ...miten ihailtavaa ongelmanratkaisukykyä teiltä löytyykään :DD!! Varsinaisia parisuhdeterapeutteja palsta pullollaan! Kissat on kivoja, itellänikin kaksi, mutta enpä ukkoani niihin vaihtaisi jos valinnan eteen joutuisin. Naurettava ajatus. Jos mies inhoaa kissaa en sanoisi sitä mustasukkaisuudeksi vaan kissainhoksi. Tuskinpa kukaan edes pikkuisen ymmärrystä saanut ihminen asettaa ihmistä ja kissaa samalle viivalle. Huh!
Jos joku ei tykkää kissoista ei se tee hänestä hullua ja idioottia. Eläimiä vaan ei pitäisi olla samassa taloudessa sellaisen ihmisen kanssa.- rupikulli
oikein :)
- .
... JA jos joku ei tykkää minun kissoistani, saa lähteä kävelemään.
- hyvä sitten
Niin, no sulla ei ilmeisesti ole miestä joka vihaa kissoja. Eikä mun mielestä ole liikaa vaadittu, että kumppani pitäisi eläimistä. Eri asia jos on allergiaa. Itselläni ei ole eläimiä, mutta en niitä vihaakkaan ja kyllä sen toisenkin osapuolen tulisi eläimistä välittää, koska olen äärimmäisen eläinrakas. Ja kyllä se joillekkin merkkaa. Meillä lapsuudenkodissa on jo 18 vuotta ollut sama kissa ja kyllä me sitä pidetään ihan perheenjäsenenä. Joten ymmärrän täysin että eläimestä tulee todella rakas vuosien saatossa.
- LoveMaker
Tapa kissa (seunohtuu ajan kanssa ) ja annna Ukolles Lovemakerkenkää... (sama päyee kuin Kissaan) ja Nauti olostas Just nyt...Koko maailam edessäs etei tarvii tommosiin pikkujuttuihin takertua,,,,Elä..Ja nauti..:! liika ihmisset takertuu pikkuseikohin!
- Miehet 2.sijalla
Yksi exäni oli ollut niin sairaanloisen mustasukkainen koirastani parisuhteemme aikana ja kun lapseni syntyi, oli hän ollut siittäkin.
Hän siis jäi ilman huomiota, voi raukka.
Mielenterveyspotilas sitten otti sakot ja lähestymiskieltoa, kun meni uhkaan koiranki henkeä sosiaalityöntekijöiden aikana.
Jos koskaan joku mies ei pitäisi nykyisestä koirastani, niin tervemenoa.- Samaa mieltä
Arvostan omaa koiraani enemmän kuin naisia. Parisuhdetta ei tule jos koiraa ei hyväksy.
- Ei helvetti
Tästä sen ihmiset näkee, että kaikille ei pitäisi antaa eläimiä. Koirien aggressiivisuuskin on juuri kiinni urpoista omistajista tai sitten koiralla päässä vikaa.
Melkoista kissan "kouluttamista" teillä. Toivottavasti tulee eläinsuojelijat ja vie kissan parempaan kotiin. - Kuuntelija..
Onko miehesi oikeasti vain mustasukkainen kissallesi? Vai inhoaako se kaikkia kissoja?
Mulle kerran joku psykologi (tai joku sinne päin!?) vihjaili, että jos mies vihaa kissoja ja koiria, vihaa hän myös lapsia. Jos nainen vihaa em. eläimiä, niin siihenkin oli joku vihan kohde. En vain muista mikä...
Sitten taas yleisestiottaen... Jos ihminen vihaa kissoja, ei hän välitä muiden ihmisten tunteista (eli on tunteeton k**ipää). Ja jos ihminen vihaa koiria, vihaa hän myös muita ihmisiä. mulla eläimet tulee aina ennen ihmisiä. Jos miehelle ei sovi että kissat ovat seurana pöydässä ja nukkuvat vieressäni, mies on se joka lähtee. :D kissat on kuninkaita talossa, jos häiritsee, ei ole tervetullut.
Kuten monesti on todettu, jos rakastat minua, rakastat eläimiänikin.
Kissat on mun perhe ja niistä en luovu.- pidä kattisi
Pidä tunkkisi, eiku siis kattisi. Kissoista pidän, mutta en sellaisista ihmisistä, jotka laittavat elukat etusijalle.
- hölkyn kölkyn
luulen et saatki olla yksin
- luomakunnan kruunu
selvä vanhanpiian alku
- ...
Siis MITÄ VITTUA? Miksi en tajunnut pätkän vertaa koko juttua? Puhut miehestäsi joka on MUSTASUKKAINEN KISSALLESI (lol) ja seuraavassa lauseessa puhut kissan kusemisesta ja tassujen kastamisesta kuseen ja siitä kuinka miehesi arvostelee tapaasi "kouluttaa" kissaasi. SIIS MIKÄ V*TTU TÄSSÄ OLI SE POINTTI?! Ensinnäkin... tiedätkö mitä tarkoittaa sana MUSTASUKKAISUUS? Kukaan ei voi olla MUSTASUKKAINEN tavasta, jolla joku kurittaa kissaansa. Olet joko helvetin typerä ihminen, helvetin huono provo tai molempia!
- :)
stupid my frend. kissa kylmäksi ja mies tyytyväiseksi. ennemmin innokas ku älykäs that´s what i should call you
- 3 tyttären isä
Olen vuosien saatossa oppinut omissa naissuhteissani ja tyttärieni kautta, ettei koskaan pidä sekaantua suuhteeseen , misä on kissa ja nainen. Mies häviää aina kissalle.
Olen siis päätynyt tilanteeseen, että jos seurustelusuhteeseen pyrkivällä naisella on kissa,niin hän jää heti vakisuhteen ulkopuolelle ja jatkan etsimistä. Tilanne on sama tyttärtieni kohdalla. Yhdenkään tyttäreni miessuhteet eivät ole pysyneet koossa, jos tyttärellä on ollut kissa. Tytär on aina pitänyt kissaa miestä tärkeämpänä elinkumppanina Tässä näkyy esimerkillisesti nyky-yhteiskuntamme feministiset arvot!- 1kissa1koira...
Kumma juttu, minä taannoin otin eksäni kanssa kissan yhteistuumin eikä minulla mennyt kissa kumppanin edelle edes silloin kun kumppanilla meni musiikki,kaverit ja päihteet minun edelleni. Minä olin miehelle vasta sijalla neljä eli periaatteessa en merkinnyt juuri mitään. Silti mies oli minulle numero yksi ja kakkossijalla oli kissa. Suhteemme kaatui lopulta miehen takia, ei kissan.
Nyt minulla on jopa koirakin sekä mies, jolla itselläänkin on kaksi koiraa ja hän hyväksyi kissani vaikkei erityisemmin niistä pidä. Meille kumppani on sijalla yksi ja lemmikit vasta sen jälkeen.
Että joskus on näinki nämä asiat..
- kissanpisu
Kissa ei ole yhtäkuin koira eikä yhtäkuin lapsi. En kyllä ihmettele, jos ukkosi on ärtynyt kusekseleviin kissoihisi. Ne ei yksinkertaisesti merkitse hänelle sitä mit äsinulle. Et ole opettantu kissojasi. Varmaan asuntosikin haisee kissankuselle. Kumma että olet onnistunut saamaan edes miehen sinne asumaan. Minäkin pidän kissoista, mutta tuttavissani on samanlaisia kissojen kasvattajia kuin sinä. Kämpät haisevat ja tunne tulee, että on muutenkin epäsiisti. Eli kissoja ei ole opetettu. Opetettu kissa ei kuse matolle. Joko kissasi on sairas tai ihan opettamaton. Kissan hiekkalaatikon tulee olla aina puhdas.
Ukkosi ei tosiasiassa taida olla mustasukkainen kissoille, vaan tosi kyllästynyt. Ei varmaan halua jättää sinua kissojen takia, mutta kokee elämänsä vaikeaksi sottaisten kissojesi kanssa. Hän joka tapauksessa jossain vaiheessa lähtee, kun tapaa siistimmän naisen. Opeta kissasi tavoille tai lopeta. Et voi olla mitenkään eläinrakas, jos kissasi ei ole opetettu siistiksi. Siisti, terve, iloinen kissa ei kuse matoille. Mies on oikeassa että et tule selviämään lapsesta, kun et kissastakaan. Ymmmärrän täysin miestäsi. En ihmettele yhtään että mies inhoaa kissaa sängyssä joka kuseksii matoille. Sänkyhän tuntuu myös sottaiselta. Jos opettelisit pitämään kissaasa eläimenä ja silittelet sitä normaalisti ja leikistät. Annat virikkeitä ja opetat sisäsiistiksi. Kodissa ei saa haista kissan pissa. - Darwinin sukua
Olisiko tässä nähtävissä toksoplasmoosin vaikutuksia?
Mainittu kissojen loinen on uusissa tutkimuksissa yhdistetty skitsofrenian yhdeksi aiheuttajaksi ja sillä voi olla myös yleisemmin vaikutuksia persoonallisuuteen. Rottakokeissa on havaittu, että toksoplasmoosille altistuneet rotat menettivät kissojen pelon ja tulivat helpommin syödyiksi.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/265291.html
"Yhdysvalloissa osa tutkijoista epäilee, että aivoihin tunkeutuva tauti lisäisi ihmisen impulsiivisuutta ja riskikäyttäytymistä."
Tätä taustaa vasten voisi ajatella, että kissoihinsa kiintyneet omistajat ovatkin vain osittain itse valinneet kissansa ihmissuhteiden sijaan. Todellinen valitsija on ollut heissä asuva loinen, joka toteuttaa omaa selviämistavoittettaan evoluutiossa. - Miaaauuuuu
Tietysti valitset kissan, anna ukko potku persuuksiin.
- tyhmä kalkkuna.
näitä idioottiakkoja tuntuu riittävän joille lemmikki on tärkeämpi kuin oma mies.
toivottavasti ukkosi ymmärtää lähteä ajoissa ja etsiä kunnollisen naisen itselleen. - Mies vai kissa
No hoh hoijaa, missä sun ns. "maalaisjärkesi" on.... Mieti nyt vähän, mies vai kissa... ??? Toinen on kumppanisi ja toinen on eläin...
- lungld
Minusta mirrit ovat olleet aina hauskoja. Pehmeän mirrin ottaisin viereeni ja niin e3delleen.
- mk
Miehesi on lapsellinen pentu jos kissalle on mutasukkainen. meillöä on kakasi kissaa ja kayvät joko ulkona tai hiekka-astialla eetä silleen. Toinen kissa tulee aina syliin kun kattoo tv ja toinen tulee sankyyn nukkumaan jalkopäähän kun on kylmä ja ei kukaan voi eläimestä olla mustasukkainen. Mihelläsi on heikko itsetunto kun ottaa tuommoisesta herneen nenään ja kissaa ei voi kouluttaa mutta sen voi opettaa menemään sinne hiekkalaatikolle.
- kissat on jees
Jos on kissasta mustasukkainen niin se osoittaa sen että on tosi huono itsetunto.
Ensin kissasta mustasukkainen, jossain vaiheessa jostain toisesta miehestä, jos vaikka satut juttelemaan sellaisen kanssa. Sun täytyy pohtia että kuinka paljon välität miehestä ja miten iso ongelma tää on oikeesti.....tämä maa on täynnä vapaita miehiä, joiden kanssa ei tälläistä ongelmaa olisi..Helppohan tässä on tietysti ohjeita antaa. Ehkä kannattaa nostaa kissa pöydälle ja puhua vakavasti asiasta. Jos mies ei siihen kykene....sitten voit harkita jo sen miehen jättämistä. Todennäköisesti jossain vaiheessa tulee uusi ongelma eteen. - kadunmies M
Ainakaan minä en ottaisi kissaa enkä kissanaista. Jos sellainen ilmestyisi, niin saisi lähteä välittömästi. Kissanpissille haisee koko ämmä.
En ymmärrä myöskään sitä että jollakin pitää olla joa2-4 koiraa, niinkuin joillakin on. Nyt olisi koiravero tarpeen ja valvonta myös siitä.- kadunmiesM
No vihreäthän ja ruotsalaiset kukkahattutädit nussivatkin lemmikkiensä kanssa. He ovat niin suvaitsevaisia.
- Mustasukkaisuudesta.
Tuskin on kyse aloittajan kirjoituksessa. Hänen miesystävänsä on vain siisti,eikä halua esim.kissankarvoja sänkyyn,eikä kusilammikoita pitkin asuntoa. Kissankusi nimittäin haisee todella voimakkaasti. Aloittaja itse ei vaikuta kovin siistiltä ihmiseltä koska ei vaivaudu useinkaan vaihtamaan kissanhiekkoja laatikkoon,jonka johdosta kissa ei tee tarpeitaan laatikkoon. Voin hyvin kuvitella millainen löyhkä asunnosta pöllähtää,kun ulko-oven aukaisee. Henk.kohtaisesti jättäisin heti epäsiistin naisen. Suomesta löytyy siistiäkin naisia,joilla on lemmikkieläimiä.
- Sitten mä heräsin
Ja tajusin että kaikki olikin vain sairasta provoa,,toivottavasti!
- caramelli
Hei!
Luovu miehestä mahdollisimman pian. Jos mies on mustasukkainen kissalle, on se osoitus siitä, että mies on kontrollifriikki, jolta puuttuu realiteettien taju. Tiedän vastaavia tapauksia, joissa nainen on joutunut myöhemmin - esim. miehen lähtiessä - katkerasti katumaan kissastaan luopumista.
Ellen Ahonen - KissanNainen
1. anna kissat pois kun et osaa niitä hoitaa.
2. laita ukko pihalle
3. kun kasvat aikuiseksi(jos) valitse jos voit mies jolla on järki päässä - MIIJAAU!
Kuinka moni mies ei olisi mirristä mustasukkainen?! :D
- samataiheet erinimet
Jos valitset kissan, niin sinulla on sitten jo kaksi kissaa. Eikö juuri ahneus ole vienyt koko Euroopan velkakriisiin?
http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/1/o5qPbi5aZ1I - Yatzi
Hei, Eihän tuossa ole sen enempää valitsemista. Jos mies on kisullesi mustis, niin mies ulos ja äkkiä. Minulla oli ja on edelleen kaksi kisua, mutta tein heti alussa selväksi puolisolleni, että kisuista en luovu, koska olen ne seurakseni ottanut. Tällöin hoidan niitä kuin lapsia ja huolehdin kunnes luonnollinen poistuma erottaa. Mieheni hyväksyi ja nyt voisinko jopa sanoa, omii kisuni. Aiemmin olen seurustellut näiden mustistelijoiden kanssa, jotka vaativat kisuista luopumista ja kaikkea huomiota itselleen, kuin pienet lapset. Ei toimi tällainen suhde. Mietipä kun saatte lapsia???? Lapsi on aina olemassa ja vaatii/tarvitsee huomion molemmilta.
- Mulla päinvastoin
Olen 29v mies ja mulla on ollu kissa pienestä asti lemmikkinä. Mulla on ollut mustasukkasuus vähän toisteppäin. Sillon kun vielä asuin kotona äiti tapas uuden miehen. Kun äidin uusi mies oli jatkuvasti mun kissan perää, olin tosi mustasukkanen, kun se tuntui niinkun mies veis multa tyttöystävän, kun sillon ei mulla sitä ollu. Mustasukkaisuudelleni oli muutenkin harvinaisen hyvä syy, kun ennen kun äiti tapas miehensä se oli mulle tansseissa vähän liiankin kasvotuttu. Mulla oli sillon tansseissa ikäiseni tyttö kiikarissa ja oli sen tytön kanssa vähän vipinää. Kaikki meni pilalle, kun äidin nykyinen miesystävä haki kyseistä tyttöö tanssii ja vähän liikaakin oli sen tytön perää. Panin äijän jo sillon niin paljon merkille että yritin löytää äijän tanssin ulkopuolelta niin että saisin vetää sitä turpaa liiallisesta liian nuorten tyttöjen vikittelystä. Kun äiti tapas tän miehen, niin se oli mulle huono yllätys. Äijä kehtas kerskuilla mulle että kyseinen tyttö tykkäs hänestä enemmän kun musta ja jos hänkin ois ollu kiinnostunu tytöstä yhtäpaljon kun se "muka" tykkäs hänestä niin ois ollu tytön kanssa "muka" naimisissa. Jos se ois pitäny paikkansa sen puheet, niin ei sen ois tarvinnu sitä hakee liian paljoo tanssiin. Sitten se yritti kaikin keinoin viedä multa kissan, joka on ollu mulle pennusta asti tärkee. Kenellekkään muulle en oo ollut kissasta mustasukkanen, kun äidin miesystävälle. Kertokaarehellisesti mitä mieltä ootte tositarinastani.
- Kissojen ystävä
Tämä on ehdottomasti niin vakava asia, että teidän kaikkien, siis myös kissan, on mentävä välittömästi parhaaseen mahdolliseen parisuhdeneuvontaan. Nopeasti vaan sinne niin asiat kyllä selviävät. Ja muistakaa huolehtia, että yhteiskunta (=veronmaksajat) maksaa koko lystin matka- ja kissanhoitokuluineen!
- kissansuojeluryhdist
Näin on näreet!
http://www.youtube.com/user/21per3?feature=mhee#p/u/3/9RMsfkdbXoQ
- säälittävääpas-kaa
No jo on varsinainen ongelma! menkää äkkiä terapeutille,eihän tuosta muuten voi selvitä...
Terapeuttia tarvii uusavuton nykyihminen kehdosta hautaan...
Mitään ei osata ratkaista itse!
Ei pidä laittaa mitään lemmikkiä eikä puolisoa, ele vaan pehmolelujen kanssa niin hyvä tulee... Kissa saattaa protestoida jotain, joka heijastuu sen käyttäytymiseen...? Joku jännite...?
- Ragdollin omistaja
Meillä on avokin kanssa ihan yhdessä otettu kissa, onneksi on näitä eläinrakkaitakin miehiä...Ja kissa ei tosiaankaan kuseksi kuin laatikkoonsa, ja on muutenkin äärettömän hyvätapainen. Ei kyllä voi niinkään meidän ansioksemme laittaa, vaan kasvattajan. Kissa oli 16vk tullessaan, eli emo, muut aikuiset kissat ja kasvattajan perhe olivat ehtineet opettaa tavoille ja hyväksi kissaksi, sen lisäksi hiekkalaatikossa ei ole mitään halpistavaraa kun haisee vaan laadukasta eläinkaupan hiekkaa (joka tulee muuten käytössä edullisemmaksi kuin nämä halpikset joita saa koko ajan ostaa) ja kissa syö myös eläinkaupan ruokaa. Kai hyvät kissaihmiset tiedätte että marketin kuivaruuat saattavat aiheuttaa kissalle virtsakiviä...
Älkää ottako niitä kissoja jos ette ole valmiita niihin panostamaan. Ja älkää ikinä ottako niitä alle 12vk ikäisinä. Turha sitten parkua niistä käytösongelmista kun kissaparka ei tiedä miten kuuluisi olla kun liian aikaisin viety emolta, tai surkea ruoka aiheuttaa ongelmia, tai hiekkalaatikko haisee niin pahalta että sinne ei suostu kissa menemään. Vaikka maatiaisia saa ilmaiseksi niin se hoito ei ole ilmaista. - Onneton vaimo
Mun mies on mustasukkainen pölypunkille. Joudun usein miettimään imuroinko vai en. Kauheita mustasukkaisuuspölypunkkeja joskun vuoteemme alla, ja mies selvästi on mustis. Nyt aattelinkin että lähdenkö litomaan vai menemmekö aviolittoneuvojalle.
Mutta meidän kodissa on mies ja pölypunkkeja sille ei voi mitään, ne tulevat olemaan aina lähekkäin.- C.a.t-W.o.man
:DDDDDDDDDDDDDDDDDD HYVÄ!!!
- liianaikaista
Elä ota kissaa koskaan alle 12 viikkoisena, muuten pennuista tulee vaatteita lussuttavia reppanoita, kun liian aikaisin vieroitetaan emosta!!!
- kisujen ystävä
Ei voi yleistää tuota väitettä, tosin en kyllä suosittele ottamaan kissaa alle luovutusiän, joka on 12 viikkoa. Hyvähän se on, että pentu saa olla emonsa kasvatuksessa tarpeeksi pitkään. Oman kissani sain jo 4 viikkoisena aikoinaan, juuri kun oli oppinut syömään kiinteää ruokaa, emon omistajilla oli kauhea kiire päästä kahdesta! pennusta eroon. Tuskinpa oli kertaakaan edes madotettu. Noh, itse jouduin kissan opettamaan käymään hiekkalaatikollakin. Eipä ole tehnyt silti pissoja ja kakkoja muualle kuin hiekkalaatikkoon. Vaatteita ei lussuta, eikä ole koskaan sitä tehnytkään eikä muutenkaan ole käytöshäiriöitä.
- Koiranomistaja&äiti
Toivottavasti tämä on provo. Kukaan ei voi enää nykypäivänä olla niin tietämätön, että luulisi kuonon työntämisen pissaan auttavan. Se on julmaa kidutusta, eikä mitään kuritusta. Ainoa mitä sillä voi eläimelle opettaa, on se että omistaja on sairas sadistinen paska.
Pentukoiria ja -kissoja opetetaan sisäsiistiksi viemällä ne tarpeille tarkoitettuun paikkaan sillon jos tekevät tarpeensa muualle. Kaikista tärkeintä on pyrkiä pesemään väärään paikkaan tehtyjen tarpeiden hajut pois, ettei ne jäisi merkiksi tarpeidentekopaikasta. Jos kidutat ja äriset kissallesi, se korkeintaan luulee sinun haluavan taistella reviiristä.
Olet sairas ja luultavasti miestäsi häiritsee enemmän se kuin mustasukkaisuus. Luultavasti hän vain yrittää mustasukkaisuuden kautta saada sinut luopumaan kissastasi, koska ei viitsi tehdä vaimostaan eläinsuojelurikos-ilmoitusta.
Niin, miten aiot lapsia kasvattaa, jos et kissastakaan selviä? Lapset pissaa ja kakkaa aika pitkään vaippoihinsa, ennen kuin oppivat tekemään tarpeensa muualle. Aiotko hakata lapsiasikin? Jollet selviä kissasta, joka vaatiin n. 2% siitä huomiosta, hoidosta ja kasvatuksesta, mitä lapsi vaatii, ei sinun todellakaan kannata haaveilla äitiydestä.
Mene hoitoon. - murhamielessä
Tunkisin mielelläni sun naaman kissan kusiastiaan, typerä lehmä. Sun jälkeenjäänyt poikakaveri pitäis potkia tajuttomaks ja lukita kaappiin pariksi päiväksi. Harmi että kissa on joutunut teidän kaltaisten imbesillien armoille.
- uskomatonta...
Älä silitä vaatteita miehen nähden, mies tulee mustasukkaiseksi vaatteille.
Älä vahingossakaan yritä rapsuttaa mitään likatahroja, mies tulee mustasukkaiseksi likatahroille.
Mieti mitä tapahtuu, jos saatte lapsia. Lapset on laitettava kaappiin, ettei mies vaan tule mustasukkaiseksi lasten saamasta huomiosta.
Saatko pitää yhteyttä ystäviin/sukulaisiin, vain onko joka sekunti omistettava omalle pikkuhitlerille?
Onko miehesi neljävuotias? - Were
heh, kerrankin keskustelu mihin ei tultu heti haukkumaan aloittaja siitä ettei tämä heitä samantien kissaa ikkunasta ulos jos kerran mies ei karvapallosta pidä tai kuinka kamalia lemmikilliset naiset on kun pistävät eläimen miehen edelle (eli kun ei luovuta kissasta heti kättelyssä kun mies on asuntoon muuttanut ja sanonut ettei siitä nelijalkaisesta pidä). En tosiaan ymmärrä ihmisiä jotka hakeutuu suhteeseen jonkun kanssa jonka elämänarvot tällalailla eroaa toisesta. En ikinä alkaisi ainakaan itse tapailemaan vakavemmin jotakuta jonka arkeen kuuluu jokin asia mistä en perusta tai siedä... itsekästä ajatella että; "kyllä tuo toinen (esim) kissastaan luopuu kun sanon etten sitä halua katella, olkoonkin koko ikänsä omistanut sen niin kyllä MINÄ menen sen edelle"...
Mitä tulee sitten tuohon kuritukseen mistä täällä on puhuttu lähinnä niin ei tuo minusta niin väärä tapa ole kurittaa vaikka näin tekstiä lukiessa kuulostaa aika pahalta mutta ei se sitä ole, tiedän monta ihmistä jotka tekee noin ja kun on sen kuritustoimenpiteen nähnyt niin huomaa kylle ettei se nyt mikään eläinrääkkiä ollut. Mutta jos kerran tätä vääriin paikkoihin kusemista vähää väliä tapahtuu niin kai kissassa jotain vikaa on jos ei vaan opi kusemaan yhteen paikkaan. Kaverilla tämä ongelma ratkes vain leikkaamalla kissa. - Kissariesa
Toivottavasti miehesi osaa ottaa hatkat kissaämmästä.
Hassua. Mun kultamussukan katti on tosi hiilenä siitä että mä olen ominut emännän huomiosta selvästi leijonasosan kun olen paikalla. Koitan kehittää suhdettani myös kissaan, mutta se dissaa mua.
Pitäköön tunkkinsa, joten joudun tyytymään ihaileen elukkaa kauempaa.- Alternative
Kissa kantokoppaan ja pimeään paikkaan, jooh... Näinhän se kissa alkaa rakastaa matkustamista ja kantokoppaansa, kun sitä pidetään kuritusmenetelmänä. Stana että maailmassa riittää tyhmiä ihmisiä ja sama homma tuon kissan kusessa uittamisen kanssa.
P.S. Olisit ottanut ennen seurustelun alkamista selvää, pitääkö miesystäväsi eläimistä. Eläinrakkaan ei kannata ottaa eläinvihaajaa, ei seuraa kuin sanomista siitä.- Alternative
Itselläni ei ole nyt lemmikkejä, mutta olen hyvin eläinrakas, pidän koirista, kissoista, jne. Ihan hauska juttu, että nykyään nuorilla miehiellä on kissoja (ja koiria) lemmikkeinä, olen seurustellut parinkin tällaisen miehen kanssa, todella positiivista ja kertoo että on lämmin ihminen ja välittävät eläimistä ja on ainakin ajatukset samoilla linjoilla.
- 2 + 3 = 9
Suosittelen enemmin paria suihkautusta suihkepullosta kissan naamaan.
- K
Juu. Laita se mies kiertoon. Itse en kissan omistajana edes harkitse sellaisen miehen kanssa oloa joka ei kissoista tykkää.
- AmisMies.
Akat ovat mustasukkaisia materiaalista. Tällaisia ovat esim autot, jos harrastat ja rappaat niitä niin akka on mustasukkainen. En voi käsittää että mistä tuollaisia persoonia löytyy, täytyy olla sairaus pääkopassa pahasti. En vois kuvitellakkaan olevani joistaki eläimistä tai materiaaleista mustasukkainen.
- LOPETA HETI RÄÄKKÄYS
KISSALLASI VOI OLLA NIVELRIKKO JOKA TEKEE KIIPEÄMISEN JA KYYKKIMISEN HIEKKALAATIKKOON KIVULIAAKSI. OMALLA KISSALLANI OLI SAMA VAIVA JA SE ALKOI PISSATA LATTIALLE KOSKA EI KYENNYT ENÄÄ KYYKISTYMÄÄN HIEKKALAATIKKKOON JOSTAIN SYYSTÄ. ON VÄÄRIN JA TURHAA VÄKIVALTAISESTI KOSTAA KISSALLE TUOSTA PISSAAMISESTA. SYYLLISTYT ELÄINSUOJELURIKOKSEEN, TEEN SINUSTA KOHTA RIKOSILMOITUKSEN .
- ö
tykkäämistäkin voi olla monenlaista.aina se ei ole aivan terveissä mitoissa.seurustelin taannoin naisen kanssa,jolla oli 2 kissaa.lisäksi oli 3v poika.poju takertui minuun kuin iilimato,sillä olin ainut joka huomioi häntä siinä perheessä!kissoja hoivattiin ja helliteltiin aamusta iltaan,pidettiin sylissä,kaikkea sitä mistä lapsi jäi paitsi.poika kun pyysi ruokaa niin siinäkin tuntui olevan liikaa että jättää kissat siksi aikaa sylistään.jos tuo on jonkun mielestä tykkäämistä niin terve vaan,mutta minusta tuo on äärimmäisen sairasta.eron jälkeen huolestutti miten lapsi pärjää,kun eläimet saavat kaiken huomion.no,pojan onneksi nainen alkoi kohta eromme jälkeen seurustella yhteisen tuttavamme kanssa,joka hoitaa isän roolia menestyksekkäästi.ehkä häntä ei sitten häiritse se,että vaimon maailma pyörii kotieläinten ympärillä.minua se hieman kummastutti.
- Kissojen ystävä
jos joudut valitsemaan, kissa tietenkin, sillä kuka sitten hoitaa suloista pikku karvapalloasi, mieheäsi ei sentään pitäisi lopettaa
- NoManForYou
"Kissa kuitenkin on ollut elämässäni 7 vuotta, mies vasta 1 vuoden. "
Valinta kotieläimien välillä vai?
Mää sanon ny jotain: Et ole ansainnut kumpaakaan. Kohtelet kissaasi väärin ja mies on sulle alempi otus kuin kissa.. Jos mulla ois tollanen muija, jättäsin sen.. Mun kissa alkoi pissailla vääriin paikkoihin, kun sillä alkoi munuaisten vajaatoiminta. Ruokavaliolla pissan määrä väheni puoleen ja kissa kävi sen jälkeen laatikolla. Se myös halusi oma laatikon. Ratkaisin onhelman pelleteikllä. 2 muuta kissaa kävi paakkuntuvassa savipohjaisessa hiekassa ja tämä munuiasten vajaatoiminnasta kärsivä pellettilaatikolla. Toine kissa kärsi virtsakivistä, ja se aiheutti ruikkimista,mikä loppui sopivalla ruokavaliolla.
Mitä avomieheesi tulee, niin kyllä hänen pitäisi tajuta, että kissalemmikit ovat osa sinun elämääsi. Jos hän haluaa elää sinun kanssasi, hänen pitää hyväksyä sinut kissaihmisenä lemmikkeineen. Useimmat kissanomistajat antavat lemmikkinsä nukua sängyssä. Olen kuullut, että koiranomistajilla on toisenlaisia näkemyksiä lemmikkien paikasta ja asemasta perheessä. Meillä kissat nukkuvat mieheni kainalossa ja vatsan päällä, vaikka hän ei ole ollut kissojen kanssa missään tekemisissä ennenkuin tutustuin minuun.- Kahdenkissanomistaja
Moi, anteeksi suora puheeni mutta tuli nyt tarve tältä järkytykseltäni avautua asiasta.Oon järkyttynyt sun miehen käytöksestä. Kai sinä ymmärrät että tuo on sairaanloista omistamisen halua? Eikä sillon enää tervettä mustasukkaisuutta.
Ja kai ymmärrät myös että teet aivan oikein kissasi kanssa... juuri noin kuuluukin tehdä. Mutta haluan kertoa oman tarinanani:
Olin 20 vuotias kun muutin "unelmieni miehen" kanssa yhteen KISSANI kanssa. Exxälläni oli hyvin paljon samanlaisia ajatuksia kun sunkin miehellä tuntuu olevan. Vaati kanssa naurettavia tapoja kiruttaa kissaani ym. (tämä on minun mielestäni ainakin selvä merkki väkivaltaisuudesta)
Mun kissani selvästi masentui. Ei voinu millään muotoa sietää uutta miestäni . Lakkasi kehräämästä, ja pissi protestiksi joka paikkaan. Exxäni heitti monta kertaa kissani pihalle kodistamme ja vetosi siihen että kissa on luonnoneläin ja pärjää kyllä pihalla. Olin raivosta soikeena aiheesta, ja kävin aina hakemassa kissani takaisin kotiin.
Reilun vuoden päästä sattui se viimeinen niitti kun exxäni jälleen kännipäissään heitti kissani ulos ja kävin hakemassa kissani takaisin. Exxäni suuttui siitä ja heitti sekä mut että kissani suoraan betoniseinään. sain aivotärähdyksen. Soitin siskolleni joka ajoi 200km hakemaan mut ja kissani pois sieltä.
Tätä nykyä kissani on tasapainossa, kehrää ja on onnellinen kun ei tarvitse enää pelätä.
Olen itse huomannut tapauksen jälkeen että kissani osaa minua itse paremmin valita miehen. Olen tästä lähtien noudattanut sääntöä jos missukka ei tykkää miehestä, sillon siinä on jotakin pahaa ja kannattaa pysyä kaukana. Ja joka kerta missukka on ollut oikeassa... !
En tietystikkään sano että sinun miehesi toimisi samalla tavalla. Kaikkihan olemme erinlaisia.
Mutta muista! Kissasi on sinun ystäväsi ollut aina, ja tulee olemaan aina... ! sinä olet hänelle kaikki mitä hänellä on! Hän tulee aina rakastamaan sinua semmoisena kun olet... Voitko sanoa miehestäsi samaa?? - Ilpo Makunen
Hohhoijaa.. laita lehteen ilmo annetaan kissa. Yleensä naiset on mustasukkasia telkkarista se on syvältä.
- Luoja2
Lääkitys loppunu näköjään. Jotku ämmät on sit epäsiistejä kissankarvoja,kusta matolla jne.. en oo vielä nähny yhtään siistiä kissanomistaja naista. Mistäköhän johtuu?
- TarkkaMiestenSuhteen
Luulen tietäväni mistä johtuu: Sinusta itsestäsi. Katsos kissa valitaan lemmikiksi usein nimenomaan siisteyden ja hienostuneen käytöksen vuoksi. Miksi odottaa yhtään vähempää miesystäviltäkään. Kirjoituksesi viittaa siihen, ettet ole kelpo kissan veroinen, eli hienokäytöksinen ja sisäsiisti.
- Rakkaus kissaan
Kyllä kissa vaistoaa, jos sitä moititaan. Pissaaminen on kai kans "mustasukkaisuutta tai kaunaa" uutta vihollista kohtaan(miestä). Minä ajattelen ainakin että minun kissa ei pärjää mailmassa ilman minua,,,,, mutta jokainen mies pärjää. Olen tämän sanonut kaverillenikin että valintani olis se. Eli pidä toki kissastasi huolta sen rakkaus on aitoa ja hyväksyvää. Rakastettu kissa nauttii elämästään,,,kuten kuuluukin.
- http://adf.ly/3T9gj
täältä myös muita uskomattomia mustasukkaisuus tapauksia: http://adf.ly/3T9gj
kuten siat :DD - Kissatietoutta
Satutko tietämään että, luonnossa kissapedot merkkaavat reviiriään pissaamalla`?
Myös Korkeasaaressa aasijanleijonat älä siis seiso siellä liika liki häkkiä
varomattomasti? Kusi kaari lentää kauas..
Moni ihminen vie kollinsa ruunattavaksi kun se käy hankalaksi..
Useat kotikissat "protestoivat" eli ilmaisevat mieltään pissaamalla kiellettyihin
paikkoihin kun ovat pahoittaneet mielensä.- oikeeta tietoo
Sinun juttujesi yhteydessä nyt ei voi tietoudesta puhua. Terve leikattu kissa ei pissi tai ruiki asuintiloissa, eikä edes leikkaamaton terve kollikaan ruiki omaan kotiinsa, jos koti on siisti.
- saariston mies
Hetkinen. Kissahan on pyhä otus ja sitä pitää aina muistaa kunnioittaa ja kohdella sivistyneesti. Muutoin kissa kostaa taatusti huonoa kohtelijaa heti seuraavassa elämässä. Näin minua opetettiin lapsena ja nyt jo yli 50:n ikäisenä tiedän että tämä on tosi. Siinä pitää kyllä tuon miehen oppia ja kissa kyllä vaistoaa heti kuka pitää hänestä ja kuka ei. Asia on kyllä niin että jos miehelle ei käy tuo kissa taloudessa niin ei muuta kuin mies ulos ja hommattava uusi mies. Siitä ei pääse yli eikä ympäri ja miten mies sitten suvaitsisi muita luontokappaleita kuin esimerkiksi mahdollisesti syntyviä lapsia. Olisiko mies heillekin mustasukkainen kun perheeseen tulisi vauva? Parempi katsoa eteensä kuin katua. Jos näin väistämättä kuitenkin käy niin todennäköisesti tulee ennenpitkää ero ja sitten olet yksinhuoltaja. Joten hyvä nainen, mietipä tuota!
- kissat<3
mikä vitun kusipää sä oot hirveää eläinrääkkäystä! jos välität kissastasi lopetat tuon "kurittamisen" ja siivoat laatikon (kun luulet olevasi niin hyvin kurittanut kissaasi ei se siitä mitään opi kuule säälin kissaasi) niin se kai menee sinne ellei se ole sairas. kannataisiko jättää noin ***** tyyppi ja lopettaa kissasi rääkkäys. itselläni on ollut 2 kertaa 2 kissaa eiköhän siinä ajassa jo jotain opi.
- Mielipiteeni_on_tämä
Kyllä on typerä akka.
Kissa on kotieläin, vaikka on ollut 7 vuotta itsellä ei se tee kotieläimestä ihmistä tärkeämpää, jos ajattelet edes asian olevan näin.
Ota haulikko ja ammu päähäsi kunnon reikä, sillä pitää olla hieman typerä jos ei tajua kotieläimen ja miehensä eroa.
Eläin on aina eläin mukava lisä perheelle, mutta pistää nyt miehen ja kissan samalla tasolle.
Ei hyvää päivää ja sitten tulee tänne miettimään "miksiköhän hellan lettas mies riitelee kanssani".
Hanki aivot ennen, kun rupeat parisuhteeseen.
Olen puhunut.- kissanpissat
Jos valitset miehen ja lopetat kissan, niin mahtaa harmittaa myöhemmin, jos olisikin pitänyt valita toisin. Vie se kissa vaan vähäksi aikaa muualle lomailemaan.
- Mielipiteeni_on_tämä
kissanpissat kirjoitti:
Jos valitset miehen ja lopetat kissan, niin mahtaa harmittaa myöhemmin, jos olisikin pitänyt valita toisin. Vie se kissa vaan vähäksi aikaa muualle lomailemaan.
Pistämässäni viestissä ei ollut kyse miehestä tai kissasta. Naisesta puhuin, joten suosittelen paremmat lukulasit hankkimaan tai edes menemään kurssille, jossa opetellaan suomen kieltä.
Olen puhunut.
ps. kissasta en puhunut mitään viestissäni, muuta kuin ei voi olla typerämpää valita, sillä ihminen on aina ylempänä kuin kotieläin.
Minusta tuntuu että, eläimet ovat välillä järkevämpiä kun ihmiset etenkin kämmenelliset nisälliset?
Meillä näinpäin, että kissat on terapeuttina ja läheisyyden antajina. Vaimoa ei saa koskeakaan ja mustis siitä, että kissat kehrää mulle ja mää leperrän niille.
Jos ei ois kissoja, en määkään varmaan asus samassa huushollissa vaimon kanssa.
Kuulemma meille ei enää koskaan oteta kissoja!!!
Harmittaa kissojen puolesta, että nekin on vihan kohteena mun ohella.- kaikkea se ms teettä
Kissa voi tehdä tarpeensa lattialle protestoidakseen miehen käytöstä!!! Ja mistä sinä voit tietää kuinka mies kissaasi kohtelee kun et näe?! Minulla on ollut jos jonkinlaista eläintä ja tiedän että tuo pissaaminen ei toivottuun paikkaan on juuri eläimen tapa protestoida jotain, jopa kanini pissasi sänkyyni suuttuessaan minulle! Tuohan on päivän selvää. Kerran ystäväni lähti kahdeksi viikoksi matkalle ja minä kävin päivittäin kissaa hoitamassa. Kissahan ei pitänyt yhtään tästä kahden viikon poissaolosta ja mm eräänä päivänä paskoi ystäväni vaatehuoneen täyteen :) jopa yhteen kassiin oli väännetti yllärit. Kyllä eläimet osaavat mieltään osoittaa!
Myös minun eräs exäni oli niin mustasukkainen koiralleni että jopa pahoinpiteli tätä.
- mirri-ihanne
NO, jopas jotakin....itsellä kävi miesvieras ja lupasin hänet jäämään yöksi luokseni ! Ei edes mielessä käynyt, että alkaisin hänen kanssaan ns.muhimaan ekaa kertaa tavatessamme, niimpä menimme sänkyyn, minulla on 19vuotias kissa, tämä tuli totutulle paikalle, eli minun haarojeni väliin, niinkuin on tullut joka ilta ennenkin....niin eikös mies tokaisi minulle, että kissanko kanssa sinä aiot nukkuakin, niin minä sanoin, että tottakai, se on nukkunut siinä jo 19 vuotta enenkin.Se siitä sitten, kissa ainakin oli tyytyväinen, miehestä en sanoisi samaa.Kissan puhtaudesta vielä, sehän on tosi puhdas eläin, puhtaampi kuin ihmiset, pesee usein päivässä itseään ja takapuoltaankin, toisin kuin ihmiset, nuolevat toisiaan...perseestäkin, ilman pesua ja imevät eritteitä...hyi sentään !!!!
- Kissa on pyytäjä
Kissa on erittäin herkkä, itsellinen ja älykäs eläin. Kissa tottuu omiin talontapoihin. 1. Kissa kun kuseksii jonnekin muualle kuin laatikkoonsa, se on aina tietoinen ilmaisu siitä, että jokin asia mättää kissaa. Joten voit miettiä mikä on pielessä. Alkoiko pissaaminen miehen tultua taloon vai oliko jo aikaisemmin. Saako kissa tarpeeski sille mielekästä elämää - pääseekö ulos, onko leikattu?
2. Kissaa pitää kunnioittaa, ja antaa sen elää kissan elämää.
Meillä on sekä kissa että kaksi koiraa. Mielestäni kissa on erittäin viisas otus. Meidän kissa on pyytäjä, joka on pitänyt hiiret kurissa. ja näin tarpeellinen (maaseutupaikka)
Sen kerran kun meteliä on talossa liikaa, kissamme ei tule sisälle. Karsataa liikaa porukkaa. Tutut ihmiset ovat ok. Kulkee lenkillä minun ja koirien mukana perässä ja edessä hyppien. Pilkkiaikana tulee rannalle moruamaan, josko jo kalaa saisi.
Olon monesti ihmetellyt sitä, että eläimiä otetaan talouksiin, ja eläimen perusluonnetta ja taipukisia ei tunneta. Eläin on eläin omine vietteineen, on ihmisen kaveri .mutta se, että eläimelle tulee tarjota eläintä lähinnä oleva ympäristö. Minusta kissat eivät kuulu kerrostalohin (ainakaan leikkaamattomat) kissa on lähellä villieläintä, ja sen tehtäviin kuuluu pyytää talon ja ulkorakennusten alueelta hiiret ja myyrät. Tämmöinen ulko-sisäkissa on tyytyväinen otus! Eikä kuseskele sängyille ja lattioille, eikä ole sairas vaan pitkäikäinen - kiskis19
Hei nainen&kissa!!
Tälläisissä keskusteluissa sitä näkee AINA ihmisiä jotka tietävät enemmän eläimistä joita sinulla on ja heillä EI! huoooooh!!
Mutta... itse olen kasvattanut kissoja koko elämäni ajan, tähän aikaan asti, ja minusta se että kastat kissan käpälän tai nenän (hieman) pissaläikkään jonka kissa tekee on erittäin hyvä ja toimiva opetus. Eläimillä on lyhyt muisti monissa asioissa ja jos eläimen, esim:kissan saa kiinni itseteossa täytyy eläintä torua heti jotta eläin (kissa tässä tapauksessa) tajuaa mikä ei ole sallittua. Esim: jos kissan lukitsisi koppaan ja kaappiin kissa ei enään muistaisi miksi sinne joutui kun pääsee pois ja on hämillään, jopa peloissaan.
Voit myös kokeilla sellaista ainetta kuin Feliway. Kyseinen tuote erittää samaa feromonia jota erittyy kissojen viiksien alta kun kissa puskee ja tuntee hyvää oloa, tuotetta saa ruiskutettavana, tai haihtuvana "pallona" joka laitetaan pistorasiaan :) se myös rauhoittaa kissaa. ( EI HUUMAA! KAIKKITIETÄVILLE TIEDOKSI!!)
Ja tiedoksi: kissa sänkyyn??? minun kissani ovat nukkuneen aina minun kanssa samassa sängyssä. Kissoilla ja koirilla on esim: samat loiset, (madot) ja jos eläimesi niin kissa kuin koira on hyvin madotettu ja hoidettu, ei kissasta pitäisi tarttua ihmisiin mitään. Se on totta että kissa nuolee takapuoltaan MUTTA eikö koirat koskaan tee niin?? luulen ettet aina pysty vahtimaan koiraasi ja hups entä jos koira onkin nuollut peppuaan ja tulee nuolemaan sinua sen jälkeen, minusta aika ironista sanoa että kissat nuolevat takapuoltaan ja sen jälkeen ihmistä, kun koirat tekevät aivan samaa.
Ja suurin osa ihmisistä jotka omistavat kissan (jos kissasta nyt SAA AINA jonkun pöpön) on toksoplasmoosi, jonka varmastikkin suurin osa kissan omistajista on sairastanut jossain vaiheessa elämänsä aikana (kuumetauti)..
Mutta mielipiteitä on monia ja tämä on omani..
Minusta on surullista jos joudut miettimään valitsetko miehen vai eläimen, tässä tapauksessa kissan.. Itse jouduin saman valinnan eteen kihlattuni kanssa ja minä valitsin kissani.. Se on monen mielestä varmasti täysin järjetöntä, mutta minusta valintani oli oikea ja olen onnellinen valinnastani..
Yrittäkää löytää yhteinen sävel kissan ja miehesi välille.. :) stemppiä.... - ööö111111111
vitun nollapää.tapa sekatti
- LOLOLOLOLOLOLOLOLOL
Miehesi on tosi lapsellinen!!!!!!
- mustasuk.tappaa
Ei huh huh mitä vastauksia. Sääliksi käy sinua, joka tänne kirjoitat typeriä kommenttejasi ihmiselle, joka oikeasti hakee neuvoa täällä. Kasvakaa aikuisiksi ja laajentakaa näköpiiriänne. Sitten asiaan.
Ymmärrän miestäsi siinä määrin, että kissa eläimenä ei miellytä kaikkia (ehkä epäsiisti, itsekäs tai etäinen) Kuten sanoitkin, ettei heidän välit ole kovin läheiset. Se, ettei miehesi pidä kissoista aiheuttaa väistämättäkin mustasukkaisuudentunnetta, teit sinä kissasi kanssa mitä tahansa. Tapa, jolla miehesi mustasukkaisuutensa esittää, on todella epäkypsä. Ehkä sinun pitäisi ottaa se aikuisempi ote asiaan ja kertoa asiallisesti tunteistasi tilanteeseen liittyen? Kysy mieheltäsi, mitä sellaista hän haluaisi sinun tekevän toisin, mihin sinäkin suostuisit. Ehkä voisitte ottaa kissan yhteiseksi projektiksinne ja huolehtia siitä yhdessä. Vaikea tilanne sekä miehellesi, itsellesi että kissallesi. Eläintä ei voi pitää, jos siitä ei kykene huolehtimaan riittävin resurssein(läheisyys ja hellyys ovat myös tärkeitä asioita eläimelle).
En ota kantaa kissan kouluttamiseen, kissa ei mielestäni ole samalla tavalla koulutettava eläin kuin esimerkiksi koira. Ja eläimiä taas ei voi verrata lapseen - todella ala-arvoista. - Mulla kissa ja mies
En usko koko jutun olevan tosi - vai onko olemassa noin lapsellisia miehiä sekä noin typeriä kissan omistajia. Kissaa ei kouluteta tuolla tavoin, jokainen vastuullinen eläimen omistaja tietää nämä perusjutut, tai jos ei tiedä niin ottaa selvää.
- Eläinten ystävä
Olipas järkyttävää lukea... Kissoja ei kohdella noin! Heitä äijä pihalle ja anna kissa jollekulle, jolla on vastuuntuntoa. Tuo on eläin rääkkäystä! ja niille idiooteille, jotka eivät tiedä kissoista mitään. Kissoja on erilaisia. Eivät kaikki kissat kuseskele lattioille. Kissa on siisti eläin. Se peittää jätöksensä. Osa kissoista on stressiherkkiä. Tämän ketjun aloittaneen kissa on varmasti erityisen stressiherkkä ja siksi merkkailee lattioille jos kerran emäntä (ja isäntä) ovat noin julmia sille.
- Kite&cat
Kahdesta kissasta kokemuksia ja yhdestä miehestä: entisessä elämässä oli kollikissa jonka kaveriksi yksinäisiin päiviin otettiin tyttökissan pentu (fiksua?) Kolli alkoi pissaamaan eteisessä minun kenkien päälle, ei kenenkään muun, viidet kengät meni roskiin. Kokeilin sähisemistä, nenän kastamista pissaan, niskasta nappamista, appelsiinin kuorien levittämistä kenkien viereen, saunatuoksujen (eukalyptus) haistattamista kissan nenän edessä ja tiputtelua kenkien ymärille, kahvinporoja... mikään ei auttanut. Annoimme kollin pois toiseen perheeseen.
Myöhemminaivan toinen narttukissa otti ihastuksekseen uuden mieheni ja kipusi vatsan päälle aina kun herra laittoi sohvalle maate ja siinä alkoi mahdoton kehrääminen, leipominen ja kaulaan tunkeminen. Alkoi niin ärsyttämään että nappasin kissan samantien lattialle (olin valehtelematta mustasukkainen, olinhan tämän kissan hankkinut). Muutenkin kissaa "viirasi" silloin tällöin, riehui sisällä ja sotki paikkoja ja hyppi ruokapöydälle. Kuria piti antaa että rauhoittuisi. Loppujen lopuksi: nyt kissa on aina minun vieressä sohvalla, hyrisee niin että sohva tärisee :).
Kissaa VOI opettaa tavoille, mutta vaistolleen sekään ei voi mitään. Ensimmäinen kissa merkkasi reviiriään toisen - ja varsinkin narttupennun tultua, eikä voinut itselleen mitään. Toinen kissa oppi käyttäytymään toisin kun kyse ei ollut vaistosta, vaan mukavuudenhalusta.
Kissan sielunelämää ja käyttäytymistä ymmärrän, on viisas ja petomainen. Koira on liian miellyttämishaluinen ja minusta tyhmä. Koirastakin on kokemusta. Se tarina jääköön toiseen kertaan... - Adreas
Voi voi. Sillä kissalla varmaan joku syy, miksi pissaa laatikon ulkopuolelle. Esim jos kolli , niin ainakin leikkaamattomana tykkää merkitä reviiriään. samaa esiintyy joskus myös leikatuilla kolleilla, mikäli epävarmoja reviiristään ja näin haluaa sitä merkitä.
Se että painat kissan tassut tai nenän pissaan ei auta ollenkaan asiaan. Kissa on kissa ja ei tajua pissanneensa jonkun lattialle. Se ajattelee merkanneensa reviirinsä ja alistuu voimattomana sun "rankasuus" Sen takia se pysyy omissa oloissa.
Ja mitä mieheen tulee niin vaikuttaa sairaalloisen mustasukkaselle. Epävarmalta itsestään. Narsistisia piirteitä, vaikka ei mikään narsisti oliskaan.
Onko kissa pissaillu ennen miestä laatikon ulkopuolelle?
Tossa tilassa dumppaisin miehen. Lopettasin kissan rankasemisen ja ostaisin jonku hyvän kissa-kirjan.
Toivottavasti minkä tahansa ratkasun teet niin ei aiheuta kärsimystä kissalle, eikä sulle. - Mene hoitoon!
Voisin ottaa sinua niskasta kiinni ja kastaa pääsi kuseesi ja tunkea ukkosi sinne komeroon. Toivon kissallesi kaikkea hyvää! Kuten uuden rakastavan kodin...
Minulla on yli 9 vuotias kisaa ja 3 vuotias kissa, vanhempi rupesi nyt kesän lopulla tekemään tarpeet väärään paikkaan ja minä yritin vahtia että kävisi oikeassa paikassa mutta melkein luovuin jo toivista kun tätä oli jatkunut melkei 2 kuukautta, aloin ajatella kissan lopettamista ja sitten rupesin seuraaman kissojen keskinäistä käyttäytymistä ja huomasin tämän nuoremman pomottavan vanhempaa se halusi johtajan roolin itselleen jolloin se ei antanut vanhemman mennä laatikolle, syödäkkään ei saanut rauhassa ja rupesin komentamaan tätä nuorempaa ja tilanne alkoi tasottua ja nyt ollaan taas käyty kohta 2 kuukautta normaalisti laatikolla =) Eli nuorempi halus syrjäyttää vanhemman ja se protestoi sitä mutten vain tajunnut sitä heti. Vaihda miestä niin minäkin olen tehnyt ja monesti.
- Just!!
Jos miehesi on nyt mustasukkainen kissalle, mites sit kun teillä on lapsia? Luovutko lapsistakin, jos miehesi on niille mustis?
No huh huh taas ihmisiä, luulisi aikuisten ihmisten osaavan kommentoida asiallisesti ja rakentavasti mutta ei. Hyviä esimerkkejä siitä miksi eläinten seura on mukavampaa. Mieluummin olisin kyl vanha piika kissojen kanssa kuin noin ahdasmielisten ihmisten seurassa.
Mutta palatakseni ensimmäiseen puhujaan...
LATTIALLE PISSAAMINEN
en tiedä kuinka usein putsaat hiekan mutta muistatko pestä myös itse laatikon säännöllisesti? Hajut kun pinttyvät siihen nopeasti ja kissa ei haisevalle laatikolle mene. Entä oletko vaihdellut hiekan merkkiä/laatua? sekin kun voinee vaikuttaa asiaan, tuntuu/tuoksuu kissalle vieraalta.
Jos kissa on vanha, pidättäminen voi olla ongelma. Nuorella kissalla taas voi olla sairaus joka vaikuttaa, oletko tarkastuttanut?
Vaihtoehtoisesti kyseessä voi olla myös reviirin merkkaaminen (etenkin jos kyseessä on uros) tai stressi/pelko. Tuota rankaisu keinoasi en kyllä ymmärrä. Kuten koirankaan kanssa, pissaan kastaminen ei auta asiaa. Toruminen tehokkaampaa. Suosittelen myös että ostat tarkoitukseen sopivaa pesuainetta jolla peset virtsan pois. Jos kissa on kerran tehnyt hätänsä lattialle ja se on huonosti pesty, kissa haistaa vitsan hajun alueella ja toteaa että siihen on hyvä hätänsä tehdä. Miehesi äänensävy/käytös voi olla stressin tai pelon aiheuttaja.
Ja tuo pimeään häkkiin sulkeminen ei varmastikkaan auttaisi pelko tilannetta yhtään, pahentaisi vain tilannetta. Tuskin mies sulkisi lapsiakaan pimeään yksin jos ovat pahaa tehneet??
MIES VAI KISSA
itselläni asiassa vaikuttaisi paljon se että kissa on talossa ollut ennen miestä. Eläinten kohdallakin jos uusi tulisi taloon eikä vanhat hyväksyisi sitä niin uusi lähtee. Vanha ollut kuitenkin perhettä monta vuotta. Mieti myös oletko todella onnellinen ihmisen kanssa joka ei hyväksy lemmikkejäsi tai haukkuu sinua äitinä? Viitaten siis tuohon "miten sä aiot sun lapsia kasvattaa, jos et kissastakaan selviä?" - kommenttiin. Ymmärrän toki että kaikki eivät eläimmistä pidä, yhtälailla kun kaikki eivät pidä lapsista jne jne. Mutta jos mielipiteenne risteävät noin paljon, onko järkeä olla yhdessä? Itse olisin jo todennut että miehiä saa aina uusia.- pissa ei ole hottia
SINKKUUS VAI NAINEN JA KISSAN ULOSTEET
Itse en näin miehenä varmaan viihtyisi naisen kanssa jonka kissa tekee tarpeitaan sisälle vuositolkulla. Varsinkaan jos nainen ei ymmärrä että hänen kasvatusmetodinsa ei toimi. Yksinkertaisesti virtsainen asunto on hirveä paikka elää. Valitsisin sinkuuden ja lähtisin etsimään uutta siivompaa kumppania eläimellä tai ilman. - Ben Normal
pissa ei ole hottia kirjoitti:
SINKKUUS VAI NAINEN JA KISSAN ULOSTEET
Itse en näin miehenä varmaan viihtyisi naisen kanssa jonka kissa tekee tarpeitaan sisälle vuositolkulla. Varsinkaan jos nainen ei ymmärrä että hänen kasvatusmetodinsa ei toimi. Yksinkertaisesti virtsainen asunto on hirveä paikka elää. Valitsisin sinkuuden ja lähtisin etsimään uutta siivompaa kumppania eläimellä tai ilman.Niin totta ei sitä pysty asumaan epäsiistin naisen kanssa jonka kissat vielä kuseskelee minne sattuu. En jäisi sinne vaikka kissalla olisikin ollut tapana viimeiset 7 vuotta kuseskella minne sattuu.
- Mies kommentoi
Jos kissasi kusee vieläkin matolle jo 8 vuotta, niin ei selkeästi opettamisesi ei toimi.
Kyllä minuakin ottaisi päähän olla kämpässä missä haisee kissan pissa ja omistajan mielestä tässä olisi mitään vikaa. Onko kissasi muuten leikattu ja jos ei ole niin leikkauta se. Ympäriinsä kuseminen voi loppua kuin seinään. En suosittelsi lastenkasvatusta eläimen ulosteisessa kämpässä. - Huihai...
Hmm. Sulla on ollu kissa jo 7 vuotta ja vieläkin koulutat samalla tyylillä, vaikkei selkeästi toimi. Vai mitä on oppinut?
Eli.. Eikö jo oma järki sano ettei tapa ole oikea? Vai millä perustelet oikeaksi? - Suosittelen ;-D
Hohhoijaa.
Äijäthän on mustasukkaisia vaikka pöydän jalalle jos niikseen tulee...
Heivaa äijä pellolle, pidä kissa.
Helppoa ja elämä on 10000 kertaa mukavampaa...! - Eläinrakas!
Miten vitussa voit rankaista kissaasi, joka laskee alleen, ottamalla niskasta kiinni ja työntämällä naaman/tassut virtsaan?!
Onko huonompaa ja sairaampaa kissan omistajaa olemassakaan, mitä helvettiä! - skidd
sekoo sakkia koko kissaa hengissä pitävä pari.. ihmettelen että kissalla henki pihisee.. huh
- Kissat pois heti
Tässä hyvä asiaankuuluva video:
http://youtu.be/aYe1d5_LS0s
Kertoo kissoista naisilla. - Anonyymi
Ei ole oikein huutaa tai kurittaa mitään eläintä! Sille on syy miksi pissaa me ei välttämättä sitä saada koskaan selville miksi mutta suurin syy taitaa olla stressi..ehkä kissa vaistoaa että hänestä ei pidetä. Niin ja tommonen mies on huonoitsetunto! Mustasukkaisuus ei ole koskaan hyvä asia! Varsinkaan pientä olentoa kohtaan silloin pitää jo olla päässä vikaa!
- Anonyymi
Meillä 9 ja 8 vuotiaat kissat jotka aina tehneet hiekkalaatikkoon. Pari kertaa koko elinaikana sattunut vahinkoja. Eikä nyt voi sanoa että tuo sama pätisi lapsiin. Tuo mies on vaan typerä ja lapsellinen jos eläimistä on jo mustasukkainen niin lapsethan nyt ei viekään huomiota.
- Anonyymi
Ei kissaa kurittamalla lakkaa pissaamasta 😅. Kokeile mieluummin laittaa vaikka kissalle ruokakippo siihen paikkaan, mihin se on pissannut - siis tietysti ensin siivoat sen pitsan mahdollisimman hajuttomaksi. Kissa ei sotke ruokapaikkaansa, joten saatat saada suojattua paikan ajatuksella ruokapaikasta.
Kissan pissaaminen on oire jostain - voiko kissan omistaja hyvin? Tai onko kissalla ruumiillista vaivaa, jonka eläinlääkäri saattaisi löytää ja lääkitä? Noita kannattaa selvitellä ekana.
Tuohon miehen kertomaan kasvatuskikkaan - toivottavasti sitä ei sovelleta koskaan sen kummemmin ihmislapsiin kuin kissoihinkaan 😉
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä692261Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1721752Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on711440Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461437Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2421373- 831232
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3421205IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel3691183- 1281175
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3361128