Olen ihmeissäni 40-50 vuotiaiden naisten nettideittiprofiileissa varsin usein esiintyvistä viittauksista korkokenkiin ja naisellisuuteen.
Tietenkin miehenä etsin jonkinlaista "vastinparia" itselleni, mutta ei se minun mielestäni tarkoita mitään korostettua prameilevaa "naisellisuutta", joka siiten muka nousisi täyteen kukoistukseensa "miehekkään miehen" rinnalla. Missä on tällaisten naisten oman naisellisuuden ydin ja itsetunto jos tarvitaan mies todistamaan että on nainen?
Ihan tavallinen arkioloinen naisellisuus riittäisi minulle. Kokemukseni mukaan naiset kyllä lähes kaikki osaavat olla jollakin omalla persoonallisella tavallaan naisellisia naisia ja kaikkein eniten hukassa naiseutensa kanssa ovat juuri nuo korkokenkiään ym korostavat primadonnat.
Nainen usein ilmoittaa esim. toiveenaan miehen pituuden suhteen että pitää olla "minua pidempi silloin kun minulla on korkokengät jalassa". Onko tällainen nainen joku juhlissa juokseva diiva, jonka ainoa tarkoitus on saada näyttävä kavaljeeri eikä mitään vakavaa ihmissuhdetta? Kuinka tärkeää korkokenkien pitäminen yleensä on naisille? Nettiprofiileissa se tuntuu hirveän yleiseltä ja tärkeältä osalta elämää, mutta reaalimaailmassa esimerkiksi omat naisystäväni ovat käyttäneet korkokenkiä vain muutaman kerran vuodessa.
Olen itse pitkä ja muutenkin mielestäni ihan miehekkään miehen näköinen ja oloinen, joten en kirjoita tätä katkeruudesta vaan ihmetyksestä siitä, että onko 40-50 nettideittailijoihin jäänyt keskimääräistä enemmän naisia, joilla on kaikenlaiseen diivailuun taipumusta?
korkokengistä -naisellisuudesta
33
427
Vastaukset
- ManoloBlahnik
En voi antaa 40-50 vuotiaan naisen näkökulmaa, olen itse vasta vajaa 30.
Ja käyttänyt korkkareita niin arjessa ja juhlassa kymmenisen vuotta.
Käytän niitä siksi, että
a) korkkareissa yms. kengissä on laaja valikoima esteettisyyttä,
b) olen melko lyhyt.
c) Korkkarit korjaavat ryhtiä ja näin ollen toimivat myös terveyttä edistävällä tavalla :)
Nainen voi tottakai olla naisellinen vaikka lenkkitossuissa, naisellisuus on mielestäni sisäsyntyistä.
Vaatteet ja asusteet eivät mielestäni kerro, onko ihminen vakavan ihmissuhteen perässä, vaiko ei. Jos kuvittelee toisen ulkoisesta olemuksesta pystyvänsä tekemään syväanalyysin tärkeimmillä osa-alueilla, on syytä mennä itseensä.
- se nyt vaan menee niin, että kautta aikojen on nainen halunnut itseään kookkaamman miehen.
Se, että tykkää laittaa korkkarit jalkoihin, mekkoa päälle, nähdä vähän vaivaa ehostamisen suhteen, ihan arkipäivinäkin, ei tee naisesta diivaa? Tai en minä ainakaan pidä itseäni diivana. Pidän itseäni naisena, joka tykkää kauniista asioista, ja joka voi myös au naturellina painella collarit ja tennarit jalassa kylille. - se siitä...
Suomalainen nainen korkokengissä on harvinainen näky...ehkä juhlissa .
..Esim. Tallinnassa tunnistaa jo kaukaa Suomi-naisen, matalakantaiset kengät, farkut tai sortsit, huomattava ylipaino....Kyllä treffi-ilmoitukset ovat oma juttunsa, naiset ilmeiseti uskovat korkokenkien tuovan enemmän vastauksia, koska näissä keskuteluissa naisenkipeät, nuoret miehet niistä voukhaavat...ehkä heillä on korkokenkä fetissi...
Normaali, tevejärkinen nainen tuskin kengistä ilmoituksessaan edes mainitsee, ehkä täytyy olla hieman narsisti.- nainen 49v. pks
Talinnaan lähtevä suomalaisnainen tietää, että edessä on tuntitolkulla kävelyä, ja taas kävelyä mukulakivikaduilla ja kauempana jopa hiekkateillä. Jotta pikaloma menisi mukavasta, jalkaan laitetaan ulkoilukengät, kävelykengät tai kelin mukaan muut sopivat jalkineet. Kengät ovat sen verran hintavia, ettei niitä halua rikkoa huonoilla kaduilla, varsinkaan silloin, kun kyse on todellakin pitkäaikaisesta kävelystä.
Olen itsekin ihmetellyt Tallinnassa, kuinka virolaiset naiset raaskivat rikkoa kauniit (ja kalliit, Virossakin!) kenkänsä huonoilla kaduilla, mutta kyse lienee enemmänkin siitä, että sipsuttelevat töihin tai illanviettoon, eivätkä kulje kaupungilla tuntikausia, kuten turisti.
Pariisissa asuessani huomasin, että monet naiset ottavat työmatkansa aamulla liikuntana, ja kulkevat matkan lenkkareissa tai muissa hyvissä kävelyjalkineissa. Lähemmäs keskustaa tullessa kengät vaihdetaan ja kävelykengät menevät laukkuun, josta tilalle kaivetaan korkokengät. ...että näin. - agsdgg
"Esim. Tallinnassa tunnistaa jo kaukaa Suomi-naisen, matalakantaiset kengät"
Ja minä kun olin Tallinnassa, niin paikalliset naiset tallustelivat ihan lättäpohaisilla sandaaleilla ja minulla oli korkkarit jalassa, jota ihan tuijotettiinkin!!! - hiiihiii..
agsdgg kirjoitti:
"Esim. Tallinnassa tunnistaa jo kaukaa Suomi-naisen, matalakantaiset kengät"
Ja minä kun olin Tallinnassa, niin paikalliset naiset tallustelivat ihan lättäpohaisilla sandaaleilla ja minulla oli korkkarit jalassa, jota ihan tuijotettiinkin!!!niin varmasti...oikein tuijotettiin..:)))
- heeee
hiiihiii.. kirjoitti:
niin varmasti...oikein tuijotettiin..:)))
Niin kun koko ajan kuului voi perkele, taas jäi korko nalkkiin.
- Diudiudiu..
hiiihiii.. kirjoitti:
niin varmasti...oikein tuijotettiin..:)))
Jos seuraat muotia vähänkään, niin korkeakorkoiset ovat out.
- muotitietoinen
Diudiudiu.. kirjoitti:
Jos seuraat muotia vähänkään, niin korkeakorkoiset ovat out.
Olet täysin väärässä.
- -aikuinen nainen-
Itse käytän aika harvoin korkkareita. Kävelen työmatkat ja kun Suomessa kelit on mitä on, turvallisempaa kulkea matalissa kengissä. Vapaa-aikanakin yleensä kävelen paikasta toiseen tai kuljen fillarilla -autoa käytän pääasiassa vaan reissuissa- joten jalkaan kummasti valikoituu hyvät kävelykengät (bootsit on muuten tosi hyvät kengät kävellä) tai sandaalit. On tunnustettava että minulla on tätä nykyä vain yhdet korkokengät, joita sitten käytän pari kolme kertaa vuodessa tilaisuuden tullen. Ne on ostettu jo kohta 3 vuotta sitten mutta hyvänä on säilyneet.
Ehkä niiden mainitsemisessa halutaan juuri jotenkin tuoda esiin tuota omaa tyyliä: ettei olla sitä normaalia "Suomi-nainen" mallia. Ja moni mies toivoo kumppanikseen (treffipalstalla) naista joka käyttää korkkareita ja kukkamekkoa. Punaiset korkokumisaappaat marjareissulla ja etenkin sen jälkeen ilmeisesti sytyttää...;) - ei sentään ainoja
Ei ne korkkarit sovi kaikille, kun niillä ei osata edes kävellä. Nilkat linskuu
puolelta toiselle. Itse en käytä enää korkeita korkoja, syystä että nilkkani
murtui yksi kerta sellaiset jalassa.
Makunsa tietenkin jokaisella, eihän siinä mitään. Näin tänään kaupungilla,
no ehkä 75v tai ylikin olevan naisen ja huomioni kiinnittyi hänen julmetun
korkeisiin korkoihin uh huh.
Mitä tulee mainintaan korkkareista ilmossa, niin sillä ehkä halutaan antaa
vähän seksikkyyttä kehiin. - ilman_korkoja_kiitos
Jos luette naisten profiileja niin tämä korkokenkäviittaus nimenomaan tässä miehen pituustoiveen yhteydessä on tavattoman yleinen.
Itse olen alkanut uskoa, että kyse ei ole siitä että tilanne jossa nainen esiintyy korkokengissä olisi jotenkin erityisen yleinen ja naiselle tärkeä vaan enemmänkin siitä, että oikeasti nainen vain haluaa miehen olevan sen verran pidempi että se näkyy. Kun viitataan samanpituisuuteen korkokengissä niin tämä hiukan turhamainen vaatimus saadaan jotenkin tasavertaisemman ja enemmän hyväksyttävän näköiseksi.
(ps: haluaisin tosin keskustelun jatkuvan korkoengistä enkä niinkään iänikuisesta pituuserokysymyksestä...)- ei sentään ainoja
Sen verran viellä, koska itse mainitsit tuosta samanpituinen korkokengissä, siis mitä, niin no enhän minä tutki naisten profiileja, mutta jos he nyt
ilmaisee tuolla tavalla tämän miehen pituus asian, niin onhan se hiukan
kummallista, kun ei voi laittaa selkeästi sitä ihanne pituutta.
Nykyään on kauniita matala- kantaisia kenkiä, joten ei tartte hiihdellä sentään
tennareissa. Jotenkin tuntuu, ettei tämä korkeiden korkojen ihannoiva
joukko ole kovin laaja, mutta netissä joka asia korostuu. Tämä elää
niin sanotusti omaa elämäänsä.
Tämä nyt tästä pituusasiasta mun kohdaltani !
- totta kai...
Olen 50-vuotias, omaan kauniit , pitkät "rotusääret", joissa ei ole suonikohjuja eikä turvotuksia...On todellakin totta että kauniit sääret huomataan, saan usein myönteistä palautetta myös nuorilta kuin työkavereilta....Tykkään varsinkin kesällä pukeutua hameissin ja mekkoihin, joskus aika lyhyisiinkin, iästäni huolimatta..ja kenkinä hameen kanssa käy tietenkin sandaalit.
Minusta on itsestään selvää pukeutua tilanteen mukaan, lenkille lenkkarit, talvella tilanteen mukaan saappaat, maastokengät jne. - tuivero1963
Voipi tuo johtua siitä, että naiset matkii tostensa profiileja. Itse en ole koskaan mitään treffiprofiileja tehnyt enkä lukenutkaan, koska kumppanit ovat kyllä löytyneet oikeasta elämästä.
Jos tekisin profiilin, ei tulis mieleenkään laittaa mitään korkokenkiä sinne... en edes omista - tai omistan, mutten käytä - korkokenkiä. Naisellisuus ei kumpua mun tapauksessa koroista.
Hieman nolona täytyy myöntää, että olen ehkä liiankin arkinaisellinen, juhlissa ei ole tullut paljoakaan aikaa vietettyä, mitä nyt oman perheen ja tuttavien perhejuhlissa.
Korkojen puutteesta huolimatta katson kyllä mielenkiintoisemmin silmin itseäni pidempää miestä, eikä pituuskaan aina riitä, sitä karismaa pitää olla :)
Nettideittijuttuihin mulla on vielä vahva epäilys - huijareita taitavat miehetkin siellä olla. Eipä tässä kiire ole etsimäänkään, vasta kuukausi ollaan oltu vapailla markkinoilla ja pitää pysyä pois iskupaikoista, että saa olla edes puol vuotta rauhassa :D - nainen 49v. pks
jaa, ihmetellen tajuamatta aloitusta...
Omaan korkeaholvisen pienen ja kaarevan jalan, johon korkokenkä istuu huomattavasti paremmin kuin instrun työkenkä... olenkin kulkenut korkokengissä ihan nuoresta asti, juhliin korkeammissa, arkena kaupungilla jne korkona /- 6cm. Toki kaapista löytyy muutama pari lenkkareita, kumisaappaat ym.
Sen lisäksi satun pitämään kauniista kengistä, kuten useimmat naiset pitää jostakin "hömpästä", kuka koruista, laukuista, meikeistä, akryylikynsistä, hajuvesistä, kauniista alusvaatteista tai muista vaatteista ja varsinkin asusteista, joihin kengätkin osittain luetaan, kukista tai astioista ja todellakin, kuka mistäkin. Lista on varmaan loputon, ja kuulunee osastoon naisellinen hömppä. (ei omakaan listani pelkästään kenkiin jää...)
Kengät sinänsä ei ole mikään naiseuden mitta, kyllä se lähtee kokonaisuudesta, luonteesta, puhetavasta ja niin niin monesta asiasta, muttei kauniit kengät myöskään kerro epävarmuudesta eikä naiseuden korostamisesta, siinä olet kyllä hakoteillä.
ja kuten jo mainitsinkin, jonkinlaiset korkokengät on arkikenkinä (=kävelykenkä) lähes aina. En ole juhlissä juhlissa juokseva diiva, juokseminen hoituu urheilukengissä.- arhgeda
Minusta siinä ei ole yhtään mitään vikaa, että kertoo mistä pitää. Itseasiassa yhtenevä maku asioissa on yksi suurimpia voimia, mikä ajaa pareja yhteen, vaikka sen voisi ajatella merkityksetöntä. Makuasioista ei ehkä voi kiistellä, mutta samankaltainen maku helpottaa elämää parisuhteessa kummasti. Sillä ei ole mitään yhteyttä pinnallisuuteen, että pidän jos nainen nauttii hieman naisellisesta "hömpästä". Kyllä itsekin kiinnitän huomiota pukeutumiseen ja tuoksun hyvältä, vaikkei tuollaisia mielikuvia välttämättä suomalaiseen mieheen yleensä yhdistetä.
- viisastunut täti
Kun aloittaja on kerrankin sellainen mies, joka arvostaa muutakin kuin korkokenkiä tms. "naisellista hömppää", niin heti hänen kirjoituksensa teilataan.
Itse olen nainen ja voin myös lukuisten ystävien/tuttujen/ työkaveriden puolesta sanoa, että harvalla korkokenkä kuuluu jokapäiväiseen jalkineistoon.
Ammattikunta on laaja, joten mistään duunari-maisteri asetelmasta ei ole kyse.
Ensin naiset nettideiteillä valittavat, kun miehet ovat pinnallisia, sitten kun joku mies uskaltaa hieman kyseenalaistaa korkokenkien käytön, niin johan poru nousee.Kyllä näitä korkokenkä fetissejä näiltä sivustoilta löytyy aivan varmasti.
Naisellisia kenkiä on muitakin välillä korkokenkä-Instrun työkenkä,ainakin minulla on.
Aloittaja kirjoittaakin nettiprofiileissa korostetusti mainituista korkokengistä,onko ne sitten vain profiilin korostusta vai tosielämää, sitä kyselisin minäkin. - korkkarit aina
Itselleni korkokengät ovat arkipäivää, koska käytän useimmiten hametta tai mekkoa ja niiden kanssa matalat kengät eivät minulla näytä hyvältä, varsinkin kun pituutta on vain 155 cm. Talvisaappaissakin on korot. Kiilakoroilla on sitä paitsi helpompi kävellä kuin esim. ballerinoilla, joissa kantapäät ja varpaat tulevat kipeiksi. Kävin kaupunkilomalla tällä viikolla ja kävelin neljä päivää kuuden sentin korkkareilla tai korkeammilla. Jalat eivät tulleet kipeiksi, toisin kuin viime kevään reissulla, jolloin jalassa olivat lenkkarityyppiset kengät.
- hipsun hipsun
Missähän minäkin korkkareita tarvitsisin, kun en käy juurikaan ravintoloissa,
no paikallisessa ehkä 2 kertaa vuodessa ja muita kissanristiäisiä kierrän
kaukaa.
Jaa olishan se kaiketi hauskaa em. mökillä koikkaroida piikkareilla.
Töissä pidän siroja avokkaita. Mukavuus ennenkaikkea.- Tallisbeautiful
Minä laitan korkokengät jopa saareen luonnon keskellä. Mutta minulla onkin raumalainen suku = pitkät jalat ja pokkaa!
- jimmyjimmychoochoo
Kaikkee se säkin ihmettelet...Skippaatko profiilin sillä perusteella, että siellä mainitaan korkkarit? Että karseita bimboja varmaan kaikki jotka tykkää käyttää korkkareita?
Ja miks mies olis katkera korkkarinaisille?
Hyvä vaan jos et tykkää. Jääpähän enemmän valinnanvaraa meille jotka tykätään.- --------?
Hääh mitä. Enpä nähnyt piikkareita yhdelläkään pimatsulla tänään, siis eilen.
Kaikilla jonkinsorttiset lipokkaat.
- ManoloBlahnik.
Mun mielestä aloittaja teilasi kirjoituksellaan sen joukon naisia, jotka tykkäävät käyttää korollisia kenkiä.
Toki, saahan niin tehdä, teilaanhan minäkin miehen, joka tykkää käyttää esim. vyölaukkua ^^
En tosin kyllä ole koskaan kiinnittänyt huomiota, että joku nainen profiilissaan oikein olisi korostanut erikseen, käyttävänsä korkeita korkoja?
Mulla kun joskus oli ilmoitus, mainitsin olevani tyyliltäni jotain väliltä naisellisen tyttömäinen. Omassa mielessä tuo kuvaus -luo mielikuvia esim. 50-luvun kellohameista, korkokengistä, korkkiruuvikiharoista.
Nimim. nainen 49v. pks - kommentoi mielestäni hyvin tuota Tallinna vs Suomi -asetelmaa. On vähän eriasia olla paikallinen nainen tekemässä esim. suht lyhyttä työmatkaa, kuin turisti, joka saattaa kävellä ympäriinsä tuntikausia.
Sillon edes minä, nainen joka omaa lähes 100 paria korkkareita, en laita jalkaani kuin mukavat ja käytännölliset KÄVELYkengät.
Meitä on niiin moneen lähtöön, ja kuten jo ekassa vastauksessani laitoinkin;
Naisellisuus on mielestäni sisäsyntyistä.
- Toki naisellisuutta voi Korostaa erilaisilla ulkoisilla asioilla, mutta naisellisuus on loppujenlopuksi jotain ihan muuta, kuin materiaalia. - Biux
Profiilia luodessa on tarkoitus käsittääkseni saada aikaiseksi tuotos, joka herättää mielenkiinnon, erottuu positiivisesti muista ja miellyttää lukijaa. Tietysti siis myös tarkoituksena on kertoa jotain ihmisestä profiilin takana.
Ehkä nämä naiset,jotka ovat korkokenkä- viittauksia profiiliinsa laittaneet ajattelevat miehen tulkitsevan naisen profiilin takana naiselliseksi ja olettavat siten saavansa viestejä enemmän miehiltä. Aika paljon naisena saamme lukea miesten julmiakin kirjoituksia siitä, kuinka itänainen on kaunis ja parempi korkokengissään kuin suomitamma läpsykkäissään... Ehkä jotkut näin pyrkivät ylikompensoimaan omaa naiseuttaan ja erottautumaan näistä suomitammoista.
Itse olen naisellinen nainen ja sellaiseksi kuvaan itseäni myös profiilissani; se ei pakota minua käyttämään korkokenkiä;) ja osaan pukea naiseuteni myös verkkapukuun ja kumisaappaisiin... kuten suurin osa meistä, luulisinkin.
Tässä vain pikaisesti ajatuksiani. - kekako
lisäisin vielä ettei olisi paha jos miehetkin täsmentäisivät profiilissaan pukeutumistyylejään esim:
sukat ja sandaalit, lippalakki shortsit ja mainos t-paita, jne
koska kuitenkin nainen haluaa vähän siitäkin tietää? - maisterisnainen
Aiemmin profiilissani tosiaan mainitsin korkokengätkin, osani habitukseni kuvausta (ilmoituksessani ei ole valkokuvaa): täällä lähempänä viittäkymmentä kun on niin monenmuotoista ja -oloista menijää. Ja kyllä minussa miehen rinnalla syttyy naiseus eri tavalla kuin yksin ollessani. Jos nyt täällä vaihdevuosien kynnyksellä tahdon vielä korostaa sitä, että satsaan mielelläni edelleen naiseuteen ja seksuaalisuuteen, ajattelen, että se on viriilille miehelle merkki siitä, että en ole ehdoin tahdoin mummoutumassa - kaikki kunnia mummoille (mummoudun, kiitos, itsekin sitten vähän myöhemmin mielelläni). Jos keskustelun aloittajaa miellyttävät enemmän muunlaisissa jalkineissa treffeille tulevat naiset, hän voi rauhassa siirtyä korkkarinaisten sivuilta syrjään. Korkkarit eivät kuulu arkipäivääni, mutta ravintolatreffeille voisin niihin sonnustautua. En pidä itseäni prameilevana primadonnana, mutta saan iloa kauniista ja naisellisesta pukeutumisesta, ja mustikkametsään menen flanellipaidassa jne.
- maisterisnainen
Ja onkos se nyt jotenkin synti, jos naiseus on hukassa siten, että nainen kokee sen parhaiten löytävänsä suhteessa mieheen? Mielestäni halveksit turhaan tässä.
Olen saattanut pitkälle miehelle (olen itse pätkä) mainita, etten vieroksu korkkareita, koska joskus pitkä mies vieroksuu lyhyttä naista, tai tajuan itse korkkareiden tasoittavan parinkymmenen sentin pituuseroa kohtalaisesti. Minulle on aivan sama minkä pituinen mies on. Mutta kullakin on ne biologiaan perustuvat sytyttäjänsä: joillekin naisille se on miehen pituus, itselleni leveät hartiat ja miehekäs puheääni (jollaisia on toki monenlaisia). Monille miehille tuntuu olevan tärkeää, että nainen on hoikka, tai vähintään "normaali" (ei toki kaikille). Näille sisäsyntyisille turn-on-jutuille ei voi mitään; ehkä sinulla niitä ei ole fyysisiin asioihin liittyen; jos toisilla on, se ei tarkoita, eikö myös luonteella, käytöksellä ja henkisyydellä olisi merkitystä. - ilman_korkoja_kiitos
Tarkoitukseni aloituksessa oli kysyä, että johtuvatko hämmentävän monet korkokenkäviittaukset naisten profiileissa
siitä että
(1) useimmat naiset tosiaankin tykkävät kulkea korkokengissä aina kun tilanteeseen vähänkin sopii
(2) nettideittisivustoihin valikoituu jostain syystä keskimääräistä enemmän korkokenkiä keskeisenä seurustelun elementtinä pitäviä naisia
(3) mainitaan korkokengät että saadaan jotenkin säädyllisesti ilmaistua että miehen täytyy olla n 5-10cm pidempi kuin itse on
(4) mainitaan korkokengät koska oletetaan miehen näin kiinnostuvan profiilista, näin tulee naisellisemman näköinen profiili ja samalla miehen voidaan vastaavasti vaatia olevan "miehekäs"
Uskoisin, että (4) on erittäin tosi, (3) paljolti totta, (2) vähän totta ja (1) ei pidä paikkaansa ollenkaan.
Jos ulkonäön perusteella pitäisi naista arvioida niin silloin itse en haluaisi nähdä häntä korkokengissä enkä muissakaan juhlatamineissa vaan sadevarustuksessa vastikään 5 tunnin reissulta mustikkametsästä palanneena. Aika moni nainen tuolloin juuri seksikkäimillään. Enkä usko olevani edes ainoa mies joka on tätä mieltä.
Juhlatamineet ja korkokengät ovat tiettyä tarkoitusta varten, mutta luulenpa että loppujen lopuksi ne eivät erityisemmin useimpia miehiä kiihota vaan kyse on osin jostakin naisten välisestä "diivailukilpailusta". - maisterisnainen
Sanoisin, että nyt puhut valtavirtaa vastaan koskien korkokenkien kiihottavuutta: monta kirjallista todistusta löytyy, sellaista, jossa mies sanoo, että hänellä seisoo oitis, kun näkee kunnon piikkarikorkkarit, joissa terävä kengänkärki. Audi-firman johtaja Suomessa sai potkut lausuttuaan julki pari klishettä siitä, millainen hänestä on naisellinen nainen. Pakettiin kuuui 10 cm:n korkokengät. En kyllä ollut riemuissani tuon miehen rajauksista naisellisuuden suhteen. Mutta se on ihan okei, jos sinua kiihottaa enemmän sadetakit ja kumisaappaat ja mustikkareissulla hankitut hiet ja OFF-tuoksut.
Vai mainitaan ilmoituksissa korkokengät, että voitaisiin "vaatia" mieheltä miehekkyyttä. No en nyt vaatia, mutta jos pidän itse korkokenkiä seksikkäinä, totta helkkarissa haluan miehen, joka myös pitää niitä seksikkäinä. Se on kuule signaalien vaihtoa, ei mitään naistenvälistä kilpailua, ei ainakaan allekirjoittaneelle. - deiting mies
No, ap, katsos sehän menee näin... Nykyajan 40-50-vuotiaat naiset ovat näitä tasa-arvoajatuksen kasvatteja ja heillä jäivät nämä naiselliset opit vähemmälle. Urasta ja omasta pärjäämisestä tuli tärkeää, läksyt olivat tärkeitä eivätkä siinä oikein ehtineet olla tarpeeksi aikaa prinsessoja ja kodin leikkiminenkin jäi vähälle.
Kun ollaan vuosikymmenten jälkeen päästy tällaiseen post-feministiseen aikakauteen, jolloin on taas huomattu että "oho, sukupuolillahan on kaikkien teorioidenkin jälkeen eroja!", niin nämä tytöt ovat nyt vihdoin kokeilemassa niitä korkokengiä pikku jalkoihinsa, kun se kerran on taas yleisesti hyväksyttyä ja sallittua.
Heidän naisellisuutensa on siis vielä kovin hauras juttu. Siinä on paljon sellaista epävarmuutta mukana että mitähän se polkkatukkainen pukua ja housuja pitävä kollega sanoo, jos nyt nainen pukeutuukin hameeseen ja korkokenkiin.
Vastaavasti he sitten uskaltavat hakea perinteisen miehekkäitä piirteitä miehestä. Tasa-arvoinen ja kiltti pehmoisä on jo todettu tylsäksi.
Tästä johtuu tämä yhteys korkeakorkoisten kenkien ja miesten pituuden välillä naisten profiileissa. - nainen_vanha
Meillä nelikymppisillä, ainakin maalaisilla henkilöillä on tietty mielikuva, mikä on "kevytkenkäinen". Sitä korkokengät edustivat nuoruudessani eniten, vastakohtana asialliselle, luotettavalle, kunnon tytön tyylille. Näin muistelee fossiili vanhoja hyviä aikoja, jolloin ihmiset hyväksyttiin ihmisinä, ei barbeina ja Keneinä. Tärkeää oli ystävällisyys, luotettavuus, ahkeruus ja se, että oli jotakin lahjakkuutta ja sitä myös käytti ja kehitti. Ja vaatimattomuus oli in, eikä turhanaikainen kanailu ja keikistely.
- maisterisnainen
Tässä ovat jääneet syrjään esteettiset pointit kokonaan. Voi olla, että viittäkymppiä lähentelevä nainen on ehtinyt hioa - syyllisyyttä tuntematta kevytkenkäisyydestä - myöskin esteettistä silmäänsä. Jos nilkka on siro ja sääri kauniinmuotoinen, niin jalka näyttää minun makuuni kauniimmalta sirossa korkokengässä kuin esim. korottomassa sandaalissa. Korkokenkiäkin on muuten monenlaisia: nuoret rokkaritytöt pitävät tolppasaappaita: korkoa on, mutta efekti liittyy massaan ja "voimaan".
Voi olla, että nyt 40-50-vuotiaalla aikoinaan läksyt ja muut harrastukset ovat olleet über-tärkeitä, mutta myös uskonnollissävyinen syyllistäminen turhamaisena pidetystä, minkä piiriin ehkä korkokengätkin laitettiin, sysäsi prinsessaleikit syrjään. Kun kuuntelen kahdeksaakymppiä lähestyvän äitini kommentteja naisten korkokengistä, kuulen siinä epäröivässä halveksunnassa myös kateutta, minkä itse skippaan pitämällä niitä kenkiä, jotka minusta sopivat tilaneeseen ja itselleni.
Kun kaupassa tyrkytettiin housupuvun kanssa korkokenkiä (hyvältä näytti), en ottanut: perusteena "tahdon käveltävämmät kengät." Nyt lähden ulkomaanreissulle ja siellä oopperakäyntejä varten matkassa on sirot mustat, kannasta avoimet korkkarit, joissa kimaltelee lasinpaloja. Sitten on esim. kirkolliset tai akateemiset tilaisuudet, joissa käytössä on avokkaat, lenkillä lenkkarit jne. Totta on, että miehiltä on tullut myönteistä palautetta muihin kuin korkokenkiin liittyen: eräs (ulkomaalainen pukumies) tunnusti rakastuneensa minuun kirppurakärkisten supikkaiden takia (liittyi nuoruuden folklore-vaiheeseen), toinen ihasteli hassuja leveäkärkisiä ja matalia punaisia kenkiäni. Kengillä on siis väliä.
Korkokenkien mainitseminen profiilissa liittyy myös erottautumiseen siitä joukosta, jossa korkokenkiä ei laiteta jalkaan koskaan eikä missään, periaatteellisista, tiedostamattomista tai fyysisistä syistä. (Olettekos lukeneet niitä miesten ruikutuksia, kun vaimo kieltäytyy korkokenkien käytöstä kategorisesti: myös kotona seksileikkien yhteydessä, vastoin miehen pyyntöjä?). Korkokengät eivät sulje pois mahdollisuutta ystävällisyyteen, luotettavuuteen ja ahkeruuteen tai luonteen vaatimattomuuteen saati tasa-arvoon. Edesmennyt Leena Palotie oli muuten ahkera korkokenkien käyttäjä. - böndis
Pitkä tai pätkä, se, mitä on jalassa, näkyy naamasta ;)!
Mutta tämä juttu liittyy siis itsetuntoon; ei kenkiin.
Kun on itsetunto kohdallaan, oikeestaan ei oo minkäänlaista merkitystä, kuka on pitkä vaiko pätkä. Ihmiseen tulee mieltyneeksi sekä sisältä että myös ulkoa, mutta oikeesti se on viis siitä, kuka on ketäkin suurempi, jos vaan kaikki muu synkkaa.
Näköjään näitä itsetuntoisia on aika harvassa. Itte ainakin käppäilen kaikenlaisilla kengillä ja kyllä vaan; Hkissä ulkona yksi mies tuli ihan kysymään, että kuinka pitkä oon. 171 cm ja korkkareilla sen 181 kait ainakii, mutta se näyttää toisaan aika pitkältä. Mutta ihan yhtä hyvin käy flaksi, vaikka olis vaan rantasandaalit ;)! Ja eip oo koiraa karvoihin katsominen, moni on rumaa roinaa sisältä. Se pitää tonkia, löytää, kultakimpale. Onhan näitä, mutta en ihan itte netistä ainakaan ettis. Joskus vaan tykkään käydä lukemassa näitä juttuja täällä.
Ihanaa kesää kaikille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958