Se että jollain ihmisellä ei ole parisuhdetta eikä hän saa seksiä ei ole vastakkaisen sukupuolen syytä vaan syyllinen löytyy omasta peilistä. Kaikki AT-luuserit voi alkaa miettiä niitä omia asenteitaan uusiksi ja ajatella kuinka niitä voisi muuttaa että se nainen löytyisi. Vastakkaista sukupuolta olevien haukkuminen ei mitenkään tuo tavoitetta lähemmäksi.
Jos rumat eivät saisi kumppaneita niin ettehän tekään olisi alunperin syntyneet. Ihan oikeasti, ulkonäkö ei ole mikään este parisuhteelle. Jos olisitte vastakkaista sukupuolta kunnioittavia ja arvostavia ihmisiä niin kyllä sitä seksiäkin alkaisi herumaan.
Sinkkuuden syyt
33
311
Vastaukset
- Älyn haamu
Ei niitä mitat täyttäviä naisia kaikille piisaa. Varsinkin kun Stadissa jaolle tulee vielä mamumiehet ja ulkomaalaiset miesturistit.
- ghjghjghj
Niin jos ei tykkää käydä baareissa eikä ole sinkkukavereita joiden kanssa edes siellä kävisi.
Niin annappas nyt oikein hyvä neuvo missä muualla naisiin voi tutustua?
Onko vastaus että mene baariin?- Älyn haamu
Baari ei ole ATM:n paikka. Siellä on paljon kännisiä YTM:iä suojelemassa haaremeitaan ja väkivaltaisia machomamuja.
- ghjghjghj
Älyn haamu kirjoitti:
Baari ei ole ATM:n paikka. Siellä on paljon kännisiä YTM:iä suojelemassa haaremeitaan ja väkivaltaisia machomamuja.
Entäs jos on ktm, eikä halua käydä baareissa?
- Miesssssssssssssssss
Mene vaikka tanssikurssille, ala opiskella jotain kieltä (niillä kursseilla on naisia), ala käydä kuntosalilla jne. Aktivoidu. Poistu sieltä mukavuusalueeltasi.
On sellaisia tanssikursseja joille voi mennä yksin ja sitten arvotaan pari. Tanssimisen kynnyksen kun ylittää niin itseluottamus kasvaa. Äläkä sano ettet tykkää tanssimisesta jos et ole kokeillut. - Höpönlöpön
Miesssssssssssssssss kirjoitti:
Mene vaikka tanssikurssille, ala opiskella jotain kieltä (niillä kursseilla on naisia), ala käydä kuntosalilla jne. Aktivoidu. Poistu sieltä mukavuusalueeltasi.
On sellaisia tanssikursseja joille voi mennä yksin ja sitten arvotaan pari. Tanssimisen kynnyksen kun ylittää niin itseluottamus kasvaa. Äläkä sano ettet tykkää tanssimisesta jos et ole kokeillut.Nämä ovat näitä samantasoisia ohjeita kuin käy suihkussa, vedä puhdas paita päälle ja tsujauta vähän menneniä poskiin.
- Älyn haamu
Miesssssssssssssssss kirjoitti:
Mene vaikka tanssikurssille, ala opiskella jotain kieltä (niillä kursseilla on naisia), ala käydä kuntosalilla jne. Aktivoidu. Poistu sieltä mukavuusalueeltasi.
On sellaisia tanssikursseja joille voi mennä yksin ja sitten arvotaan pari. Tanssimisen kynnyksen kun ylittää niin itseluottamus kasvaa. Äläkä sano ettet tykkää tanssimisesta jos et ole kokeillut.Kielikursseilla on naisia koska he haluavat nussia ko maan miehiä. Ei sieltä AT-mies pillua saa.
- yhw4rshwr
Älyn haamu kirjoitti:
Baari ei ole ATM:n paikka. Siellä on paljon kännisiä YTM:iä suojelemassa haaremeitaan ja väkivaltaisia machomamuja.
Mistä vitusta sinäkään tiedät kun et koskaan baareissa uskalla käydä. Taitaa olla että ATMien pahimmat viholliset ja vastustajat löytyy oman pään sisästä.
- Älyn haamu
yhw4rshwr kirjoitti:
Mistä vitusta sinäkään tiedät kun et koskaan baareissa uskalla käydä. Taitaa olla että ATMien pahimmat viholliset ja vastustajat löytyy oman pään sisästä.
Vastahan mä pari kuukautta sitten kävin. No mamuja siellä ei sillä kertaa ollut mutta sukupuolijakauma oli 70 prosenttia miehiä ja loput naisia. Sitä edellinen kerta baarissa oli vuonna 2007 ja silloin suurin osa paikan ämmistä oli ulkolaisten miesten seurassa.
- Miesssssssssssssssss
Höpönlöpön kirjoitti:
Nämä ovat näitä samantasoisia ohjeita kuin käy suihkussa, vedä puhdas paita päälle ja tsujauta vähän menneniä poskiin.
No ehkä sun kannattais kokeilla tuota suihkussa käyntia, ei siitä haittaa ole.
- sillitrooli
Älyn haamu kirjoitti:
Vastahan mä pari kuukautta sitten kävin. No mamuja siellä ei sillä kertaa ollut mutta sukupuolijakauma oli 70 prosenttia miehiä ja loput naisia. Sitä edellinen kerta baarissa oli vuonna 2007 ja silloin suurin osa paikan ämmistä oli ulkolaisten miesten seurassa.
Yleensä baarissa on sukupuolijakauma varmaankin juuri tuo miehiä 70 naisia 30. Pubissa voi olla vielä pahempi, 80-20. Trendikkäissä istuskelubaareissa ja yökerhoissa jakauma voi olla jotain 60-40, mutta sekin vain kaikkein ruuhkaisimpaan aikaan, eli istuskelubaareissa jotain iltaseiskasta puoleenyöhön, ja yökerhoissa yhdestätoista kahteen. Sellaista baaria ei vielä ole keksitty, missä naisia olisi enemmän kuin miehiä. Eli kun sukupuolijakaumat ovat tällaisia, niin mies joutuu aina taistelemaan mieslaumaa vastaan. Ihan turhaa hommaa...
- wsygt4rsrystwsttgwrs

Joo joo, selitä mitä tykkäät. Kävit yhdellä kaljalla jossain lähiöpubissa, etkä uskaltanut lähestyä ketään. Pelokas hiirulainen rakentelee teorioitaan jotta maailma ei olis niin pelottava paikka asua.
- bvbnvbvnnvb
sillitrooli kirjoitti:
Yleensä baarissa on sukupuolijakauma varmaankin juuri tuo miehiä 70 naisia 30. Pubissa voi olla vielä pahempi, 80-20. Trendikkäissä istuskelubaareissa ja yökerhoissa jakauma voi olla jotain 60-40, mutta sekin vain kaikkein ruuhkaisimpaan aikaan, eli istuskelubaareissa jotain iltaseiskasta puoleenyöhön, ja yökerhoissa yhdestätoista kahteen. Sellaista baaria ei vielä ole keksitty, missä naisia olisi enemmän kuin miehiä. Eli kun sukupuolijakaumat ovat tällaisia, niin mies joutuu aina taistelemaan mieslaumaa vastaan. Ihan turhaa hommaa...
Itseasiassa on. USA:ssa oli joku kauneudenhoitoon keskitynyt baari jossa sukupuolijakauma taisi olla 40-60. Tosin pelkkä sukupuolijakauma tuskin aivan kaikkea kertoo niistä normimiehen mahdollisuuksista kun tuossa sukupuolijakaumassa ei ole otettu ollenkaan huomioon seurustelevia tai naimissaolevia.
- ghjghjghj
Miesssssssssssssssss kirjoitti:
Mene vaikka tanssikurssille, ala opiskella jotain kieltä (niillä kursseilla on naisia), ala käydä kuntosalilla jne. Aktivoidu. Poistu sieltä mukavuusalueeltasi.
On sellaisia tanssikursseja joille voi mennä yksin ja sitten arvotaan pari. Tanssimisen kynnyksen kun ylittää niin itseluottamus kasvaa. Äläkä sano ettet tykkää tanssimisesta jos et ole kokeillut.Ei jaksa tuhlata aikaansa tanssi/kielikursseilla kun ei ne kiinnosta yhtään. Kuntosalilla käyn ja muut harrastukset on sellaisia missä ei ole naisia.
- sillitrooli
bvbnvbvnnvb kirjoitti:
Itseasiassa on. USA:ssa oli joku kauneudenhoitoon keskitynyt baari jossa sukupuolijakauma taisi olla 40-60. Tosin pelkkä sukupuolijakauma tuskin aivan kaikkea kertoo niistä normimiehen mahdollisuuksista kun tuossa sukupuolijakaumassa ei ole otettu ollenkaan huomioon seurustelevia tai naimissaolevia.
.... niin ja sitten kun mies menee kauneudenhoitobaariin ottamaan ranskalaisen kurkkunaamion varpaankynsille ja nauttii oluen siinä samalla niin ne naiset siellä baarissa ei pidä yhtään homona?
- Miesssssssssssssssss
ghjghjghj kirjoitti:
Ei jaksa tuhlata aikaansa tanssi/kielikursseilla kun ei ne kiinnosta yhtään. Kuntosalilla käyn ja muut harrastukset on sellaisia missä ei ole naisia.
Se on juuri mukavuusalueelta poistumista kun alkaa tehdä asioita jotka eivät kiinnosta. Hakeudu tilanteisiin joissa tapaat naisia. Ei se ole ratkaisu että sanoo ettei kiinnosta.
- m36.
Miesssssssssssssssss kirjoitti:
Mene vaikka tanssikurssille, ala opiskella jotain kieltä (niillä kursseilla on naisia), ala käydä kuntosalilla jne. Aktivoidu. Poistu sieltä mukavuusalueeltasi.
On sellaisia tanssikursseja joille voi mennä yksin ja sitten arvotaan pari. Tanssimisen kynnyksen kun ylittää niin itseluottamus kasvaa. Äläkä sano ettet tykkää tanssimisesta jos et ole kokeillut."Mene vaikka tanssikurssille, ala opiskella jotain kieltä (niillä kursseilla on naisia), ala käydä kuntosalilla jne. Aktivoidu. Poistu sieltä mukavuusalueeltasi.
On sellaisia tanssikursseja joille voi mennä yksin ja sitten arvotaan pari. Tanssimisen kynnyksen kun ylittää niin itseluottamus kasvaa. Äläkä sano ettet tykkää tanssimisesta jos et ole kokeillut."
Kaikki asiat mitkä ovat mahdollisimman hyödyttömiä, ovat naisten suosiossa. Kun kysyn kerran yhdeltä naiselta baarista, että etkö haluaisi elää ikuisesti, kun olen keksinyt että miten voi elää ikuisesti, ja sovellan sitä tietoa itseeni (siis että voi elää myös ilman kroonisia sairauksia), niin vastaus oli, ettei hän halua elää ikuisesti. Minä olin vähän silleen että "mitäh?". Se on vähän kuin sanoisi ettei halua lottovoittoa. Siihen keskustelu taisi lopahtaa, vaikka selitin kyllä että se on helppoa suojautua ikääntymiseltä, kuin tietää parit niksit, mutta siinä saa mahdollisesti kärsiä matkalla vähän, mikäli sattuu oleman huonommassa kunnossa alunperin.
Kaikki eivät ole yhtä tyhmiä. Esim. kaverini nieli juttuni ilman muuta, ja joku vanha pariskuntakin, jolla on ikää jo paljon. No, heillä oli onnea, koska toinen pystyi lopettamaan kolesteroli- ja verenpainelääkkensä tarpeettomina jo vuoden kuluttua oman kertomansa mukaan. Ja muitakin hyviä tarinoita on. Siksi en voi hyväksyä tyhmää naista, koska täytyy olla jotakin kaalissa, ettei mene sivu suun kaikki hyvä oppi. - mablab
m36. kirjoitti:
"Mene vaikka tanssikurssille, ala opiskella jotain kieltä (niillä kursseilla on naisia), ala käydä kuntosalilla jne. Aktivoidu. Poistu sieltä mukavuusalueeltasi.
On sellaisia tanssikursseja joille voi mennä yksin ja sitten arvotaan pari. Tanssimisen kynnyksen kun ylittää niin itseluottamus kasvaa. Äläkä sano ettet tykkää tanssimisesta jos et ole kokeillut."
Kaikki asiat mitkä ovat mahdollisimman hyödyttömiä, ovat naisten suosiossa. Kun kysyn kerran yhdeltä naiselta baarista, että etkö haluaisi elää ikuisesti, kun olen keksinyt että miten voi elää ikuisesti, ja sovellan sitä tietoa itseeni (siis että voi elää myös ilman kroonisia sairauksia), niin vastaus oli, ettei hän halua elää ikuisesti. Minä olin vähän silleen että "mitäh?". Se on vähän kuin sanoisi ettei halua lottovoittoa. Siihen keskustelu taisi lopahtaa, vaikka selitin kyllä että se on helppoa suojautua ikääntymiseltä, kuin tietää parit niksit, mutta siinä saa mahdollisesti kärsiä matkalla vähän, mikäli sattuu oleman huonommassa kunnossa alunperin.
Kaikki eivät ole yhtä tyhmiä. Esim. kaverini nieli juttuni ilman muuta, ja joku vanha pariskuntakin, jolla on ikää jo paljon. No, heillä oli onnea, koska toinen pystyi lopettamaan kolesteroli- ja verenpainelääkkensä tarpeettomina jo vuoden kuluttua oman kertomansa mukaan. Ja muitakin hyviä tarinoita on. Siksi en voi hyväksyä tyhmää naista, koska täytyy olla jotakin kaalissa, ettei mene sivu suun kaikki hyvä oppi.Jakaisitko sä sen sun salaisuuden ikuisesta elämästä kaikille, vai pitäisitkö sä sen tiedon itselläsi? En tahtoisi elää ikuisesti jos se tarkoittaisi, että joutuisin tästä ikuisuuteen aina näkemään loputtoman ketjun rakkaita ihmisiä kuolevan. Aina tutustuessa uuteen ihmiseen tietäisi elävänsä kun hän on jo kuollut ja siksi tietenkin myös joutuisin menettämään hänet. Oma puoliso, lapset, lapsenlapset ja niin edelleen kuolisivat, lopulta ei olisi enää ketään, jonka kanssa voisi jakaa muistoja. Sitä olisi tuomittu omanlaiseensa yksinäisyyteen ikuisesti.
Miten sä ratkaisisit evoluution asettamat haasteet? Ihmisetkin kehittyvät. Ihmisilläkin on tarve lisääntyä, jos kaikki saavat lisääntyä ja toisaalta elää ikuisesti meillä loppuu tila ja lisäksi ihmisten kehittyminenkin jatkuisi kiusallisesti sukupolvesta toiseen. 1900-luvulla syntynyt ihminen jää jossain vaiheessa "vanhanaikaiseksi malliksi".
Noh, nämä nyt ovat tyhmiä ajatuksia tietenkin.
- just detttt
Sinä nyt kyllä puhut täyttä paskaa. Oikeassa elämässä AT-miesten virhe on yleensä se, että he arvostavat aivan liikaa naisia ja pitävät heitä ilman muuta jo lähtökohtaisesti itseään parempina ja arvokkaampina. Tämä on myös aivan keskeinen syy miksi AT-mies on naisille turn -off ja siis AT-mies. Kaikki AT-miehet eivät suinkaan ole myöskään rumia, vaikka ehkä juuri nykyään AT-miehiksi jäävistä suurin osa onkin ainakin sellaisia jotka eivät naisiin vetoa juuri lainkaan.
- Miesssssssssssssssss
Voi arvostaa toista ilman että kuvittelee itse olevansa jotenkin huonompi tai arvottomampi. Ehkä se itsensä arvostaminen sitten onkin yksi perusongelma AT-miehillä.
- ikisinkkuM+30v
Tämä oli ainakin itselleni nuorempana suuri syy ja ujous vielä päälle.
- tämmöinen polku
Voin hyvinkin myöntää, että miehettömyyteni ei johtu miehistä! Suurimpia syitä ovat "syntymälahjana" saatu luonteenlaatu sekä kasvuolot. Ongelmaisuuteni tiedostettuani en myöskään ole kehittänyt itseäni. En ole hakennut uusia, terveitä kuvioita elämääni. Olen aina tyytynyt pelkkää olemassaoloon.
- sillitrooli
Huolimatta palstan huuteluista, kannattaa muistaa, että nainen kuin nainen kelpaa miehille. Se ei paljoa vaadi, että sinäkin saat jostain miehen, jos vaan haluat.
- yoyoyoyoyoy
Minä taas olen hakenut uusia, "terveitä" kuvioita elämääni... oppiakseni, millainen olemassaolo sopii minulle kaikista parhaiten. Avioliittokuvio se ei ole ;-)
- : - D
yoyoyoyoyoy kirjoitti:
Minä taas olen hakenut uusia, "terveitä" kuvioita elämääni... oppiakseni, millainen olemassaolo sopii minulle kaikista parhaiten. Avioliittokuvio se ei ole ;-)
Avioliittokuvio näiden nettihullujen kanssa ei olisi koskaan "terve" - kiitollinen, ettei tarvitse.
- jo kokemuksestaan
sillitrooli kirjoitti:
Huolimatta palstan huuteluista, kannattaa muistaa, että nainen kuin nainen kelpaa miehille. Se ei paljoa vaadi, että sinäkin saat jostain miehen, jos vaan haluat.
Eiköhän naiset tuon tiedä aivan hyvin.
- 18+14
Aloittaja on asialla. Jatkajat osoittavat, kuinka hankalaa se peiliin katsominen näköjään on. Huh huh.
- en tarjoa empatiaa
Vika on aina muissa. Ei noiden sinkkuudelle mahda kukaan yhtään mitään, koska itseänsä eivät voi kehittää mihinkään suuntaan vaan haluavat aloittaa muiden ihmisten väkisinmuuttamisesta.
- sinkkuna15v.
juuri näin.
naisia haukkumalla asia ei koskaan etene. Muistakaa että nainen haluaa tuntea ihastuvansa ennenkuin mies kiinnostaa myös seksuaalisesti. panostakaa tähän ihastumisen mahdollistamiseen. Auttakaa vaikka kauppakassien kantamisessa tai oven avaamisessa. ystävällinen kohtelu, silmiin katsominen, se on ensiaskel eikä maksa mitään. Älkääkä heti alkako ulkonäköä ruotimaan , naisia ne on ne varpusetkin, hei. - Loukkaantunut atm
"Kaikki AT-luuserit voi alkaa miettiä niitä omia asenteitaan uusiksi ja ajatella kuinka niitä voisi muuttaa että se nainen löytyisi."
En mä ainakaan ala peiliin kattomaan jos mua kerran pidetään jonain luuserina. - Loukkaantunut atm
Pyydä anteeksi.
- FF
Aloittaja kirjoittaa täyttä asiaa.
Minua edelleenkin ihmetyttää, että mistä se nainen sinne elämään voi tulla, jos mikään ei kiinnosta, missään ei käy, ja jos käy niin ujous estää tutustumasta ihmisiin. Mikä on se maaginen paikka, mistä sellainen ihminen saa vastakkaisen sukupuolen seuraa/kumppanin? - JK
VAIKEA SANOA
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913