Apua. Tämä raastaa koko ajan, vaikka toisaalta tuntuu, että elän enemmän kuin pitkään aikaan. Mä olen rakastunut toiseen. Tai en tiedä olenko rakastunut, mutta tosi vahvasti ihastunut kumminkin. Olen ollut mieheni kanssa kahdeksan vuotta, josta kolme vuotta kihloissa. Meillä menee ihan hyvin. Mä ajattelin, ettei näin voi koskaan käydä mulle. Että niin käy vain sellaisille ihmisille, joilla menee suhteessa huonosti ja joilla on alhainen moraali. Mutta mulle vain kävi niin. En edes pääse tästä tunteesta eroon, koska me nähdään ihastukseni kanssa lähes päivittäin. Emme ole työkavereita, mutta tapaamme työn puolesta. Mä odotan meidän näkemistä joka päivä ja toivon, että meillä olisi paljon aikaa jutella. Toivon, että ihastukseni koskisi mua vaikka vahingossa tai antaisi signaalia, että häntäkin kiinnostaa. Usein tuntuu, että hänkin tuntee samoin, koska hän selvästi flirttailee kanssani.
Hän on itse sinkku. Ja nyt mä vaan toivon, että ihastukseni löytäisi jonkun muun. Tai että muuten tietäisin, ettei hän tunne samoin mua kohtaan. Koska mä pelkään, että hän tuntee. Mä haluan tietää, tunteeko hän samoin. Enkä kuitenkaan halua, koska kumpikin vaihtoehto on huono. Kumpikaan vastaus ei tekisi mua onnellisemmaksi.
Mä en voi puhua tästä kenellekään. Kukaan, ei edes kukaan ystävä, ole tarpeeksi luotettava. Jos mieheni saisi tietää, mä kuolisin. Koska mä kuitenkin rakastan häntä. Vaikka joskus hän tuntuu ihan vieraalta. Tai toisaalta turvalliselta, mutta toisaalta tuntuu oudolta nähdä hänet, kun on juuri nähnyt ihastuksensa. Toivonut, että toinen mies koskettaa.
Enkä mä edes tiedä mitä mä haluan. En mä halua erota. Kyllä mä muistan, että mulla oli tällainen hykerryttävä tunne miehenikin kanssa aluksi. Enkä todellakaan halua vaihtaa miestä. Mutta järjen seasta tunne huutaa, että mä haluan muutakin. Että mä haluaisin edes kerran suudella ihastustani. Haluaisin kertoa sille tästä. Joskus mä mietin, että kerron silläkin uhalla, että kaikki menee pieleen. Mutta mitä mä haluan kuulla? Jos se ei tunne samoin, mä teen itseni naurunalaiseksi. Kihloissa oleva nainen tunnustaa ihastustaan ihmiselle, jota ei kiinnosta. Ja jos se tuntee samoin, niin sittenhän me vasta liemessä ollaankin. Haluaisin kai itsekkäistä syistä kertoa. Etten olisi niin yksin tämän asian kanssa.
Miksen mä voisi vaan antaa olla? Yrittäisin pystyä elämään tän tunteen kanssa niin kauan kuin tätä kestää. Eihän mun tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa, koska mä en ole tehnyt mitään eikä kukaan tiedä. En voisi pettää, sitä en voisi tehdä itselleni. En koskaan pystyisi elämään sen syyllisyyden kanssa. Enkä voi koskaan kertoa kenellekään, koska olen oppinut ettei keneenkään voi lopulta luottaa. Tahattomasti lipsautettu juttu voi levitä, eikä siitä ole vastuussa kukaan muu kuin minä itse.
Mua pelottaa, koska tämän kevään aikana tämä tunne on vain koko ajan vahvistunut. Tuntuu, ettei ajatuksiin mahdu välillä mitään muuta.
Tiedän, ettei kukaan voi antaa mitään ratkaisua, mutta haluaisin kuulla mielipiteitänne. Miten joku muu on selvinnyt tällaisesta? Jos joku haluaa moralisoida, niin kaikin mokomin. Olen itsekin yrittänyt moralisoida itseäni joka päivä, mutta se ei auta tähän tunteeseen.
Hän on itse sinkku. Ja nyt mä vaan toivon, että ihastukseni löytäisi jonkun muun. Tai että muuten tietäisin, ettei hän tunne samoin mua kohtaan. Koska mä pelkään, että hän tuntee. Mä haluan tietää, tunteeko hän samoin. Enkä kuitenkaan halua, koska kumpikin vaihtoehto on huono. Kumpikaan vastaus ei tekisi mua onnellisemmaksi.
Mä en voi puhua tästä kenellekään. Kukaan, ei edes kukaan ystävä, ole tarpeeksi luotettava. Jos mieheni saisi tietää, mä kuolisin. Koska mä kuitenkin rakastan häntä. Vaikka joskus hän tuntuu ihan vieraalta. Tai toisaalta turvalliselta, mutta toisaalta tuntuu oudolta nähdä hänet, kun on juuri nähnyt ihastuksensa. Toivonut, että toinen mies koskettaa.
Enkä mä edes tiedä mitä mä haluan. En mä halua erota. Kyllä mä muistan, että mulla oli tällainen hykerryttävä tunne miehenikin kanssa aluksi. Enkä todellakaan halua vaihtaa miestä. Mutta järjen seasta tunne huutaa, että mä haluan muutakin. Että mä haluaisin edes kerran suudella ihastustani. Haluaisin kertoa sille tästä. Joskus mä mietin, että kerron silläkin uhalla, että kaikki menee pieleen. Mutta mitä mä haluan kuulla? Jos se ei tunne samoin, mä teen itseni naurunalaiseksi. Kihloissa oleva nainen tunnustaa ihastustaan ihmiselle, jota ei kiinnosta. Ja jos se tuntee samoin, niin sittenhän me vasta liemessä ollaankin. Haluaisin kai itsekkäistä syistä kertoa. Etten olisi niin yksin tämän asian kanssa.
Miksen mä voisi vaan antaa olla? Yrittäisin pystyä elämään tän tunteen kanssa niin kauan kuin tätä kestää. Eihän mun tarvitsisi tuntea huonoa omatuntoa, koska mä en ole tehnyt mitään eikä kukaan tiedä. En voisi pettää, sitä en voisi tehdä itselleni. En koskaan pystyisi elämään sen syyllisyyden kanssa. Enkä voi koskaan kertoa kenellekään, koska olen oppinut ettei keneenkään voi lopulta luottaa. Tahattomasti lipsautettu juttu voi levitä, eikä siitä ole vastuussa kukaan muu kuin minä itse.
Mua pelottaa, koska tämän kevään aikana tämä tunne on vain koko ajan vahvistunut. Tuntuu, ettei ajatuksiin mahdu välillä mitään muuta.
Tiedän, ettei kukaan voi antaa mitään ratkaisua, mutta haluaisin kuulla mielipiteitänne. Miten joku muu on selvinnyt tällaisesta? Jos joku haluaa moralisoida, niin kaikin mokomin. Olen itsekin yrittänyt moralisoida itseäni joka päivä, mutta se ei auta tähän tunteeseen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kyllä nämä seikkailutilanteet ovat aina ennenkin selvinneet. Jos tunnesuhde toiseen mieheen on vahva, ja mieskin tuntee samanlaista tunteita Sinua kohtaan, niin ennemmin tai myöhemmin järjestätte tapaamisen, joka useimmissa tapauksissa johtaa myös seksiin. Koska pelissä on niin paljon tunnetta mukana, niin seksikin tuntuu taivaalliselta, vaikka itse akti ensimmäisellä kerralla todellisuudessa epäonnistuisikin.
Jos sivusuhde lähtee käyntiin, niin aluksi se on ihan mukavaa. Hyvin pian tämä luvaton sivusuhde alkaa kuitenkin ärsyttää, koska niin paljon energiaa pitää käyttää suhteen salaamiseen puolisolta. Silloin se ei olekaan enää niin kivaa.
Suhde selviää siinä vaiheessa, kun käry käy ja puoliso saa sivusuhteen tietoonsa. Siinä vaiheessa Sinulla ja kihlatullasi on mahdollista kasvaa henkisesti aikuisemmiksi ihmisiksi yhdessä, koska joudutte perkaamaan parisuhteenne perustan hyvin tarkasti. Jos ette tähän työhön kykene, niin silloin kihlauksenne purkautuu ja lähdette omille teillenne. Näin nämä seikkailusuhteet yleensä alkavat, kukoistavat ja loppuvat.
Tuota pettämisvaihtoehtoa en ole kyllä halunnut ajatellakaan. Tai tietysti se on mielessä käynyt, mutta en ikinä haluaisi riskeerata niin paljon. Jotenkin vain koko ajan mietin, että kertoisinko (tai vihjaisinko) ihastukselleni, vaikka en ymmärrä mitä se hyödyttää. Joskus tuntuu, että tämä koko juttu on niin läpinäkyvä, että flirtin ja muun näkevät jo ulkopuolisetkin.
Alitajuisesti ehkä toivon, että jos vihjaan, hän kertoo tuntevansa samoin ja ehdottaa tapaamista. Vaikka kuitenkin kiellän itseltäni kaiken ja uskottelen itsellenikin, että haluaisin vain jakaa hänen kanssaan tämän tiedon ettei pääni hajoaisi.
Tiedän, etten voisi antaa pettämistä itselleni anteeksi vaikka mieheni voisikin antaa minulle anteeksi. Olen kolmekymppinen ja ollut tähän asti ruusuisen tietämätön mistään tällaisesta. En ole pettänyt (edes ajatuksissani) koskaan ennen eikä kukaan (ainakaan tietääkseni) ole pettänyt minua. Tuntuu kamalalta olla näin itsekäs!
Eipä tuossa mitään ihmeellistä ole. Tyypillinen nainen olet, epärehellinen, epäluotettava, jatkuvaa jännitystä ja draamaa kaipaava, kykenemätön todellisiin syviin tunteisiin ja kykenemätön ottamaan muita ihmisiä huomioon (edes niitä, joita väität/ehkä jopa luulet rakastavasi).
Ja sinä taas olet tyypillinen tyhmä ihminen joka ei osaa ajatella puupökkelöä vivahteikkaammin. Ymmärtäisit olla edes hiljaa, vaan senhän te hölmöt viimeiseksi ymmärrätte.
Kun sun eukkos eksyi vieraaseen syliin, niin ei se syy ollut hänen epärehellisyydessään. Se oli sun tyhmyydessäs, eihän tollasta tulkutusta kauaa jaksa kukaan kuunnella. Alkaa siinä vieras kiinnostaa.
Jurppii nuo iänikuiset puupääkommentit.
Sainpas nopeasti luonneanalyysin, vaikka emme edes tunne :) Tuntuu kyllä, että joku on sinut, xyz, pahasti katkeroittanut. Muuten et voisi tuomita koko naissukupuolta noin jyrkästi. Noista kuvaamistasi piirteistä tunnustan ainoastaan epärehellisyyden. Olen kyllä epärehellinen miehelleni, koska en ole kertonut hänelle ihastuneeni toiseen. Miksi kertoisin? Hän saisi siitä vain pahan mielen. En kuitenkaan ole tehnyt mitään. Mielestäni juuri otan rakastamani miehen huomioon, koska en kerro hänelle ihastuksestani ja erityisesti, koska en ole kertonut ihastumisestani myöskään "toiselle miehelle". Ja jatkuvaa jännitystä en todellakaan kaipaa. Toivon joka päivä, että tämä tunne loppuisi. Että voisin palata kotiin hyvin mielin eikä toinen ihminen pyörisi mielessäni. Mutta tunteet eivät lopu toivomalla. Ne loppuvat vain ajan kuluessa... jos sittenkään.
Toi xyz on oikeastaan oikeassa. Siis mikäli tämä toinen mies pyörii koko ajan sinun mielessäsi niin petät miestäsi. Ai mitenkö. No, se ns. rakkaus jota sinulla on miestäsi kohtaan kaikkine tunteineen ei ole enään niin vahva. Et pysty siis keskittymään vain tuohon omaan mieheesi. Tämä jeesustelu tuolla toisella miehellä syö suhdettanne aivan varmasti. Kun tähän lisätään seksi niin se on vain fyysinen suoritus. Henkisesti olet jo pettäjä.
Ymmärrän, Älijäke, pointtisi. Olen tavallaan koko ajan pettäjä, koska ajattelen toista. Olen sittenkin, vaikka mitään fyysistä pettämistä ei koskaan tapahtuisi ja vaikka tämä tunne tuota toista mistä kohtaan kuolisi. En kuitenkaan allekirjoita sitä, ettenkö rakastaisi omaa miestäni.
Kummalliselta kommenteissanne (niin sinun Älijäke kuin xyz:nkin) tuntuu se, että tuomitsette minut siitä, mitä tunnen. Ihan kuin tunteet olisivat sellaisia, että ikäänkuin "piruuttani" tuntisin vääränlaisia tunteita toista miestä kohtaan. Olen eri mieltä siinä, että rakkauden omaan mieheen pitäisi olla jotenkin kuollut/kuolemassa, jos alkaa tuntea jotain jotakin toista ihmistä kohtaan. Minäkin luulin ennen asioita yksinkertaisimmiksi, kunnes tämä tapahtui.
Saat täällä Minttu kylmää vettä niskaasi kun kerrot totuuden, jota kovinkaan moni ei uskalla ääneen sanoa, tai ainakin kieltää asioiden olemassaolon.
Tottahan se on, että melkein poikkeuksetta jossain vaiheessa suhdetta sitä ihastuu toisiin ihmisiin, toiset ennemmin, toiset myöhemmin. Ei tuollaisia tunteita kukaan piruuttaan tai puolisonsa kiusaksi tunne.
Tunteilleen ei kukaan mitään voi, eivätkä ne ihastumisenkaan tunteet katoa sillä että ajattelee jotain muuta. Mutta sille jokainen voi, hillitseekö itsensä ja tunteensa, jos otollinen tilanne tulee eteen.
Olen myös luullut että maailma on yksinkertainen ja mustavalkoinen paikka (ja olen edelleenkin ehdoton uskollisuuden kannattaja), kunnes tuli sama tilanne eteeni, ihastuin työkaveriini silmittömästi. Takana oli 7n vuoden loistava suhde mieheeni, mutta niin vain kävi että tämä työkaverini täytti mielessäni joka ikisen hetken, olin tulla hulluksi kaikkien niiden ajatusteni kanssa. Työpaikan bileissä olin viittä vaille valmis, etten romahtanut työkaverini syliin... jotenkin kummasti selvisin siitä illasta kunnialla. Sen tapahtuman jälkeen tajusin, ettei se olisi missään tapauksessa ollut sen arvoista!
Nykyisin lähinnä hymähtelen silloisille ajatuksilleni, mies ei ole minulle mitään muuta kuin työkaveri enkä voisi kuvitellakaan että olisin hänen kanssaan enemmän tekemisissä.
Voin sanoa vain, että ajan kanssa menee ohi ja jos ei mene, kannattaa miettiä, kannattaako riski todella ottaa. Elämä on lyhyt hetki, joten kannattaa seurata sydäntään, mutta kuitenkin muita loukkaamatta.
Kaikkea täällä ei voi saada, valitettavasti. Voimia kuitenkin sinulle Minttu, yritä selvittää ajatuksesi.
Kiitos Evelyne. Helpottavaa kuulla toisten tarinoita samasta aiheesta. Juuri noin minäkin ajattelen. Uskon myös (viimeistään näiden tuntemuksien jälkeen) tuohon, että kaikki ihastuvat joskus. On kuitenkin eri asia, miten siihen suhtautuu. En halua vähätellä tätä tunnetta, mutta ei tälle mitään voikaan. Toivottavasti minulle käy yhtä hyvin kuin sinulle.
Luulet varmaan, etten minä ole ihastunut keneenkään tässä avioliittovuosieni aikana. Toki olen, jopa juuri nyt parasta aikaani. En ole kuitenkaan korviani myöten ihastunut, jotta kaiken aikaa jeesustelisin jotain toista kuin omaa puolisoani. Eli ihastumisen taso ei ole pettämisen tasolla.
Tokihan esimerkiksi vaimoni voi mennä tanssimaan jonkun miehen kanssa. Ei siinä ole mitään väärää. Jos he alkavat koskettelemaan ja nuoleskelemaan toisiaan siinä on jotain pahaa. Joko nyt ymmärrät pointtini? Olet siis päästänyt itsesi liian syvälle tuon ihastuksesi kanssa.
Noh mikäpä minä olen teitä muita tuomitsemaan. Eläkää miten haluatte. Yleensä vain pitää tehdä töitä onnensa eteen. Jos antaa vain mennä virran mukana niin tulette huomaamaan, että vanhempina teillä ei ole mitään, ei edes koiraa. Ja mitä tämä taas tarkoittaa, miettikääpä sitä. Sitä paitsi lähes kaikkiin ongelmiin voidaan löytää ratkaisu. Ja hyvä tyyli ratkoa ongelmia on sama jota eräs A. Hitlerkin käytti (en tarkoita mitään holokaustia). Yksinkertaistetaan ongelmaa niin pitkälle, että ratkaisu on ilmeinen.
Minusta taas tuntuu, että sinä et ymmärrä. Mikä minusta tekee huonomman ihmisen kuin sinä olet? Jos sinäkin olet tällä hetkellä ihastunut, niin mitä eroa meillä on? Miksi sinä olet mielestäsi moraalinen ja minä en ole? En oikein ymmärrä. Ihastukseni ei tiedä mitään asiasta eikä hän saakaan koskaan tietää. Myöskään miehelleni en kerro enkä aio pettää häntä. Miten sinä voit tuomita ajatuksieni/ihastukseni tason? Miten minä olen mielestäsi "päästänyt itseni" tähän tilaan? On totta, että kyseinen henkilö pyörii toisinaan liikaa mielessäni, mutta en kyllä mitenkään suitsuttele ajatuksella. Et sinä voi tietää, mikä ihastukseni taso on, jos ajattelen toista. Ja jos sinäkin olet ihastunut johonkin, silloin toivot, että voisit viettää hänen kanssaan aikaa. Ihan varmasti jokainen toivoo sitä. Sittenkin, vaikka kieltäisi koko ajatuksen. Et voi vetää johtopäätöstä siitä miten paljon minä tunnen ja kuinka kauhea pettäjä minä olen. Etkä sinä voi tietää, miten paljon minä olen valmis tekemään onneni (ja erityisesti mieheni onnen) eteen. Päätin jo, etten enää kirjoittele tänne, mutta oli pakko vastata tuohon. Ärsyttää niin paljon tuollainen oman egonsa pönkittely ja itsensä nostaminen muita korkeammalle. Kyllähän siitä tietysti voi saada hyvän mielen, kun vetää jonkun toisen lokaan. Minusta tuntuu, että noiden ajatuksiesi valossa sinäkin olet pettäjä... petät itseäsi.
"On totta, että kyseinen henkilö pyörii toisinaan liikaa mielessäni" -Minttu
Eiköhän tuo jo kerro kaiken oleellisen. Minulle tuo ihastuminen saattaa välillä kävellä vastaan ja kun en enään häntä näe on se pois silmistä, pois MIELESTÄ. Monesti tämä sama ihastus kävelee vastaan jopa päivittäin. Jos ajattelisin ihastusta esimerkiksi vaimoni kanssa puuhatessa niin olispa varmaan reilua vaimoani kohtaan.
En toivo viettäväni ihastukseni kanssa aikaa. Ihastus on vain jotain saavuttamatonta jota ei edes pidä päästää lähemmäksi. On paljon parempi kaikkien kannalta pitää tämä homma vain omina tietoinamme.
Mikäli haluaisin viettää aikaa ihastukseni kanssa niin menisin ja tekisin aloitteen, pam. Se olisi sitä myöten selevä. Sitten voisin parin lasillisen jälkeen taas kirjoitella tälle palstalle kuin mua niin kauhiasti harmittaa, kun tuli vähän naiskenneltua vierasta. Ei näin.
Ei en ole pönkittämässä omaa egoani. Kirjoittelen vain omia mietteitäni. En väitä niitä oikeiksi. Kirjoittelen vain omalta kantiltani: mitä itse en puolisoltani sallisi ja toisinpäin, menttaliteetilla.
Toisaalta kun tuo kirjoitukseni näytti sinua niin paljon ärsyttävän, ehkä se sittenkin osui "Juhaa leukaan". Sorry.
Ja vetäseppä Minttu nämä omat kirjoituksesi ja minun kirjoitukseni nippuun. Sen jälkeen kattele asioita objektiivisesti. Huomaat ehkä vetäneesi tuon viimeisimmän kirjoituksesi henkilökohtaisuuksiin minua vastaan. Sen takia kirjoitin tämän viestin, joka on ainoa suoraan sinuun kohdistuva juttu. Ajattele sait vedettyä minut lähes tasollesi.
Ja minähän en petä ketään. Pidän huolen, että olen 100% luotettava joka tilanteessa. En ikinä myöhästy ja ainakun joku tekee diilin minun kanssa se vittu pitää.
Joopa joo. Turha täällä netissä on tapella. Ei siitä kukaan hyödy. Tottakai saat olla mitä mieltä tahdot. (Mutta… mitäs muuten käyt täällä uskottomien palstalla, eikö kannattaisi jättää meidät pettäjät omaan arvoomme ;) Hassulta tuntui, että sinä syyllistit minua henkilökohtaisuuksiin menemisestä, vaikka itse haukuit minut pettäjäksi jo ensimmäisessä viestissäsi. Sen lisäksi menit henkilökohtaisuuksiin sanomalla etten tunne enää niin vahvasti omaa miestäni kohtaan. Yritin noissa jälkimmäisissä viesteissäni todentaa, ettet sinä tai kukaan voi tietää mitä minä tunnen. Et voi tietää myöskään sitä, mitä tarkoittaa, että toinen pyörii liikaa mielessäni. Sehän voi tarkoittaa vaikka sitä, että hän tulee mieleeni muutaman kerran päivässä. Toisen ajatteleminen tuntuu kamalalta (ja siksi liian paljolta), koska en ole koskaan ennen tehnyt niin.
Olet oikeassa, että ”sattui Juhaa leukaan”. Minusta tämä tilanne (että olen viime aikoina ajatellut toista miestä), on kamala. Vaikka sinä ja muut vastaajat olette pitäneet minua esim. epärehellisenä, kiittämättömänä, epäluotettavana tyypillisenä naisena, en itse koe olevani sellainen. Noista haukuista allekirjoitan vain sen, että tavallaan petän, koska tahtomattani ajattelen toista. Olen eri mieltä siinä, ettei tässä vaiheessa ole mitään merkitystä petänkö enää fyysisesti, koska pahin on jo tapahtunut. Voin itse vaikuttaa siihen, että en petä. Ajatuksiini en voi vaikuttaa. Kirjoitin tänne, koska halusin päästä analysoimaan tätä tunnetta. Josko se auttaisi jotain. Ja ajattelin, että jos vaikka joku kertoisi päässeensä eroon vääränlaisista tunteista, tuntuisi helpottavalta. Toisin kuin luulet, en haluaisi ajatella toista enkä todellakaan haluaisi pettää. Enkä ”jeesustele” tällä ajatuksella (jos tuo jeesustelu tarkoittaa asian lietsomista omassa päässä). Asioita tulee toisinaan mieleen, vaikkei tahtoisi. Olen iloinen puolestanne, jos sinun ihastuksesi lähtee ajatuksistasi pois heti, kun olet ohittanut hänet kadulla. Olisipa minunkin tilanteeni yhtä helppo.
Jotenkin tuntuu pahalta sekin (”sattui Juhaa leukaan” -osastoa), että jotkut toistuvasti pettävät eivät ole saaneet täällä niin paljon haukkuja kuin minä, joka kuitenkin VAIN ajattelen toisinaan toista. Ehkä tämä ”henkinen pettäminen” on sitten pahempaa, mene ja tiedä.
Halusin mielipiteitä ja niitä myös sain. Kiitos niistä. Varsinkin sinä olet antanut minulle ajattelemisen aihetta. Vaikka olenkin saanut aika tavalla lokaa niskaani, olen iloinen, että ihmiset näyttävät puolustavan uskollisia arvoja. Hyvä niin :)
Sorry, mun moka. Siis tuo eka viesti. Ei ollut tarkoitus käyttää tässä yks. toista persoonaa. Tarkoitus oli kirjoittaa passiivissa.
Eli tahtoo sanoa: yleensä (eli mun mielestä) ihmiset jotka haikailevat toisten perään kovin vahvasti, parisuhteestaan huolimatta, löytävät itsensä jossain vaiheessa toisesta sängystä. Kun tuossa tilantessa iskee jokin kriisi niin sitten alkaa yleensä tapahtua. Katson tämmösten tapausten olevan epävarmoja nyky suhteestaan tai vain kykenemättömiä parisuhteeseen. Parisuhde vaatii työtä. Olisi niin helppoa lähteä tuosta noin vain pettämään puolisoa jonkin hetken huuman kanssa. Tälle ei vain pidä altistua. Altistumisen yks muoto on tuo henkinen sitoutuminen parisuhteen ulkopuolelle.
Mikäli saisin tietää oman vaimoni ajattelevan koko ajan jotain toista miestä, pakkaisin kamani ja jättäsin kasvamaan. Noh tässä tilanteessa kun olen kävisin toki ensin terapiassa. Jos terapiasta ei olisi hyötyä niin sitten sanoisin heihei.
Mielestäni sen verran pitää olla ylpeyttä, että ei tyydy parisuhteessa minkään korvikkeen rooliin. Tämä kylmä maailma vaatii välillä kylmiä ratkaisuja, ei voi mitään.
Hyvää kesää Mintulle ja koita selvitä vaikeasta tilanteestasi.
on minullakin, muttei kuitenkaan... Kirjoitin asiasta tuonne toiselle palstalle, kyseessä on myös sinkkumies ja yhtä sekaisin olen innostuksesta kuin sinäkin...sekä siitä, miten tästä eteenpäin.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=2000000000000009&posting=22000000003601590
miten käy, jos petät. Katsos, niissä ihastuksissa on aina se petollinen puoli. Päällepäin niissä on jotakin todella ihanaa ja ihmeellistä, sitten kun tutustut paljastuukin, että ihan tavallinen kaduntallaaja se olikin. Ja mistä tiedät, vaikkei tällä sinkkumiehellä olisi tapana flirttailla kaikkien mukavien naisten kanssa, tuskin olet ainoa? Vois sitten tulla suru puseroon, kun olisit miehen kanssa sängyssä ja sen jälkeen häntä ei enää kiinnostaisikaan. Seuraavaksi lähtisi nykyinen miehesi ja minttu olisikin aivan yksin.Ei pidä luottaa tuntemattomaan mieheen, mistä ikinä voit tietää millainen hän on vaikkapa seurustelukumppanina? Jos sinulla nyt on 8 vuotta kestänyt suhde, jossa vielä luottamuskin pelaa, eikä ongelmia ole, niin mielestäni olet todella kiittämätön, jos edes haritset syrjähyppyä. Olisit edes tyytyväinen! Tiedätkö, että monessa suhteessa asiat ovat ihan päälaellaan ja huonosti. Arvosta sitä, mitä sinulla on!Kaikilla sitä ei ole!
Katsos, pettäjien ongelma on aina se, että heillä ei ole kykyä ajatella asioita järkevästi eteenpäin. He ajattelevat sokeina pelkkää mukavaa tunnettaan, eivätkä seurauksia.
Joko olet viisastunut?
Mietin, mietin. Mietin koko ajan niin paljon, että pää hajoaa kohta. Kuten aiemminkin kirjoitin, en harkitse pettämistä. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei mielessäni ole käynyt miten hyvältä tuo toinen voisi tuntua. Mutta en ikinä voisi pettää. En voisi tehdä sitä itselleni. Enkä tietenkään miehellenikään. Mutta itseni kanssa minun on vain oltava enemmän.
Olen kyllä miettinyt pääni puhki myös noita asioita, jotka mainitsit. On totta, etten tiedä onko hän kaikille samanlainen. Voi olla. En tiedä millainen hän olisi seurustelukumppanina. En todellakaan. Varmasti ihan tavallinen. Ihan samanlainen kuin kaikki muutkin. En haluakaan tietää millainen hän on. Koska haluan olla oman mieheni kanssa.
Ongelma on vain se, ettei tämä tunne lopu. Tätä on kestänyt jo muutaman kuukauden ja koko ajan tämä tuntuu vain vahvemmalta. Mistään ei tule mitään, kun ajattelen vain häntä. Lähes koko ajan. Tunnen itseni aivottomaksi ja kiittämättömäksi typerykseksi. Muistutan itselleni koko ajan, miten paljon minulla on. Mutta kun mikään ei auta tähän tunteeseen.... :'(
Minttu, sun tarina kuulostaa lähes samalta kuin ex-avovaimoni tilanne jokin aika sitten. Tai enhän minä kaikkia hänen ajatuksiaan voi tietää, mutta yhtäläisyyksiä löytyy paljon. Kumpikin oli ns. kilttejä, kunnon kansalaisia, joilla oli vahvat moraalikäsitykset. Meillä oli myös pitkä seurustelusuhde, jossa kaikki oli kohdallaan,tai niin ainakin minä luulin. Ja itseasiassa niin luuli avovaimokin. Kuitenkin ollessani reissutyössä ulkomailla, avokkini ajautui samantyyppiseen salasuhteeseen, jossa tunteet roihusivat. Uskon yhä edelleen, että fyysistä pettämistä ei tapahtunut, tosin eihän sillä enää mitään merkitystä ole ja monesti oli usko kovilla senkin suhteen.
Hän kertoi minulle rehellisesti tunteistaan kutakuinkin parin kuukauden jälkeen, sanoi rakastavansa minua (joka tuolloin tuntui vaikealta enää uskoa) ja samalla kuitenkin kaipaavansa tuota toistakin. Kyseinen heppu oli minun täydellinen vastakohta, ehkä eksäni kaipasi jotakin uutta elämäänsä ja sitä myös sai. Rakastin eksääni paljon ja tuntui vaikealta olla poissa tietäen mikä tilanne kotona on. Suomessa kävin noin parin kuukauden välein ja yhdessäolo silloin sujui mainiosti molemmin puolin, siis kunnon kaksoiselämää suhteessa. En vain halunnut pilata yhdessäoloaikaa riitelyllä yms. ja siis jotenkin suljin tai molemmat sulkivat koko asian pois lomien ajaksi. Virhehän se oli jälkeenpäin ajateltuna. Ajattelimme, että setvitään asia sitten kun olen pysyvästi taas takaisin ja on varmaan muutenkin tuo salasuhde kuihtunut. Ihan hulluahan tuokin ajatus oli, mutta ei pitkää suhdetta noin vain halua lopettaa varsinkaan kun ei ole mitään muita erimielisyyksiä.
Suomeen muuttaessani pari viikkoa kateltiin asioita yhdessä ja lusikathan siinä meni jakoon, yhteisymmärryksessä. Ite keskitin tarmoni kaikkeen muuhun kuin kariutuneen suhteen miettimiseen ja nyt vasta lähes vuoden päästä olen tarkemmin miettinyt, että mitä oikein tapahtui. Joskus tulee mieleen, että tuleeko se viha tms. rekyylinä vasta myöhemmin, että olen ollut täysi lammas aiemmin. Edelleen ollaan hyvissä väleissä ja sekään ei helpota tilannetta, monesti huomaan kaipaavani häntä, oli muuten niin täydellinen nainen minulle. Joskus tuntuu että olisi helpompaa kun olisi erottu ovet paukkuen tai lopetettu yhteydenpito kokonaan eron jälkeen. Nainen on edelleen sekaisin tunteidensa kanssa, viettää aikaa tämän 'uuden' miehen kanssa mutta samalla kaipaa minua, näin olen tajunnut rivien välistä. Mystisiä on nämä suhteiden kuviot joskus...
En tässä sulle Minttu mitään neuvoja anna, kunhan vain omaa tarinaani kertoilin. Ehkä sieltä löytyy jotain tai sitten ei. Ei sieltä ainakaan hyvää mallia löydy...:)Jälkeenpäinhän se on helppoa sanoa, mutta asiat olisin tehnyt kyllä toisin, jos uusi tilanne tulisi.
olin ite aikanaan samassa tilanteessa ja valitisn tämän ihastukseni. homma meni pahasti pieleen ja nyt ei ole kumpaakaan. kadun syvästi että jätin silloisen mieheni enkä varmaan koskaan löydä yhtä hyvää miestä itselleni.