Tunsin erään tytön 13-14-vuotiaasta asti ja nyt hän on jo pitkälle yli 16. Juttelimme viattomia perusjuttuja koulusta, urheilusta ynnä muusta ja hänen luottamuksensa minuun kasvoi ajan kanssa. Mitään en hänelle 'ehdotellut' ja kerran hän naureskeli kun sanoin että olen ottanut suojelevan asenteen häntä kohtaan ja hän naureskeli sen takia koska hänellä oli niin negatiivinen kuva "nettimiehistä".
-
Joskus hän soittikin minulle ja minä hänelle kun olin sairaalassa. Nykyaikoina hän on pommittanut minua jatkuvasti tekstiviesteillä kertoillen kaikista pienimmistäkin päivittäisistä tapahtumistaan kuten minkälaista koulussa oli, mitä pikkuveli tai kaveri teki jne.
Minäkin lähettelin hänelle viestejä silloin tällöin ja liitin niihin usein koirani kuvia tai muuta kivaa höysteeksi.
-
Camittelimme myös silloin tällöin ja lähetimme toisillemme lentosuukon camin välityksellä sekä käytimme usein sydänhymiöitä nukkumaan mennessä.
-
Kuulin että hän olisi pian muuttamassa lähelle minua opiskelujen takia ja mietin että ehkä sitten tapaisimme kuten hän oli "ehkä" halunnut ja ajattelin humoristisesti että ehkäpä poikuuteni poistuisi ensi syksynä, 26-vuotiaana. Olihan hän kerran oma-aloitteisesti vitsaillut että hänelle kelpaisi yhdyntä minun kanssani vaikka hän käyttikin kielikuvia. Seurusteluakin olisin voinut hyvin harkita.
Hän ei ollut klassisessa mielessä kaunis vaan enemmänkin persoonallisen näköinen ja oikeasta kulmasta kuvattuna jopa 'kauniihko'.
Vasta sanoin hänelle että onpas kiva kun muutat lähelle ja hän vastasi vain tylsistyneesti "jaa" tms. ja yritin vielä kaivaa hänestä jotain iloisuutta mutta turhaan. Sitten hivenen loukkaannuin ja jossain vaiheessa hän alkoi puhua kynsistään, hiuksistaan tms. ja sanoin ettei minua kiinnosta, ilmaisten selvästi että hän oli loukannut minua välinpitämättömyydellään mutta hän ei ruvennut tunnistamaan tai tunnustamaan asiaa. Toivotin vielä lähtiessä mesestä neutraalisti hyvät yöt ja sen jälkeen ei ole tullut yhtään viestiä sen kummemmin puhelimeen kuin meseenkään.
Eihän tuossa mitään hirveän ainutlaatuista ollut mutta naiset ovat ailahtelevaisia ja ajattelin että tuo oli vuodattamisen arvoinen asia.
Kavereita tulee ja menee
4
66
Vastaukset
- Turhaan höpötät
Tuossa on pelkästään omia tulkintojasi. Ja ihmisten tunnetiloja hahmottamattoman aspin ei kannattaisi paljon tulkita.
- Mies1985
Niin kenenkähän muun tulkintoja siinä voisi olla? Jos joku on jonkun mielestä 'aspi' niin hänellä ei ole sitten oikeutta uskoa silmiään ja tehdä päätelmiä asioista.
Perskärpäsen viisaudet, osa 1204.
- älä luovuta
Entä jos sillä oli vaan huono päivä? Jotain ikävää sattunut?
Jospa vielä ottasit yhteyttä häneen? - Mies1985
No tänä yönä paljastuikin että mitään suurempaa ei olekkaan tapahtunut meidän välillämme. Hän oli jostain syystä pitkällä tauolla netistä ja kuvitteli että minä olin suutuksissani torjunut hänet mesestä vaikka näin ei ollut.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874138Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283067No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452330- 351338
- 10919
- 133901
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11760