Kerronpa pikku tarinani:
Mieheni jäi kolmisen vuotta sitten kiinni kaksi vuotta kestäneestä nettideittailusta. Oli kirjoitellut satojen naisten kanssa, oli oma ilmoitus näillä sivuilla. Ainakin yhden kanssa oli tavannut muutaman kerran ja löysi sitten itsensä naisen sängystä. koskaan ei kenellekkään naiselle ollut minua ja lapsia olemassakaan. Meidän lapset olivat tässä vaiheessa 1-3v. kaivoin itse kaiken esille - mies ei myöntänyt alunperin mitään. Ei kuulemma voinut kertoa kun tiesi kuinka paljon minua loukkaa. Kaksi viikkoa selvitin Sherlockina mikä on totta ja mikä ei. No enhän tiedä onko totuus tullut koskaan julki, mutta osa ainakin.
No koluttiin kaikenmaailman terapiat jne. Jatkettiin yhdessä ja olen yrittänyt antaa anteeksi ja ymmärtää omalla tavallani. Mies oli tosi maassa ja asioista puhuttiin todella paljon. Kohtalaisesti on menneet vuodet menneet.
Nyt kolmen vuoden jälkeen kun olen alkanut taas mieheeni luottamaan en taas tiedä mihin uskoa. jostain kumman syystä - tai naisen vaistolla tsekkasin tänään miehen puhelimen, Oli soittanut nyt muka lomallaan jonkun firman numeroon meidän poissa ollessa ja sieltä oli soiteltu. Ja kas numeron takaa löytyikin miehen aiempi rakkaus ennen meidän suhdetta. Ei kuulemma voinut olla numero omalla nimellä, kun olisin kilahtanut. Kaikki muut naispuoliset ystävät voivat kuitenkin olla ihan omalla nimellä. Olivat tapaamista suunnitelleet jne. Eli taas salailua ja valehtelua muka ystävänä.
Hermo meinaa mennä ja en tiedä taas mitä tehdä!
Mihin sitä uskoisi?
6
143
Vastaukset
- 13
Valitettavasti noin se aina menee lopulta kuitenkin. Kun on pettänyt pidemmän aikaa aiemmin ei tule muuttumaan koskaan. Myönnä itsellesi totuus asiasta ja tee ratkaisusi.
- jm
Niinkai se pitäisi tehdä, mutta kun irrottautuminen tuntuu niin helevetin vaikealta kahden lapsen kanssa. Minä kuitenkin rakastan miestäni ja olen kerran saanut tämän kaiken niellä ja kärsiä. Tekisi vaan mieli huutaa keuhkot pihalle: miksi valehtelet taas?
Tällä hetkellä en tiedä mikä tämä homma on. Mies oli kuulemma vanhaa ystäväänsä pyytänyt jo aiemmin mustikkaan, mutta kun nainen oli sitten pyytänyt niin ei kerennytkään. Ja ovat miehen puheiden mukaan vain ja ainostaan vanhoja ystäviä. Heillä kuitenkin ollut suhde 8v sitten. Jos kaikessa oli kyse ystävyydestä niin kuka tallentaa naisen nimen jollain firman nimellä, soittelee salaa ja pyytää kanssaan mustikkaan meidän poissa ollessa. Ja näistä mistään ei sanallakaan mainitse minulle. Normaalisti kuitenkin kertoo esim. lähdenpä kalalle tätä mustikkareissua tuskin olisin koskaan saanut tietää muuten kuin mustikoitten muodossa. Ovat kuulemma tänä keväänä ja kesänä soitelleet keskenään miehen toimesta. - Niimpä niin
Ajatelkaa aikaa ennen nettiä. Pariskunnat oli uskollisia ja ei ollu vipinää muualla kuin kotona. 200-vuoden päästä voi varmaan sädettää itsensä treffeille salaa vaimolta autotallista ja tulla takas vartin päästä kahville kotiin ilman, että kukaan tiesi että ukko oli duunaamassa toista naista toisella puolella Suomee :)
- jm
Niinpä, kumpa itsekkin olisin niin kova että pystyisin pettämään toisen luottamuksen ja etsimään oman miehen kanssa puuttuvan hellyyden ja rakkauden jostain muualta.Siinä asiassa olen niin siipeeni saanut ettei edes sädettäminen minua toisen miehen syliin veisi.
Tässä vaan miettii mihin viivansa vetää pettämisen osalta. Milloin on kärsinyt tarpeeksi ja milloin luottamusta ei enää voi korjata.
Ja tämä toinen esille tullut asia ei ole nettideittailua vaan ihan tutun ihmisen kanssa kanssakäymisen salailua,
Ehkä olen mustasukkainen tai en, mutta itse en ymmärrä miksi toisen puhelinnumero pitää salata, soitella salaa ja halu tavata salaa. Kummasta sitä kilahtaisi enemmän reilusta kanssakäymisestä vai näin salaillusta? No ei ole vaikea vastata, kun luottamus on muutenkin ollut kortilla. - jm
Miksi voi miksi tää on niin helevetin vaikeaa?
Viimeisin puhelin epidosi on muka käsitelty. Siltikään en tiedä mihin uskon. Niin paljon mulle edellisellä kerralla valehdeltiin. Mies vakuuttaa naista vanhaksi ystäväksi, muttei silti voi pitää numeroa omalla nimellä ja salaa soittelee.
Onko oikeasti miehiä, jotka ymmärtävät kerrasta? Oppivat virheistään?
Voiko pettävä ihminen rakastaa ja kunnioittaa petettyä?
Voiko petetty löytää kunnioituksen takaisin petturia kohtaan?
Siinäpä muutama kysymys... - totuusonkova
Vituiks meni
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974339Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293243No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10979
- 152976
- 6904
- 20864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12852- 26805