Ja yksi avuton taas...

Avuton numero n+1

Eli ikää jo yli kolmenkymmenen ja yhtään suhdetta ei takana. Ongelmana kevyt epäsosiaalisuus ja ujous. Joista molemmat ovat viimevuosina alkaneet kadota. No aina harvakseltaan on juhlimassa tullut käytyä, mutta kun koskaan en ole suuremmin baareissa/juhlissa viihtynyt, johtuen varmaan ujoudesta.

No viime vuosikymmen on sitten kulunut harrastaessa ja töitä tehdessä ja viimeinkin on tullut tunne että jotain muutakin haluaisi elämältä. Mutta se vanha totuus on puskenut esiin eli jos ei nuorena opettele naisia saamaan niin vanhempana se sitten on mahdotonta opetella.

No jonkin verran on tullut baareissa ja muissa vastaavissa kuljettua viime aikoina ja homma ei vain meinaa luonnistua. Siis mitään ongelmia ei ole avaus lainien suhteen. Yleensä jotain omaperäistä ja/tai hauskaa keksin kunhan hetken mietin tai sitten ihan terve peruslaini "terve olen x, mikäs sinun nimesi on?", mutta siihenpä se homma tökkääkin. Eli mistä lähteä naista jututtamaan. Mitään ongelmaa ei tuttujen kanssa ole keskustella, kun hiljaisena hetkenä aina keksii jotain vanhaa juttua, mutta täysin oudon naisen kanssa tuntuu vain mahdottomalta keksiä mitään puhuttavaa ja yleensä naiset ovat aika passiivisia minun suhteen. Tosin jos jotain juttua keksii(periaatteessa tutut/puolitutut naiset), niin yleensä ihan iloisesti kanssani juttelevat.

Eli mistä jossain baari-ympäristössä naiset tykkäävät jutella? Ainakin tuntuisi todella tyhmältä itsestäni puhua, etenkin kun en oikein itsestäni mitään voi kertoa ilman että kuulostaisi leveilyltä. Ja yleensäkin jutun aloittaminen itsestäni kertomalla tuntuisi antavan itsekeskeisen ensivaikutelman. Toisaalta vaikea keksiä mitään kysyttävää, ilman että kuulostan todella tylsältä. Ja tanssiminenkaan ei luonnistu yhtään, mikä olisi loistava tekosyy olla puhumatta mistään. Ja näin ollen ne harvat aloitteet joita olen tehnyt, ovat hyvin nopeasti päättyneet naisen pissahätään. Ja tämä ei ole tehnyt yhtään hyvää jo muutenkin epävarmalle itseluottamukselle.

6

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ex Pimp

      "No aina harvakseltaan on juhlimassa tullut käytyä, mutta kun koskaan en ole suuremmin baareissa/juhlissa viihtynyt, johtuen varmaan ujoudesta."

      Kun olet alkuun päässyt niin anna mennä. Käy vähän useammin. On ihan normaalia että suurimmalla osalla kerroista ei oikein onnistu. Siksi pitää lisätä todennäköisyyksiä käymällä eri paikoissa ja usein.

      " Siis mitään ongelmia ei ole avaus lainien suhteen.
      Yleensä jotain omaperäistä ja/tai hauskaa keksin kunhan hetken mietin"

      Tai voisit miettiä niitä etukäteen ja keksiessäsi pistää vaikka kännykkäänkin muistiin seuraavia kertoja varten. Aina voi testata mikä toimii parhaiten ja useimmin.

      "Eli mistä lähteä naista jututtamaan. "

      Ei ainakaan kannata kehua ulkonäköä. Sen voi myöhemmin antaa sanattomasti ymmärtää. Eri asia jos olisi itsevarma ja tosi upea adonis eikä ujo vanhapoika.

      Väliä ei ole niinkään sillä mitä sanoo vaan miten sanoo. Aina ei onnistu vaikka sanoisi mitä. Ja johonkin toiseen tehoaa että sanoo ne perushaastattelukysymykset ja toista ne ärsyttää. Naiset yleensä ovat kuulleet sataan kertaan litaniat "moi, mites on ilta menny, käyks usei täällä, mitäs sä teet elääkses, mitäs sä harrastat, mistä päin sä oot".... Siis tylsää. Ei sinne olla työhaastatteluun tai ristikuulusteluun tultu. Joten älä lankea tuohon helmasyntiin.

      Puhu jotain hauskaa. Keksi vaikka etukäteen kun on aikaa. Heitä vaikka, että "Mahtavan rentouttavaa päästä tanssimaan ja juhlimaan hyvin tehtyä työviikkoa" (tylsä mutta parempi kuin ei mitään) tai "Kylläpä on outo katsoa Suomen juhlivaa kansaa sen jälkeen kun on tullut juuri [keksi tähän joku maa jossa olet joskus käynyt vaikket hetkeen olisi matkustanutkaan]". Mutta kuten sanoin... kokeilemalla oppii. Itse olen ainakin käyttänyt ihan hyvällä menestyksellä rutiineja ja etukäteen mietittyjä läppiä. Niistä on treffejä poikinut.

      Älä kysele hirveästi. Mieluummin arvaa. Eli "onko sulla lemmikkiä" kääntyy "sä olet selvästi koiraihminen". Ei väliä meneekö pieleen, mutta tälläkin etenkin nuorempia naisia saa pehmiteltyä.

      Niin.. ja mikään yksittäinen juttuhan ei levitä naisen jalkoja. Siksi noihin kaikkiin voisi kuka tahansa sanoa "ei tehoa ainakaan minuun, tylsää". Kaikki pitää toimia yhdessä itsevarman käytöksen, kehon kielen ja fiksun käytöksen ja vaatteiden kanssa.

      "Mitään ongelmaa ei tuttujen kanssa ole keskustella, kun hiljaisena hetkenä aina keksii jotain vanhaa juttua, "

      Tuo nainen siihen porukkaan ja heitä hänestä tuo kysymys/arvaus juttu vanhaan juttuunne liittyen. On todella hyvä jos sulla on kavereita mukana. Se osoittaa, ettet ole outo hyypiö ja naiset rakastavat sosiaalisia miehiä. Samoin ei ole este mennä juttelemaan tyttö- tai sekaporukassa olevalle naiselle. Itseasiassa Suomessa se on parempikin jos mukana on myös miehiä juuri tuon jutun takia.

      "yleensä naiset ovat aika passiivisia minun suhteen. "
      Et ole komea tai sitten naisen mielestä olet komea ja hän menee siksi jäihin. Naiset harvemmin keksii juttua. Ei niiden tarvitse. Se on sääli. Naista kannattaa leikillisesti piikitelläkin asiasta. "Sä puhut sitten tosi paljon!"

      "Tosin jos jotain juttua keksii(periaatteessa tutut/puolitutut naiset), niin yleensä ihan iloisesti kanssani juttelevat."

      Jes! ja kannattaa mennä heidänkin kanssaan lähestymään naisia. Siinä on aineksia ties mihin mistä en nyt jaksa vaahdota.

      "Eli mistä jossain baari-ympäristössä naiset tykkäävät jutella?"

      Hauskaa, hauskaa, hauskaa...

      " Ainakin tuntuisi todella tyhmältä itsestäni puhua, etenkin kun en oikein itsestäni mitään voi kertoa ilman että kuulostaisi leveilyltä."

      Jos leveilyn aihetta tosiaan löytyy kuten rahaa tai autoa, kannattaa se tehdä supliikisti vain sivulauseissa jossain vaiheessa iltaa. Eli antaa ymmärtää eikä suoraan sanoa.

      " Ja tanssiminenkaan ei luonnistu yhtään, "

      Opettele. Kaiken a ja o.

      "Ja tämä ei ole tehnyt yhtään hyvää jo muutenkin epävarmalle itseluottamukselle. "

      Tuosta opettele pois. Eli naiset ei maailmasta lopu. Niitä tulee joka vuosi satsi lisää. Ei siis ole mitään merkitystä pakeilla.

      • Ex Pimp

        Hyvä lisäys vielä tuohon puheenaiheisiin ja leveilyyn:

        Suhteet!

        Naiset rakastavat ihmissuhdedraamaa ja sitä, jos joku tuntee jonkun - vaikka julkkiksen tai muuten vaan mahtavan muukalaisen, ulkomaalaisen tai on matkaillut paljon eri kulttuureissa yms. Näistä asioista kannattaa kertoa siten kuin se olisi sinulle tuiki tavallista ja jokapäiväistä elämää. Se nostaa sosiaalista arvoasi ja on kiinnostavaa.


    • hippahoppa

      ja sit naisen kommentti. tosin tää voi mennä sikäli metsään että mä en yleisesti ole baareissa sillä mielellä että hakisin jotain miesseuraa vaan juomassa kahvia, lukemassa lehtiä ja heittämässä läppää tuttujeni kanssa. mutta jos sattuu kohdalle joku kiinnostava tapaus saatan silti innostua jostain uudesta tuttavuudesta. siihen pitää vaan olla oikea hetki ja oikeanlainen mies.

      oikeestaan sanoisin että miehen on tärkeää vaistota millä mielellä nainen on ja osata pelata yhteispeliä, reagoida siihen miten nainen käyttäytyy ja mitä sanoo. puhumalla nainen pokataan eikä sen puhumisen tarvii tosiaan olla mitään erityistä. kiinnostunut voi olla mutta mikään ristikuulustelu ei tosiaan toimi. tosin henkilökohtaisistakin asioista saatan päätyä puhumaan joskus mutta en varmasti ensimmäiseksi vieraalle ihmiselle. sen sijaan esim jutut päivän lehdestä toimii mulle mainiosti keskustelun aiheeksi.

      ja jos käyt jossain yökerhoissa ym niin tanssiminen kyllä on suotavaa. naisen ilta on pilalla ellei pääse tanssimaan. sitä paitsi tanssiessa naisella on aina hauskaa ja se saa naisen muutenkin suhtautumaan myötämielin miehiin.

    • Ex Pimp

      Tämä on yksi parhaita naisen antamia kommentteja tällä palstalla! Hatunnosto!

      Ne naiset joilla ei ole haku päällä aktiivisesti lähevät tosiaankin baariin sillä mielellä että pitävät tyttöjen iltaa. Silti näistäkin moni voi "päätyä" vaikka yhden illan juttuun tai parempaankin tuona iltana. Jopa varatutkin... hehheh..

      "puhumalla nainen pokataan eikä sen puhumisen tarvii tosiaan olla mitään erityistä."

      Tämä on ainoa kohta josta olen eri mieltä. Naisesta se itsevarman tyypin lähestyminen ei välttämättä tunnu kovin erityiseltä, ja vanha totuus on että ei ole väliä mitä sanoo vaan MITEN sanoo. Mutta ujolle tyypille tämänkin tavallisuuden tavoittelu voi olla ihan yhtä tuskaa.

      • avuton numero n+1

        Kiitoksia asiallisista vastauksista. Tietyllä tavalla mitään uutta ei tullut, mutta toisaalta omat näkemykset vahvistuivat.

        Eli loppujen loppujen lopuksi sitä "naidaan" sitä omaa sosiaalista kastia. Sen avauslainin jälkeen tullaa siihen omaan sosiaalisuuteen, eli vastapuolen lukemiseen ja reagoimiseen. Ja jos se ei ole ollut syntymästä kunnossa, niin tuskinpa sitä oppiikaan.

        Harmi että sitä on kehittanyt menetyksen kautta itsetunnon. :(


    • jhgggghggf

      Rentous tärkeintä.

      Aina kun baarissa alkaa hitaat soimaan tee kierros ja pyydä jotain muijaa tanssimaan. Voit esitellä itsesi ja jutustella hieman ensin tai sitten suoraan pyydät hitaille.

      Kun puoli biisiä on tanssittu kysy saatko suudella typyä. Jos antaa suudella olet jo tehnyt lähes puoli kaatoa. Loput on supliikista kiinni. Jos ei anna edes pusua poskelle tuskin on kiinnostunut ja etsi seuraava. Pimppiä saat jos antaa suudella ja tyttöystävän jos antaa suudella vain poskelle. Siis kärjistäen näin.

      Ja pokkaa pitää olla koska tod näk yleensä saa muutaman käydä läpi ennenkuin onnistaa. Miehen on pakko yrittää ja sietää myös pakkeja tai sitten olla ilman.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5990
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3446
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2641
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2129
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1252
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe