Työnantajien sokeus "kaikenosaaville"

Kun työt on itsenäisiä ja pomot pihalla, niin pääsee käymään näin. Työkaverini on kehuskellut, kuinka hän on joutunut korjaamaan MONIEN virheitä, esim. harjoittelijan virheitä työsuhteen kestoon nähden moninkertaisen ajan. Koettakaa työnantajat tajuta, että tässä on kyse itsensä tärkeäksi tekemisestä. Missään en ole saanut niin huonoa neuvoa ja perehdystä kuin tässä paikassa, vaikka vähän samaan taipuvaisia "minäolenkorvaamaton" -tyyppejä olen tavannut ennenkin. Neuvotaan tahallaan ylimalkaisesti tai jopa väärin, jotta saisi itsensä päivän valoon ja sitten pidetään omasta osaamisesta ansiota suurempaa meteliä.

Nyt vaan minun kanssani kävi niin, että kun olen nähnyt näitä tyyppejä ennenkin, niin osasin jo heti varautua. Heti ensituntuman sain, että tämä on niitä työnpanttaajatyyppejä, joka on minun pääneuvojani. Neuvot ovat hyvin suurpiirteisiä. Vaan kokemukseni ansioista osaankin mennä kysymään muilta ja ottaa ohjekirjoista itse selvää sekä katsoa miten ennen on tehty. Nytkin tämä tyyppi lähti lomalle ja jätti hommat puolitiehen, mutta ei hätää, sain selville miten homma pitää tehdä. Luultavasti on vihainen, kun ilman häntä on pärjätty koko kuukausi mainiosti. Lomalta tultua ensimmäinen viikko menee luultavasti etsiessä väkisin meidän määräaikaisten tekemiä virheitä. Aion jossain sivulauseissa ohimennen mainita pomolle, että jos jonkun neuvojen alaisuudessa tehdään paljon virheitä, niin siinä tapauksessa itse vastaavassa asemassa etsisin syytä peilistäkin..Pomot herätkää! irtsestään suurta ääntä pitävät eivät ole niin hyviä kuin antavat metelillään ymmärtää.
8406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

No niinhän se oli koulussakin. Koko ajan mölisevät urpot ovat herkästi suosituimpia. Sitten kun urpo pääsee tärkeään asemaan hän palkkaa samanlaisia urpoja ja suosii urpoja. Harjottelijoilla ja pienipalkkaisilla pätkätyöläisillä teetettäisiin suurimmat työt ja urpot vaan oleilevat ja mölisevät, saattavat niitä pienimpiä nippeleitä vääntää paikoilleen ja mölisevät. Parhaimmat työpaikat jaetaan nykyisin ei-ammatillisin perustein, kiitos feministien. Ei tule Suomi koskaan pärjäämään Kiinalle kilpailussa.

Äänestä

työkaverin käytös lomien jälkeen ollut sellaista, että on tainnut lukea tämän juttuni. Pahentunut vain, ei vastaa kysymyksiinkään. No mitä enemmän tekee tätä, sitä enemmän minä näytän, että pärjään omillanikin.

Äänestä

Meidän työpaikka, akkavaltainen paikka, on täynnä suurisuisia akkoja sekä yksi miespuolinen pikkupomo, jotka ovat narsisteja. Heidän palkkakehitys vailla perusteita on ollut koko ajan nousujohteinen, ja ammattinimikkeitä on myös tarkistettu.

Eräs akoista kehui kerran ruokapöydässäkin kaikkien kuullen saaneensa melkein heti taloon tultuaan palkantarkistuksena 150 e/kk. Tuon ämmän oikea työtahti on porukan hitain, tulokset hätäistä sepustusta mutta suuri suu laulaa pomojen korviin vissiin sopivaa sulosointua.

Yksi ämmä on olevinaan kaiken tietävä besserwisser ja muutenkin luonne vittumainen. Puuttuu joka kohtaan ja keksii miten saisi ihmisten itsenäiset päätökset käännettyä oman mielensä mukaan. Itse tekee virheitä ja ne on todistettu omin silmin. Mutta ei, ammattinimikettä ja palkkaa on parannettu hänelle.

Miespikkupomo se vasta narsisti on. MINÄ MINÄ MINÄ ja MINUN jutut. Hän ei omilta alaisiltakaan kysele edes kesälomakuulumisia vaan kertoo tauotta omia juttujaan, vittuilee ja piikittelee muille. Mitään varsinaista työtä hän ei tee, kävelee levottomana ees taas. Muut pikkupomot sentään joutuvat tekemään aika laaja-alaisesti hommia ja ovat joutuneet perehtymään alaan, vaan tämä yksi super-narsisti ei. Mutta suurella p--kanjauhannalla ja suun soitolla on saanut -ainakin kehumansa mukaan- hyvän liksan.

Pahinta on sitten se, että pääpomomme on täysin näiden vietävissä omaa myös narsistis-psykoopaattisen persoonallisuuden. Jos työntekijä ei häntä henkilökemialtaan miellytä, on syrjässä palkkakehityksestä, lopullisesti.

Kyllä maar v---ttaa tulla aamuisin töihin. Jos tätä pitää jaksaa eläkeikään asti, en tiedä mitä tehdä.

Äänestä
  • On se rankkaa, kun näkee narsisteja joka puolella.

    Äänestä

Mulla on muut työkaverit vähintään ok ja lähin pomo muutoin yksi parhaista ikinä, mutta valitettavasti liikaa luottaa tähän yhteen. tämä työkaverikin on ok, kun on hyvällä päällä ja tekee omia töitään, mutta jos joku muu laitetaan tekemään samoja töitähänen alaisuuteen, niin hommasta ei tule mitään, ellei henkilöllä ole osaamista ennestään, keltanokat eivät pärjää. tällä hetkellä uusimman määräaikaisen neuvonta on minun vastuullani, eli hiukan näyttää siltä, että pomo on nyt vähän herännyt.

Äänestä

Juu, Suomessa menee huonosti ääliöiden takia. Kiinaan vaan loputkin työpaikat niin ei tarvitse katsella loputtomiin paskamaisia työkavereita. Loppu on siinä. Hyvä:)

Äänestä

Varmaan aika tavallinen tarina on, että pomo ei tunne alaistensa tehtäviä, kuin korkeintaan pinnallisesti ja luottaa sokeasti parilta suulaimmalta työntekijältä saamiinsa "tietoihin". Nämä tietysti kertovat asiat itselleen sopivimmassa valossa, eikä suoranainen valehtelu on tavatonta. Luottoalainen onkin käytännössä piilojohtaja. Hän kertoo pomolle, miten menee, mitä kannattaa tehdä, kuka osaa ja kenestä taas pyrkiä eroon, kenelle vittuilla, "koska tällä on väärä asenne". Pomo toimii tämän tiedon varassa ja antaa lisää vastuuta luottoalaisille.

Itse elin tällaisessa sopassa vuosia. Asetelma oli vienyt kaiken motivaation muilta työntekijöiltä, jotka hoisivat hommansa ja suunnittelivat tulevaisuutta toisaalla. Nuoremmat lähtivät saatuaan työpaikan muualta, vanhemmat odottavat potkuja, passitusta työttömyysputkeen tai muuta vastaavaa. Vuosien mittaan ihmisiä on lähtenyt ihan tyhjän päällekin, koska eivät ole enää kestäneet kiusaamista.

Tämmöistä on suomalainen työelämä.

Äänestä

Pahimmat on semmoisia,kun johtaja tulee kysymään:"mika tilanne,onko töitä"
Niin tämä yksi vastaa:"ei tässä mitään ,mitä sulla olis?" . Hetkeä aikaisemmin sama tyyppi on jutellut ,kun töitä on liikaa!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


määräaikainen duunar kirjoitti:

Kun työt on itsenäisiä ja pomot pihalla, niin pääsee käymään näin. Työkaverini on kehuskellut, kuinka hän on joutunut korjaamaan MONIEN virheitä, esim. harjoittelijan virheitä työsuhteen kestoon nähden moninkertaisen ajan. Koettakaa työnantajat tajuta, että tässä on kyse itsensä tärkeäksi tekemisestä. Missään en ole saanut niin huonoa neuvoa ja perehdystä kuin tässä paikassa, vaikka vähän samaan taipuvaisia "minäolenkorvaamaton" -tyyppejä olen tavannut ennenkin. Neuvotaan tahallaan ylimalkaisesti tai jopa väärin, jotta saisi itsensä päivän valoon ja sitten pidetään omasta osaamisesta ansiota suurempaa meteliä.

Nyt vaan minun kanssani kävi niin, että kun olen nähnyt näitä tyyppejä ennenkin, niin osasin jo heti varautua. Heti ensituntuman sain, että tämä on niitä työnpanttaajatyyppejä, joka on minun pääneuvojani. Neuvot ovat hyvin suurpiirteisiä. Vaan kokemukseni ansioista osaankin mennä kysymään muilta ja ottaa ohjekirjoista itse selvää sekä katsoa miten ennen on tehty. Nytkin tämä tyyppi lähti lomalle ja jätti hommat puolitiehen, mutta ei hätää, sain selville miten homma pitää tehdä. Luultavasti on vihainen, kun ilman häntä on pärjätty koko kuukausi mainiosti. Lomalta tultua ensimmäinen viikko menee luultavasti etsiessä väkisin meidän määräaikaisten tekemiä virheitä. Aion jossain sivulauseissa ohimennen mainita pomolle, että jos jonkun neuvojen alaisuudessa tehdään paljon virheitä, niin siinä tapauksessa itse vastaavassa asemassa etsisin syytä peilistäkin..Pomot herätkää! irtsestään suurta ääntä pitävät eivät ole niin hyviä kuin antavat metelillään ymmärtää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu