Näin laihduin

-5 kg

Laihdutin kesällä 5 kiloa. Näin se kävi:

Aamupala: 200 kcal
Lounas: 400 kcal
Välipala: 100 kcal
Päivällinen: 500 kcal
Iltapala: 200 kcal

Aamupalaksi söin yleensä pari siivua ruisleipää, kevytlevitettä, pari kinkku- tai kalkkunaleikesiivua, kurkkua ja tomaattia, kahvia ja rasvatonta maitoa. Joskus söin toisen leivän tilalla pienen jugurtin (Olo/Aktivia tms ihan pieni jugurtti) tai keitetyn munan.

Lounaaksi söin yleensä keittoa tai salaattia ja yhden siivun täysjyväleipää ilman levitteitä. Salaatinkastiketta käytin n. teelusikallisen. Juomaksi vettä ja jälkiruoaksi kahvia ja rasvatonta maitoa.

Välipalaksi söin yleensä hedelmän tai marjoja.

Päivälliseksi söin pienen annoksen ruokaa. Ihan mikä tahansa ruoka käy, mutta makkaraa voi syödä tuohon kalorimäärään tosi vähän, joten yleensä söin lihaa tai kalaa, 1 perunan tai 1 dl riisiä/pastaa ja reippaasti vihanneksia. Ei kastikkeita.

Iltapalaksi söin yleensä hedelmän ja voileivän, mutta joskus myös pari lasillista valkoviiniä. Joskus en syöny iltapalaa ollenkaan, jos päivällisellä tuli syötyä jälkkäriä. Silloin sai riittää pelkkä tee tai kivennäisvesi.

Iltapalan tlisäksi söin perjantaisin karkkia, mutta ei mitään mielettömiä määriä vaan n. 100 g eikä suklaata, joten viikon kalorisaldoksi tuli keskimäärin 1500 kcal/päivä.

21

1693

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dg

      Juu, itekki oon nyt kesällä laihtunut 8 kg. Ihan samoilla tavoin. Söin vain leipää, hernekeittoa, puuroa, hedelmiä ja vihanneksia. Laihdutus on koko ajan menossa. Lempi vaatteeni ovat rupeneet mahtumaan, mutta turhan tiukkoja vielä, ei oikeen kehtaa pitää, eli lisää kiloja! On tuo kevät ärsyttävä, kun silloin aina lihoaa, varsinkin jouluna. Ite aina vaan syön keväällä, kun on niin raskasta tuo koulu keväällä. Pakko jotenki jaksaa selviytyä, ja se on mun resepti, että vähän enemmän herkuttelen. Tai siis syön keksejä ja tällästä :D

    • Kalori on kalori

      Näin se toimii. Eikä sillä oikeasti ole mitään väliä laihtumisen kannalta, koostuuko aamupalan 200 kcal ruisleivästä ja vihanneksista vai kananmunista.

      Elimistö osaa muodostaa tarvitsemiaan proteiineja viljojen ja kasvisten sisältämistä aminohapoista ja vajaista proteiiniketjuista, joten niitä ei tarvitse saada valmiina lihatuotteista. Kasvisruokavaliollakin voi kasvattaa lihaksia. Naudanlihan proteiinikin on heinistä peräisin!

    • pölööööl

      Eikö -5kg ole pelkkää nestettä. Ainakin minulla oli, kun pudotin painoa. Ensimmäiset 5kg lähti iisisti, tulivat heti takaisin, kun lopetin. Piti pudottaa puntarin mukaan -10kg ennen kun sain painon oikeasti putoamaan sen 5kg. Eli siis pudotuksen loputtua sain vain 5kg takaisin ja se toinen puolikas pysyi poissa.

      • Riippuu tavasta

        Riippuu miten pudotus on satu aikaan. Isolla ihmiselä voi tippua nestettä jopa 5 kg, jos siirtyy VHH-ruokavalioon ilman että vähentää myös kalorimäärää.

      • Alkupainoja

        Riippuu tosiaan täysin alkupainosta. Jos on normaalipainon tuntumassa, ei ylimääräistä välttämättä ole hurjasti ja jo 5 kg on ihan "oikeaa" pudotusta. Myös lyhyellä naisella 5 kg todellakin näkyy ja tuntuu sekä merkitsee usein jopa yhtä vaatekokoa.

    • kaloreista se on kii

      Minä olen syönyt 10kk 2000-2800kcal ja laihtunut 26kg. Eikä ole näkä vaivannu. Kaikkea monipuolisesti, myös hiilareita ja rasvaa, proteineja ja kasviksia sekä kuituja unohtamatta.

      Kalorivajeeni on ollu 0...800kcal, pääsääntöisesti vajetta jotain 500...700kcal päivässä. Pano laskenut keskimäärin vajaa 700g viikossa. Kahden ekaviikon aikana lähti yhteensä 5kg, sitä viikkopudotus on sitten oikeastaan koko ajan vähän pienentynyt.

      • Tietoa vailla!

        Moi ja Onnea! Onko sinulla tarkempaa tietoa =pituus/paino->tarvittavavasta ylläpito kalorimääristä? Sekä siitä, mikä on hyvä kcal-määrä terveeseen painonpudotukseen?

        Itse olen ollut kohta 60vrk karppausdietillä ja pudottanut n.15kg-tähän mennessä!
        Viimeksi kun joudin laihduttamaan vuosia sitten, paino putosi samalla systeemillä 2-3kg/vko...nyt elimistö on heittänyt kuperkeikkaa, eli ensimmäinen /- viikko takana :-(

        Nyt n.104kg ja pituus 182cm ja kalorimäärä (ilman suolaa, rasvaa, hiilareita).
        Liikuntaa päivään mahtuu n.3h/vrk*5pvää/vko. Vapaapäivät lepoa eikä mässäilyä...

        Missä vika? Rakentavaa kommenttia onnistuneilta laihduttajilta/asiantuntijoilta: KIITOS!!!

      • Hellitä vähän
        Tietoa vailla! kirjoitti:

        Kovin tiukkaa hiilihydraatitonta dieettiä ei saa pitää kovin kauaa. Atkinsissakin se rankin vaihe kestää vain pari viikkoa, tai kuukauden korkeintaan.

        Tuo pudottamasi kilojen määrä on huikea. Onnittelut! Lisää nyt kuitenkin pikku hiljaa vihanneksia, jugurttia ja marjoja ruokavalioosi. Painon jumittelu on todennäköisesti elimistön tapa kertoa liian kovasta rääkistä. Hellitä vähän! Älä kuitenkaan repsahda. Aloita lisäämällä aamupalaasi jogurttia ja marjoja. Ota totuttelun jälkeen mukaan myös täysjyvävilja, 1 siivu leipää tai pieni puuro 1 dl:sta hiutaleita. Nauti aterialla lihan/kalan lisäksi myös monipuolisesti vihanneksia: kukkakaalia, parsakaalia, vähän porkkanaakin. Välipalaksi voit nauttia hedelmän tai marjoja 2 dl.

      • tietoa vailla
        Hellitä vähän kirjoitti:

        Kiitos!

        Nyt pidin liian kauan ja liikaa treeniä lihaksille joista en ollut huolissssn...nyt olen......

      • perusteluja
        Hellitä vähän kirjoitti:

        Kovin tiukkaa hiilihydraatitonta dieettiä ei saa pitää kovin kauaa. Atkinsissakin se rankin vaihe kestää vain pari viikkoa, tai kuukauden korkeintaan.

        Tuo pudottamasi kilojen määrä on huikea. Onnittelut! Lisää nyt kuitenkin pikku hiljaa vihanneksia, jugurttia ja marjoja ruokavalioosi. Painon jumittelu on todennäköisesti elimistön tapa kertoa liian kovasta rääkistä. Hellitä vähän! Älä kuitenkaan repsahda. Aloita lisäämällä aamupalaasi jogurttia ja marjoja. Ota totuttelun jälkeen mukaan myös täysjyvävilja, 1 siivu leipää tai pieni puuro 1 dl:sta hiutaleita. Nauti aterialla lihan/kalan lisäksi myös monipuolisesti vihanneksia: kukkakaalia, parsakaalia, vähän porkkanaakin. Välipalaksi voit nauttia hedelmän tai marjoja 2 dl.

        Miksi vähillä hiilareilla ei voi olla pitkään, en kyllä itse näe mitään estettä sille?

      • tietoa vaille
        perusteluja kirjoitti:

        Miksi vähillä hiilareilla ei voi olla pitkään, en kyllä itse näe mitään estettä sille?

        Mulle se nyt ei ainakaan toimi. Yksilöllisiä jutuja nää on kaikki!

      • Varo pseudotiedettä
        perusteluja kirjoitti:

        Miksi vähillä hiilareilla ei voi olla pitkään, en kyllä itse näe mitään estettä sille?

        Riippuu varmaan kuinka vähillä hiilareilla. Jos dieetti on rankka ja treeni on rankka, niin sitä ei saa jatkaa pitkään.

        En osaa selittää tarkemmin ravitsemustieteellisiä perusteita kun en ole tuon alan ihminen (niin kuin ei moni muukaan täällä vaikka selittää silti - ja voi olla että se että et näe estettä johtuu siitä ettet tiedä alasta ihan tarpeeksi). Ainakin Atkinsin dieetti on jaettu eri jaksoihin, joista ensimmäinen on rankka jakso ja sitten helpottaa asteittain.

      • perusteluja
        Varo pseudotiedettä kirjoitti:

        Atkinsin dietillähän elimistö käyttää ketoaineita hiilareiden korvikkeena, mihin niitä hiilareita silloin oikein tarvitaan?

      • perusteluja
        perusteluja kirjoitti:

        Atkinsin dietillähän elimistö käyttää ketoaineita hiilareiden korvikkeena, mihin niitä hiilareita silloin oikein tarvitaan?

        Ainakin niin kauan, kun rasvaa riittää joko ravinnosta tai kehosta.

      • Järki käteen nyt!
        perusteluja kirjoitti:

        Atkinsin dietillähän elimistö käyttää ketoaineita hiilareiden korvikkeena, mihin niitä hiilareita silloin oikein tarvitaan?

        Atkinsin dieetissä vain kahden ensimmäisen viikon aikana rajoitetaan voimakkaasti hiilihydraattien saantia, eli n. 20 g vuorokaudessa. Sen jälkeen ravinnon hiilihydraattien päivittäistä määrää nostetaan joka viikko viidellä grammalla niin kauan kuin laihtuminen jatkuu, noin 50 - 100 g vuorokaudessa.

        Atkinsin mukaan sopiva hiilihydraattien määrä riippuu muun muassa liikunnan määrästä: mitä enemmän harrastaa liikuntaa, sitä enemmän tarvitaan hiilihydraatteja. Jos kaveri harrastaa liikuntaa 5 päivänä viikossa 3 h kerrallaan, niin hiilareita pitää saada myös Atkinsin mukaan laihdutettaessa. Tähän määrään voi pistellä aika paljon tuoreita kasviksia ja jopa vähän täysjyväleipääkin tai pienen annoksen puuroa.

        Kun tavoitepaino on saavutettu, aletaan taas nostaa hiilihydraattimäärää ja jatketaan ruokavaliota sillä tasolla, jossa paino ei nouse. Yleensä sopiva määrä löytyy väliltä 100 - 200 g vuorokaudessa. Monet Atkinsin ruokavaliota noudattavat syövät todella paljon kasviksia.

        Vähähiilihydraattinen ei siis tarkoita suinkaan että hiilihydraatiton!

      • perusteluja
        Järki käteen nyt! kirjoitti:

        Miksi ei esim. 20 g hiilareilla voisi elää pidempään vaikka liikkuukin, jos jaksaa liikkua? Kukaan ei ole esittänyt perusteluja. Jos harjoittelee todella rankasti, on selvä, että hiilareita tarvitaan jonkun verran, muuten ei jaksa. Mutta jos on viikkoja pärjännyt vähillä hiilareilla ja jaksaa, miksi niitä pitäisi lisätä?

      • Atkinsissa pitää

        Jos et lisää hiilareita niin kuin kuuluu niin ei se dieetti sit enää ole Atkins vaan jokin muu itse kehittelemsäti dieetti. Atkinsiin kuuluu tuo hiilareitten lisääminen. Eli tetysti voit tehdä mitä haluat, kunhan et sit kutsu sitä dieettiä Atkinsiksi.

        Jos haluat saada oikeasti vastauksen miksi pitäisi tai ei pitäisi lisätä hiilareita niin kannattaa kysyä ravitsemusalan tutkijalta. Täällä saat tästä aiheesta helposti aikaan vaan mutu-mutu-väittelyn.

      • perusteluja
        Atkinsissa pitää kirjoitti:

        Ei siinä Atkinsissakaan voi kovin paljoa hiilareita lisätä, moni ei pysty syömään edes 50 g hiilareita, jos meinaa pysyä ketoosissa. Tuon lisäämisen tarkoitushan on löytää raja, missä pysyy vielä ketoosissa.

    • -6 kg

      Jatkoin samaa rataa ja nyt lähti kilo lisää!

      Joillekkin varmaan sopi paremmin jättää hiilarit, koska silloinhan voi kalorimääräisesti syödä enemmän, ei ole nälkä mutta silti laihtuu.

      Itse tykkään syödä aamulla jotain hyvää leipää, välipalaksi hedelmiä ja joskus myös karkkia, joten tämä sopii minulle paremmin kuin VHH, ja tälläkin laihtuu silti ihan hyvin. Alkuvaiheessa pieni nälkä vaivasi iltaisin, mutta ei nyt enää kun vatsa on sopeutunut pienentyneisiin annoksiin. Sitä paitsi pieni nälkä on ihan tervettä vaan, ja maistuupa aamupala paremmalta.

    • Satu 123

      Kiitos vinkistä kun jaoit täällä. Mä tein tätä nyt viikon ja 1,5 kg lähti. Tätä on helppo noudattaa ja vaikuttaa terveelliseltäkin, joten jatkan ensi viikollakin.

    • Toimistotäti

      Tämähän toimii hyvin! Minullakin lähti 1,5kg viikossa ja jatkan varmati eteenpäin. Tätä dieettiä on helppo noudattaa kun saa syödä tavallista ruokaa.

      Pitäsiköhän ottaa jotain monivitamiinivalmistetta lisäksi, koska ruokamäärä on aika niukka?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3497
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      139
      1911
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      301
      1641
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      88
      1524
    5. 80
      1499
    6. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1186
    7. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1150
    8. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      72
      1081
    9. Uudessa testamentissa on kaksi ristiriidassa olevaa kastekäskyä

      Uusi testamentti käskee kastamaan kahdella eri tavalla. Näinhän ei voi olla. Ilmiselvään ristiriitaan on löytynyt selity
      Kaste
      288
      1050
    10. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1031
    Aihe