Oletko teini-iän jälkeen muuttanut mieltäsi jostain asiasta tai onko mielipiteesi kypsynyt, muuttunut vähemmän mustavalkoiseksi tai muuten kehittynyt?
Oletko muuttanut mieltäsi?
Free Fanny
34124
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Lisäkysymys: Entä onko makusi muuttunut (koskien esim. elokuvia, musiikkia, kirjallisuutta...)
Laitoit vielä lisä kyssärin
Elokuvien ja kirjallisuuden suhteen ei ole muutosta tapahtunut.
Musiikki - ei senkään suhteen ole muutosta tapahtunut, pidin jo teininä suomalaisesta iskelmä musiikista MUTTA en kehdannut sitä kavereilleni kertoa
vaan kuuntelin salaa esim. Kake Randelinia.
Jos 80-luvun puolivälissä olisi joku nuorukainen paljastunut iskelmämusiikin kuuntelijaksi, niin häntä olisi pidetty nyhverönä.
Kavereideni kanssa kuunneltiin esim. Bruce Bringsteeniä ym.
Eli ainut muutos musiikissa on se etten enää salaile mitä kuuntelen
Kautta linja tapahtunut muutos on se että uskallan olla oma itseni ja kulkea omia reittejä.
Nuorena olin idealisti, keskustelin ja paasasin mielipiteitäni, halusin pelastaa maailman. Nyt ei paljon jaksa napata muiden tekemiset eikä omat paljon enempää. Silmät on auenneet sen verran että itselleen onnen haaliminen pitäisi (ja olisi pitänyt) olla se tavoite eikä mikään maailman parantaminen.
Nuorena myös kirjallisuus painottui ajattelevaan puoleen, filosofiaan ja kirjallisuuden klassikoihin, nyt menee enemmän dekkaria yms. Musiikista ja elokuvista on oikeastaan aina mennyt kaikki, mutta nykyään julkisestikin kehtaan myöntää kuuntelevani muutakin kuin jazzia.
Tottakai elokuva maku on muuttunut, teininä katsoi toimintaelokuvia, nykyisin ennemmin draamaa. Musiikkimakuun tuli ulkomaalaisen hevin ja rokin lisäksi proge.
Olen tullut huomattavasti valikoivammaksi elokuvien ja tv:n suhteen. Ennen katsoin mitä tahansa paskaa mutta tietoisesti lopetin esim. salkkarien seuraamisen kokonaan. No se aika täyttyy nyt Suomi24:stä.
Tänne on turha edes kirjoittaa rehellistä vastausta, koska joku katkeroitunut jätesäkkinainen painaa heti "ilmoita asiaton viesti" linkkiä.
Aika monissa asioissa mieli on muuttunut tai mielipide muuttunut vähemmän mustavalkoiseksi. Ikävästipä olisi, jos ei niin kävisi.
Mitään radikaalia mielipiteen muutosta ei ole tapahtunut, mutta olen tullut paljon ehdottomammaksi ja kovemmaksi "kautta linjan" ja minua harmittaa se ettei tätä luonteenlujuutta löytynyt jo paljon nuorempana.
Jos pääsisin ajassa taaksepäin takaisin nuoruuteeni ja saisin mukaani tämän nykyisen kovuuden ja itsekkyyden, niin olen varma että elämänkulkuni olisi täysin erilainen kun se on ollut.
Auts....
Olen myöhemmällä iällä tullut siihen tulokseen, ettei rumalla naisella tee mitään.
Jaa, minä olen aina ollut sitä mieltä. Olen aina ihaillut naiskauneutta, ilman sitä elämä olisi aika kurja paikka.
Olen ainakin tiukentanut mielipiteitäni uskonnoista ja muista perustelemattomista uskomuksista. En ole enää samanlainen sinisilmäinen idealisti enkä ylläpidä harhaa että ihmiset koskaan pystyisivät yhtään parempaan.
Musiikkimakuni on muuttunut rankemmaksi ja vähemmän taiteelliseksi.
Itse olen muuttanut mieltäni monista asioista tai ainakin mielipiteeni on kypsynyt ja olen halunnut asioille perusteluja. Nuorena sitä oli niin mustavalkoinen ja ehdoton kaikessa eikä osannut kyseenalaistaa sitä, mitä opettajat tai uutiset kertoivat (paitsi sitten lukion jälkeen kun taas piti kyseenalaistaa ihan kaikki :-))
Maku on muuttunut valtavasti, en enää kuuntelisi samanlaista musiikkia kuin teininä tai jaksaisi katsoa samanlaisia elokuvia. Maku on muuttunut myös ruuan suhteen, en silloin tykännyt homejuustosta enkä varmaan olisi suostunut edes maistamaan sushia.
Pointtini: On todella outoa, jos ihminen EI muutu (kehity, kypsy) vielä teini-iän jälkeenkin; jos kolmekymppisenä on samanlainen maailmankuva kuin viisitoistavuotiaana tai kaksikymmentävuotiaana.
Eli kun täällä aina jauhetaan siitä, että naiset haluavat ensin viettää nuoruuden (siis tuhlata kauneimman nuoruutensa) renttujen ja panomiesten seurassa (eikun nussijamiesten nussimisverkostoissa) ja sitten vanhempana heille alkaa kelvata kunnon mies, niin ehkä kyse ei ole kelpaamisesta vaan _kypsymisestä_. Oma ihka ensimmäinen ihastukseni oli joku rocktähti, josta haaveilin. Seuraava oli "pahis" (ei kirjaimellisesti, koska hän ei olisi tehnyt pahaa kärpäsellekään, mutta habitus oli sellainen josta tuli pahiksen mielikuva), sitä seuraavan iskin puhtaasti siksi että hän oli komea. Mutta mitä vanhemmaksi (aikuisemmaksi) olen tullut niin sitä vähemmän ulkoisilla asioilla on merkitystä.
Minusta tämä on luonnollista eikä osoitus naisten maailmanlaajuisesta salaliitosta.
Kas niin, räksytys voi alkaa.
Räks :)
Kyllä se vaan näin menee normaalisti.Tästä juteltiin joskus vuosia sitten naisen kanssa myös, kuinka teininä yhdenlaiset miehet on tosi suosittuja ja ne hyvän toimeentulon hankkineet "nörtit" taas perhettä perustaessa. Monet niistä "jännittävistä" pojista on myöhemmin todella surkeassa jamassa, entiset nörtit naismarkkinoilla vähän siinä missä ne "kovat jätkät" oli silloin kouluaikoina. Paitsi ne todella surkeat, jotka jäivät ihan kokonaan ilman (eivät olleet jännittäviä eivätkä myöskään riittävän hyvässä asemassa).
Ja nyt sitten vielä myöhemmin jännittävien poikien otoksesta muutama on kuollut huumeisiin, nörteistä joista tuli perheenisiä suurin osa on eronnut (kun sitten lapset oli isompia ja piti saada taas jännitystä). Loput jännittävistä paneskelevat naistensa selkien takana kaikkea mikä liikkuu.
Tämä vaan huomiona omasta tuttavapiiristä.
FF tunnusti siis sen mistä täällä on puhuttu vaikka yritti tuollaista verbaalista käännöstä että kelpaaminen onkin kypsymistä.
Ihan yleisessä tiedosshan tuo on että nuoret naiset on lapsellisia ja tyhmiä, mutta samalla he elävät seksuaalisen markkina-arvonsa korkeinta aikaa ja heille olisi kaikki ovet ja portit avoinna jos vain viitsivät vaivautua.
Totta kai tällainen herättää katkeruutta niissä nuorissa miehissä jotka eivät ole tarpeeksi jännittäviä näille lapsellisille bimboille. Arvaa vaan kiinnostaako sitten joskus kolmikymppisenä ottaa kontolleen joku "juoksunsa juossut" ex-kaunotar, jonka sisällä muhii synkkä miesviha kaikkien niiden pelimiesten kusetusten jälkeen.
No aika luonnolliseltahan tuollainen kehityskaari kuulostaa. Teininä mun mielestä joku Samantha Fox oli naiseuden ylin aste.
Mutta joidenkin palstasankarien mielestähän nainen on mennyt jo pilalle siinä kohtaa kun on ollut sen yhden "pahan" pojan kanssa...
Mitä haet.
Teininä halveksin kristinuskoa ja erosin kirkosta. Nykyään pidän ateisteja huvittavina pösilöinä.
Näin huvittavana pösilö ateistina täytyy kommentoida, että teininä ajattelin että uskontoja pitää suvaita. Näin vanhempana olen ymmärtänyt mihin se suvaitsevaisuus johtaa.
No mihin se johtaa?
Haaveilin teininä koulukiusaajien tuhoamisesta ja haaveilen siitä edelleen. Ei ole tarvetta muuttua jos tietää jo olevansa oikeassa.
Nuorempana kuuntelin hieman räppiä ja inhosin countrya, mutta nykyään asia on toisinpäin.
Empä oikein tiedä missä asiassa olisin muuttunut? En tietääkseni juuri missään paljoa.
No kiinnostuksen kohteet eli harrastukset ovat muuttuneet ajan saatossa, mutta tietääkseni ei juuri mikään muu ole muuttunut.
Paljon on tapahtunut. Elämä ei ole mennyt niin kuin kuvitteli ja se on kasvattanut ja kasvattanut. Ennen oli tunteiden suhteen itsensä suojelija ja tunnesupressoiva (vaikka kuoren alla oli tunneihminen), nyt kun on sattunut paljon ja siitä on selvinnyt, tietää mitään mistä ei selviäsi ei voi tapahtua. Ei siis tarvitse pelätä tunteitaan. Itsetuntemus on muutenkin ihan eriluokkaa, omat huonot ja hyvät puolet tunnistaa.
Elämän tärkeitä asioita, jotka ovat kunnossa, osaa arvostaa ihan erilailla ja niihin panostaa: läheiset ystävät, läheiset välit perheeseen, lapset, mielenkiintoinen haastava työ josta saa kohtuullisen korvauksen (ei itsestään selvyys), mielenterveys, terveys, liikunta, taloudellinen perusturvallisuus. Siis on tajunnut, että elämä on kuin pöytä, jossa on useita jalkoja. Jos parisuhde/rakkaus-jalka puuttuu pöytä on silti tukeva. Kun puuttuva jalka joskus täydentyy, on pöytä taas yhdellä jalalla vahvempi.
Mustavalkoisuus on vähinnyt ihmissuhteista ja mielipiteistä. Ihmisiä ei luokittele taustan tai iän perusteella mihinkään ennalta määrättyyn lokeroon, vaan ihmiseen tutustuu ennen johtopäätäksiä. Jokainen tekee virheitä, ja vanhemmiten on alkanut ymmärtää taustat ja olemaan armollisempi omia ja muiden tekemiä virheitä kohtaan vaikka ei hyväksyisikään itse tekoa.
Pinnalliset asiat ei koskaan ole olleet suhteissa minulle kovin tärkeitä, mutta vanhempana on oppinut näkemään sen mitä oikeasti tarvitse onnelliselta parisuhteelta (nuorena pelkkä "kemia" riitti suhteeseen). Siis satunnaisotanta vaihtunut täsmähauksi. Lisäksi ymmärtää ettei minun tarvitse kalvata kaikille, ei taas minun pidä ottaa jotain joka ei ole mitä etsin, eikä siitä loukkaannu. Kyllä se oikea löytyy aikanaan, kun ei tee asiasta liian isoa numeroa.
Myös s-asioiden suhteen ajatukset on vapautunut. Nuorena naisena 25v moni asia, joka olisi aiheuttanut inhotuksen tunteita, tuntuu nyt kymmenen vuoden jälkeen sellaisilta, joita voisi hyvässä luottamukseen perustuvassa parisuhteessa kokeilla mielellään. Itsensä tuntee paljon seksikkäämmäksi (hyväksyy vikansa, vaikka 25v oli kauniimpi), ja itselleen antaa luvan olla nainen, jolla on haluaja (25v se tuntui tuhmalta) ja se näkyy myös ulospäin. Myös mukavan tuntuisille ihmisille uskaltaa flirtata avoimemmin, ja sitä kautta tuottaa hyvää mieltä molemmille. (25v ajatteli, että mitäs jos tuo ajattelee minun iskevän häntä). Eilenkin n. 25v atm flirttasi minulle varovasti, ja flirttasin takaisin paljon voimakkaammin. Ilme oli hämmästynyt, mutta tyytyväinen ;-) Jakamalla hyvää, saa itsekin hyvää.
Teini-ikäsenä mun lempibändi oli Nirvana ja mun unelmatyttöni oli joku anorektinen itsensäviiltelijä ja edelleen on samoin.
Olen muuttanut mieltäni muun muassa siinä, että joskus nuorempana, vielä 25-vuotiaana olin hyvinkin katkera omasta naisettomuudestani. Naisille, muille miehille, koko maailmalle, koska etsin "syyllistä". Nyt 36-vuotiaana olen asian oppinut hyväksymään ja sopeudun omaan osaani AT-miehenä, jopa viihdyn hyvin tässä roolissani.
Ei kenenkään tarvitse tai pidä hyväksyä omaa alemmuuttaan, koska se alennustila on aina muiden ihmisten aikaansaama. Naisilla ei ole oikeutta kieltäytyä seksistä alemman tason miesten kanssa.
Et sitten meinaa ymmärtää, että seksiä ei ole pakko harrastaa sellaisen kanssa jonka kanssa ei halua? Vai mitä haet tällä soopalla?
Mikään ei ole muuttunut.
Edelleen pidän samoista asioista kuin silloin, tykkään samoista ruuista, samoista liikunta/urheilulajeista, teen samoja päivittäisiä rutiineja...
Jopa näkökulma ns. maailman asioihin on pysynyt käytännössä ennallaan, vaikka tietoa onkin tietysti vuosien mittaan tullut lisää.
Juuri äsken kuuntelin levyä, joka oli kova sana 13-vuotiaana -ja on sitä edelleen.
En ole koskaan kannattanut väärää vakaumusta, häpäissyt itseäni tyyli-ylilyönneillä tai kuunnellut paskaa musaa. Miksi muuttua, jos on ollut oikealla tiellä jo alusta lähtien?
- Naisia en pidä enää älyllisesti ja henkisesti saman arvoisina, tosin harvinaista on se että ymmärrän täysin miehenä miten naisen ajatukset toimivat nykyjään. Joskus 18v märkä korvana oli luulo se että naiset pitävät rauhallisista ja kunnollisista miehistä ja myös median propaganda että naiset olisivat saman arvoisia henkisesti ja myös se että he haluaisivat romanttisen suhteen.
- Metalli musiikki on nykyjään täyttä paskaa örvelletään jotain saatanasta ja meikataan niin kuin homot, ihan hinttien hommaa. Ihmettelen miksi kuuntelin tuota paskaa aikoinaan onneksi en koskaan omistanut yhtään hinttimäistä metallibändi paitaa.
- Olin muutaman kuukauden hyysärinä joskus märkäkorvana, kunnes tajusin että rodut ovat olemassa, kaikki muut jotka väittävät vastaan ovat ali-ihmisiä.
Näitä asiota en ole muuttanut:
Pidin muslimeita pahana uhkana jo paljon ennen heidän terrosmisi iskujaan ja olin jopa sitä mieltä olisi hyvä tappaa heidät kaikki ydinaseilla ennen kuin kerkeävät tekemään jotain. Kiinalaisia pidin jo silloin uhkana ja länsivaltioden olisi pitänyt jo yli 15 vuotta sitten pistää kauppasaartoo koko paska. Olin jo 15v ydinvoiman kannalla muistan kun taliaivot eduskunnassa äänestivät sitä vastaan ja jotain 5-7 vuotta myöhemmin hyväksyttiin lisää.
Olisin ollut hyvää lapsikeisari aineista ja keisari ainesta edelleenkin.
Olen vähemmän mustavalkoinen nykyään. Aiemmin tuomitsin pahantekijät ehdottomasti.
Teininä kuvittelin, että kolkytrisasena vuosituhannen vaihteessa katselisin millenium-ilotulitusta miehen ja parin tenavan kanssa. Tai en oikeastaan kuvitellut aktiivisesti itse, vaan kaverit kuvittelivat tuota itselleen ja joka puolella pidettiin itsestään selvänä, että tuohonhan kaikki pyrkisivät ja/tai päätyisivät. Minä tulin hyvin nopeasti siihen tulokseen, että en pidä lapsista enkä halua niitä, enkä siis ole hankkinut.
Luulin pitkään haluavani elämääni miehen, mutta samalla huomasin viihtyväni paljon paremmin ilman miestä kuin sellaisen kanssa. Koska ihastuksen huuma sotkee realistisen tilannekuvan jokaisen potentiaalisen parisuhteen kohdalla pitkäksi aikaa, minulta kesti tosi kauan huomata, että ei miehissä sinänsä ollut vikaa, vaan minä en kuvitelmistani huolimatta ollutkaan parisuhdeihmisiä.
Miehistä pidän kyllä kovasti, ja miesmakuni on se sama kuin ennenkin: rauhallinen, huumoria ainakin ymmärtävä, leppoisa, älykäs oman alansa ammattilainen. Ja pitkä. Terkkuja vain ysiluokan Mikalle; olit juuri tuollainen tyyppi, vaikket vielä minkään alan ammattilainen. ;)
Teininä olin sitä mieltä, että Greenpeace ja vihreä politiikka olivat hyvä juttu. Mieleni on muuttunut, koska olen havainnut Greenpeacen lähinnä terroristijärjestöksi ja vihreän aatteen äärettömän naiviksi tuherteluksi. Puhumattakaan omaa etuaan häikäilemättömästi ajaviin Vihreiden kansanedustajista.
Teininä ja vielä parikymppisenä olin valmis lähtemään pikkupalkalla kehitysyhteistyöprojekteihin ja antamaan rahaa kehitysmaihin. Nyt tiedän, että rahat menevät hallintokuluihin ja yksityishelikoptereilla lentelevien varkaiden taskuihin. Pidän joka ikisen euroni itse, eikä yrityksestäni sanota juu yhdenkään rahasteluorganisaation puhelinkerääjälle.
Teininä olin sitä mieltä, että ihminen on pohjimmiltaan hyvä. Nyt tiedän, että valtaosa ihmisistä pystyy tekemään pieniä ja valtavan suuria rikoksia, jos näyttää siltä, ettei niistä jää kiinni. Eivät kaikki, mutta valtaosa.
Olin nuorena suvaitsevainen uskontoja kohtaan ja luin kaikenlaisista kulttuuri-ilmiöistä satoja kirjoja. Mitä enemmän olen saanut tietoa historiasta ja yhteiskunnasta, sen kriittisempi minusta on tullut; uskonnot ovat aiheuttaneet ja aiheuttavat yhä hirvittäviä kärsimyksiä ihmisille, jotka on pienestä pitäen aivopesty pelkäämään (uskovaismurteissa: rakastamaan) omaa jumalaansa ja kauhistumaan uskonnottomuutta ylipäätään. Omassa suvussanikin on esimerkkejä siitä, kuinka lahkot, normiluterilaiset, papit, seurakunnan työntekijät ja uskovaiset itse ajavat uskomuksillaan muita jopa tuskalliseen kuolemaan asti (tästä esimerkkinä jehovalaisten verisäännöt). Ja viime vuosina olen kiinnittänyt huomiota siihen, että jokaisessa ostoksessa me kaikki maksamme yhdelle lahkolle, siis valtionkirkolle (kyllä, se on valtionkirkko, vaikka mitä väitetään), kymmenyksiä yritysveron kautta. Kirkolla on valtava omaisuus ja palveluskunta, piispoilla vanha miljoona vuosipalkkana, ja silti ruikutetaan, että rahat eivät riitä enää köyhäinapuun. Tästä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta tuossa pääasiat.
Musiikista pidän yhtä paljon kuin ennenkin ja kuuntelen aivan samaa musiikkia kuin nuorenakin: 60-lukua kauttaaltaan sekä joitakin artisteja 70- ja 80-luvuilta. Tuon jälkeen on tehty pelkkää roskaa. En kuuntele radiota enää ollenkaan, ja kaupassa käydessäni kärsin siitä kakofoniasta, jota kaiuttimista puskee.
Ulkonäkö on tietysti muuttunut näkyvästi. Hiusmallini on kuitenkin palannut takaisin teinivuosiin, jolloin minulla oli pitkät ja paksut luonnonkiharat, nyt ei kuitenkaan ole otsatukkaa. Tässä välissä minulla on ollut suunnilleen kaikkea kirkasvärisestä irokeesista lyhyeen businessmalliin. Ihan nuorena minulla oli kunnollinen kasarimeikki, josta ei ole muuta suuntaa kuin hillitympään päin. Yksinkertainen vaatelinja miellyttää silmääni nyt kuten ennenkin.
Joissakin asioissa olen ehdottomasti muuttunut jyrkemmäksi, mutta toisaalta taas osaan tunnistaa harmaan eri sävyjä aivan eri tavalla kuin ennen. Nykyään osaan myös puolustaa itseäni, mihin en nuorena ja kilttinä oikein pystynytkään, ja hämmästyttävintä on se, että en oikeasti enää useinkaan välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat. Se on aika hieno tunne sitten, kun siihen pääsee kiinni.
Elämäni on pohjimmiltaan pysynyt samana: rumilla naisilla ei vieläkään tee mitään, lihavat naiset ei vieläkään kiinnosta mua, ja kauniit naiset ei vieläkään anna mulle.
Teini-iän jälkeen ainoastaan tapa ilmaista mielipiteitä on muuttunut. Se ei ole enää semmoista rähjäämistä, huutelemista, provoamista ja silmille käymistä. Kuuntelen, keskustelen, perustelen hyvin mielipiteeni. Toki nyt ymmärtää asioita myös laajemmissa suhteissa, kun on elämää nähnyt ja tietoisuus lisääntynyt.
Kirjallisuuden suhteen olen aina ollut kaikkiruokainen. Musiikkimaku ja leffamaku on osittain samaa, mutta olen tullut avoimemmaksi muitakin genrejä kohtaan :) Iskelmä ei kyllä vieläkään uppoo. Mut 10 vuotta lisää ikää, niin ehkä sit jo :))