Olen aikuinen jo yli komlikymppinen nainen, ja olen ollut koko ikäni huomattavasti alipainoinen. Jostain syystä en liho, vaikka söisin kuinka paljon ja epäterveellisesti. Nyt olen kuitenkin kärsinyt vatsavaivoista jo lähemmäs kymmenen vuotta ja viimeiset viisi vuotta tosi pahoista vatsavaivoista, jotka ovat pakottaneet minut paastoamaan välillä todella pitkiä aikoja. Tämän seurauksena olen menettänyt jo osan lihasmassastakin, ja olen myös todella rasvaton. Kylkiluut ja rintalasta näkyvät läpi ihostani, ja näytän suoraan sanottuna hirveältä. Olisiko kellään siis mitään neuvoja, mitä kannattaa syödä, että saisi hieman lihasta ja myös rasvaa kerättyä ympärilleen? Ruuan pitäisi olla myös vatsa-ystävällistä, sillä minulla on huono maha. Kyselen asiaa täältä siksi, kun en mikään syömishäiriöinen ole, vaan luonnostaan hyvin laiha ja nyt vielä vatsavaivojen takia liikaa laihtunut.
Lihottaminen
Luuviulu.
163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Jos et läskiä saa ympärillesi, kokeile saada lihasta? Esimerkiksi salitreenillä.
Jos sinulla on oikeasti todella paha ongelma tuon alipainon kanssa, kannattaa ostaa weight gainer -jauhetta. Tällaisia myyvät suuret kaupat ja monet kuntosalit. Sillä saat varmasti itsesi normaalipainoiseksi.