Kuvitteletteko, että äitinne oli vielä neitsyt isänne

Entö uskotteko, että äitinne on aina pysynyt uskollisena isällene. Ja tämä kysymys oli suunattu naisilta neitsyyttä vaativille miehille.
27226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Olen neitseellinen koeputkilapsi.

Äänestä

En vaadi naisilta neitsyyttä mutta vastaan silti :-D Itseasiassa uskon että näin on ollut, he ovat olleet ihan lapsesta saakka yhdessä. 60 vuotta. huh.

Äänestä

En vaivaa päätäni moisilla ajatuksilla. Kauniiden teininaisten seksuaalisuuden vatvominen mielessään onkin sitten aivan eri asia :-)

Äänestä

Uskon. Luullakseni isäni on tuntenut äitini ollessa vasta 15v ja äitini on lievästi uskovaisesta perheestä.

Toisesta jutusta en ole ihan varma mutta uskon niin.

Äänestä

Äitini oli käsittääkseni 16-17v alkessaan seurustelemaan isäni kanssa.

Hänellä oli ollut käsittääkseni yksi poikaystävä ennen isääni, en tiedä antoiko pillua. Jos antoi niin huorahan äitini on, mitä sitä kiertelemään.

Ajat olivat sillon erilaiset.

Äänestä
  • En kyllä usko, että äitini on muiden miesten nussima. Hän on melko vanhoillinen ihminen ja hänen äitinsä (siis mummoni) oikea patavanhoollinen joka jäi leskeksi nuorena ja ollut siitä lähtien leski ja siis käsitteekseni kokonaan ilman seksiä. Myös äitini on ollut aina sitä mieltä, että jos isäni kuolee hän ei mene koskaan naimisiin.

    Äänestä

  • Ei ne poikaystävät välttämättä aiemmin ole aina nussineet naista vaikka hänen kanssaan pyörineet olisivatkin.

    Äänestä

Uskoisin, että on ollut. Sen verran hankala tapaus se on. Olen kuullut kun isä on puhelimessa sanonut työkaverilleen, että "sitä" pitää lämmitellä monta päivää ennenkuin antaa tai jotain sen suuntaista.

Äänestä

ruma lutka ja siksi vihaankin häntä enkä juuri ole hänen kanssaan enää tekemissä. Äiti jätti isän kun minä olin viiden. En halua isän kohtaloa.

Äänestä

kun tapasi isän ja oil ihan varmasti neitsyt. Äiti ei taatusti ole isää pettänyt

Äänestä

Kyllä. Vanhempani tapasivat lukiossa ollessaan 17-vuotiaita ja olivat toisilleen ensimmäiset. Äitini oli vain pussaillut muita poikia ennen sitä.

Äitini ei ole takuuvarmasti pettänyt isääni, isäni tosin on pettänyt äitiä parin naisen kanssa.

Äänestä
  • on paska!

    Äänestä

  • Sun isäs kirjoitti:

    on paska!

    Nämä lutkittelijat ovatkin huoramiesten poikia!!!

    Äänestä

  • Kunnian Äiti kirjoitti:

    Nämä lutkittelijat ovatkin huoramiesten poikia!!!

    paska siittänyt!

    Äänestä

oli ähkinyt joku paska ennen isää. Isä muistutti siitä äitiä kerran kännissä.

Äänestä
  • siiti sinutkin!

    Äänestä

Aivan varmasti oli neitsyt. Äitini sisko on vanhapiika ja aika uskonnollinen ja hän on vieläkin neitsyt.

Äänestä

Hmm... oovatko nää lutkittelijat uskonnollisista ja vanhoillisista perheistä lähtösin olevii ahdistuneita yksilöitä????

oonkin aina ollu sitä mieltä että uskovaisten perheistä on lähtösin ne pervoimmat ja seksiin fiksoituneimmat ihmiset! :D

Äänestä

emme kuvittele

Äänestä

On itse kertonut, että isä olis sen ensimmäinen ja ainoa poikaystävä.

Äänestä

varma. Äiti on vanhanaikainen eikä hyväksy lutkailua.

Äänestä

No pidän hyvin suurena todennäköisyytenä että on ollut neitsyt. En nyt ole ihan satavarma, mutta mielestäni sitä ennen äiti vain tapaili paria tai muutamia miehiä(niihin aikoihin ei vielä sekstailtu ekoilla treffeillä). Jos nyt sitä ennen jo sitten ollut sängyssä, niin sekstailut kyllä tapahtuneet sitten kunnon pitkäaikaisessa seurustelusuhteessa. Lutkailuun tuntuu olevan hyvin kielteinen asenne. On hyvin vanhoillinen ja muutenkin aina ollut kauhean viattoman kiltti :-)

Äänestä
  • Ja en nyt siis ihan vaadi mitään neitsyyttäkään, kunhan nyt ei vaan sitten lutkailua ole harrastanut tai aina ekoilla treffeillä pyrkinyt sänkyyn. Kunhan nyt ei vaan nuoruudessa ole kymmentä tai yli sen määrän ollut niitä seksikumppaneita, Silloin se jo kyllä pistää miettimään, että hmm.. Onko suhteet miten kestänyt ja minkälaisia muutenkin ollut?

    Äänestä

En tiedä, saattoi ihan hyvin olla. Oli vanhan ajan uskonnollisesta perheestä. Ja nuorehkona naimisiin niinkuin sihen aikaan kuului. Joo minäkin siis jo aika vanha.

Ja sitten meidät lapset tehtyään lihoi kovasti (niinkuin ajan tapaan kuului). Luultavasti oli uskollinen. Ja miksei isälle olisi ollutkin uskollinen. Hän oli hyvä mies. Ei käyttänyt alkoholia, oli leppoisa ja kiltti ja muutenkin hyvä. Ei äitikään käynyt paljon missään riennoissa. Tuskin olisi kysyntäkään ollut kovaa pelimiesten tahoilla.

Mutta ihan suoraan sanottuna asia ei kiinnosta.

Äänestä

pari vuotta sitten selvisi, että en ole isäni poika vaan minut oli sittänyt joku paska.

Äänestä

Elin parikymppiseen luullen isäni olleen äitini ainoa mies, näin hän itsekin sanoi ja teeskenteli muutenkin kilttiä.

Vanhempien erotessa sitten kävi ilmi, että kyllä niitä miehiä oli ollut ja useampia pettämisiäkin avioliiton aikana.

En enää luota omaa kiltteyttään mainostaviin naisiin, usein he ovat juuri niitä kaikkein vaarallisimpia ja miehiin menevimpiä.

Äänestä
  • KTM:n kanssa naimisissa olevat ns. kunnon naiset jakavat salaa YTM:lle. Monet KTM.:n lapset ovat itse asiassa YTM:n siittämiä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tavatessaan? kirjoitti:

Entö uskotteko, että äitinne on aina pysynyt uskollisena isällene. Ja tämä kysymys oli suunattu naisilta neitsyyttä vaativille miehille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu