Olen ollut pitkään sinkkuna mutta nyt olen tavannut ihanan miehen jonka kanssa viihdymme hyvin yhdessä. Tunteet vaikuttavat olevan molemminpuoliset. Minun pitäisi nauttia tästä ihanasta tunteesta jota en ole saanut kokea pitkään aikaan, mutta sen sijaan stressaan ja koen hirveitä paineita.
Aiemmat suhteeni ovat olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia joten liekö sen takia pelkään nyt ettei tästäkään mitään tule. Päällimmäisenä huolen aiheena minulla on se, että olenko miehen mielestä tarpeeksi hauska ja mielenkiintoinen, että hän jaksaisi katsella minua pitempäänkin. Arastelen paljastaa hänelle liikaa omasta elämästäni, peläten että hän huomaa minun olevan totaalisen tylsä ihminen. Mies vaikuttaa olevan melko aktiivista sorttia, ja on minullakin tietenkin harrastuksia ym. Mutta elämässäni on kuitenkin silti ajoittain"tyhjää", kun lähes kaikki kaverini ovat perheellisiä eikä ole itsestään selvää että aina löytyisi joku seuraksi iltaa istumaan tai harrastuksiin. Tosin en missään nimessä halua enkä aio ripustautua mieheen kiinni. Joskus tämä sama pelko, etten kelpaa sellaisena kuin olen, ilmenee muidenkin ihmisten kanssa, esim. jos olen ystävystymässä uusien ihmisten kanssa.
Onko kukaan kokenut samanlaisia tuntemuksia? Miten pääsen tästä asiasta yli, muuten tässä käy niin että sabotoin itse koko orastavan suhteen?
Aiemmat suhteeni ovat olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia joten liekö sen takia pelkään nyt ettei tästäkään mitään tule. Päällimmäisenä huolen aiheena minulla on se, että olenko miehen mielestä tarpeeksi hauska ja mielenkiintoinen, että hän jaksaisi katsella minua pitempäänkin. Arastelen paljastaa hänelle liikaa omasta elämästäni, peläten että hän huomaa minun olevan totaalisen tylsä ihminen. Mies vaikuttaa olevan melko aktiivista sorttia, ja on minullakin tietenkin harrastuksia ym. Mutta elämässäni on kuitenkin silti ajoittain"tyhjää", kun lähes kaikki kaverini ovat perheellisiä eikä ole itsestään selvää että aina löytyisi joku seuraksi iltaa istumaan tai harrastuksiin. Tosin en missään nimessä halua enkä aio ripustautua mieheen kiinni. Joskus tämä sama pelko, etten kelpaa sellaisena kuin olen, ilmenee muidenkin ihmisten kanssa, esim. jos olen ystävystymässä uusien ihmisten kanssa.
Onko kukaan kokenut samanlaisia tuntemuksia? Miten pääsen tästä asiasta yli, muuten tässä käy niin että sabotoin itse koko orastavan suhteen?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Sekä sabotoit, että et katso kenet sinä valitset. Siis: mietit vain kelpaatko sinä, mutta et siis avaa silmiäsi ja katso, onko hän sopiva. Sillä tavoin sitä päätyy niihin katastrofisuhteisiin, heikolla itsetunnolla, sillä että pitää itseään niin huonona, että miettii vaan kelpaako, eikä edes katso että kenelle. Kaikilla on suhteitten alussa ihanaa ja viihdyntää. Siis, mietipä vähän. Stressaat kelpaatko omana itsenäsi, ja mitäs se on aikaisemmin tuonut? No, ei se suhdetta tai sopivan kumppanin etsintää ainakaan helpota. Voi olla että te sitten ette sovikaan yhteen, mutta miksi sinä haluaisitkaan väkisin sopia yhteen väärän miehen kanssa?
Pelkäät ettet kelpaa, mutta eikös se kuka on sopiva ja oikea, pysty sinut hyväksymään sellaisena kun olet? Pikkuhiljaa, mutta rehellisesti koko ajan.
Kaikilla on ajoittain tyhjää elämässään. Sellaiset jotka aina ja koko ajan hösäävät johonkin suuntaan, yleensä peittävät vielä suurempaa tyhjyyttä, kun ne ketkä hyväksyvät ajoittaisen hiljaisuudenkin kuuluvan elämään: silloinhan ne hyvät ehtii nimenomaan tajuta, muistella hauskaa, olla kiitollinen, levätä itsessään.
Tottakai aktiivisuuksissa on eroja ja voi olla että mies onkin liian aktiivinen ja sinä liian rauhallinen, mutta eikös olisi ihan hyvä olla rehellinen siitäkin eikä väkisin hankkia elämää, mihin ei itse mahdu? Kun se unelma ja toive rakkaudesta, mielikuva ja haavekuva, on toinen juttu, kun oikea elämä. Sinä toivot ystävyyttä ja rakkautta niin paljon, että elät haaveessa, et tutustu ihmisiin ja tee päätöstä sen kannalta.
Ota rennommin. Sano vaikka se ääneen, että sinua stressaa hieman, kun suhteen aloitus on aina vaikeaa, että sitä niitä pettymyksiä kuitenkin pelkää. Jutelkaa. Mihin teillä on kiire. Miettikää sovitteko te yhteen nyt tai pidemmän päälle, eikä siis tarvitse häitä suunnitella heti, vaan ihan jutella, että mitä me tässä oikein katsotaan.
Kaikki varmaan tuntee epävarmuutta suhteen alussa, mutta silti. Huonolla itsetunnolla kyllä tuhoaa itsensä lisäksi suhteensa. Se olisi sinun suurin ongelmasi juuri nyt, miksi, mistä se johtuu. Kun löydät syyt ja parannat ne, voit ehkä paremmin välttää myös huonot suhteet ja tiedät koska olet hyvässä? Toisaalta, hyvällä itsetunnolla voi erehtyäkin, eikä maailma siihen kaadu.
Katso päivä kerrallaan ja ota rennommin. Orastava on vasta orastava, sinä kelpaat tai olet kelpaamatta, hän on sopiva tai on olematta. Ei tarvitse hallita kaikkea, ei tarvitse nähdä huomiseen. Kuuntele ja juttele. Sillä se selviää ja mukavaa on niin kauan kun on. Joskus viikko ja joskus loppuelämä :)
mitä tuohon enään lisäämään...:)
Kiitos viisaasta kommentistasi, alkoi oikein itkettää kun luin sitä. Onneksi tämä mies osaa ja myös haluaa keskustella vaikeista asioista ja ihmissuhteista. Joten luulen että aikanaan voidaan tästäkin asiasta keskustella. Tosin sitä ei helpota se, että yleensä en millään haluaisi paljastaa toiselle sisälläni olevaa epävarmuutta. Ihailen ihmisiä jotka avoimesti tunnustavat omat puutteensa, mutta jostain syystä en pysty tekemään sitä itse. Huonoa itsetuntoa varmaan sekin. Jännä juttu, että monessa asiassa itsetuntoni on oikeastaan ihan hyvä, mutta ihmissuhteissa kaukana siitä.
Mulla on hyvinkin samankaltaisia kokemuksia, mutta uskon että itsetuntosi ihmissuhteiden osalta paranee, kun uskaltaudut "paljastamaan itsesi" ja huomaat silti joidenkin hyväksyvän itsesi elämäänsä.
Ei se ole niinkään sanottua, että kukaan välttämättä hyväksyy, ja alkuvaiheen suhde ja epävarmuudet ei ole mikään pitkä luottamusliitto. Mutta itsetunto onkin sitä, että pitäisi pystyä kestämään itsensä, ja senkin jälkeen vaikka muut eivät hyväksyisikään. Toisaalta pettymysten jälkeen pitäisi olla jo viisastumista, ei kaikkiea voi eikä kannata heti kertoa. Jotakin vähitellen, ja myös niin, että todella katsoo sen, miten toinen ottaa vaikka jotkut asiat ihan aiheen tasolla, ennenkuin alkaa itsestään kaikkea paljastamaan. Vaikeammin sanottu kuin tehty. Ehkä vain aika auttaa. Ota huomioon että mies voi käytännössä kuitenkin kadota milloin hyvänsä sanomatta mitään. Hän voi myös olla hyvä mies, ja kaikkea tältä väliltä. Ei pidä olla sinisimäisen typerä moneen kertaan.