Mitäpä sitä elettyyä tai elämätöntä elämää jälkeenpäin katumaan, mennyttä kaikki tyynni, mutta nyt kun mietin niin minun olisi pitänyt aikoinaan joskus ennen 30v muuttaa pois Suomesta, Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Irlantiin, Saksaan melkein minne tahansa.
Nyt vaan jotenkin tuntuu siltä, että kun kohta on mittarissa se kuoleman luku 40v niin mitä hittoa minä olen täällä Suomessa nämä vuodet oikein tehnyt vain sen takia että olen sattunut tähän maahan syntymään.
Kenties olen mielikuvien vanki mutta jotenkin näin liian myöhään jälkikäteen funtsittuna minusta vaan tuntuu että tämä Suomi ei sitenkään ole niin kauhean ihana maa ja jossain muualla voisi olla paremmin.
Mutta mikäpä se minua estää nytkään etsimästä parempaa elämää muualta, ei yhtikäs mikään.
Minua oikeasti kaduttaa
27
283
Vastaukset
- just detttt
Näitä neuvoja tyyliin 'menkää muualle jos ette viihdy tässä maassa' aina kuulee jos sanoo että jossain muualla maassa olisi elämä parmpitasoista. Se vaan että ei nykyoloissa muihin maihin niin vaan mennä kun ei työvoimastakaan eikä ihmisistä ylipäätänsä juuri missään päin maailmaa oikeasti puutetta ole. Se auttaa jos siellä on jotain sukulaisia t.m.s. jotka voivat olla siellä tukena ainakin alkuun.
Tietenkin jonkun ison suomalaisfirman tytäryhtiöön tai joksikin sen myyntiagentiksi ulkomaille meneminen aina onnistuu kellä sellaiseen mahdollisuus on. Tosin tällöinkään ei täysvaltaiseksi maan kansalaiseksi niin vain pääse.
Ihan omin päin jos menee töitä hakemaan niin edes työlupaakaan ei niin vain saa. Muistan aikanaan kun näitä jenkkikansalaiseksikin pääsemisjuttuja tuli vähän puheenaiheeksi siellä ollessani niin oli niissä vaatimuksia, eikä siihen vielä siis se riittäänyt että työluvan oli saanut eikä mikään illegal alien ollut.
Eli kyllä me voimme puhua siitä, että jossain toisessa maassa on parempi elämän taso kuin meillä, tarkoittaen tällöin lähinnä tämän maan omia kansalaisia. Ja tämä onkin nimenomaan se oikea tapa vertailla oloja. Ei siitä saa maan oloista todellista kuvaa jos menee vaikkapa ulkomaalaisena törsäilemään rahojaan johonkin Thaimaaseen tai vaikka Floridaan, joskin kulttuurista tiettyjä puolia näinkin mennen tulee kokemaan. Mäkin epäilin pitkään et Suomi ei ois mun paikka elää, mutta nyt kun olen jonkin aikaa asunut täällä Saksassa niin en malta odottaa, että 8 päivän päästä vihdoin kotiin!!
Mutta jos Suomi ei tunnu hyvältä niin kokeile ihmeessä jotain muuta maata. Sillähän se selviää!- ???
Millälailla elämäsi on ollut erilaista Saksassa verrattuna Suomeen? Miksi haluat takaisin Suomeen?
- että näinnnn
??? kirjoitti:
Millälailla elämäsi on ollut erilaista Saksassa verrattuna Suomeen? Miksi haluat takaisin Suomeen?
Kyseessä on nainen. Joten ei mikään ihme jos hän varsinkin jo ehkä pidemmänkin aikaa Saksassa pyörittyään ja vanhennuttuaan on tullut tuollaisiin aatoksiin.
- Master blaster
että näinnnn kirjoitti:
Kyseessä on nainen. Joten ei mikään ihme jos hän varsinkin jo ehkä pidemmänkin aikaa Saksassa pyörittyään ja vanhennuttuaan on tullut tuollaisiin aatoksiin.
Jos syntymävuosi on -92, niin senikäinenhän onkin tosi "vanhentunut"...
- -TSS-
Sulle vielä Suomeen tuleminen merkitsee tuloa kotiin. Monet ulkomailla asuvat sanovat, että jossain vaiheessa kun he käyvät Suomessa niin he tuntevat olevansa turisteja, mitä he ovatkin, ja ovat iloisia kun lähtevät kotiin, siis pois Suomesta sinne asuinmaahansa.
Elämän sisältö oli suht samaa. Tein töitä, opiskelin, näin kavereita ja niin edelleen. Ihmiset täällä on paljon avoimempia ja jos esimerkiksi aivastat kadulla niin tuntemattomat huikkaa "terveydeksi!" Joskus tuntuu, että ihmiset luottavat jopa liikaa täysin tuntemattomiin ihmisiin. Näkee paljon liftareita ja sen semmoista. Mun mielestä saksalaisilla ihmisillä onkin ihana asenne elämään ja suomalaisilla on siitä paljon opittavaa. Kivaa oli myös oppia saksan kieltä ja huomata kuinka sitä oppii ihan vaan asumalla täällä.
Kuitenkin aikansa kutakin. Olen jo niin kyllästynyt siihen, että en voi edes joskus vain istua ja murjottaa junassa kun aina joku tulee juttelemaan. Kun avaan telkkarin niin kaikki on saksaksi dubattua. En voi mennä kauppaan ostamaan valion rasvatonta maitoa vaan aina on ruokapöydässä täysmaitopurkki. Olisi myös kiva ajella jälleen moottoritiellä ilman että tarvii pelätä kun takana oleva auto ajaa 200km/h.
Eniten kuitenkin kaipaan suomen kieltä!! Ei tarvitse pinnistellä ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyksi :)- ???
Kiitos vastauksestasi.
- Me
//Eniten kuitenkin kaipaan suomen kieltä!! Ei tarvitse pinnistellä ymmärtääkseen ja tullakseen ymmärretyksi :) //
Nimenomaan!
Sinulla sentään ystävällisiä ihmisiä ympärillä!
YRITÄPÄ ASUU SUOMESSA ULKOMAALAISENA, VOI helvetti! - the jormas
Itse valitsisin Saksan tämän postauksen perusteella. Suomessa ollaan pikkuisen liian mörkkejä ja tutustuminen toisiin on vähän jäykänpuoleista.
- Mielenkiintoista!
Kerropa selvin sanoin, mikä asia mielestäsi voisi olla paremmin jossain muualla. Epämääräiset mielikuvat ja hahmottomat toiveet ovat nimittäin hyvin helppoja pitää elossa, mutta konkreettiset esimerkit voivat panna ajattelemaan asioita uudelta kannalta.
- ikisinkkumies
Ulkomaille muuttaminen on täysin eri asia miehelle ja naiselle. Ulkomaille muuttanut nainen saa paikallisten miesten huomion, heille on paremmin tarjolla töitä (aupair yms.), eikä naisen seksuaalinen markkina-arvo ole sidottuna samalla tavalla asuinpaikkaan. Kokemus ulkomailla asumisesta on useasti hyvin positiivinen ja monesti se kumppanikin löytyy sieltä.
Miehelle ulkomaille muuttaminen on täysin erilainen kokemus. He ovat tunkeilijoita vieraalla maalla ja paikalliset miehet suhtautuvat heihin epäileväisesti. Miesten työt usein eivät ole niin helposti siirettävissä toisiin maihin ja miehen markkina-arvo on paljon enemmän sidottu omaan asuinmaahan. Tämä ei ehkä kuitenkaan koske samassa määrin suomeen muuttavia ulkomaalaisia miehiä mitä ulkomaille muuttavia suomalaismiehiä.
Jos ulkomaille haluaa lähteä, se pitää tehdä nuorena. Mieluiten opiskeluaikana vaihto-oppislasvuoden myötä. Tällöin voi vuoden asua maassa, oppia kielen ja kulttuurin, mutta ei kuitenkaan ole vielä painetta menestyä työelämässä. Opintojen jälkeen muuttaminen on vaikeaa. Toisaalta pitäisi asua maassa jotta oppisi kielen ja saisi töitä. Toisaalta taas pitäisi olla töitä jotta voisi muuttaa maahan. Työttömäksi ei ulkomaille voi muuttaa koska se aiheuttaisi aukon CV:hen, joka estäisi myöhemmin työllistymisen ja joutaisi pitkäaikaistyöttömyyteen.- kokemus vain L-euro
Juuri näin.
Täällä Suomessa saa asiasta aivan väärän käsityksen kun valtio kustantaa köyhien mamujen elämisen ja ulkomaalainen mies on aina YTM suomalaisille naisille.
Ehkä Thaimaa tms. voi olla samanlainen suomalaiselle miehelle, mutta läntisessä teollisuusmaassa suomalainen mies ei ole mikään YTM vaan lähtökohtaisesti joku puolalainen tmvs. köyhä jos erottuu ulkonäöllä valtaväestöstä.
Tosin vain ulkomailla olen saanut eräänlaisia lähestymisyrtyksiä tai sanotaanko edes huomiota naisilta keskellä päivää kaupungilla istuessa, lähinnä tupakan pummaamista ja sytyttämistä. - just detttt
Kaikki nuo huomiot allekirjoitan tasan tarkkaan. Voisin kyllä lisätäkkin tuohon omakohtaisten kokemuksieni pohjalta mutta olkoon.
- FF
On se vaan rankkaa miehelle, juu. Naiset voivat päästä vaikkapa au pairiksi.. Hei haloo, tiedätkö edes mikä on au pair?? Au pairiksi mennään heti lukion jälkeen, alle kaksikymppisinä. Ei yksikään aikuinen nainen lähde ulkomaille asumaan vieraassa perheessä.
Jos tekee mieli kokeilla ulkomailla asumista niin EU:ssahan se on tavattoman helppoa. Ja näin internetin aikaan ihan käsittämättömän helppoa, kun kymmeniä tuhansia työpaikkoja on muutaman linkin takana (Eures). Asunnot ja kaikki voi järjestää muutamalla sähköpostilla. Ei tarvita työlupia eikä oleskelulupia ja työttömänäkin voi lähteä kolmeksi kuukaudeksi paikan päälle etsimään työpaikkaa.
Ihminen katuu loppupelissä paljon enemmän tekemättömiä asioita kuin tekemiään vaikka ne eivät olisi aina onnistuneetkaan niin hyvin kuin toivoi. Jos kiinnostaa lähteä ulkomaille niin ei muuta kuin liikkeelle ilman muuta! - just detttt
kokemus vain L-euro kirjoitti:
Juuri näin.
Täällä Suomessa saa asiasta aivan väärän käsityksen kun valtio kustantaa köyhien mamujen elämisen ja ulkomaalainen mies on aina YTM suomalaisille naisille.
Ehkä Thaimaa tms. voi olla samanlainen suomalaiselle miehelle, mutta läntisessä teollisuusmaassa suomalainen mies ei ole mikään YTM vaan lähtökohtaisesti joku puolalainen tmvs. köyhä jos erottuu ulkonäöllä valtaväestöstä.
Tosin vain ulkomailla olen saanut eräänlaisia lähestymisyrtyksiä tai sanotaanko edes huomiota naisilta keskellä päivää kaupungilla istuessa, lähinnä tupakan pummaamista ja sytyttämistä." Ehkä Thaimaa tms. voi olla samanlainen suomalaiselle miehelle, mutta läntisessä teollisuusmaassa suomalainen mies ei ole mikään YTM vaan lähtökohtaisesti joku puolalainen tmvs. köyhä jos erottuu ulkonäöllä valtaväestöstä."
Juuri näin. Ainakin aiemmin oli vielä sekin riesa että ideologisestikkin vähän kommarina pidettiin vaikka ei mitään tällaista olis esittänyt. Ainakin jenkeissä oli näin. Selvä ero arvohierarkiassa, jo siis lähtökohtaisesti oli suomalaitsen ja vaikkapa saksalaisten miesten välillä. Tästä asiasta suomalaisten miesten kanssa joskus tuli keskusteltua.
"Tosin vain ulkomailla olen saanut eräänlaisia lähestymisyrtyksiä tai sanotaanko edes huomiota naisilta keskellä päivää kaupungilla istuessa, lähinnä tupakan pummaamista ja sytyttämistä."
Minulle tapahtui vielä sellainenkin juttu, että työnantaja toi joskus naisia siihen taloon jossa asuimme, ja selvästi heitä tarkoitti minullekkin. Vähän rohkeampi vaan ja ei niin nirsokaan jos olisi ollut naisten suhteen, niin kyllä siitä olisi ollut saatavilla naista. Ehkä olin tuossa vaiheessa kehittynyt jo jonkin sortin love-shy-mieheksi.
Kohtelu oli myös erittäin arvostavaa esim. paikallisissa ravintoloissa joissa syömässä kävin silloin kun työskentelin kaukaisemmilla pelloilla. Paksun pölyn peittämänä ja paskaisena menin näihin ravintoloihin syömään, kun olin jotain puoli päivää ollut jumalattoman kuumassa pölyssä traktorin pukilla. Mutta mikä palvelu, ja kaikesta aisti että suhtautuminen oli niin myönteistä kuin se vaan olla voi. Muu väki ravintolassa oli hienosti pukeutunutta ja siistiä, mutta silti niin ytsävällisen olista kuin olla voi. FF kirjoitti:
On se vaan rankkaa miehelle, juu. Naiset voivat päästä vaikkapa au pairiksi.. Hei haloo, tiedätkö edes mikä on au pair?? Au pairiksi mennään heti lukion jälkeen, alle kaksikymppisinä. Ei yksikään aikuinen nainen lähde ulkomaille asumaan vieraassa perheessä.
Jos tekee mieli kokeilla ulkomailla asumista niin EU:ssahan se on tavattoman helppoa. Ja näin internetin aikaan ihan käsittämättömän helppoa, kun kymmeniä tuhansia työpaikkoja on muutaman linkin takana (Eures). Asunnot ja kaikki voi järjestää muutamalla sähköpostilla. Ei tarvita työlupia eikä oleskelulupia ja työttömänäkin voi lähteä kolmeksi kuukaudeksi paikan päälle etsimään työpaikkaa.
Ihminen katuu loppupelissä paljon enemmän tekemättömiä asioita kuin tekemiään vaikka ne eivät olisi aina onnistuneetkaan niin hyvin kuin toivoi. Jos kiinnostaa lähteä ulkomaille niin ei muuta kuin liikkeelle ilman muuta!"Au pairiksi mennään heti lukion jälkeen, alle kaksikymppisinä."
Mitä sitten ovat ne 20-26 v naiset, jotka tulevat muualta euroopasta Suomeen asumaan jonkin perheen luo ja hoitavat heidän lapsiaan.- vcxvxcxcv
"Miesten työt usein eivät ole niin helposti siirettävissä toisiin maihin"
Aika komeasti ne työt siirtyy kiinaan ja intiaan. Tehtaitahan ei ole missään muualla kuin Suomessa? Paljon vaikeampi on päästä esimerkiksi hoitoalalle ulkomaille kuin tehtaalle, joten tuo väitteesi ei todellakaan pidä paikkaansa. Miehen on keskimäärin helpompi saada töitä ulkomailta kuin naisen. - misukkkka
wlfwd kirjoitti:
"Au pairiksi mennään heti lukion jälkeen, alle kaksikymppisinä."
Mitä sitten ovat ne 20-26 v naiset, jotka tulevat muualta euroopasta Suomeen asumaan jonkin perheen luo ja hoitavat heidän lapsiaan.He ovat tosi köyhistä oloista olevia Itä-Euroopan kansalaisia, jotka haluavat hinnalla millä hyvänsä löytää Länsi-Euroopasta olevan miehen. Heillä ei ole rahaa päästä näihin maihin muuten kuin au pairina. Tosin eri maiden tytöillä on erilaiset arvostukset. Yleisesti ottaen esim. Britanniassa ja Saksassa arvostetaan korkealle Pohjoismaisia tyttöjä.
Suomesta harvemmin lähdetään au pairiksi enää yli 19-v iässä. Syitä on mm. seuraavat:
- kielitaito on hankittu jo lukioiässä
- monella tytöllä opinnot kesken ja siksi pitää ansaita rahaa, jotta pystyy kustantamaan opinnot. Au pair -hommista ei yleensä jää rahaa käteen, vaan se menee paikalliseen elämiseen
- au pairiksi on varaa lähteä, kun asuu vielä kotona, mutta ei enää sitten, kun asuu jo omillaan
- jos sinulla on asunto (vuokra/oma), niin joudut au pair -ajaltakin maksamaan asumiskuluja.
- au pair -toiminnassa on aina isoja riskejä (ei pidäkään perheestä, lapset täysin kurittomia, sopimukseen sisältymätöntä työtä teetetään, perhe takavarikoi passin ja joskus perheen isät lähentelevät tyttöjä), joten esim. välivuoden ottaminen opinnoista au pair -kokemuksen takia on iso harppaus, sillä jos ei pysty olemaan perheessä, niin jää tyhjän päälle
- opiskeleva tai työskentelevä 20 nainen saa yleensä paremmin rahaa menemällä ulkomaille esim. opiskelijavaihdon kautta tai etsimällä työpaikan valmiiksi jo Suomesta käsin - 98ks
vcxvxcxcv kirjoitti:
"Miesten työt usein eivät ole niin helposti siirettävissä toisiin maihin"
Aika komeasti ne työt siirtyy kiinaan ja intiaan. Tehtaitahan ei ole missään muualla kuin Suomessa? Paljon vaikeampi on päästä esimerkiksi hoitoalalle ulkomaille kuin tehtaalle, joten tuo väitteesi ei todellakaan pidä paikkaansa. Miehen on keskimäärin helpompi saada töitä ulkomailta kuin naisen.Totta. Kannattaa käyttää mielikuvitustaan. Kyllä esimerkiksi autonasentaja tai rakennsustyömies tai vaikka rekkakuski pystyy tekemään työtään varsin vaatimattomallakin kielitaidolla.
Yksi vaihtoehto miehille lähteä ulkomaille on rauhanturvaaja-hommat, jota naisille ei oikein ole tarjolla. Käsittääkseni esim. Afganistan-hommista maksetaan aika kivasti.
Jos haluaa ulkomaille, kannattaa ensiksi selvittää, että onko oman työpaikan tai oman ammattitaidon puitteissa mahdollista työllistyä. Aina voi myös yrittää puhua jonkun kaverin mukaan. Kuka tahansa voi esim. säästää lomaa ja rahaa kasaan ja lähteä ensiksi koereissuun 1-2 kuukaudeksi ja jos se sujuu hyvin ja saa luotua kontakteja, niin sen jälkeen onkin helpompaa ottaa esim. vuoden virkavapaa tai anoa vuorotteluvapaata. Jos hommat lähtevät rullaamaan hyvin, niin sen jälkeenhän voi vaikka irtisanoutua työstä ja muuttaa ulkomaille pysyvästi.
Myös eri matkustustapoja on (interrail, moottoripyörä, fillari, asuntoauto). 1-2 vuotta sitten jossain naistenlehdessä oli juttu perheestä, joka lähti vuodeksi asuntoautolla Väilmerelle. Perhe asui asuntoautossa ja lapset kävivät Espanjassa koulua.
- ............
Minäkin olen ajatellut että ehkä saisin naisen jostain itäeuroopasta, Unkarista, Puolasta, Romaniasta, Tshekeistä, jostain sieltä. Enkä nyt tarkoita mitään h*oria, vaan jonkun kivan, nätin paikallisen tytön. Kun nämä suomimuijat on jotenkin helvetin vaikeita.
- just detttt
No noista maista kannattaa kyllä yrittää naista itselleen, mutta ei sinne miehenä itse kannata pyrkiä muuttamaan. Ainakn Puola voi olla hyvä.
- Älyn haamu
Ulkomaille utulaan vaan. Vain suomessa ulkomaalainen mies on naisten silmissä automaattisesti YTM. Parissakin muussa EU-maassa asuneena voin vakuuttaa että muualla miehen ulkomaalaisuus ei nosta statusta!
- fgfdgfdgfdgfdgfd
"Parissakin muussa EU-maassa asuneena voin vakuuttaa että muualla miehen ulkomaalaisuus ei nosta statusta! "
Kyllä se joissain suht pienissä maissa saattaa nostaa; YTM-kaveriltani kuultuna ainakin Slovakiassa. Suomi on kuitenkin tässä asiassa Euroopan maista omaa luokkaansa. - vcxvcxcvx
Ei todellakaan ulkomaalainen mies ole Suomessa automaattisesti YTM. Varsinkin mustat miehet ja aasialaiset ovat monien naisten mielestä kaameita. Ehkä esimerkiksi Ranskalaisissa saattaa olla vetovoimaa jos eivät ole liian tummia. Tosin urheilullisuutta heiltäkin vaaditaan. Ei todellakaan mikään ylipainoinen mies ole kiinnostava.
- "#€%&/(
vcxvcxcvx kirjoitti:
Ei todellakaan ulkomaalainen mies ole Suomessa automaattisesti YTM. Varsinkin mustat miehet ja aasialaiset ovat monien naisten mielestä kaameita. Ehkä esimerkiksi Ranskalaisissa saattaa olla vetovoimaa jos eivät ole liian tummia. Tosin urheilullisuutta heiltäkin vaaditaan. Ei todellakaan mikään ylipainoinen mies ole kiinnostava.
Länsieurooppalaiset mielletään kulttuurisesti eniten samansuuntaisiksi, joten luultavasti kiinnostavat eniten parisuhdemielessä, jos kukaan ulkomaalainen. Ei heistäkään kukaan ole suoraan YTM, jos ei ole YTM:n ominaisuuksia. Ulkomaalaisuus ei sellainen ole ja monet ovatkin Suomessa sinkkuja.
Aika monet naiset suorastaan välttelevät sellaisten kulttuureiden kansalaisia, joissa naisia lähestytään suoraan, seksistisesti, liian nopeasti päällekäyden ym. No ehkä jotkut suomalaiset miehetkin on sellaisia, ainakin kännissä. Mutta ajatus "limainen", siitä tulee nyt kaikenlaista kulttuurieroa mieleen. - valehtelettttt
vcxvcxcvx kirjoitti:
Ei todellakaan ulkomaalainen mies ole Suomessa automaattisesti YTM. Varsinkin mustat miehet ja aasialaiset ovat monien naisten mielestä kaameita. Ehkä esimerkiksi Ranskalaisissa saattaa olla vetovoimaa jos eivät ole liian tummia. Tosin urheilullisuutta heiltäkin vaaditaan. Ei todellakaan mikään ylipainoinen mies ole kiinnostava.
Musta mies on suomen naisille aina YTM
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan
Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs531535- 1701295
- 81132
- 611127
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"
Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli2551092- 141020
Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.
Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää33893Ollaanko me tyhmiä mies?
Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä55872Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla
Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti94859- 347795