Huh huh, olipa puhelu äitini kanssa. Pakko purkautua jonnekin kun parhaalla ystävälläni on juuri nyt menoa.
Isäni on kuollut, kuoli jo vuosikymmeniä sitten. Hän oli alkoholisti, ja jollain sorttia henkisesti sairas, ehkä vähän narsistikin. Äitini ei saanut käydä töissä eikä omata omia ystäviä. isäni myös mollasi äidin sukua ja esti äitiä olemasta heidän kanssaan tekemisissä, vaikka he saivat paljon rahaa esim. asuntoon äitini perheeltä. Äiti tosissaan uhrasi elämänsä isälleni ja hänen uralleen. Silti hän sai paskaa kohtelua isältäni. Esim. isäni joi äidin palkkarahat silloin kun äitini vielä kävi töissä ja esim. äitini joutui töiden lisäksi siivoamaan isän juopporemmin jälkiä ja tekemään ruokaa heille. On ollut raskasta kun työviikko oli tuolloin vielä 6 päiväinen.
Lapsuudesta muistan isän juomiseen liittyvän pelon. Isäni kuitenkin rakasti minua. Mutta isän kuoleman jälkeen äiti on aina kertonut juttuja jotka paljastavat millainen kusipää isäni on ollut. Joskus on jopa vaaraan äitini hengen saattanut. Emme ole äitini kanssa hirveästi tunteita paljastaneet, mutta tänään purskahdin itkuun ja sanoin äidilleni että isä oli paska tyyppi kun kohteli häntä noin ja että oli hyvä että äiti pääsi isästä eroon. Tuollaisten puhuminen tai itkeminen on meille ennenkuulumatonta. En ole ennen uskaltanut sanoa tuota ääneen. Äitini on ollut yksinäinen ja on vain antanut isäni käyttää häntä hyväkseen, äitini ei ole saanut peilata suhdettaan muitten naisten kanssa. Nykyisin ainakin jos juttelisin tuollaisista omien ystävieni kanssa niin kyllä me sanoisimme että jätä tuo kusipää.
Eihän äitini tietenkään olisi eronnut, sen ikäluokan nainen. Hän on nyt 76.
Niin, se pettäminen. Lapsuudesta muistan kun meillä oli eräs perhetuttu nainen, naimisissa oleva hänkin. Muistan kun isäni tuli kerran päissään minulle sanomaan että mitä mieltä olisin jos muuttaisimme tuon naisen kanssa asumaan. Eli suhde on ollut jo aika pitkällä kun tuollaisia on mietitty. En ole koskaan tiennyt että tiesikö äitini tästä jutusta enkä ole uskaltanut kysyä. Löysin myös kerran erään kirjeen joltain naiselta isäni huoneesta, kaipa äitini on sen myös nähnyt.
No tänään tuli ensimmäisen kerran puhe tuosta naisesta. Äitini oli kuullut että nainen oli käynyt mökillämme isäni kanssa ja äitini oli myös löytänyt kirjeen jossa nainen kutsui isääni hotelliin yöllä. Äitini ei tiennyt oliko isä mennyt. En sitten uskaltanut sanoa mitään vaikka selväähän tuo nyt oli. Sanoin vain äidilleni että isä oli paska tyyppi ja että äidin pitää unohtaa hänet ja nauttia elämästään ja vapaudesta.
Mistä sitä tietää kuinka paljon isäni on pettänyt. Vielä nyttenkin kuulen juttuja kuinka isäni on ollut sellaisten ihmisten kanssa ryyppäämässä että mukana on ollut paikkakunnan jakorasaioita.
Kivaa. Kerran oon potkassu isän hautakiveä. Kamalaa sanoa, mutta onneksi hän ei ole enää elossa. En tiedä miten suhtautuisin häneen.
Ihmiset, oikeasti, varsinkin jos teillä on lapsia, niin erotkaa ennen kuin menette sänkyyn muiden kanssa. Kaksinaamaisuus, valehtelu ja salailu on kaikille osapuolille vain pahaksi, myös teille itsellenne. Kunnioittakaa lastenne toista vanhempaa, jos vain millään mahdollista, sillä jos käyttäydytte huonosti häntä kohtaan, niin se vie lapsiltanne kunnioituksen itseänne kohtaan.
Isäni on kuollut, kuoli jo vuosikymmeniä sitten. Hän oli alkoholisti, ja jollain sorttia henkisesti sairas, ehkä vähän narsistikin. Äitini ei saanut käydä töissä eikä omata omia ystäviä. isäni myös mollasi äidin sukua ja esti äitiä olemasta heidän kanssaan tekemisissä, vaikka he saivat paljon rahaa esim. asuntoon äitini perheeltä. Äiti tosissaan uhrasi elämänsä isälleni ja hänen uralleen. Silti hän sai paskaa kohtelua isältäni. Esim. isäni joi äidin palkkarahat silloin kun äitini vielä kävi töissä ja esim. äitini joutui töiden lisäksi siivoamaan isän juopporemmin jälkiä ja tekemään ruokaa heille. On ollut raskasta kun työviikko oli tuolloin vielä 6 päiväinen.
Lapsuudesta muistan isän juomiseen liittyvän pelon. Isäni kuitenkin rakasti minua. Mutta isän kuoleman jälkeen äiti on aina kertonut juttuja jotka paljastavat millainen kusipää isäni on ollut. Joskus on jopa vaaraan äitini hengen saattanut. Emme ole äitini kanssa hirveästi tunteita paljastaneet, mutta tänään purskahdin itkuun ja sanoin äidilleni että isä oli paska tyyppi kun kohteli häntä noin ja että oli hyvä että äiti pääsi isästä eroon. Tuollaisten puhuminen tai itkeminen on meille ennenkuulumatonta. En ole ennen uskaltanut sanoa tuota ääneen. Äitini on ollut yksinäinen ja on vain antanut isäni käyttää häntä hyväkseen, äitini ei ole saanut peilata suhdettaan muitten naisten kanssa. Nykyisin ainakin jos juttelisin tuollaisista omien ystävieni kanssa niin kyllä me sanoisimme että jätä tuo kusipää.
Eihän äitini tietenkään olisi eronnut, sen ikäluokan nainen. Hän on nyt 76.
Niin, se pettäminen. Lapsuudesta muistan kun meillä oli eräs perhetuttu nainen, naimisissa oleva hänkin. Muistan kun isäni tuli kerran päissään minulle sanomaan että mitä mieltä olisin jos muuttaisimme tuon naisen kanssa asumaan. Eli suhde on ollut jo aika pitkällä kun tuollaisia on mietitty. En ole koskaan tiennyt että tiesikö äitini tästä jutusta enkä ole uskaltanut kysyä. Löysin myös kerran erään kirjeen joltain naiselta isäni huoneesta, kaipa äitini on sen myös nähnyt.
No tänään tuli ensimmäisen kerran puhe tuosta naisesta. Äitini oli kuullut että nainen oli käynyt mökillämme isäni kanssa ja äitini oli myös löytänyt kirjeen jossa nainen kutsui isääni hotelliin yöllä. Äitini ei tiennyt oliko isä mennyt. En sitten uskaltanut sanoa mitään vaikka selväähän tuo nyt oli. Sanoin vain äidilleni että isä oli paska tyyppi ja että äidin pitää unohtaa hänet ja nauttia elämästään ja vapaudesta.
Mistä sitä tietää kuinka paljon isäni on pettänyt. Vielä nyttenkin kuulen juttuja kuinka isäni on ollut sellaisten ihmisten kanssa ryyppäämässä että mukana on ollut paikkakunnan jakorasaioita.
Kivaa. Kerran oon potkassu isän hautakiveä. Kamalaa sanoa, mutta onneksi hän ei ole enää elossa. En tiedä miten suhtautuisin häneen.
Ihmiset, oikeasti, varsinkin jos teillä on lapsia, niin erotkaa ennen kuin menette sänkyyn muiden kanssa. Kaksinaamaisuus, valehtelu ja salailu on kaikille osapuolille vain pahaksi, myös teille itsellenne. Kunnioittakaa lastenne toista vanhempaa, jos vain millään mahdollista, sillä jos käyttäydytte huonosti häntä kohtaan, niin se vie lapsiltanne kunnioituksen itseänne kohtaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
öö, hyvä että säkin heräät todellisuuteen. Ihmeellistä miten jotkut ihmiset saadaan kasvatettua aikusiksi niin ettei ne tiedä miten tää maailma toimii. Tällästä tää nyt on ja tuntuu varmaan erittäin pahalta ku tippuu liian korkeelta todellisuuteen. Ihmisiä me kaikki nyt vaan satutaan olla
No okei... Äitisi on kuuntelijaa vailla ja sinä olet siinä roolissa... Anteeksi, jos kuulostan töksöltä - mutta mielestäni hän ei toimi kovinkaan ajattelevaisesti kaataessaan tuota isävainajastasi johtuvaa törkyä sinun niskaasi! Kirjoituksesi alussa sanot, että isäsi kuolemasta on jo vuosikymmeniä..? No selvä, äitisi on päättänyt olla hänelle katkera ilmeisesti kuolemaansa saakka, mutta mutta... Olisiko mitään, jos yrittäisit saada äitisi menemään juttelemaan asioista jonkun ammattiauttajan kanssa? Ei ole tervettä jatkaa samaa jauhamista vuodesta toiseen, asiat kun eivät tuosta mihinkään muutu. Äitisi myrkyttää omaa mieltään päivittäin velloessaan samojen juttujen keskellä. Kuitenkin hän on ilmeisesti vielä "hyvässä hapessa", kuten saman ikäinen isäni.
Isäsi teki pahasti, sitähän ei mikään muuta muuksi. Mutta minusta olisi aivan riittävästi, kun vain tietäisit, että hän oli paha äidillesi - ilman mitään likaisia yksityiskohtia. Sanot tuolla aiemmin, että isäsi rakasti sinua... Äitisi tekee vähän pahasti romuttaessaan kertomuksillaan - niin totta kuin ovatkin - kokonaan sinun isäsuhteesi. Hän tietää joitakin asioita, muttei kuitenkaan kaikkea isäsi edesottamuksista - joten voi olla, että olettaa vähän enemmän vielä kuin mitä tapahtui..? Sinähän saat tietää vain äitisi puolen asioista, isäsi ei pääse omaansa kertomaan. Ikävää, kun hän on mielessäsi tästä eteenpäin hamaan loppuun saakka juoppo ja petturi.
Äidin syytäkö tämä kaikki onkin? Miksikä isä olisi muuttunut jos olisi elänyt kauemmin? Hän olisi ehtinyt juoda ja pettää vielä paljon enempi ja terrorisoida äitiä. Hän elävänäkin olisi edelleen hamaan loppuun asti juoppo ja petturi. Se on asia, joka ei muuksi muutu. Potki hautakiveä, jos se helpottaa elämääsi. Hienoa, että jaksat tukea äitiäsi. Hän tarvitsee sinua ja lohtuasi.
Kai tässä äidin syystä kukaan ole mitään sanonut? Mutta aika kohtuutonta on minustakin se, että äiti jauhaa asiaa aloittajalle, vaikka kelvottoman petturi-juoppo-isän kuolemasta on PITKÄ aika. Sen nyt ymmärtäisi, jos olisi vuoden-parin sisällä tapahtunut asia. Kuka aloittakaa lohduttaa ja tukee? Olkoonkin, että aloittaja on nuori ja vahva, niin äiti on kuitenkin äiti! Ei omien vanhempienikaan liitto niitä maailman onnellisimpia ole ollut, isälläkin omat sivujuonteensa, mutta äitini joskus totesi minun häneltä asiaa kysyttyäni, että parempi, etten tiedä kaikkea. Isä on ollut ihan ok, ei mitään läheisiä oltu, mutta kuitenkin. Enkä osaa itsekään kuvitella, että vaikka lasteni isästä tulisi pettäjä ja hunsvotti, että alkaisin sitä soosia lasten elämään levittää aikuisenakaan yhtään pakollisia realiteettejä enempää. Aloittaja äiti tarvitsee oikeasti apua.
Mikä ihmeen tarve sinulla on velloa menneessä, jolle et voi mitään? Asioissa on monia puolia ja isäsi ei voi enää puhua puolestaan. Olisi ollut ehkä parempi, jos vanhempasi olisi eronneet ja kumpikin saanut paremman elämän... Omien vanhempien avioliitto on asia, johon lapsien on mahdotonta ottaa kantaa, varsinkin silloin jos vain toinen osapuoli kertoo oman totuutensa. Sinulle ja äidillesi olisi parasta keskittyä tähän päivään ja hyviin asioihin. AA-kerhon rukous on tähänkin pätevä: anna minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa asiat, jotka voin ja viisautta erottaa ne toisistaan. Kaikkea hyvää toivottaen!
Mikä sinä olet sanomaan, kuinka nopeasti mistäkin vammasta pitäisi toipua? Sinun elämäsi on ollut liian helppoa, ja taitaa olla siitä syystä kiva leveillä täällä? Lapsesi ovat vielä pieniä ja ukkosi ei ole vielä kärynnyt. Et voi olla varma, miten elämä sinuakin heittelee, ja kuinka joudut turvautumaan lastesi apuun.
Ei kuule sunkaan kannata vatvoo näit juttui, tapahtunu mikä tapahtunu, eikä oikeastaan kuulu sulle, sillä jokainen elää elämänsä kuin haluaa. Ja tosiaan fiksua mennä syyttämään JO puolustuskyvytöntä, eli kertomaan siis juttuja isästäsi........
Kiitos vastauksistanne, vaikka omistuista että osa niistä vaikuttaa vähän vihamielisiltä.
Minä olen herännyt todellisuuteen jo silloin 5 vuotiaana kun nuo asiat tapahtui. Itselläni oli myös alkoholisti ja pettävä mies 18 vuotta lähipiiri täynnänsä tätä, narsisti- ja alkomiehiä kaikkien ystävien miehet. Lapsesta asti olen nähnyt kosteaa boheemielämää, eihän sellaisessa nyt aina vaatteet pysy päällä vaikka varattu olisikin. Onneksi itse olen päässyt huonosta suhteesta pois. En ole tipahtanut mistään “korkealta todellisuuteen“, minulle vain oli järkytys että äitini ei tiennyt suhteesta ja se että äitini on nyt pahoittanut mielensä kun hänelle on paljastunut uusia juttuja. Itse tunnistan pettävän ja alkomiehen jo pienistä eleistä. Olen itsekin ollut hukassa nuorempana(yllätys yllätys) enkä ole mikään enkeli ollut, joten siksikin tiedän että pettämisestä ei seuraa kuin huonoa, myös pettäjälle itselleen. Paljon olen saanut kasvattaa itseäni ja henkinen kehitys jatkuu mm. al anonin ja aal:län parissa. Alkoisästä ja läheisäidistä ei ole ollut minua kasvattamaan ja itse olen sen työn saanut tehdä.
Tiedän että olen kuuntelijan roolissa ja se tässä onkin raskasta. Olen vuosikaudet yrittänyt äitiäni saada hakemaan keskusteluapua, mutta hän ei halua, sillä asuu pienellä paikkakunnalla ja siellä tiedot vuotavat. Ja niin vuotavatkin. Meistäkin on jo juoruttu ties mitä ja siksi muutin sieltä pois. Tuttuni ovat töissä terveyskeskuksessa ja sielläkin kyllä tiedetään toisten asiat. Äitini tosiaan jauhaa samoja asioita vuodesta toiseen minulle ja on tosiaan katkeroitunut. Yksinään hän vielä hautoo näitä juttuja välillä kohtalaisen paljon. Tosiaan olen lukemattomat kerrat sanonut äidilleni että älä haudo menneitä vaan nauti tästä päivästä. Mutta helppohan se on toisen sanoa.
Isäni ei ole tästä eteenpäin yhtään sen enempi juoppo ja peluri mielessäni kuin ennenkään, olenhan minä siis tiennyt nämä asiat aina. Olen siis itsekin nähnyt miten isä kohteli äitiä, en ole äidin kertomusten varassa. Olin kuitenkin jo melkein aikuinen kun isäni kuoli. Kuulen juttuja myös muualta, esim. isän juomakaverin lapselta.
Äitini siis ei hauku isääni, hän on sinisilmäinen eikä edes näe miten isä on käyttänyt häntä hyväksi. Hän vain kertoo asioita, on toki pettynyt mutta ei hauku isääni. Itse sanoin tänään vasta ensimmäisen kerran että isä on ollut kusipää ja riistänyt äitiäni ja hänen elämäänsä.
Äitini on elänyt omassa suljetussa maailmassaan juuri siksi kun isä on katkaissut kaikki välit. Äitini ei ihan ymmärrä asioita niin kuin me muut.
Kyllä minä tiedän että ei se isälläkään ole ollut helppoa. Hänenkin lapsuutensa on ollut vaikea ja alkohommat periytyy samoin tietyt käyttäytymismallit. Kyllä minä hänen haudalleen kuitenkin säännöllisesti kukkia vien. Mutta jännä, omalle pettäneelle exälleni olen jo ajat sitten antanu anteeksi, jo suhteemme aikana. Mutta vaikeampi antaa anteeksi isälleni sitä miten hän kohteli äitiäni.
Äitini on jo sen ikäinen että tunnen että olen tavallaan joissain asioissa ottanut vanhemman aseman jo vuosia sitten ja äitini on lapsen asemassa. Tätähän se monesti onkin, osat vaihtuu. Tuntuukin välillä että minulla ei ole ollut sellaisia vanhempia ikinä joista olisi ollut turvaa ja tukea, mutta sehän on myös yleistä.
Olen ajatellut että kun äiti tulee seuraavan kerran tulee luokseni kylään tänne toiseen kaupunkiin, niin vien äitini al anoniin jossa hän saisi kuunnella muiden kohtaden juttuja ja hieman purkautua itsekin. Hmm. Tai ehkä minun sittenkin pitäisi vielä yrittää ottaa selvää äitini paikkakunnan keskustelumahdollisuuksista. Ehkä nykyaikana salassapitoasiat olisivat paremmalla tolalla…
Omasta mielestäni en vello menneisyydessä. Mutta en kyllä sitäkään kannata että asiat vain painetaan sisimpään jotta ne muka unohtuisivat. Kyllä ne pitää käsitellä ja sitten päästää irti. Jos asioita ei käsittele, ne jatkavat vaikutustaan meidän elämässämme ja saattavat jopa aiheuttaa sairauksia. Esim. itselläni on tosi vaikea löytää kunnollista miessuhdetta. Kyllä elämässä riittää vaikeita asioita ja tunteita, ei se auta niitä paeta. Minä hyväksyn nämä vaikeatkin tunteet, tapanani on puhua niistä, olipa se vaikka tällainen keskustelupalsta tai ystävät.
Et sä voi epäonnistuneista ihmissuhteistasi sun vanhempia syyttää vaan omia valintojasi. Sä kerrot tunnistavasi pettäjän ja alkoholistin ensi metreillä. Miten sä et sitten pysy niistä erossa, jos merkit tiedät?
Musta on niin väärin, että kun oma elämä kaltoin kohtelee, syytetään vanhempia. Kun ne oli semmosia, niin musta tuli tämmönen. Jos vanhemmat on omasta mielestä olleet jotenkin huonoja, niin eikö johdonmukaista olisi toimia aivan eri tavoin kuin he ovat toimineet?
Ethän sä oikeasti tiedä, minkälaiset välit sun vanhemmilla on olleet. Et todellisuudessa tiedä, miten äitisi on käyttäytynyt isääsi kohtaan. Sinulla on nyt vain äidin kertomus, josta sun pitäisi ymmärtää tosiasiat poimia. Aika kultaa monesti muistot. Mutta myös voi niitä muuttaa, jokin asia onkin pahempi kuin todellisuudessa on ollut.
On olemassa liian paljon kelvottomia vanhempia. Heidän jälkensä näkyy lapsissa läpi koko elämän mm ahdistuksena ja kykenemättömyytenä antaa arvoa itselleen. Lastensa elämän on moni isä ja äiti pilannut itsekkäällä ja julmalla käytöksellään. Nämä vanhemmat ansaitsevat saada kunnolla turpaan lapsiltaan kunhan lapset kasvavat sen verran, että pystyvät sen tekemään.
En siis syytä vanhempiani eivätkä he ole olleet huonoja, eikä minua elämä ole kohdellut kaltoin vaan äitiäni. Varmasti vanhempani ovat parhaansa yrittäneet, mutta heillä ei ole ollut taitoa eikä tietoa ehkä toimia parhaalla mahdollisella tavalla, sillä he ovat olleet sairastuneita alkoholismiin ja läheisriippuvuuteen. Luepa läheisriippuvuudesta joku kirja niin tiedät mistä puhun, vaikka virtahepo olohuoneessa. Käyttäytymismallit toistuvat sukupolvesta toiseen. Esimerkiksi alkoholistien tyttölapset tuntevat vetoa alkoholistimieheen ja aika usein alkavat suhteeseen sellaisen kanssa. Myös alkoholismi periytyy tai jopa saattaa muuttaa muotoa toiseen riippuvuuteen. Itsekin näen tätä ympärilläni niin paljon. Et valitettavasti taida olla ihan perillä näistä asioista.
Siis seurustelin alkomiehen kanssa aikaisemmin, en seurustele enää. Aloin seurustelemaan tosi nuorena kun en vielä ymmärtänyt. Mies myös manipuloi ja alisti minua. Eron jälkeen olen ollut useita vuosia yksin, en siis enää missään nimessä ala seurustelemaan moisten kanssa. Nyt kun olen tämän käyttäytymismallin todennut. Vieläkin läheisyyteen eksyy noita alkoja, mutta en ole alkanut millekään heidän kanssaan. Teen monia asioita eri tavoin kuin vanhempani, kuten jos sanoin, yritän koko ajan kehittyä vielä eteenpäinkin. Olen nyt aivan erilainen kuin joskus 20 vuotta sitten jolloin olin vielä oikeastaan lapsi ja tein virheitä. Nyt olen ottanut opikseni enkä aio toistaa vanhempieni kuvioita, sekä olen opiskellut asioita ja tunnistan vahingollisia käyttäytymismalleja.
Olen siis itsekin nähnyt miten isä kohteli äitiä, en usko että hän valehtelee. Eikä äitini muutenkaan kerro mitään tulkintoja vaan ihan selviä tapahtumia, joiden tarkoitus ei voi jäädä epäselväksi. Ja joskus tajuan asiat rivien välistäkin vaikka äitini ei itse edes tajua. Äitini ei siis ole käyttäytynyt niin että se oikeuttaisi henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan tai pelkoon omassa kodissaan tai pettämiseen. Ja minä olin vasta lapsi, oikeuttiko joku minun käytöksessäni sen että jouduin elämään pelon ilmapiirissä, kuuntelemaan räyhäämisiä, yövalvomisia, yöherätyksiä, pelkoa pelkoa pelkoa, humalainen arvaamaton mies kotona, kännistä järjetöntä vihaa huutamista ym. Mielestäni noihin ei oikeuta mikään käytös.
Olen myös nähnyt miten äitini käyttäytyi isääni kohtaan: alistuneena palvellen turpa kiinni. Vastaan ei sanottu.
Kummia ihmisiä täällä, pettäminen on oikein, juominen ja räyhääminen on oikein, perheen terrorisoiminen on oikein ja niitä oikein vielä puolustellaan, että se on ihan sen kohteeksi joutuneen omaa syytä. Ja että lapsille ei muka tule mitään oireita huonosta kodin alkoholismiin sairastuneesta ilmapiiristä. Joopa joo. Otapa selvää hieman. Alkoholismi oikeasti sairastuttaa KOKO PERHEEN: Minulle on ainakin jäänyt noista ajoista pysyväksi ongelmaksi unettomuus. Pelon vallassa kun joutunut nukkumaan niin vieläkin säpsähtelee pienistä äänistä sydän hakaten jne.
Olen vain tosi surullinen äitini puolesta. Hän on kuitenkin toisaalta vaalinut isäni muistoa nämä vuosikymmenet eikä ole tiennyt pettämisistä mitään. Luultavasti hän on sen vuoksi ollut ottamasta uutta suhdetta kun on halunnut itse pysyä uskollisena. Minusta tuo on vaan tosi surullista.
Lisäksi minusta on hirveää että olen joutunut tällaista salaisuutta 5-vuotiaasta asti kantamaan, että isäni on ollut lähdössä toisen naisen matkaan.