Seurustelimme mieheni kanssa noin 2vuotta, suhteessa (niinkuin varmaan jokaisessa) on ylä- ja alamäkiä. Se oli välillä sellaista on-off touhua, että eilen erotaan ja tänään taas halataan että "me kuulutaan yhteen" jne.
Nyt viimeiset pari kuukautta ollaan roikuttu ns: "löysässä hirressä" ja noin viikko takaperin mies sitten ilmoitti että nyt on tilanne tämä että molempien pitää jatkaa omaa elämäänsä ja katsoa tulevaisuuteen, voidaan kumminkin pysyä ystävinä ja tavata kun pöly on laskeutunut".
olen ollut niin hajalla, ja muutenkin varpaillani viime kuukaudet, että tämä oli vähän niinkun ajan kysymys..
Molemmat tiedostaa omat virheensä ja ainakin minä olen valmis muuttumaan koska turha mustasukkaisuus ja toisesta riippuvaisena oleminen vaan syö suhdetta ja itseään.. näin kävi meillä.
Ex-mieheni soitti jonkin aikaa sitten ja kertoi ajattelevansa minua ja meidän asioita.
Tämä puhelu herätti "pienen" kipinän että ehkä joskus kun molemmat ovat saaneet hengähdystaukoa ja perspektiiviä tähän asiaan niin hommat voisi toimiakkin.
Nyt herääkin vaan se kysymys että vaikka juttu toimisikin uudestaan ja puhtaalta pöydältä, tuleeko ylipäänsä nämä vaikeat suhteet ja asiat toimimaan vai kaivanko itselleni hautaa jos menen taas samaan hullumyllyyn mukaan. tunteet sanovat että pitää yrittää mutta järki sanoo että tilanne ei enää muutu.
Nyt viimeiset pari kuukautta ollaan roikuttu ns: "löysässä hirressä" ja noin viikko takaperin mies sitten ilmoitti että nyt on tilanne tämä että molempien pitää jatkaa omaa elämäänsä ja katsoa tulevaisuuteen, voidaan kumminkin pysyä ystävinä ja tavata kun pöly on laskeutunut".
olen ollut niin hajalla, ja muutenkin varpaillani viime kuukaudet, että tämä oli vähän niinkun ajan kysymys..
Molemmat tiedostaa omat virheensä ja ainakin minä olen valmis muuttumaan koska turha mustasukkaisuus ja toisesta riippuvaisena oleminen vaan syö suhdetta ja itseään.. näin kävi meillä.
Ex-mieheni soitti jonkin aikaa sitten ja kertoi ajattelevansa minua ja meidän asioita.
Tämä puhelu herätti "pienen" kipinän että ehkä joskus kun molemmat ovat saaneet hengähdystaukoa ja perspektiiviä tähän asiaan niin hommat voisi toimiakkin.
Nyt herääkin vaan se kysymys että vaikka juttu toimisikin uudestaan ja puhtaalta pöydältä, tuleeko ylipäänsä nämä vaikeat suhteet ja asiat toimimaan vai kaivanko itselleni hautaa jos menen taas samaan hullumyllyyn mukaan. tunteet sanovat että pitää yrittää mutta järki sanoo että tilanne ei enää muutu.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olen elänyt myös samantyylisessä suhteessa jossa oli ylä- ja alamäkiä eli tuntui kuin olsis elänyt tunteiden vuoristorataa. Mies halusi eron yli kuukausi sitten. Ja olen niin hajalla kuin vain voi olla. Myös ystävyyttä ehdotti, mutta vielä itsestäni tuntuu ettei minusta siihen ole. En nyt kun tunteissa niin paljon rakkautta.
Hyväksyin miehen virheet, mutta hän ei minun. Minun olisi pitänyt muuttua hänen mieleiseksi jotta olisin kelvannut hänelle. Tuntui että suhteessa eli koko ajan vain toisen ehdoilla. Omia mielipiteitä en saanut koskaan sanoa ne olivat vääriä tai en osannut yhtään mitään.
Ja sitten kuitenkin haikailen hänen peräänsä toivoen jotakin pientä mahdollisuutta. Mutta miksi ihmeessä? Olisinko onnellinen tuollaisessa suhteessa? Ja yritän nyt vain päästä eroon tästä tuskasta vaikka se tuntuukin vaikealt kun jotenkin ajattelee että onko tuo toinen nyt onnellinen ilman minua.
Juuri tuo...täysin toisen ehdoilla eläminen . Minun mielipiteeni ovat aina vääriä,nyt en uskalla niitä enää sanoakaan. Pelkään häntä, pelkään enää sanoakaan omia ajatuksiani. Ja silti en pysty elämään ilman häntä. Haenko tästä juuri sitä että minä en ole mitään, laita minut pelkäämään, koska lapsenakin oli niin.
Järki sanoo että tämä ei kestä ja että olisin onnellisempi ilman häntä, mutta sydän sanoo ihan muuta.
Mistä saada voimia sanoa, että nyt tämä on loppu ?
Joo kuulostaa NIIN tutulta, jopa epäreilulta että toinen ns:"pääsee" nyt elämään vapaana ja villinä ja toinen on hermoromahduksen partaalla.
Myös minun mieheni ehdotti että ollaan hyvät ystävät, mutta ei siihen pysty kun rakastaa toista eikä saa enää vastakaikua. :((
vanha sanonta varmaan on totta että ajan kanssa ne asiat hoituu.. tuntuu tässä tilanteessa niin kaukaiselta että aika voi parantaa muka kaiken.
Päällimmäisenä mielessä että vaikka löytäisinkin toisen, hän ei silti ole sama ihminen.