Olen kolmeakymmentä ikävuotta uhkaavasti lähestyvä mies. Etenkin nyt viime vuosina on alkanut ahdistamaan tämä pitkäaikainen sinkkuelämä, ja haluaisin löytää pidempiaikaisen tyttökaverin, jonka kanssa viettää aikaa yhdessä ja käydä milloin missäkin ja vaikka matkustella, unohtamatta kuitenkaan rauhallisia koti-iltoja, mutta lujassa se tuntuu olevan. Olen yrittänyt netistä, joka kylläkin tuntuu välillä aika turhauttavalle touhulle, joten aina ei sitä kautta viitsi edes yrittää. Olen käynyt myös baareissa, keikoilla salilla, uimassa ja ihmisten ilmoilla muutenkin, mutta eipä ole vielä tärpännyt.
Ennen kuin joku alkaa ATM:äksi nimitteleen, (enkä todellakaan kaipaa mitään muitakaan markkina-arvoteoria höpinöitä kommentteihin.) niin sanottakoon se nyt kaikille tiedoksi että en kuitenkaan ole mitään eilisen teeren poikia naisten suhteen. Sutinaa on ollut jos jonkinmoista, ja yhden illan juttuja viime vuosien aikana on ollut aika monia, mutta nämä sutinat ja yhden illan jutut eivät ole mihinkään sen kummempaan johtaneet. Ongelmahan siis on nyt nimenomaan se, että pidempiaikaista seurustelukumppania on vaikea löytää yhden illan juttujen ja muun turhauttavan säätämisen sijaan.
Tarkoituksella en ole vain yhden illan juttuja hakenut, tai vain seksin perässä ollut kun olen baariin tai yleensä iltaelämään lähtenyt.
Usein olen miettinyt, että mistä kaikki oikein kiikastaa. Ulkonäössä ei pitäisi olla mitään vikaa, sillä en ole mikään plösö, vaan pitkä ja salilla treenatun näköinen, enkä myöskään ole epäsiisti. Aika usein on komeaksi ja fiksuksi sanottu, ja jotkut nuoret naiset jopa söpöksikin. Myönnän, että olen ehkä vähän ujo, mutta toiseen tutustumisen ei pitäisi olla siltikään ylivoimaisen vaikeaa, kun olenhan sentään päässyt yhden illan juttuihinkin. Juttu lähtee kyllä aina luistaan kun alku-ujoudesta pääsen yli. Niinkö myös kerroin, että en ole myöskään kotiin jumiutunut, vaan ihmisten ilmoille eri paikkoihin pyrin menemään. Ahdistavalle tuntuu ajatella kuinka monille nuorille ja nuorille aikuisille on seurustelukumppani löytynyt, ja heitä sitten näkee etenkin näin kesäisin tuolla kävelemässä ja istuskelemassa hyvin onnellisen näköisenä. Eli tämä perinteinen ilmiö, johon varmaan moni muukin sinkku on kesäisin törmännyt. Myös fb:ssa profiileita selatessani olen huomannut, että melko monet ovat parisuhteessa sen ja sen käyttäjän kanssa, ja on myös saatettu laittaa söpöilykuviakin sinne.
Voi vain arvailla ja ihmetellä, että mistä he ovat seurustelukumppaninsa löytäneet ja että miten joillakin se vain natsaa. Olisi se ollut minustakin kiva viettää tämäkin kesä sen oman rakkaan kanssa, mutta minkäs teet. Monet varmaan sanoisivat mulle, että oo tyytyväinen kun olet sentään yhden illan juttuihin päässyt. Monet eivät pääse niihinkään. Kyllähän ne yhden illan jututkin tietysti ovat tyhjää parempia olleet, mutta kyllä sitä jo alkaisi kaipaan pidempiaikaisempaa seurustelukumppania, ja sitähän ne yhden illan jutut eivät korvaa.
Vaikka seurustelukumppanin löytyminen on ollut lujassa, niin en kuitenkaan syyllistä naisia siitä, enkä ole myöskään ottanut sellaista asennetta, että suomalainen nainen on ruma ja lutka, niinkö monet tällä palstalla pyörivät väittävät. Olen pikemminkin vastaan tuollaista syyllistämistä ja haukkumista.
Ensimmäisenä kun ajattelee syytä tähän ongelmaan, niin tulee mieleen tämä kohtaamattomuus josta nykypäivänä on paljon puhuttukkin. Eli sopivia kumppaniehdokkaita olisi, mutta aina ollaan väärässä paikassa väärään aikaan. Myöskään en omasta mielestä liian ronkeli ole, mutta kuitenkaan en ihan ketä tahansa ottaisi. Kaikesta huolimatta en toivoa ole menettänyt, mutta sitä vain joskus ajattelee tätä asiaa, ja miettii että mistähän se pidempiaikainen tyttökaveri löytyisi, kun se on niin lujassa.
Ennen kuin joku alkaa ATM:äksi nimitteleen, (enkä todellakaan kaipaa mitään muitakaan markkina-arvoteoria höpinöitä kommentteihin.) niin sanottakoon se nyt kaikille tiedoksi että en kuitenkaan ole mitään eilisen teeren poikia naisten suhteen. Sutinaa on ollut jos jonkinmoista, ja yhden illan juttuja viime vuosien aikana on ollut aika monia, mutta nämä sutinat ja yhden illan jutut eivät ole mihinkään sen kummempaan johtaneet. Ongelmahan siis on nyt nimenomaan se, että pidempiaikaista seurustelukumppania on vaikea löytää yhden illan juttujen ja muun turhauttavan säätämisen sijaan.
Tarkoituksella en ole vain yhden illan juttuja hakenut, tai vain seksin perässä ollut kun olen baariin tai yleensä iltaelämään lähtenyt.
Usein olen miettinyt, että mistä kaikki oikein kiikastaa. Ulkonäössä ei pitäisi olla mitään vikaa, sillä en ole mikään plösö, vaan pitkä ja salilla treenatun näköinen, enkä myöskään ole epäsiisti. Aika usein on komeaksi ja fiksuksi sanottu, ja jotkut nuoret naiset jopa söpöksikin. Myönnän, että olen ehkä vähän ujo, mutta toiseen tutustumisen ei pitäisi olla siltikään ylivoimaisen vaikeaa, kun olenhan sentään päässyt yhden illan juttuihinkin. Juttu lähtee kyllä aina luistaan kun alku-ujoudesta pääsen yli. Niinkö myös kerroin, että en ole myöskään kotiin jumiutunut, vaan ihmisten ilmoille eri paikkoihin pyrin menemään. Ahdistavalle tuntuu ajatella kuinka monille nuorille ja nuorille aikuisille on seurustelukumppani löytynyt, ja heitä sitten näkee etenkin näin kesäisin tuolla kävelemässä ja istuskelemassa hyvin onnellisen näköisenä. Eli tämä perinteinen ilmiö, johon varmaan moni muukin sinkku on kesäisin törmännyt. Myös fb:ssa profiileita selatessani olen huomannut, että melko monet ovat parisuhteessa sen ja sen käyttäjän kanssa, ja on myös saatettu laittaa söpöilykuviakin sinne.
Voi vain arvailla ja ihmetellä, että mistä he ovat seurustelukumppaninsa löytäneet ja että miten joillakin se vain natsaa. Olisi se ollut minustakin kiva viettää tämäkin kesä sen oman rakkaan kanssa, mutta minkäs teet. Monet varmaan sanoisivat mulle, että oo tyytyväinen kun olet sentään yhden illan juttuihin päässyt. Monet eivät pääse niihinkään. Kyllähän ne yhden illan jututkin tietysti ovat tyhjää parempia olleet, mutta kyllä sitä jo alkaisi kaipaan pidempiaikaisempaa seurustelukumppania, ja sitähän ne yhden illan jutut eivät korvaa.
Vaikka seurustelukumppanin löytyminen on ollut lujassa, niin en kuitenkaan syyllistä naisia siitä, enkä ole myöskään ottanut sellaista asennetta, että suomalainen nainen on ruma ja lutka, niinkö monet tällä palstalla pyörivät väittävät. Olen pikemminkin vastaan tuollaista syyllistämistä ja haukkumista.
Ensimmäisenä kun ajattelee syytä tähän ongelmaan, niin tulee mieleen tämä kohtaamattomuus josta nykypäivänä on paljon puhuttukkin. Eli sopivia kumppaniehdokkaita olisi, mutta aina ollaan väärässä paikassa väärään aikaan. Myöskään en omasta mielestä liian ronkeli ole, mutta kuitenkaan en ihan ketä tahansa ottaisi. Kaikesta huolimatta en toivoa ole menettänyt, mutta sitä vain joskus ajattelee tätä asiaa, ja miettii että mistähän se pidempiaikainen tyttökaveri löytyisi, kun se on niin lujassa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikeatahan se on löytää se oikea. Itse tiedän minkä tyyppistä persoonaa ensisijaisesti etsin, siis lähinnä minkälaisen kumppanin kanssa voisin olla onnellinen ja minkälaisen ihmisen tekisin itse onnelliseksi.
Ongelma on keksiä missä toivomani tyyppisiä ihmisiä voisi tavata. Sen kun keksisi, olisi puoli ongelmaa ratkaistu. Jos edes kohtaisi ihmisiä, joiden joukossa voisi olla niitä oikeita. Töissä tapaan paljon oikean tyyppisiä ihmisiä, mutta työ ei ole ihan paras paikka alkaa iskemään eli muuta pitäisi keksiä.
Baarissa todennäköisyys on aika pieni, vaikka eksoverttiluonteeni takia siellä helposti tutustun ihmisiin. Sinä olet vajaa kolmekymppisenä siinä mielessä paremmassa asemassa kuin itse olen (>35v), että sinun ikäsisiä sinkkuja on vielä baarissa paljon. Oma ikä -5v 10v suurin osa niistä vastaantulleista, on varattuja, jotka puhuu paskaa "huonoista suhteista" (ei kiinnosta todellakaan sekaantua noihin kuvioihin). Tai sitten -12v-6v miehiä, jotka iskevät varsin hanakasti, mutta joiden tarkoitusperät tulkitsen lähtökohtaiseksi ihan muuksi kuin parisuhdehakuisuudeksi ;-) Lisäksi pelkkä iskeminen kun ei riitä suhteeseen, pitäisi lisäksi olla iästä riippumatta myös molemmin puolisia aineksia suhteeseen, joten ei se helppoa ole...
Mä oon ainakin ottanu nyt sen kannan, etten etsikään sitä puolisoa itselleni. Uskoisin, että se kyllä tulee kyllä kohdalle sitten kun sen aika on.
Ja nyt mulle on hetkellisesti tullut sekavia tuntemuksia sen suhteen, et olenko mä edes valmis vielä mihinkään vakavampaan, ja uskon myös siihen, että sitten kun kolahtaa ni kolahtaa, ja kaikki epäillykset haihtuu taivaan tuuliin.
Olisiko luonteesta kiinni osittain, kun itse en oikein pysty kuvittelemaan, että edes pitäisin yhden illan suhteesta, vaan olen hyvin pidempiin suhteisiin orientoitunut kaveri. Niin ovat myös yleensä ne naisetkin, joita olen tavannut, joten oma kuvitelmani on, että yhdenillan suhteista pitävä nainen on harvinaisuus. Yleensä vakavasti kumppania toivovat, mutta saattavat langeta yhdenillan suhteisiinkin. Tuolloin kuitenkin harvemmin elättelevät kuvitelmia, että siitä mitään sen kummempaa tulisi.
Mikä on pisin juttusi ja miksi se meni puihin?
Eräs asia, mikä tulee mieleen, on kommunikaatio. Jos naisen kanssa puhuu paljon asioistaan, ja osoittaa huomiotaan pienillä romanttisilla eleillä silloin tällöin, tämä tuskin pian kyllästyy, mutta, jos et juuri puhu tunteistasi, etkä ymmärrä lainkaan romantiikan päälle, tuskin pääset hirveästi sitä paneskelu-vaihetta pidemmälle..
Ehkäpä paras neuvo, mitä mieleeni tulee, on tämä: PIHTAA! :D
Älä anna munaa ennen kuin vasta viidensillä treffeillä! Jos vastapuoli on yhä kuvioissa, niin luultavasti vaimomateriaalia. ;)
Oletkohan liian päämäärähakuinen tutustumistilanteissa. Koetappa tutustua naisiin ihmisinä ilman päämääriä ja alkakaa miettiä mahdollista kumppanuutta vasta molemminpuolisen ihastumisen tapahduttua. Joa mies/nainen on liian päämäärähakuinen, eli tentaa toista kumppanuusmielessä, ihastumista ei tapahdu, koska toinen kokee olevansa väline. Se aiheuttaa pakoreaktion. Itse olen kokenut tällaista välineellistämistä erityisesti 30 sinkkunaisten taholta, joilla biologinen kello on alkanut tikittää ja mies pitäisi löytää perheen perustamista varten. Eipä ole napannut.
Aj-82: Jaan ajatuksesi täysin. Samaa olen minäkin pohtinut.
Tässä olisi yksi teoria, joka sivuaa mm. YTM-EVP päämäärähakuisuutta.
Se osuus, jonka avauksesta käytit kuvailemaan itseäsi on hyvin pitkälti pelkästään tietoutta ulkonäöstäsi, eli siis äkkiseltään voisi tehdä johtopäätöksen sen olevan se syy noiden sinun yhden yön juttujen taustalla.
Tekstistäsi rivien välistä on luettavissa todellinen halu löytää se kumppani ja mietinkin, että tukahdutatko sinusta kiinnostuneen naisen luomalla pitkäaikaisen seurustelun paineen hänen harteilleen nopeasti (eli siis ennenkuin hän on itse vastaavia ajatuksia alkanut pohtimaan).
Ihmisluonto on sen tyyppinen, että jos henkilö itse kokee toisen "tarvitsevan häntä" tai jotain häneltä ennenkuin itse on minkäänlaista tunnesuhdetta kehittänyt toista kohtaan niin luonnollinen reaktio on vetäytyä ja puskea vastaan. Tämä on asia mitä kukaan ei juuri loogisesti ajatellen käy lävitse vaan se tulee alitajuisesti sieltä tunnepuolelta, eli niitä "kemioita" ei teidän välillä ilmene (ne "kemiat" ovat kyllä lähtöisin monesta muustakin mutta tämä on yksi osa-alue).
Tuo tekstin pätkä missä kerrot muidenkin kaikkien pariutuneen ja sinun havaitsevan tilannetta jokapuolella saattaa johtua oman luonteesi "heikkoudesta", eli siis koet "tarvitsevasi" tätä seurustelusuhdetta. Jos sama asia jyskyttää takaraivossasi kun ole toimissa potentiaalisten seurustelukumppanien kanssa näkyy se hyvin todennäköisesti käyttäytymisestäsi ja suhtautumisestasi vaikket itse sitä edes huomaa.
Ihan ensimmäiseksi pitää sinun onnistua taltuttamaan tuo valtava halu ja tarve kumppaniin. Sen jälkeen kun käytöksestäsi ja olemuksestasi ei huokua "epätoivoa" saada sitä suhdetta avautuu huomattavasti enemmän mahdollisuuksia sen toteuttamiseen. Järjettömän epäloogista, mutta näin se vaan tuntuu menevän :-/
(ps. täysin aiheen vierestä, voiko sanan "huokua" taivuttaa "huou"?)
Hmm, ilmeisesti voi. Tää suomenkieli on välillä...
"Huou on sanan huokua yksikön toisen persoonan imperatiivin preesens. "
-- Sanakirja.org
Vaikea sanoa onko tästä juuri aloittajan kohdalla kysymys, mutta soveltuu kyllä vähintäänkin monelle muulle. Vaikka vähän oudolta tuntuukin, liika tarvitsevuus työntää ihmisiä poispäin.