VR:n lippujen ja kuljetusten hintojen syy

VR:llä on siksi kovat hinnat, koska palkkakustannukset ovat niin suuria tuollaisessa 50-luvun aikaisessa puulaakissa. Siellä on liikaa henkilökuntaa töissä ja väärin sijoitettuina. Suomeksi sanottuna liikaa esimiehiä, ei työntekijöitä. Pikkupomoja liikaa sekoittamassa pakkaa. Yksinkertainenkin tieto kulkee kirjepostina viiden välikäden kautta ja se ottaa aikaa, eli ei pysytä reaaliajassa. Ja kaikki työt on päällekkäisiä töitä, vaikka ne työt voisi uusiksi aikatauluttaa sitten 50-luvun. Tällä nykyisellä aikataukutuksella on pakko olla pirunmoinen henkilökuntareservi, koska yksi ihminen ei voi olla viidessä paikassa samaan aikaan, vaikka palvelupäälliköt ja vuorotoimistot kuinka haluaisivat:)
Jos työt, siis kaikki mitä rautatieverkostossa tapahtuu aikataulutettaisiin uudelleen, niin selvitäisiin puolella henkilökuntaa monilla paikoilla -ja työ olisi mielekkäämpää kuin se, että istutaan jossakin kahvihuoneessa jauhamassa paskaa ja murjottamassa odottamassa sitä omaa arbeettiaan.
-Olisiko aika laittaa koneet hoitamaan ne palvelupäälliköiden, järjstelymestareiden ja vuorotoimistojen työt, eli keskityksiä!!??
Säästörhoilla aikataulutus uusiksi ja ruohonjuuritason työntekijöille parempia työoloja -palkkaa, vastuuta, paremmat työajat, arvostusta jne. -motivaatiota. Säästettäisiin siis oikeista asioista ja laitettaisiin ne sinne missä se työ oikeasti suoritetaan. Turhat asioiden hankaloittajat pois ketjusta, kun ei työstä mitään tule jos on liikaa johtajia ja toisia kontrolloivia seisojia!!!

Pikkupomot, varsinkin palvelupäälliköt, ovat ihan toimettomia ukkoja. Samaten myöskin vuorotoimistot, joissa kaksi henkilöä pyörittää heittovuoroja jotka sotkevat koko yksikön työajat. Kun ei ole töitä, niin sotketaan asioita ja keksitään töitä hankaloittamalla yksinkertaisia asioista, nin saa siinä sitten valittaa työuupumusta ja tehdä itsestään korvaamattoman, paskan tärkeän, ja ajeluttaahan se ympäri Suomea Octavialla, kun joka paikkan pitää nokkansa laittaa kontrillifriikkien.
Jos tarkemmin ajatellaan, niin VR:llä on ihmisiä on töissä korjaamassa toisen sotkuja ja tekemässä lisää sotkua toiselle, jotta kaikilla olisi töitä:) -Se on varsinainen oranpyörä jos joku.
Ja sukulaisia ja tuttavia puhumattakaan p;n- nuoljoista ja pyrkyreistä, ketkä pyritään aina nostamaan paremmalle turhalle vaganssille, niin siitä se soppa syntyy ja turhat työtehtävät säilyvät. Sitten menee palkkabudjetti sotkijoille ja heidän sotkujen selvittelijöille/ uusille sotkiloille, eikä todellakaan sinne missä työ suoritetaan.

Ja kuka on se joka lopuksi kärsii? - asiakas tietenkin!

Aro, tee jotakin asialle! Olet fiksu mies, mutta toimi!

"Hyvin usein ihminen on liian lähellä nähdäkseen kauas"
9138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Jaaha. Et taida tietää mistään mitään. Sen kus vain jauhat paskaa plää plää plää....

Äänestä

Kato karkon valittaja on tullut kesälomilta. Et vielä hukuttanut ittees kaverin mökillä. Onko joku palvelupäällikkö sanonut sulle pahasti. Voi voi karkon valittaja parkaa.

Äänestä

Karkon valittaja sanoo miten asia on.

Äänestä

Viraston luottohäyry PöyryCM käynnistää toisarvoisia hankkeita ikuisuusasioissa kun pitäis nekin rahat iskee kovaan rautaan verkon tekniikassa

Äänestä

Siitä päivästä lähtien ku Aro otettiin johtajaksi niin puulaakia on alettu ajamaan kohti katastrofia. Mitään sille ei mahda, että VR:n alasajo on alkanut! Julkisuudessahan toitotetaan kuinka palvelua parannetaan. Miten voidaan puhua palvelun paranemisesta, kun konduktöörien tilalle on ruvettu kouluttamaan ammattitaidottomia osa-aikaisia junamyyjiä, kaluston huollosta tingitään jatkuvasti, matka-aikoja pidennetään, henkilökuntaa vähennetään ja yleensäki on asiat ajettu siihen pisteeseen, että henkilökunta voi todella huonosti.

Minun mielestä tulevat lippu-uudistukset, uusi vihreä veturi ja henkilökunnan tulevat uudet työvaatteet eivät todellakaan ole mitään palvelun parantamista. Ammattitaitoinen ja motivoitunut henkilökunta on kaiken a ja o. Perinteisesti pomot ei tätä ymmärrä vaan ajattelevat kaiken hienon powerpointesityksen kautta eivätkä tajua todellisuudesta ja ruohonjuuritason toimivuudesta yhtään mitään!

Äänestä
  • Alamäki alkoi kun valtion firmoja alettiin "liikelaitoistamaan".

    Kun valtion virkamiehet leikkivät bisnesmiestä, tuloksena on katastrofi.

    Olen sitä katsellut eräässä toisessa valtion puljussa muutaman vuoden,
    eikä aina tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

    Äänestä

Turhan paljon väliportaiden turhantoimittajia!

Äänestä

Veeärällä on liikaa laiskoja töissä ja laiskojen varjoja, jotka itsekin laiskoja, eli suhteilla ylenneitä esimiehiä kyttäilemässä perseen takana.
Liiallinen kontrolli vie ihmisiltä motivaation ja katkeroittaa.
Jos rautatieläisille annettaisiin enemmän vastuuta, eli lopetattaisiin turhat esimiesten työpaikat kokonaan ja samalla kyttäily ja kontrolli niin uskon, että puolella henkilökuntamääräää selvittäisiin, ja homma pelaisi edullisesti ja hyvin.

Äänestä

Työnjohdolle ei, mutta siitä ylöspäin rakennetaan uusia tulospalkkiojärjestelmiä kannustamaan. Samaan aikaan vedotaan työntekijöihin jotta firman tulevaisuus riippuu työntekijöiden työehtojen huonontamisesta. Onko tämä rahellistä avointa keskustelua/johtamista. Kaksi vuotta VR.llä ollut projektipäällikkö pääsee palkkiojärjestemään, pitkän työuran tehnyt, todellisuudessa tuloksen tekevä työntekijä esimies /työntekijä luopuu eduistaan tai irtisanotaan. Eikö nämä palkkiot pitäisi kohdentaa niille jotka työn tekee ja joiden työllä nämä yleensä työstä mitään ymmärtävät nuoret inssiit elää. Työmiehet ei edelläänkään pääse näille nuorten inssien bilereissuille työkaudenpäättäjäisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hinnoissa ilmaa kirjoitti:

VR:llä on siksi kovat hinnat, koska palkkakustannukset ovat niin suuria tuollaisessa 50-luvun aikaisessa puulaakissa. Siellä on liikaa henkilökuntaa töissä ja väärin sijoitettuina. Suomeksi sanottuna liikaa esimiehiä, ei työntekijöitä. Pikkupomoja liikaa sekoittamassa pakkaa. Yksinkertainenkin tieto kulkee kirjepostina viiden välikäden kautta ja se ottaa aikaa, eli ei pysytä reaaliajassa. Ja kaikki työt on päällekkäisiä töitä, vaikka ne työt voisi uusiksi aikatauluttaa sitten 50-luvun. Tällä nykyisellä aikataukutuksella on pakko olla pirunmoinen henkilökuntareservi, koska yksi ihminen ei voi olla viidessä paikassa samaan aikaan, vaikka palvelupäälliköt ja vuorotoimistot kuinka haluaisivat:)
Jos työt, siis kaikki mitä rautatieverkostossa tapahtuu aikataulutettaisiin uudelleen, niin selvitäisiin puolella henkilökuntaa monilla paikoilla -ja työ olisi mielekkäämpää kuin se, että istutaan jossakin kahvihuoneessa jauhamassa paskaa ja murjottamassa odottamassa sitä omaa arbeettiaan.
-Olisiko aika laittaa koneet hoitamaan ne palvelupäälliköiden, järjstelymestareiden ja vuorotoimistojen työt, eli keskityksiä!!??
Säästörhoilla aikataulutus uusiksi ja ruohonjuuritason työntekijöille parempia työoloja -palkkaa, vastuuta, paremmat työajat, arvostusta jne. -motivaatiota. Säästettäisiin siis oikeista asioista ja laitettaisiin ne sinne missä se työ oikeasti suoritetaan. Turhat asioiden hankaloittajat pois ketjusta, kun ei työstä mitään tule jos on liikaa johtajia ja toisia kontrolloivia seisojia!!!

Pikkupomot, varsinkin palvelupäälliköt, ovat ihan toimettomia ukkoja. Samaten myöskin vuorotoimistot, joissa kaksi henkilöä pyörittää heittovuoroja jotka sotkevat koko yksikön työajat. Kun ei ole töitä, niin sotketaan asioita ja keksitään töitä hankaloittamalla yksinkertaisia asioista, nin saa siinä sitten valittaa työuupumusta ja tehdä itsestään korvaamattoman, paskan tärkeän, ja ajeluttaahan se ympäri Suomea Octavialla, kun joka paikkan pitää nokkansa laittaa kontrillifriikkien.
Jos tarkemmin ajatellaan, niin VR:llä on ihmisiä on töissä korjaamassa toisen sotkuja ja tekemässä lisää sotkua toiselle, jotta kaikilla olisi töitä:) -Se on varsinainen oranpyörä jos joku.
Ja sukulaisia ja tuttavia puhumattakaan p;n- nuoljoista ja pyrkyreistä, ketkä pyritään aina nostamaan paremmalle turhalle vaganssille, niin siitä se soppa syntyy ja turhat työtehtävät säilyvät. Sitten menee palkkabudjetti sotkijoille ja heidän sotkujen selvittelijöille/ uusille sotkiloille, eikä todellakaan sinne missä työ suoritetaan.

Ja kuka on se joka lopuksi kärsii? - asiakas tietenkin!

Aro, tee jotakin asialle! Olet fiksu mies, mutta toimi!

"Hyvin usein ihminen on liian lähellä nähdäkseen kauas"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu