Paaston aloittaminen ensikertaa

Olen päättänyt kokeilla paastoa. Olen ensikertalainen, joten aloitan luultavasti 5-7. päivän paastolla.
Eniten minua mietityttää suolihuuhtelu.. En tiedä pystynkö siihen, kun ajatuskin siitä, että peräaukkoon työnnetään jokin josta tulee vettä suoleen. Miltä se tuntuu? Ajatus puistattaa minua kovasti.
Ja se Glaubersuolahan ei pelkästään riitä? Kun sitä otetaan ihan paaston alussa. Sitten n. 1-2 päivän päästä pitäisi aloittaa suolihuuhtelut?

Kertokaa minulle perusteellisesti suolihuuhtelun tuntemukset! Koska pelkään että se sattuu ja tuntuu todella epämiellyttävältä.
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksistanne! :)
2477
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

nostan

Äänestä

Terve
Josko yhä paastosi suunnitteluvaiheessa olet:
Itsellä alkaa paasto maanantaista, viimeset ajat käsillä ennen kunnon kylmiä, joten nyt jos vielä tähän vuoteen sellaisen haluaa.
Jään nyt toista kertaa paastolle, ensikerta oli 5-6päivää, joista viimenen kävi jo mielestäni turhan heikoksi, tosin liikuin myös aika paljon, joten vähemmällä sellaisella olisi ehkä ollut miellyttävämpi. Pointtinani jokatapauksessa, että turha turha suunnitella alkuun kuinka pitkään pitää, kuuntelee vaan itseään ja ottaa maltillisesti päivän kerrallaan.
Suolihuuhtelut on hyvä alottaa ensimäisestä paastopäivästä jo, jos juot suolan illalla, teet ensimäisen huuhtelun seuraavana aamuna, ja toisinpäin. Huuhtelu kuulostaa kamalalta, eikä toki ehkä miellyttävimpiä asioita maailmassa, mutta ei myöskään mikään suuri kammotus loppupeleissä. Suurin opettelu ehkä on osata rentouttaa lihakset, jotta saat putken sijotettua kuten pitää, vaseliinin kanssa toki. Kun vesi on suolessa, tunnet samat olot kun normaalistikin kovassa kakkoshädässä, eli painetta ja halua päästä pöntölle, ei mitään täysin uutta ja hirveää siis. Jos hetken aikaa jaksat pitää vettä ja ehkä hieman jopa hieroa vatsaa, saattaa se olla suotuisampaa kuonan liukenemisen kannalta. Voit tehdä huuhtelun useassa eri erässä, mutta olisi hyvä jos saisit koko 1,5l käytettyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


empijä kirjoitti:

Olen päättänyt kokeilla paastoa. Olen ensikertalainen, joten aloitan luultavasti 5-7. päivän paastolla.
Eniten minua mietityttää suolihuuhtelu.. En tiedä pystynkö siihen, kun ajatuskin siitä, että peräaukkoon työnnetään jokin josta tulee vettä suoleen. Miltä se tuntuu? Ajatus puistattaa minua kovasti.
Ja se Glaubersuolahan ei pelkästään riitä? Kun sitä otetaan ihan paaston alussa. Sitten n. 1-2 päivän päästä pitäisi aloittaa suolihuuhtelut?

Kertokaa minulle perusteellisesti suolihuuhtelun tuntemukset! Koska pelkään että se sattuu ja tuntuu todella epämiellyttävältä.
Kiitos jo etukäteen asiallisista vastauksistanne! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu