Nyt täytyi alkaa tilittämään omaa elämää ja ajattelin että tällä palstalla se ois viisainta jos vastaavia kokemuksia kuulisin ja ehkä viisaita neuvojakin.
Ensinnäkin parisuhteemme on vasta 5v vanha. Me ollaan jonkun verran päälle 30 v pariskunta mutta mies muutaman vuoden nuorempi. Ensimmäiset 2 vuotta menivät suhteellisen hyvin (kiihkeästi), mutta toisen vuoden loppupuolella tuli varmaan ns. symbioosista eroaminen ja isot riidat. Silloin se ensimmäisen kerran tapahtui että mies ravintola illan päätteeksi kävi minuun käsiksi, poliisit tilasin ja putkareissuhan siitä hänelle tuli. No sempä sitten annoin anteeksi mutta siitä meni joku 2 kk ja taas oli minussa kotona kiinni. Lievempää tällä kertaa ja pari kertaa muistan että oli myös automatkalla jättämässä välille yms uhkailua. Siitä tulikin seurustelun alkamisesta n 2,5 vuoden kuluttua ero joka kesti 3 kk jolloin palasimme yhteen. Tässä vaiheessa ei siis lasta. Aloin saman vuoden lopulla odottaa ensimmäistä lastamme. Lapsi siis syntyi kun olimme olleet yhdessä 3,5 vuotta. Lapsen tekeminen meni hieman työstämiseksi ja se pilasi paljon myös seksielämäämme. Voi sanoa että siitä asti ei se ole ennallaan enää ollut. En sitten tiedä oliko mies niin herkkähipiäinen että muistaa sen työstämisen vieläkin? Itse pyrin aina menemään elämässä eteenpäin. Turha jäädä kaikkea mahdollista hautomaan koska se pilaa niin paljon ympäriltä asioita. En siis ole pitkävihainen ollenkaan. Ehkäpä siksi olen ollut niin anteeksiantavainen myös väkivallan suhteen?
Olisin itse ollut paljon onnellisempi lapsesta mutta miehen kykenemättömyys ilmaista iloaan asiasta laimensi sitä aika paljon. Onneksi raskaushormonit pitivät minut hyvällä tuulella ja ehkä ”suojelivat” hänen kyynisyydeltään. Odotus siis meni hienosti, paitsi mies ei halunnut minua odotusaikana kovin paljon vaikka itselläni oli aivan hurjat halut koko ajan. Olen tästä ja monesta muusta asiasta päätellyt että hänen himot saa pois lievälläkin ylipainolla. Toisin sanoen hän katsoo vain naisen pintaa, ei muuta ja tällöin halut nollassa. Voi tietysti olla henkilökemiaan liittyvääkin, mene ja tiedä. Masentuneen oloinen hän on ollut lukuisat kerrat, muttei ääneen ole siitä sanonut. Yksi syy voi olla lähes 2 tuntia päivässä kestävät työmatkat autolla ja totta kai se osasyy väsymykseen on, muttei siltikään mielestäni voi olla koko syy. Väsymystä vain jaksaa valittaa ja nuoreksi mieheksi virtaa on mielestäni aivan liian vähän. Unta tuntuu tarvitsevan vähintään 8-9 tuntia yössä mutta mieluummin enemmänkin. Itse peittoan hänet virran määrässä mennen tullen. Toki on minullakin pikkulapsiaikana ollut väsymystä mutta ei juurikaan masennusta. Kotityöt olleet ja varsinkin siivous hänelle tervan juontia. Siitä saa lähes kuukausittain riidellä tai ainakin vähintään hermostua ennen kuin alkaa esim. imuroida. Olen kokenut usein että olen perheen äiti joka hoitaa kaksi lasta. Mies ei jotenkin sisäistä vastuutaan apuna olemisessa ja kotitöissä.
jatkuu...
Ensinnäkin parisuhteemme on vasta 5v vanha. Me ollaan jonkun verran päälle 30 v pariskunta mutta mies muutaman vuoden nuorempi. Ensimmäiset 2 vuotta menivät suhteellisen hyvin (kiihkeästi), mutta toisen vuoden loppupuolella tuli varmaan ns. symbioosista eroaminen ja isot riidat. Silloin se ensimmäisen kerran tapahtui että mies ravintola illan päätteeksi kävi minuun käsiksi, poliisit tilasin ja putkareissuhan siitä hänelle tuli. No sempä sitten annoin anteeksi mutta siitä meni joku 2 kk ja taas oli minussa kotona kiinni. Lievempää tällä kertaa ja pari kertaa muistan että oli myös automatkalla jättämässä välille yms uhkailua. Siitä tulikin seurustelun alkamisesta n 2,5 vuoden kuluttua ero joka kesti 3 kk jolloin palasimme yhteen. Tässä vaiheessa ei siis lasta. Aloin saman vuoden lopulla odottaa ensimmäistä lastamme. Lapsi siis syntyi kun olimme olleet yhdessä 3,5 vuotta. Lapsen tekeminen meni hieman työstämiseksi ja se pilasi paljon myös seksielämäämme. Voi sanoa että siitä asti ei se ole ennallaan enää ollut. En sitten tiedä oliko mies niin herkkähipiäinen että muistaa sen työstämisen vieläkin? Itse pyrin aina menemään elämässä eteenpäin. Turha jäädä kaikkea mahdollista hautomaan koska se pilaa niin paljon ympäriltä asioita. En siis ole pitkävihainen ollenkaan. Ehkäpä siksi olen ollut niin anteeksiantavainen myös väkivallan suhteen?
Olisin itse ollut paljon onnellisempi lapsesta mutta miehen kykenemättömyys ilmaista iloaan asiasta laimensi sitä aika paljon. Onneksi raskaushormonit pitivät minut hyvällä tuulella ja ehkä ”suojelivat” hänen kyynisyydeltään. Odotus siis meni hienosti, paitsi mies ei halunnut minua odotusaikana kovin paljon vaikka itselläni oli aivan hurjat halut koko ajan. Olen tästä ja monesta muusta asiasta päätellyt että hänen himot saa pois lievälläkin ylipainolla. Toisin sanoen hän katsoo vain naisen pintaa, ei muuta ja tällöin halut nollassa. Voi tietysti olla henkilökemiaan liittyvääkin, mene ja tiedä. Masentuneen oloinen hän on ollut lukuisat kerrat, muttei ääneen ole siitä sanonut. Yksi syy voi olla lähes 2 tuntia päivässä kestävät työmatkat autolla ja totta kai se osasyy väsymykseen on, muttei siltikään mielestäni voi olla koko syy. Väsymystä vain jaksaa valittaa ja nuoreksi mieheksi virtaa on mielestäni aivan liian vähän. Unta tuntuu tarvitsevan vähintään 8-9 tuntia yössä mutta mieluummin enemmänkin. Itse peittoan hänet virran määrässä mennen tullen. Toki on minullakin pikkulapsiaikana ollut väsymystä mutta ei juurikaan masennusta. Kotityöt olleet ja varsinkin siivous hänelle tervan juontia. Siitä saa lähes kuukausittain riidellä tai ainakin vähintään hermostua ennen kuin alkaa esim. imuroida. Olen kokenut usein että olen perheen äiti joka hoitaa kaksi lasta. Mies ei jotenkin sisäistä vastuutaan apuna olemisessa ja kotitöissä.
jatkuu...
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.