rakastan edelleen...

Jätä se. Hanki mies jolle et ole toissijainen ja joka arvostaa sinua. Jokainen ihminen ansaitsee olla onnellinen, arvostettu ja rakastettu. Kunnioita itseäsi ja päästä irti. Alku on vaikeaa, mutta ajan kanssa se muuttuu paremmaksi.

Lisäksi. Lapsesi kärsii enemmän nähdessään vanhempansa huonossa suhteessa, kuin eronneina ja onnellisina tahoillaan. Lapsen takia ei ikinä pidä jäädä huonoon suhteeseen ja olettaa että lapsi ei ymmärrä jos vanhemmilla menee päin mäntyä. Ei naperot tyhmiä ole.

Ongelma kuulostaa tutulta. Meillä oli myös samanlainen ongelma suhteessa, tosin minä olin vaimona se osapuoli joka ei ottanut toista huomioon. Itseni kohdalla ei ongelma johtunut siitä, että olisin halunnut jättää huomioimatta, vaan siitä etten todella tiennyt kuinka pahan olon saan aikaan miehelleni.

Me kävimme terapiassa aiheesta ja meidän kohdallamme se todella auttoi. Tämä voi kuulostaa kliseeltä, mutta kasvoin prosessin aikana todella ihmisenä. Suosittelen terapiaa teillekin, jos miehesi on halukas lähtemään.

Teillä on rankka vauvavuosi takana ja se tuo myös helposti kriisejä pintaan. Ymmärrän väsymyksesi tilanteeseen. Itse koen kuitenkin, että asiaa kannattaa yrittää työstää, mikään kiire eroon ei yleensä ole. Myrskyn silmässä on mahdoton nähdä vaihtoehtoja realistisesti. Itsekin aiemmin ajattelin että ero on ainoa vaihtoehto.

Miehesi ei huomioi sinua riittävästi. Sille asialle et voi mitään. Et voi muuttaa miehesi käyttäytymistä. Miehesi on inhimillinen ja epätäydellinen, kuten meistä jokainen. En usko että hän haluaa olla huono kumppani, hänellä ei ole ehkä vain työvälineitä parempaan käyttäytymiseen.

Mikä on oma asemasi tilanteessa? Et ole uhri, voit vaikuttaa asioihin omilla teoillasi. Miehesi lähtee yllättäen kotikonnuilleen, miten suhtaudut asiaan? Et vastaile puheluihin ja vetäydyt siten tilanteesta kuoreesi, vaikka suhteen avain on vuorovaikutus. Se saa miehesi varmasti myös suuttumaan: miten tuollaisesta voi välittää, joka suuttuu ja murjottaa "joka" asiasta.

Voisit mielestäni koittaa uudenlaista suhtautumistapaa tilanteeseen. Mitä, jos puhelimessa olisitkin sanonut, että minusta tuntuu pahalta, että lähdit ilmoittamatta asiasta. Minusta tuntuu kuin minulle jää vastuu lapsestamme ja kodin hoidosta. Ottaisit siis asian puheeksi: kertoisit pettyneesi, et syyttäisi toista (syyttelemällä toinen yleensä vain perääntyy) ja ymmärtäisit se että hän on myös epätäydellinen. Kun otat uudenlaisen toimintatavan käyttöön, myös toisen on mietittävä uudenlainen siirto, eikä asiat voi mennä saman kaavan mukaan kuten varmasti aiemmin riidellessänne samantyyppisistä asioista.

Itse näen suhteellanne kyllä vielä mahdollisuuksia, mutta töitä se vaatii. Suosittelisin parisuhdeterapiaa tai/ja lainamaan esim. kirjastosta jonkin parisuhdeoppaan.

Anteeksi!! pyydän todellakin anteeksi jos loukkaan sillä se ei todellakaan ole tarkoitukseni, mutta nyt en tainnut ihan ymmärtää? Siis sinä olit kyläilemässä ja mies ei saisi käydä kyläilemässä kotikonnuillaan?

Ymmärrän toki, että yksinäisyys ja ikävä on välillä ihan hirvittävä kun toinen on kokoajan poissa,VARSINKIN kun on pieni lapsi mukana kuvioissa. mutta voisin sanoa tähän että itse myös elän suhteessa missä toinen on kokoajan poissa : joko työmatkoilla tai ympäripyöreitä työpäiviä,huvikeikoilla,harrastaa sellaista juttua mikä vie hänen aikaansa todella paljon,välillä se harrastus vie hänet viikkojenkin matkoille, . Eli tiedän toki miten yksinäiseltä voi välillä tuntua ja myönnän että on se meillekkin riitoja aiheuttanut, varsinkin siksi koska välillä tuntuu että vain hänen menoillaan on merkitystä.(Uskoisin että sinulle tuo on tuttu tunne).

Mutta, hänen(kin) kotikontunsa on kaukana ja lähtee sinne todella usein. välillä ilmoittaa hyvissä ajoin, välillä kertoo sen vasta tyyliin tuntia ennen kun on lähdössä. Emme me ainakaan vielä siitä, että lähtee käymään lapsuudenmaisemissa,ole saaneet eroa aikaseksi.