Olen naimissa miehen kanssa jonka tapasin 14-vuotiaana. Nyt, viimeisen vuoden ajan olen koko ajan kaikenmaailman sotkuissa. On meilituttavuuksia, lounaita, yksi seksisuhde(jonka tunnustin miehelleni)jne. Taas yksi uusi tyyppi kuvioissa. Periaatteessa tiedän, ettei tyyppi ole mitenkään kiinnostava/innostava, mutta en osaa lopettaa. Jännitystä on saatava! Mieheni on täysin kunnollinen, ja rakastaa minua. Mun sydäntä särkee, kuinka kamala ihminen olen hänelle. Huomenna on taas psykologi, ja aion sanoa, että mä en yksinkertaisesti enää kestä itseäni!!! Miestäni kohtaan tunnen kiintymystä, ja ystävyyttä, rakkaudesta en tiedä.
läheisriippuvaisuutta, vaiko vaan elämätön nuoruus? Erota vai yrittää parantaa tavat??
läheisriippuvaisuutta, vaiko vaan elämätön nuoruus? Erota vai yrittää parantaa tavat??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyseesssä on sairaalloinen narsismi, mikä paranee vain, jos sinua nöyryytetään niin, että elämästäsi oikeasti tulee helvettiä. Nythän sinä suorastaan nautit, sadisti, toisen kiduttamisesta.
Tunnistan itsessäni jo vuosia kestäneet itsetunto-ongelmat. Minua on petetty useita kertoja, olen antanut anteeksi. Ja rehellisesti sanoen, olen luullut että olen päässyt niistä ylikin.. En todella halua satuttaa ketään, siksi vihaan itseäni..kun en osaa enää lopettaa. Ja mitä nöyryytykseen tulee, luulen että olen oman osani jo saanut..esim mieheni suhde, syrjähyppy huorissa käynti..näistä kyllä jo muutama vuosi aikaa
Saattaahan olla, että se aikanaan kokematta jäänyt villi deittailuikä on sulla nyt ja sun pitää muka kokea seikkailuja vaikka sulla on partneri.
Olet jäänyt jumiin rakastajan rooliin. On helppoa haluta vaan lisää sen päälle mitä elämässä jo on, mutta kuvittelepas jääväsi ihan yksin, ilman miestäsi. Sekin mahdollisuus on olemassa ellet ryhdistäydy ja keskity hoitamaan itseluottamustasi kuntoon. Psykologi voi auttaa siinä alkuun, mutta työn loppuun asti vieminen on susta itsestäsi kiinni.
Mä rupesin miettimään kun sanoit että et tiedä rakastatko miestäsi, ja että tunnet ystävyyttä ja kiintymystä. Olisiko tässä syy syrjähyppyihin?
Et yksinkertaisesti rakasta häntä! Tai sinun pitää se selvittää itsellesi. Auttaisiko jos pitäisitte vähän taukoa ja saisitte vähän etäisyyttä, ehjkä sinulle selviää onko hän elämäsi mies.
Entä miehesi, rakastaako hän sinua?
Toivon sinulle kaikkea hyvää!
Tuohon rakastaako vai eikö rakasta kysymykseen tulee suhtautua ehdottoman kriittisesti. Monet näet luulevat jännityksen ja uuden ihastuksen olevan enemmän rakkautta kuin ystävyyden ja kiintymyksen. Rohkenen epäillä asiaa. Jos toimii päällimmäisten tunteiden mukaan, päätyy vaihtamaan kumppania melko tiuhaan tahtiin eikä siitä oikein mitään hyvää seuraa pidemmällä tähtäimellä. Parisuhteesssa tärkeintä on tahtoa rakastaa, vaikkei siltä varsinaisesti aina tuntuisikaan.
on ehdottomasti jäänyt nuoruus väliin, kun olet sitoutunut liian nuorena. En tarkoita tällä kuitenkaan sitä, että jokaisen nuoruudessa pitäisi olla aimo annos sekoilua ja holtittomia seksisuhteita vaan ihmissuhteita yleensä. Tosiasia on se, että mitä enemmän tuntee erityyppisiä ihmisiä sitä paremmin tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa. Oikeastaan mitä pahaa on käydä lounailla tai meilailla miesten kanssa?
Miltä tuntuisi jos miehesi keksisi yhtäkkiä poistua kuvioista kokonaan? Surulliselta vai helpottavalta? Valitse jompikumpi ja toimi sen mukaan.
Ehdottomasti olet oikeassa siinä, että nuoruus on jäänyt elämättä. Mutta lpuntaroin asioita aika syvällisesti. En etsi elämääni rakkautta, sen takia en ole joutunut näihin "mieskiemuroihin". Ymmärrän kyllä rakkauden tasaantuvan vuosien myötä kiintymykseksi ja turvallisuudeksi. Mutta se, että koen niin usein puhasta inhoa miestäni kohtaan, ja kosketusta kohtaan on mielestäni huono merkki. Se, että rakastanko miestäni vai en..niin, kun vaan tietäisi. Useimmin vastaisin että en, mutta kun taas puhutaan erosta, tuleekin hätä, en halua/uskalla menettää tätä ihmistä. Mutta onko kyse juuri rakkaudesta mieheen, vaiko kiintymyksestä ja siitä, etten halua särkeä perhettä, menettää kaikkea tuttua ja turvallista. Enpä tiedä. Tuohon kysymykseesi vastaisin, että olisi helpotus jos mies lähtisi..se seuraisiko siitä onnea vaiko surua on epäselvää, mutta silloin ainakin tietäisin..ehkä. Väitän kyllä, etten ole mikään kamala narsisti, niinkuin tuossa joku väittää.Kärsin tilanteesta todella, ehkä eniten siksi, että syytän itseäni niin kamalasti, miksi en voi olla onnellinen, vaikka kaikki edellytykset ovat olemassa=(
Jos todella välität miehestäsi, niin eroa heti! Kun vaan ajettelenkin omalle kohdalle, niin huh, huh! Päästä miesparka kärsimyksistä.
Mutta kyse ei ole vain minusta ja miehestäni, vaan myös kahdesta pienestä..jonka vuoksi perhettä ei voi noin vain rikkoa.Mieheni tietää tilanteeni sikäli, että on sanonut, että antaa aikaa harkita elämää. hän itse sanoi, että odotellaan, josko onni löytäisi meidän perheeseen.
Mietitkö sitä miten onni löytäisi teidän perheeseen jos haikailet seksiseuraakin muualta? Asioita on hyvä miettiä ja pohtia viikkotolkulla ennenkuin tekee mitään mistä omatunto alkaa soimata liiaksi. Kyllä sieltä netistä löytyy aina kavereita ja tapaamisia voi järjestää tuntemattomien kanssa senkin jälkeen, kun on vakuuttunut siitä, ettei enää kaipaa omaa miestään pätkääkään. Ainoa mitä saatat menettää tässä vaiheessa on miehesi ja voisit arvostaa häntä sen takia, että antaa sinulle aikaa ja ymmärrystä. Laita itsesi ojennukseen.
Sinut pitäisi ympärileikata itsekkäiden irstaiden halujesi tähden. Seksi on tarkoitettu vaan aviopuolisoille lapsen tekoa varten ei sinun itsekkäiden halujesi tyydyttämiseksi. Jos sinut ympärileikattaisiin niin unohtaisit muut miehet ja pysyisit kiltisti miehesi alamaisena
Rakas lumppu, ymmärrän sinua täysin, sillä olen kokenut saman: aloittanut seurustelun 15-vuotiaana => naimisiin => miehen pettämiset huorat, vaikka mies tosi kiltti ja palvoi minua => miehen kosketuksen inhoaminen, seksin inhoaminen => rakastuminen työkaveriin => avioero. Tuossa 17 vuotta lyhyesti.
Suhde työkaveriin loppui samaan aikaan kuin avioliittokin virallisesti.
Nyt minulla on uusi perhe. En ole koskaan tuntenut, että ratkaisuni olisi ollut väärä mutta tein sen liian nopeasti - ehkä siksi kärsin kovista syyllisyydentunteista 10 vuotta. Helppoa ei ole ollut. Kiltin, palvovan miehen jättäminen on vaikeinta.
Neuvoni sinulle: jätä muut suhteet ja yritä ajan kanssa selvittää, mitä avioliitoltasi haluat. On paljon helpompi nähdä tilanne selkeästi, jos ei ole muita ihmisiä sumentamassa näkökenttää ja arvostelukykyä.