Miksi

muoniolaiset ovat kateellisia toisilleen, jos joillakin menee hyvin, heti ollaan syömässä.
7218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

kateus ansaittua,vaikea sanoa kellä menee hyvin en minä ainakaan tiedä.mikä on mittari? Saksalainen laatuauto pihassa, mikä on mittari???

Äänestä

Tuttua tuttua juuri niin sitä minäkään en ymmärrä suvulleni on oltu kateellisia niin kauan kuin muistan,aina on saanut kuulla että mikäs se sulla rahhaa ja mantuja niin ettei mies paskalle taivu.
Omillani kyllä toimeen tuun ja itse olen tavallisena duunarina omistamani hankkinut,työpaikkaani on kadehdittu vaikka senkin olis voinut ne kadehtijat yhtä hyvin saada ja hoitaa !
Mitä sitten vanhempiini tulee josta se kateus juuri tulee hekin raatamalla rehellisellä työllä ja yrittämisellä tilan pitivät pystyssä.
Varmaan tään mun kirjoituksen voi joku tunnistaa ei sillä väliä,on varmaan luku hetkellä vihreänä kateudesta mua ja sukuani kohtaan !

Äänestä

Paljon reppana luulet ittestä ja teän "mahti "suvusta.

Äänestä
  • Tänäpäivänä ei ole merkitystä suvuilla,ennen virat oli korvamerkittyjä puolueille ja sukusuunnalle. ns.suojatyöpaikat. Koko muonio on samaa juurta!. Onneksi en ollut ansioitunut näillä saroilla eikä tullut vähätöistä suojatyöpaikkahenkilöä. Mielestäni olen pärjännyt hyvin ,terveyskin ok ja kaapissa purtavaa. Raha on maksuväline ei onnen tuoja. Mitä teet tunturissa setelinipulla jos tortulle mielit,serlaa se olla pitää.!! Suomeen syntynyt on poikaa!

    Äänestä

Olen muualta muuttanut tänne ja jo jokunen vuosikymmmen sitten. Olen pannut merkille, että jos jollakin muonioilaisella menee hyvin, häntä tosiaan aletaan morkkaamaan ja arvostelemaan. Mitä paremmin tällä menee, sen enemmän kadehtivia arvostelijoita liittyy katkeraan joukkoon.
Täytyy sanoa, että aina ei oikeen edes käsitä tuollaista jopa sairaalloista kadehtimista.

Ihme sakkia olette.

Äänestä
  • "ihmesakkia oletta" siis ketkä? jos jaksaa energian tuhlata kadehtimiseen on unohtunut työntekokin :(

    Äänestä

Eli kadehtiat voisivat yrittää hankkia paremman työn ja jättää muut rauhaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kateus pois kirjoitti:

muoniolaiset ovat kateellisia toisilleen, jos joillakin menee hyvin, heti ollaan syömässä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu